Keikari.com

Siinä missä tumma puku on arkinen näky ja frakki puolestaan äärijuhlallinen, smokki (engl. black tie tai dinner suit, amer. tuxedo) on yhdellä sanalla ilmaistuna cool. Sen tunnetuin kantaja on tietysti oman elämänsä agentti James Bond, joka on jo parinkymmenen filmin ajan kantanut mustaa tai valkoista smokkia, ja muksinut samalla roistoja. Esimerkkikuvassa moderni smokki, jossa on shaalikaulukset poikkeuksellisesti napinreiän kera, ja paidassa irtonapit.

Smokin historian lasketaan alkavan vuodesta 1860, jolloin Savile Row’n räätäliliike Henry Poole loi lyhythelmaisen iltakäyttöön sopivan takin silloiselle Walesin prinssille. Vuonna 1886 smokki kantautui USA:n puolelle, kun New Yorkista kotoisin oleva muuan James Potter vieraili Englannissa prinssin luona. Kuninkaallisen neuvonantajat vinkkasivat Potterin prinssin henkiräätälin luokse smokkia teettämään, ja reissun jälkeen Potter palasi kotiinsa hykerrellen. Hän käytti ensi kerran smokkiaan julkisesti herrainkerho Tuxedo Clubissa, jonka jäsenistö hullaantui vaatekappaleeseen niin kovin, että muut teettivät oitis omat smokkinsa ja siitä tuli klubin epävirallinen tunnusvaate. Tämän vuoksi asu tunnetaan ainoastaan Amerikassa nimellä tuxedo, Englannissa se on yhä dinner suit.

Smokin takki on joko musta tai todella tummansininen ja yksi- tai kaksirivinen. Sininen versio valmistetaan sinisin silkkipäällyksin käänteissä ja napeissa. Hyvin pieni kuvio kankaassa on yksi keino lisätä smokkiinsa hieman pintajännitettä. Yksirivisissä takeissa on yleensä vain yksi nappi miehustassa, kaksirivisissä voi olla kuusikin. Yksirivistä takkia pidetään yleensä auki, jotta cummerbund-nauha näkyy ja olo on viileämpi, kaksirivinen on aina kiinni. Kaksirivinen smokki sai suosiota, kun Alfonso XIII ryhtyi käyttämään sitä 1900-luvun alussa. Napit, käänteet ja housujen lahkeen keskisauma on päällystetty silkillä. Takissa pystykäänteet ovat juhlavin yksityiskohta, shaalikäänteet James Bondin suosikki ja lovikäänteet moderni ratkaisu. Lovea on kuitenkin hyvä välttää, sillä se muistuttaa liiaksi puvuntakkia, mikä taas kumoaa erillisen juhlavaatteen idean. Pelkistetyimmässä takissa ei ole lainkaan takahalkiota.

Iltatilaisuuksissa tulee helposti kovin lämmin, joten smokkikankaat ovat nykyisin ohuita. Vuosikertasmokin hankkiminen on tukalaa, sillä vanhoissa juhla-asuissa on poikkeuksetta paksu ja hiostava villakangas. Valkoista tai kerman väristä smokkitakkia käyttävät yleensä esiintyjät, mutta ulkona, tropiikissa, kesällä tai purjehduksilla se käy myös vieraiden ylle. Oli yllä minkä tahansa värinen takki, housut ovat mustat tai tummansiniset. Takin taskut ovat juhlallisinta kahden kantin mallia eli niissä ei ole läppiä. Omaan käyttöönsä juhlien isännäksi tai klubinsa iltamille voi myös teettää kuvioituja smokkitakkeja, joiden väri ja kangas ovat miltei vapaata riistaa, vaikka tällaiset erikoisuudet saavatkin käyttöä harvoin.
Smokin housut ovat mustat tai tummansiniset. Niissä on sivusauman yllä silkkinen koristenauha, joka on perua univormujen housuista, joissa vahva koristenauha heijastaa sotilaan asemaa tai rykmentin värejä. Upslaakeja ei perinteisesti käytetä, jotta lahje on pelkistetympi. Laskoksia on yleensä yksi kummassakin lahkeessa ja housut on leikattu korkealle vyötäröllä. Smokkihousut pysyvät parhaiten yllä olkaimilla.

