Keikari.com

Neuletakki (engl. cardigan) on napeilla ja usein myös taskuilla sekä käänteillä koristettu neuletyyppi. Se on saanut nimensä Cardiganin 7. jaarlilta, joka johti Brittien kevyen prikaatin hyökkäystä Krimin sodassa vuonna 1854. Saarivaltion upseereilla oli taistossa yllään hihaton neuleliivi, jonka miehustassa oli napit. Kevyen prikaatin pahamaineisen joukkotuhoon päättyneen hyökkäyksen jälkeen neuletakki nimettiin jaarlin mukaan. Nykyisistä neuletakeista upseerien liivi toki erosi, sillä niissä oli univormujen kirjailuja sekä usein myös turkisvuori. Suurempaa suosiota neuletakki sai vasta 1890-luvulla, kun sitä ryhdyttiin käyttämään kotosalla ja vapaa-ajalla takin pehmeänä, mukavana korvikkeena. Aikakauden takeissa oli järjestään tuhti toppaus rintakehässä ja harteilla, joten neuletakin suosio oli vain ajan kysymys.

Nuori Roger Moore ja irtotakin näköinen neuletakki 70-luvun Veijareita ja pyhimyksiä -sarjassa

Neuletakin kaula-aukko on V-kirjaimen muotoinen ja yleensä syvempi kuin muissa neuletyypeissä. Näin kauluspaidan kauluksille ja solmiolle jää paljon tilaa takin tapaan. Hienommat napit ovat luonnonmateriaalia, kuten naudansarvea, helmiäistä tai puuta, ja vapaasti nappeja sulkemalla tai avaamalla neuleeseensa saa erilaista ilmettä. Hihaton neuletakki on oksymoron, sillä parempi nimitys sellaiselle on napillinen neuleliivi. Mitä karkeampi tai paksumpi neulos, sitä rennompi neuletakki. Jos neuletakilla haluaa korvata irtotakin, painavampi ja paksumpi neulos on käyttöön paremmin sopiva, takin tapaan laskeutuva valinta. Ohuiden neuletakkien alta paidan napit ja olkaimet puskevat näkyviin, joten ne sopivatkin paremmin lisäkerrokseksi takin alle. Käänteillä valmistetut neuletakit ovat näyttäviä ja kaulalle lämpimämpiä kuin käänteettömät. Edustavimmissa neuletakeissa on taskut, käänteet, napit ja takahalkiot niin kuin takeissa. Ne myös kauempaa näyttävät irtotakeilta, kunhan neulos on hillitty. Tällainen vaate on yhdistelmä neuleiden ja takkien parhaita puolia.

Stirrup-tyyppinen kalvosinnappi on saanut nimensä hevosen jalustimesta, joka muistuttaa nappia kovin. Muita nimikkeitä on myös ollut käytössä, niiden joukossa wrap, wraparound ja wrapping cuff links. Valtaosa kalvosimen koristeista valmistetaan yhä pienen ketjun tai tangon liitoksella, mutta stirrup-tyyppi on toista maata. Ne ovat yleensä kolmion muotoisia ja yksi sivu toimii aukeavan haan lailla. Myös suurin osa kalvosinnapeista pujotetaan napinreikien lävitse, mutta jalustin liitetään kalvosimen ulkolaidalle, vain haka kulkee napinreiän läpi. Näin kaikkein pelkistetyinkin jalustin on erikoinen, näyttävä näky.

Jalustinnapit olivat suosionsa huipulla Art Decon aikakaudella, palasivat myös vuosien 1940-1950 ajalle ja kukkivat vielä 60- ja 70-luvun yltiövärikkään muodin muassa, mutta tämän jälkeen ne ovat miltei kadonneet. Menetys on suuri, sillä tämä asuste on erittäin käytännällinen. Siinä ei ole ketjua tai tankoa, joten jalustin painaa ranskalaisen kalvosimen puoliskot tiukasti yhteen. Näin myös kookas ja väljä kalvosin istuu paremmin rannetta vasten, näyttää siistimmältä, eikä erikoisen kalvosinnapin omaleimaista ilmettä voi kieltää. Hyvin harva valmistaja enää kauppaa stirrup-kalvosinta, mutta sen kerran nähtyään asusteen kyllä muistaa.

Jalustimen mallia näyttää muuan Nicolas de Gunzburg.

Chambray on hyvin vahva, kauempaa denimiä muistuttava puuvillakangas, jota käytetään erityisesti paitojen valmistukseen. Myös pellavasta valmistettuja tai painamalla kuvioituja chambray-kankaita on kudottu satunnaisesti. Kangas on syntynyt satoja vuosia sitten Ranskan pohjoisessa sijaitsevassa Cambrain kaupungissa, ja sen mukaan saanut alkuperäisen nimensä. Cambrai-nimi amerikkalaistettiin 1800-luvun alussa muotoon chambray. Cambrain seudulla kankaita on kudottu jo Keskiajalla, jolloin ne toivat kaupungille vaurautta. Chambrayn yleisin väri on kahden värisistä langoista muodostuva sininen, joka kudotaan valkoisista kudelangoista ja sinisistä loimilangoista. Chambrayssä on tiuha 1×1-mallinen palttinakudos eli langat vuorottelevat neliön muodossa, yksi yli ja yksi ali vuoron perään. Tämän ansiosta kangas on erityisen vahva, mutta se ei juurikaan jousta. Myös silittäminen voi olla vaivalloista. Kaukaa chambray-paita näyttää vaaleansiniseltä, valkoinen erottuu vasta lähemmin. Käytön, pesujen ja vuosien myötä chambray pehmenee ja väri haalistuu lähemmäs valkoista. Kangas on yleensä kudottu ohueksi sekä kevyeksi, ja sitä on käytetty paitojen ohella mekkoihin, haalareihin, esiliinoihin sekä lasten mekkoihin.

