Liimapohjakenkä, tuo kurja

4

January 17, 2023 by Ville Raivio

Päivän satunnainen näpsy näyttää yhdessä kuvassa, miksi reunoskenkä on ylivertainen verrattuna liimattuun kengänpohjaan. Surullisesti valtaosa maailman pareista valmistetaan 2020-luvulla liimattuna, koska tämä on halvempaa. Kun ulkopohja on kiinni ainoastaan liiman avulla, se irtoaa, kun liiman kemiallinen olemus pettää. Tällöin pari on pilalla, vaikka pohjassa olisi kuinka paljon kulutuspintaa. Tärvellyn popon voi viedä suutarille, joka ehkä saa sen pysymään uudella liimalla, mutta jokainen liimakerros kuluttaa pinkopohjan materiaaleja, sillä teolliset liimat ovat väkeviä.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Sen sijaan reunoskenkä on pääosin kiinni ompeleilla, joten koko ulkopohjan saa tarvittaessa irti, ja uuden kiinni uusilla ompeleilla. Tämän voi toistaa yleensä 3 tai 4 kertaa, kunnes reunos on kulunut. Kuitenkin myös reunoksen voi vaihtaa uuteen, jolloin kenkäparia pystyy käyttämään kymmeniä vuosia, jos vain pitää huolen päällisnahkasta. Jos ei jaksa välittää näistä teknisistä seikoista, kenties lukija välittää jätteen vähentämisestä tai säästeliäisyydestä. Jos reunospohjaus olisi yhä vakio, kuten se oli vuosikymmeniä sitten, maailma ei eläisi hukkaamisen aikakaudella.


4 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Jari: kun vaihdatin viimeksi GW-parin pohjat, suutari Tomi Järvenpää teki sen käsin alkuperäisen reunoksen ompeleiden läpi. Kustannus oli 120 euroa, sisältäen postituksen takaisin. Operaatio kannattaa, jos pari on harvinainen, alkuhinta korkea tai malli harvinainen.

  2. Jari says:

    @Jorma, löysin itse asiassa pari vuotta sitten kaapin pohjalta muuton yhteydessä vanhat Lloydin pukukengät, jotka oli hankittu Stockmannilta alunperin hiukan reilu 10 vuotta sitten. Silloin niiden hinta oli hulluilla päivillä luokkaa 100e. Olivat jääneet varastoon kun hanki laadukkaampia kenkiä ja tutustuin pukeutumiseen.

    En halunnut poiskaan heittää, joten otinpa kokeeksi käyttöön. Noita kenkiä nyt käyttänyt noin 2-3 päivänä viikossa pl. lomat ja pyhät, ja vuoden käytön jälkeen jo pohjaa lähti molemmista irti. Liimailin pikaliimalla ja pohja vaikuttaisi pysyvän toistaiseksi, mutta nyt alkoi jo kävelymääristä kumipohja ohentua huolestuttavasti päkijän kohdalta ja kengän rungon aaltoileva rakenne tulla näkyviin. Veikkaan, että vuoden loppuun mennessä ovat roskiskamaa. Jos jotain hyvää pitää hakea, noissa vaikutti olevan kanta ihan nahkaa ja kopisee arvokkaasti. Myös kovan alun jälkeen kengät ovat muotoutuneet jalkaan kivasti. Noissa on myös nauhanreiät jotenkin erilaiset kuin vastaavanhintaisissa eccoissa, koska nauhoja ei ole mennyt poikki samaan tahtiin.

    Noin yleisesti, goodyear welt -kengissä yksi ongelma on, että tosiaan kun pohjaa kuluu riittävästi, se neule menee poikki ja reunat alkavat repsottaa. Jossain kengissä sille neuleelle on kaiverrettu ura, muttei kaikissa tai uran syvyys vaihtelee. Eipä näihinkään suutarit tarjoa muuta apua kuin liimaa. Suomessa ei taida olla kuin jollain yksittäisellä suutarilla Tampereella noiden kenkien työstämiseen se kone ja joku käsityönä tehtävä nahan neulonta maksaisi saman verran kuin avaruusrakettitieteen konsultointi tai aivokirurgin palkkaaminen. Alustavasti hinnaksi tuolle goodyear-koneella tehtävälle työlle paikallinen suutari tiesi noin 300+ eur. Esim. jos jotain Meerminin 150-200 euron kenkiä miettii, on halvempi ostaa uudet kuin korjata vanhat. Lisäksi kenkiä pitäisi pitää hyvin, että maksaa vaivan. Toki vanhojen korjaaminen olisi ekologisempaa. Ymmärrän näiden lukujen valossa, miksi kenkien korjaaminen on harvojen juttu nykyään. Suomessa ei taida yksikään miesten vaateliike myydä niin arvokkaita goodyear-kenkiä, että olisi halvempi korjata kuin ostaa uudet.

  3. Kuvassa oleva kengän rakenne on komponenttipohjan rakenne, tietystä syystä yleinen tapa valmistaa liimatut jalkineet.
    Se on mahdollista rakentaa liimakenkä, joka kestää lähes yhtä hyvin kuin reunoskenkä, kuten ortopediassa tehdään, se niin kutsuttu rakennepohja.
    Jotkut italialaiset firmat valmistavat vielä näin, pääasiassa naistenkengät, mutta se on yhtä kallis kuin Blake Stitch.
    Hyvälaatuinen kenkä joka kestää pitkään käytössä maksaa 300,-/400,-€ alkaen, mutta mitäs teet kun kuluttajien mielestä 100,-€ kengistä on kallis?

  4. Jorma says:

    Näinhän se menee. Jokseenkin surullista myös nähdä liimapohjattuja kävelykenkiä järjettömissä hinnoissa, esim stokkalla liimapohjattua Lloydin kenkää 170 euron hinnalla..

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.