Smokkiliivi on tänä päivänä harvemmin nähty yksityiskohta, jolla asuaan voi nostaa virallisemmaksi. Valitettavasti liivejä ei ole yleisesti tarjolla valmissmokkeihin. Jos teettää omansa, siihen on hyvä valita käänteet, joilla se näyttää hienommalta. Käänteissä sekä napeissa on silkkipäällys. Jos liivin selkäosa valmistetaan pelkästä vuorikankaasta, pukineesta tulee viileämpi. Smokin käänteiden muoto on harvoja yksityiskohtia, joissa makuaan voi harjoittaa vapaasti.

Smokkipaita on valkoinen tai kerman värinen, ja siinä on helmiäisnapit sekä ranskalaiset kalvosimet, jotka suljetaan kalvosinnapeilla. Paidan materiaali on yleensä hienoa puuvillaa, ja sen miehustassa on pikeepuuvillavahvike tai pystysuuntaisia koristelaskoksia. Vanhoista rituaaleista nauttiva valitsee irtokauluksisen paitamallin, sillä sen kaulus pysyy paremmin muodossaan. Smokkipaidan kaulus on yleensä taitettava niin kuin suurin osa pukupaidoista. Vanhojen aikojen henkeä voi tavoitella perhoskauluksilla, jotka ovat samat kuin frakkipaidassa. Markkinoilla on myös erityisen hienoja smokkipaitoja, joiden miehustassa ei ole nappeja. Näitä varten tulee hankkia erilliset, koristeelliset smokkipaitanapit kahta tai kolmea napinreikää varten. Hyvin suunnitelluissa smokkipaidoissa on helmassa lätkä, jonka voi kiinnittää housujen sisäpuolelle. Näin paita ei nouse housuista illan aikana.

Smokin taskuliina on yleensä vaalea ja pellavaa tai puuvillaa. Mahdollisimman hillitty taitos, kuten niin sanottu TV-fold, ovat paikallaan juhla-asussa, mutta liinan kankaassa kuviointi on kiinnostava lisä. Värillinen mutta pelkistetty liina on harvoja mahdollisuuksia tumman smokin piristämiseen.

Smokkisolmuke on yleensä mustaa silkkiä ja itse sidottava. Näin solmusta tulee kiinnostava ja persoonallinen, sillä esisidotut solmut ovat hengettömiä. Solmukkeen kärkien muoto on vapaasti valittavissa.

Smokkiolkaimet ovat useimmiten mustat. Värillä ei kuitenkaan ole juuri väliä, sillä asuste jää piiloon takin alle ja sen kanssa voi omaksi iloksi revitellä. On parempi valita olkaimet, joiden päässä on nahkaiset ja housujen nappeihin kiinnittyvät remmit. Puristimilla luodut mallit ovat kurjia, sillä ne runtelevat housujen kankaan ja irtoavat helpommin.

Cummerbund on muunnos ikiaikaisesta intialaisesta vyöliivistä, ja sillä peitetään smokkihousujen vyötärö. Se voi olla värikäs mutta musta on aina varma valinta. Vyöliivi valmistetaan yleensä silkistä ja kiinnitetään siten, että laskokset osoittavat ylöspäin. Laskoksiin on perinteisesti säilötty pääsylippu tai naulakon lappu. Cummerbund peittää vyötärön ja samalla smokkipaidan helman, jolla on ruma tapa nousta ylös housuista illan aikana. Kaksirivisen takin kanssa sitä ei tarvita.

Kalvosinnapit ovat hillityt. Erityisesti kullan ja mustan onyks-kiven yhdistelmä sopii erinomaisesti smokin kanssa, myös jalot kivet ovat vaihtoehto. Jos paidassa on irtonapit, kalvosinnapit hankitaan yleensä samassa setissä yhtäläisen ilmeen vuoksi. Rannekello on parempi jättää kotiin, sillä illan ilossa ja juhlassa kellon vilkuilu on pahe.

Smokkisukat ovat perinteisesti mustat ja ulottuvat puolisääreen. Lisäpituus takaa, ettei hiivan värinen tai ylen karvainen sääri pilkota illan aikana housuista. Sukkien materiaalina on villa, puuvilla tai hienoin silkki, tosin jälkimmäinen on hauras ja vaatii käsinpesun. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä on yksilöllistää asun.

Smokkikengät ovat mustaa kiiltonahkaa tai hyvin huolellisesti lankattua vasikannahkaa. Vasikka on parempi valinta, sillä muovilla pinnoitettu kiiltonahka rypistyy käytössä pysyvästi. Myös nauhattomat, rusetilla somistetut ooppera-avokkaat sopivat asuun. Pelkistetty ja pyöreäkärkinen jalkine on juhlavin. Kotona tai herrainklubilla järjestettävissä smokki-iltamissa taikka juhlien järjestäjän jalassa myös värikkäät samettiavokkaat ovat pirteä mahdollisuus. Perinteinen samettiavokkaan koriste on omistajan kirjaillut nimikirjaimet.

