Keikari.com

Neulesolmio (eng. knit tie) on nimensä mukaisesti neulotusta kankaasta valmistettu tuubinmuotoinen solmio. Valtaosa kaupoissa myytävistä – ja todennäköisesti myös lukijan vaatekaapissa nököttävistä – solmioista on joko kudottuja tai painettuja. Näissä asusteissa on joko sileä, tasainen tai muutoin hyvin siisti ja edustava pinta, kun taas kudottujen solmioiden pinta on huokoinen, kohoileva, epätasainen. Lähemmässä tarkastelussa lankojen liitokset muistuttavat neuleen vastaavia. Neulesolmiossa ei ole vuorikangasta, eikä sitä ommella kokoon useasta silkkikappaleesta kuten tavallista solmiota. Klassisen tyylin merkkiteos Esquire’s Encyclopedia of 20th Century Men’s Fashions kertoo ensimmäisten neulesolmioiden syntyneen 1920-luvulla.

Amerikan puolella ne olivat hyvin suosittuja ainakin Wall Streetillä sekä Ivy League -yliopistoissa, ja rennon ilmeensä ansiosta tämä solmio on yhä olennainen osa Ivy-tyylin seuraajien kauloilla, erityisesti mustana. Neulesolmio voidaan valmistaa hyvin tiheällä neuloksella, jolloin asusteesta tulee sileämmän näköinen ja edustavampi, tai rempseästi karkealla neuloksella, joka johtaa rentoon ilmeeseen. Väreille tai materiaaleille ei ole rajoitteita, joskin kesän helteellä neulottu puuvillasolmio on viileämpi kaulan ympärillä, kun talven viimassa paksumpi silkki tai villa-silkkisekoite tuo kerroksen lisälämpöä. Tunnetuin neulesolmiomies on taatusti James Bond, jonka kaulalla asuste on ollut miltei poikkeuksetta kuvioton, väriltään musta tai yönsininen.

Valtaosa neulesolmioista on joko vaakaraitakuvioisia tai yksivärisiä, joissa neuloksen muoto sekä tekstuuri nousee pääosaan. Toisin kuin solmioissa yleensä, miltei kaikkien neulesolmioiden kärjet ovat vaakasuoria, kuin veitsellä leikattuja. Ne ovat myös kapeampia kuin kudotut ja painetut solmiot, useimmiten vain 6 senttiä leveitä. Tämä suuri kapeus näyttää erikoiselta kookkaan miehen yllä, mutta ongelmalta välttyy peittämällä kärjen takin alle. Kudottu tai painettu silkkisolmio on hillitty ja edustava, mutta neulesolmio on aina pintarakenteen ja kapeutensa vuoksi epävirallinen valinta. Se tuskin on parhaimmillaan pörssiyhtiön hallituksen kokouksessa, hautajaisissa tai muissa edustustilaisuuksissa, mutta kaikkialla muualla se kuroo umpeen virallisen ja epävirallisen vastakkainasettelun. Aika velikulta.

Rakenteeton takki (eng. unstructured jacket) on nimensä mukaisesti irto-, päällis- tai puvuntakki, josta muotoa tuova irtoliina ja hartiatoppaus on poistettu. Pehmeydellä on monia muotoja ja rajanveto on hankalaa. Joissakin takeissa on nimittäin ohut pellavainen rintaliina ja hitunen vanua hartioiden tasoittamiseksi, toisissa on koko päälliskankaan sisäpuolen peittävä vuori, eräissä vuori on samaa kangasta kuin päällinen ja kaikkein pehmeimmissä ei ole edes hihavuoria. Tätä viimeistä optiota voidaan myös kutsua paitatakiksi (shirt jacket), sillä se valmistetaan kuin kauluspaita, mutta luodaan useimmiten takin yksityiskohdilla ja villakankaasta päällysvaatteeksi.

Rakenteettoman takin historia kulkee vaikutteina Lontoon kautta Roomaan ja sieltä Napoliin. Roomalainen räätälimestari Domenico Caraceni julkaisi tyylin filosofiansa esseen muodossa vuonna 1933: Orientamenti nuovi nella tecnica e nell’arte del sarto oli aikansa merkkiteos Italian räätäleiden käsissä. Caraceni oli opiskellut englantilaisten Savile Row -räätäleiden leikkauksia ja rakenteita takeista, joita asiakkaat jättivät hänelle muutostöihin. Hänen oppilaanaan oli tällöin muuan Vincenzo Attolini, johon mestarin kevyen rakenteen Eetos teki suuren vaikutuksen. Napolilainen vaatesuunnittelija Gennaro Rubinacci palkkasi Attolinin Napolin-verstaalleen, jossa nuori lupaus kevensi roomalaistyylisiä takkejaan entisestään ja loi rakenteettoman tyylin 1930-luvulla.

