The Suit: A Machiavellian Approach to Men’s Style on yksi parhaista klassiseen miesten asuun erikoistuneista tietokirjoista. Sen kynäili taiteilijanimi Nicholas Antongiavanni ja parisataasivuisen jäljen julkaisi HarperCollins vuonna 2006, mutta teokseen tarttumisen kynnys on korkea. Kirjan rakenne on lainattu Machiavellin klassisesta Il Principesta (suom. Ruhtinas) ja renessanssin korean kielenkäytön mukaisesti Antongiavannin teos on hankalampaa englantia. Kirjoittaja kuvailee klassista vaatekaappia mielivän parhaita valintoja sekä niiden yhdistelyä, mutta kirjassa on kuvitusta vain kappaleiden alussa. Vaatteiden ja materiaalien nimet tulee tuntea ennen kuin The Suitista voi hyötyä suuremmin, tai sitten kirjaa täytyy lukea hakukone apuna.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Esimerkkeinä hyvistä tai huonoista pukeutujista Antongiavanni luettelee koko joukon poliitikkoja, toimittajia sekä muita median hahmoja, mutta kaikki ovat amerikkalaisia, eikä yhdestäkään ole kuvaa. Silti suurin rasite on kirjoittajan viehtymys miesten pukeutumisen sääntöihin, jotka saattoivat olla hyödyksi vielä 1950-luvulla — esimerkiksi sopivat jalkineen värit ovat kuulemma vain ruskeita tai mustia, mutta tummanpunainen saa joten kuten synninpäästön. Toki nämä säännöt on mukava tuntea, jos niitä haluaa kierrellä tehokkaasti. Tekijän monet jyrkät pannabullat voi kuitenkin antaa anteeksi, kun lukee kiehtovaa kuvausta 1900-luvun suosituimmista leikkauksista, jotka määrittivät länsimaisen miehen ilmeen Atlantin molemmin puolin. Teos onkin ärtymyksen ja mielenkiinnon vuorottelua kappaleesta toiseen.

Kirjan 26 lyhyttä kappaletta kertovat vaihtelevista aiheista, kuten kehonrakenteen mukaisesta asusta, yleisimmistä leikkauksista, vaatekankaista, jalkineista, paitakankaista, yhdistelmäasuista, solmioista, asusteista ja juhla-asuista. Nippelitiedon määrä on suuri, mutta joukossa on myös lukemattomia hyödyllisiä lauseita. Antongiavanni esimerkiksi toteaa, ettei vaatteissaan olonsa tukalaksi kokeva mies voi olla kovin tyylikäs, ja nivusista puristavat housut ovat tästä malliesimerkki. Taskupelin pelaaminen toimistossa ei voi olla tyylikäs näky. Erityisen hyödyllinen kappale selventää vaatekankaiden saloja sekä käsittelyä, ja kehonrakenteen mukaiset asuvinkit heti kirjan alussa ovat sulaa kultaa.

Valitettavasti kirjoittaja ei ole tehnyt selvää eroa oman näkemyksensä ja lähdekirjallisuuden vanhojen Sääntöjen välillä, joten epävarma lukija voi hukkua kirjoittajan dogmaan. Laaja, hyvin valikoitu lähdekirjasto, selkeät viitteet sekä erinomaisen kattava hakemisto ovat kehun arvoiset. Vaatekappaleiden syntyhistoriat Antongiavanni kertoo tarkasti ja kiehtovasti. Harva tyylikirja jaksaa nähdä saman vaivan. Monista vioista huolimatta The Suit on mielestäni hyvä luku hänelle, joka on kiinnostunut perinteisistä miesten vaatteista, mutta kokee jo oppineensa aiheesta kandillisen ja haluaa aineopintojen pariin. Jos vielä tuntee Machiavellinsa, voi löytää kansien välistä koko joukon pieniä viitteitä, jotka tavallinen lukija sivuuttaa. Sopiva annos kriittistä lukutaitoa on avain The Suitin hyödyntämiseen.