Smokin päällystakki on joko tummansininen, musta tai tummanharmaa ja pelkistetty. Villakankaat sopivat villaisen smokin ylle parhaiten, ja samettikaulukset tuovat niihin hehkua. Chesterfield on smokille luonnollisin pari. Hyvin koristeelliset takit, kuten trenssi tai poolotakki, ovat turhan epämuodollisia juhla-asun ylle.

Smokin käsineet, jos niitä käytetään, ovat nahkaa ja mustat. Päähine joko jätetään pois tai sitten valitaan tumma huopahattu. Fedora tai homburg ovat juhlavia, luontevia valintoja. Smokin kaulaliina on, monista filmipuvustuksista huolimatta, ollut 1900-luvun puolella musta, yleensä silkkiä ja pelkistetty. Jonkinlainen kuviointi piristää kovin synkkää liinaa. Nykyisin valkoista mallia suositaan enemmän.

Kun asu on huolella valittu ja istuvuus varmistettu ennen lähtöä, tämä täydellinen kokonaisuus antaa mielenrauhan, eikä juhlavieraan tarvitse enää tilaisuudessa miettiä onko kaikki kunnossa.

Kashmir (engl. cashmere wool) on kashmirvuohista saatava materiaali, joka on vuosisatojen ajan ollut erityisen haluttua sen helpon kerimisen, pehmeyden, keveyden ja lämmittävyyden vuoksi. Nimensä se on saanut Intian Kashmirin seudun vanhemman kirjoitusasun mukaan, sillä villa kulkeutui ensi kerran suuremmissa määrin tältä alueelta Eurooppaan brittien mukana. Vuohien karheampi päällysvilla eroaa alusvillasta huomattavasti eikä sovellu hienoista hienoimman kashmirin valmistamiseen. Aasian viileissä ilmastoissa kashmirvuohi kasvattaa talven varalle erityisen lämpimän alusvillan, jonka se ravistelee yltään lämpimän kevään saapuessa. Vuohipaimenet keräävät osan villasta maasta, mutta eläimiä myös autetaan harjoin. Tämän jälkeen likainen raakavilla pestään, kuivataan ja lajitellaan värin sekä hienouden mukaan. Raaka-aine kehrätään langoiksi ja lopulta se päätyy mitä moninaisimpiin vaatteisiin. Suurista yrityksistä huolimatta eläimiä ole saatu tuottamaan hienompaa alusvillaa Euroopan ilmastossa.

Kashmirvuohia on kymmenisen lajiketta. Yksi eläin tuottaa vuodessa vain noin 500 grammaa käyttökelpoista kuitua, jonka seulominen vie kovasti aikaa. Tästä 150 grammaa on korkealaatuista aluskarvaa, mikä selittää suurimmaksi osin hintaerot vaatteiden välillä. Kashmirkuidun kerääminen ja muokkaaminen on hidasta ja vaivalloista, mikä osaltaan vaikuttaa hintaan. Jotta vuohen tuottama kuitu määriteltäisiin kashmiriksi, sen tulee olla alle 18,5 mikrometriä leveydeltään ja 3,175 senttiä pituudeltaan. Valtaosa vuohista asustelee Aasiassa: Intiassa, Pakistanissa, Mongoliassa, Iranissa sekä Kiinan luoteisosissa. Maailmanlaajuinen villatuotanto on vuodessa noin 1,3 miljoonaa tonnia, josta puhtaan kashmirin osa on vain noin 6500 tonnia. Kysyntä kashmirille on loputon, tuotanto taas rajattu.

On kashmiria – ja on todellista kashmiria. Koska tuotanto on niin hajaantunut, sekaan mahtuu koko joukko halvempaa kehnolaatuista kashmiria, josta valtaosa alle sadan euron neuleista on valmistettu. Jättiketjut tarjoavat halpaa kashmiria, joka neulotaan päälliskarvasta, mutta nämä vaatteet eivät todennäköisesti osoittaudu kestäviksi. Tasokasta materiaalia on hankala erottaa käsituntumalla, sillä päälliskarvasta luotu vaate tuntuu kyllä uutena mukavalta. Yksi keino on tuumia hankintoja hinnan perusteella. Tasokas kashmirneule maksaa vähintään 200 euroa.