Caracenin esseen kuvitusta

Pehmeä takki sai suurimman sanansaattajansa Windsorin herttuasta. Hän oli tyylihistorioitsija Farid Chenounen mukaan yksi ensimmäisistä vuorittomien, rakenteettomien tweed-takkien käyttäjistä 30-luvulla. Täyspehmeät takit teki suuren yleisön tuntemaksi Giorgio Armani, joka loi nimeään kantavan muotihuoneen yhdessä Sergio Galeottin kanssa vuonna 1975. Saman vuoden heinäkuussa Giorgio Armani S.p.A. esitteli vuorittoman ja rakenteettoman miesten takin, joka ei luonut keinotekoisia muotoja vaan seurasi kantajansa kehoa. Tämä oli vallankumous aikakaudella, jolla miesten takit olivat jäykkiä, topattuja sekä leikkaukseltaan liioiteltuja. Tästä todisteena ovat lukemattomat kotialbumien sukulaiskuvat 70-luvun vaatteissa. Vuoden -75 lokakuussa seurasi rakenteeton naisten takki, joka luotiin miesten pukukankaasta — ja Armani oli saapunut.

Koska muotoa tuovat rakenteet ovat minimissä tai loistavat poissaolollaan, rakenteeton takki täytyy leikata tyköistuvaksi. Vuorittomien takkien saumat täytyy myös viimeistellä siististi, mikä hidastaa tuotantoa. Takki saa muotonsa käyttäjän kehosta ja kaartuu lihasten tai laardin myötä, eikä ole omiaan huonoryhtiselle. Tällainen takki näyttää pyöreämmältä ja pehmeämmältä kuin topatut verrokit, joten rakenteeton vaate on aina vähemmän virallinen sekä kevyempi, parhaimmillaan joko kuumassa ilmastossa tai vapaa-ajalla. Raskaan sarjan edustaminen vaatii jämäkkää rakennetta, vaikka Napolissa eletäänkin omalla tyylillä. Keveys asettaa suuret vaatimukset vaatteen kankaalle, jonka täytyy laskeutua siististi tukimateriaaleitta. Kuten olettaa sopii, italialaiset ovat kepeän kankaan ja takin mestareita. Keveys takaa mukavuuden.

Salmiakkiruudukko (eng. Argyle) koostuu neljäkkään tai salmiakin muotoisista kuvioista, joiden ylitse kulkee päälliskuvio vastaavassa neljäkkään tai salmiakin muodossa. Random Housen sanakirja kertoo kuvion sekä nimen olevan peräisin Argyllin klaanin tartaanista, klaani puolestaan on vuosisadat asunut Skotlannin Ylämaiden länsipuolella Argyllissä. Argyle on yksi vanhimmista länsimaisista vaatekuvioista, joka usein toistetun anekdootin mukaan sai syntynsä, kun tartaanikangas leikattiin vinottain sukkia varten. Näitä jalkarättien kaltaisia villakangassukkia käytettiin kiltin kanssa jo 1600-luvulla. Argyllin klaanivärien mukaisesti varhaisimmat Argyle-kuviot olivat viher-valkoisia.

Skotlannin Ylämailta salmiakkiruudukko levisi ympäri Brittein saaria, ja sitä pidettiin ennen kaikkea vapaa-ajan kuviona. Siispä Argylea ei tumman puvun kanssa nähty, mutta maaseudulla, urheilussa ja vapaalla sitäkin mieluummin. Salmiakkiruudukko koki suurimman suosionsa 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana, erityisesti polvisukkien muodossa polvihousujen kera. Windsorin herttua, aikansa valokuvatuin ja seuratuin miesten tyyli-ikoni, esitteli valtiovierailuillaan Argylen USA:n puolella. Vaikka kiinnostus heräsi varhain, vasta vuonna 1949 Brooks Brothers ryhtyi maahantuonnin sijaan valmistamaan omaa malliaan Amerikassa. Argylesta tulikin kanonisoitu osa niin sanottua Ivy League -tyyliä eliittiyliopistojen nuorten toivojen yllä.

Kuvion väreillä ei ole rajoituksia, joten salmiakkiruudukkonsa voi löytää mustanpuhuvana tai sateenkaaren kirjavana, hillittynä tai räikeänä. Päällisruudukon ansiosta kuvio luo illuusion kolmiulotteisuudesta. Valtaosa salmiakkiruutuisista vaatteista neulotaan työläällä ja hitaalla intarsia-tekniikalla, jossa jokainen erivärinen kuvio neulotaan erikseen ja liitetään toisiinsa. Tänä päivänä yleisimmät Argyle-vaatteet ovat sukkia, golf-housuja sekä neuleita. Mikään ei kuitenkaan estä sen käyttöä vaikkapa solmioissa, taskuliinoissa, kaulaliinoissa tai kalsongeissa. Kuvio on kuitenkin hyvin erottuva, joten Argyle-pukuja tai -päällystakkeja tuskin nähdään pian kävelemässä ympäri katuja. Parhaimmillaan vuosisatainen salmiakkiruudukko onkin veikeänä yksityiskohtana, pienenä pirteänä lisänä muutoin hillityssä asussa.

Päivän toimiva kokoonpano: vaaleanruskea kalanruotokuvioinen tweed-takki pehmeillä harteilla, karkea ja ruskea neulesolmio, solmiohaka, ruudukkopaita ja silkkinen paisley-taskuliina. Värisävyt on valittu ruskeasta paletista ja mukana on sopiva sekoitus tummaa sekä vaaleaa.

Kuva: Oldtrix