Lisäksi mainitsen skotlantilaisen kashmirvillan, joka saapuu Aasiasta mutta neulotaan Skottien maassa. Maassa on vuosisataiset perinteet villan neulomisessa ja, toisin kuin Aasiassa, kutomot ovat hyvin vaativia sertifioinnin ja laadun suhteen. Järjestöt vahtivat tuottajia ja myöntävät sertifikaatteja vaatimustason täyttäjille. Skotlannissa valmistettu kashmirvillainen vaate on todennäköisesti – vaan ei aina – tasokkaampi kuin Kiinassa teetetty.

Parhaimmillaan kashmir on mielestäni kaulaliinoissa ja neuleissa. Kashmirvillaiset puku- ja päällystakkikankaat vaativat paljon villaa, joten niiden hinta muodostuu melko lailla kauhistuttavaksi. Nämä villakankaat eivät kestä hankausta ja lopulta omistajan käsiin jää reikäinen, kallis ja lyhytaikainen nautinto. Sekoitekankaissa kashmir on silti upeaa, sillä jo muutaman kymmenen prosentin määrä tekee kankaasta pehmeämmän ja miellyttävämmän, kun taas lampaanvilla takaa kestävyyden. Sen sijaan neuleet ja kaulaliinat joutuvat vähemmälle rasitukselle kuin vaikkapa housut tai takit, eikä niihin tarvita yhtä paljon materiaalia. Neuleiden ja kaulaliinojen kohdalla kashmirvillan erot myös tuntuvat suoraan iholla pehmeytenä ja miellyttävänä lämpönä.

Paisley on puolitoista tuhatta vuotta vanha pisaranmuotoinen kuva-aihe, jota käytetään yleisenä koristekuviona tekstiileissä ja vaatteissa. Se on syntynyt Intian, Pakistanin ja muinaisen Persian alueella noin vuoden 300 jaa. paikkeilla. Persialaisen Sassanidi-dynastian aikana paisley oli hyvin suosittu koristekuvio kuninkaallisissa esineissä, kruunuissa, hovivaatteissa sekä koko kansan tekstiileissä. Kuvion alkuperä on hämärä, sillä sen symboliikasta on lukuisia teorioita, eikä suurta konsensusta alkuperämaan tai -ajan suhteen löydy. Se on ollut vuosisatojen ajan suosittu kuvio Iranissa sekä Etelä- ja Keski-Aasian maissa. Tekstiileissä se kudotaan kulta- ja hopealangoista kankaille, joista valmistetaan lahjoja, hääasuja tai muita koristeita. Iranissa ja Uzbekistanissa käyttö on laajinta, ja paisley paistelee vaatteiden ohella maalauksissa, koruissa, freskoissa, verhoissa, pöytäliinoissa, vilteissä, matoissa, puutarhoissa ja savitöissä.

Paisley kuitenkin saapui Eurooppaan Englannin kautta, globaalin Itä-Intian kauppakomppanian mukana 1600-luvun alkupuolella. Paikalliset kutomot ryhtyivät valmistamaan samoja kuvioita Ranskan Marseillessa kangaspainantana vuonna 1640. Englanti ja Hollanti seurasivat pian perässä. Kuvio säilyi suosittuna 1700- ja 1800-lukujen aikana, jolloin sen uskottiin suojelevan demoneilta. Kauppakomppanian työmiesten mukana Eurooppaan kulkeutui myös suuressa arvossa pidettyjä paisley-shaaleja Intian Kashmirista. Nämä olivat aikanaan Euroopan naisten suuri villitys. 1800-luvun puoliväliin mennessä skotlantilaisen Paisleyn kaupungin kutojista tuli Euroopan merkittävimpiä shaalivalmistajia, sillä heidän hienomekaanisilla koneillaan niihin saatiin viittä eri väriä, kun muut pystyivät tarjoamaan vain kahta. Tänä aikana kuvio tuli tunnetuksi paisleyn nimellä.

Vuoteen 1860 mennessä kaupungin kutojat kykenivät viiteentoista väriin, mutta tämäkin oli vain neljännes siitä, mihin Kashmirin alueen käsinkutojat pystyivät. Euroopassa paisley on ollut laajimmin esillä naisten shaaleissa ja asusteissa, miesten pukeutumisessa käyttö on rajoittunut enimmäkseen taskuliinoihin ja solmioihin. Psykedelian ja hippivuosien myötä paisley symboloi kaipuuta Kauko-Idän mystiikkaan sekä yhteiskunnan normien vastustamista. Sattumoisin John Lennon maalautti Rolls-Roycensa paisley-koristeluin vuonna 1967, ja Fender valmisti kitaroita paisley-aihein. Kuvio on kestänyt ajan hammasta, sillä siinä on jonkinlaista universaalia, mystistä tenhoa.

Saketti (engl. morning dress) on virallisin miesten päiväjuhla-asu. Sitä käytetään hienoissa tilaisuuksissa ennen kello kuutta, ja se on perua alun perin hovissa pidetyistä pitkistä silkkitakeista, jotka koristeltiin monimutkaisin kuvioin ja leikattiin edestä avonaiseksi. Niiden pohjalta luotiin vahvempia takkeja maaseudulle, jossa niitä käytettiin ratsastamiseen päivisin, ja tästä asu sai englanninkielisen nimensä. Ranskaksi asun nimi on jaquette, ruotsiksi jackett, ja suomenkielinen nimi on näiden mukainen. Asu syntyi urheiluvaatteeksi 1800-luvun alun Britanniassa ja sivuutti lievetakin herrasmiesten päiväasuna 1880-luvulla. Tämän jälkeen saketti oli laajalti käytössä aina 1920-luvulle asti, jolloin tumma puku syrjäytti sen ja muut hienot päiväasut parissa vuodessa. Pian asua käytettiin enää häissä ja kuninkaallisten kohtaamisissa.

Esimerkkikuvassa on Windsorin herttuan sakettikokonaisuus. Ajat ovat muuttuneet, eikä solmuke enää ole suositeltava valinta saketin kera. Ammoin suosittu ascot on jäänyt kovin harvinaiseksi myös, ja nykyisin solmio on saketin yleisin kaulan somiste. Muita esimerkkejä täydellisestä saketista tarjoavat prinssi Charles, vuoden 1901 tyylipiirros, herrasmies Royal Ascot -hevoskisoista, toinen anonyymi herrasmies ja vielä kerran prinssi Charles.

Missä frakin linjat ovat kulmikkaat ja smokin kovin puvun näköiset, saketti jatkaa pehmeästi kaartuvana aina niskasta polviin asti. Tämän vuoksi saketti on pehmeämpi kokonaisuus kuin monikulmainen serkkunsa, mutta valitettavan harvinainen näky Suomessa. Vuosien saatossa pukeutumiskulttuuri on muuttunut ja seremoniallisuus vähentynyt, joten saketti on enää käytössä vain häissä tai hienoissa päiväjuhlissa. Sen leikkaus on vähemmän vaativa kuin frakin, joten oman sakettinsa voi tuurilla löytää hyvin istuvana valmisversiona. Toinen vaihtoehto on perintö- tai vintage-saketti, jonka saa muokkauksilla istumaan mainiosti.

Saketin anatomia
Sakettitakki on yleensä musta, mutta vaaleanharmaa ja tummanharmaa ovat vähemmän vakavat ja viralliset vaihtoehdot. Takissa on aina pystykäänteet, ja se on useimmiten ohutta villakangasta. Vasemmassa käänteessä on napinreikä, johon voi pujottaa valkoisen kukan suuren päivän kunniaksi. Mikäli valitsee harmaan takin, housut ovat myös harmaata kangasta. Musta takki valmistetaan yleensä ns. miljoonahousujen kaveriksi, ja tässä erikoisessa housukankaassa on musta-harmaat raidat. Takissa on yksi nappi vyötäröllä tai kaksi napinreikää, joihin pujotetaan kalvosinnapin näköinen kiinnike. Hyvin harvoin näkee kahden napin sakettia. Takin hännys yltää polviin asti.

Sakettihousut ovat samaa kangasta kuin takki tai sitten miljoonaraitaiset tai kalanruotokuvioiset. Moniraitaiset housut ovat perua 1830-luvulta, jolloin Brittein saarille rakennettiin rautatieverkosto, joka laittoi maiseman raidoille. Myös paksu kalkkiraita ja pieni ruudukkokuvio ovat mahdollisia sakettihousujen maailmassa, mutta housujen väri on aina mustan, harmaan ja hopean välillä vaihteleva. Juhlahousuissa ei ole upslaakeja, joten näitä ei myöskään sakettihousuissa nähdä. Sakettihousujen vyötärö on korkea, ja se leikataan olkaimien kanssa käytettäväksi. Yksi tai kaksi laskosta takaa mukavamman olon istuessa. Sakettihousujen keskisaumassa ei ole silkkinauhaa kuten smokin ja frakin housuissa.

Sakettipaita on perinteisesti valkoinen ja puuvillasta luotu. Myös hyvin vaaleat värisävyt, esimerkiksi vaaleansininen tai -keltainen, ja hyvin ohuet raidat voivat koristaa kangasta, mutta sakettipaidan kaulus on aina valkoinen. Kalvosimet ovat joskus samaa kangasta kuin miehusta. Paidan kaulusmalli oli aikoinaan perhosmallia ja irrotettava, mutta pukupaidan näköinen, taitettava kaulus on nykyisin suosituin. Valitsi kumman kauluksen tahansa, sen on hyvä olla mahdollisimman jäykkä tai tärkätty, jotta kärjet eivät rypisty tai käänny takin käänteiden alle. Paidan kalvosimet ovat ranskalaiset ja suljetaan kalvosinnapeilla. Kalvosinten on hyvä näkyä sakettitakin hihan alta 1–1½ senttiä, jotta tumma asu näyttää kevyemmältä.

Sakettiliivi on väriltään aina muuta asua vaaleampi, ellei se ole samaa kangasta kuin takki ja housut. Vaaleanharmaa, beige ja kerma ovat yleisimmät irtoliivivärit, mutta kesällä myös muut kirkkaat värit ovat hyvä lisä sakettinsa kirkastamiseen. Liivi on kuvioton sekä yksi- tai kaksirivinen ja sen helma peittää housujen vyötärön. Useimmiten liivissä on käänteet, joiden muoto on vapaa ja hyvä keino mieltymyksensä toteuttamiseen. Pellava on yleisempi kesäaikana, flanellivilla on hyvä muulloin. Liivin selkämys on yleensä vuorikangasta, jotta asu on viileämpi, ja napit hohtavaa helmiäistä tai pelkistettyä naudansarvea. Hienoimmissa liiveissä on silkkinen koristereunus, joka koristaa pukineen saumoja.

Plastron on saketin vuosisatainen kaulan koriste, mutta solmio on syrjäyttänyt sen suosiossa. Molemmissa silkki on hienoin materiaali, ja usein plastron tai solmio koristetaan vielä solmiopinnillä. Harmaa, musta, valkoinen ja hopea ovat perinteiset värit, mutta asusteessa voi olla hyvin hienovarainen kuviokin, mutta myös värikkäät, miedosti kuvioidut solmiot käyvät saketin seuraan hyvin. Musta on hautajaisväri, sarjakuvakuosit sopivat paremmin karkeloihin.

Saketin taskuliina on yleensä hillitty ja valkoinen ja taitettu suoraan linjaan. Pieni kuvio liinassa on pukeutujan piristys, pellava on materiaaleista hienoin. Värillinen mutta pelkistetty liina on harvoja keinoja piristää sakettia.
Sakettia täydentävät kalvosinnapit ovat kultaa, hopeaa tai helmiäistä. Korukivet ovat perinteisesti ilta-asujen koristeita, joten saketin kohdalla vähemmän on enemmän.

Olkaimet ovat harmaat tai mustat, mutta tämä alusvaate ei muille näy, joten sen kuvioinnilla voi huvittaa itseään. Nappeihin kiinnittyvät mallit ovat parempia, sillä puristimet repivät kangasta.

Sakettijalkineet ovat mustaa nahkaa, eivät peilikiillotetut tai kiiltonahkaiset kuten iltajalkineet. Pelkistetty oxford-malli sopii parhaiten juhla-asun kanssa. Syksyllä ja talvella myös balmoral-varrekas on hyvä valinta. Sakettisukat ovat harmaat tai hopeiset, mieluiten kuvioidut. Päiväjuhlasukkien ei tarvitse olla vakavia niin kuin iltajuhlissa, joten kuviointi voi olla erottuva.

Saketin päällystakki on mieluiten harmaa tai musta, kuten juhla-asukin, ja mahdollisimman pelkistetty. Chesterfield on paras asun täydentäjä. Sakettipäähineeksi, jos sellaisen haluaa, on syytä valita silinteri joko mustasta silkistä tai harmaasta huovasta. Saketin kaulaliina on valkoista silkkiä, jossa voi olla hienovarainen kuviointi. Saketin käsineet ovat nahkaa ja joko harmaat tai samaa väriä kuin sakettiliivi.