Myös työvaatteissa sekä vanginvaatteissa chambray oli 1900-luvulla yleinen, ja mahdollisesti juuri tästä kankaasta juontuu englanninkielinen termi blue-collar worker, sillä tehdastyöläisten paidat olivat niin usein sinistä chambraytä. Suurimman suosionsa Chambray-paita sai, kun Yhdysvallat otti materiaalin käyttöön osana laivastonsa miehistön univormua. Toisen maailmansodan aikaan työunivormu koostui tummansinisistä dungaree-kangashousuista, valkoisesta T-paidasta, vaaleansinisestä Chambray-paidasta, mustista nahkakengistä ja valkoisesta laivastolakista. Paidassa oli kaksi rintataskua, kookkaat kissansilmänapit ja sen kaulus oli aina auki. Hihat olivat pitkät, mutta ne usein käärittiin kuumalla. Sodan jälkeen ylijäämäpaidat myytiin militarialiikkeissä ja chambray levisi ympäri USA:n halpojen ylijäämien muodossa.

Chambray näyttää kauempaa farkkukankaalta, mutta nämä kaksi eroavat toisistaan. Denim valmistetaan yleensä toimikaskudoksella eli sen pinnassa on vino ura, kun taas chambrayn pinta on tasainen. Farkkukangas on myös paksumpaa ja kaiketi maailman yleisin housumateriaali, mutta chambray on ohutta eikä juuri veny, joten se ei kestäisi housukäytössä hyvin. Levi’sin yhtiön lyhyt historiikki mainitsee 1970-luvun olleen erinomaista chambray-aikaa, sillä tehdas myi silloin kaikenlaisia vaatteita tästä kankaasta. Tänä aikana myös muuan Steve McQueen suosi nöyrää chambray-paitaa sekä valkokankaalla että vapaa-ajalla, ja rämäpään mallia miehet seurasivat innolla. Tämän jälkeen chambraylle kävi huonosti, sillä se ikään kuin unohtui suurempien vaatevalmistajien mallistoista. Vasta 2000-luvun alussa kangas löydettiin joukolla uudelleen ja se elää tällä hetkellä renessanssiaan. Yhä useampi valmistaja tarjoaa nykyisin vapaa-ajan paitoja monissa muodoissa, mutta rohkelikot myös käyttävät chambray-kauluspaitoja solmion kera toimistossa. Chambray on taivaltanut pitkän matkan tehtaista, vankiloista ja pelloilta jokamiehen sisäsiistiksi paidaksi.

Uusimpana vaateprojektina Keikari tarjoaa sarjan tilauskenkien valmistumisesta yhteistyössä Paljakka Handmaden kanssa. Pikaisena kertauksena termistöä: jalkineiden erikoistilauksissa (made to order) asiakas voi valita lestin, materiaalin ja värin; mittatilauksissa (made to measure) valmista lestiä muokataan asiakkaan mittojen perusteella, kun taas tilauskengissä (bespoke, custom) kaiken mahdollisen voi valita mielensä mukaan ja tilaus valmistetaan asiakkaan jalan mukaan tehdylle lestille. Paljakka Handmade tarjoaa jalkineita viimeisestä kategoriasta ja valmistaa parinsa Tuusulassa.

Ensimmäinen vaihe on tietysti yhteyden ottaminen ja suunnitelman luominen. Kengäntekijä kysyy, mihin käyttöön asiakas on pariaan kaavaillut, ja tämän jälkeen avustaa tarkoitukseen parhaiten sopivan materiaalin, kenkätyypin ja nahkan valinnassa. Järjestään pukukengät ovat sirompia, kevyempiä, pelkistetympiä ja niiden nahka on hienoa, kun taas vapaa-ajan pareissa muodot ovat muhkumpia ja nahkat erottuvampia. Eniten käyttöä toki löytää näiden ääripäiden keskelle sijoittuville jalkineille, kuten ruskeille brogue-kengille, avokengille tai varrekkaille, joita voi parittaa farkkujen taikka suorien housujen kanssa. Paljakalla on kätevä näytelappu, josta selviää yleisimmät kenkätyypit ja yksityiskohdat myös jalkineiden kieltä vähemmän puhuvalle. Lisäksi valmistaja kysyy, onko asiakkaalla jalkasairauksia tai -vaivoja, jotka on hyvä huomioida.

Keskustelun jälkeen miehestä otetaan mittaa. Viisi eri kohdista jalkaa otettua ympärysmittaa selvittävät, minkä kokoinen ja muotoinen lesti tarjoaa parhaan istuvuuden kullekin jalalle. Korkeisiin pareihin mittoja otetaan seitsemän. Yhdenkään meistä jalat eivät ole identtiset, joten valmislesti on aina kompromissi tuen suhteen. Seuraavaksi on vuorossa painolevy, jonka avulla selviää kehon painon jakautuminen jalkapohjille. Myös jalan kaaren muoto hahmottuu selkeästi paperille painuvan musteen kautta. Sitten kymmenien nahkavuotien ja -näytteiden avulla selviää, minkä näköinen tai värinen nahka miellyttää silmää eniten. Päällisnahkan ja vuorinahkan voi valita eri tyypissä, nahkapohjan sekä nahkaiset tukimateriaalit Paljakka valmistaa Rendenbachin tammiparkitusta nahkasta. Kärjen muodon asiakas päättää itse. Yksityiskohtia voi hioa vapaasti, joten ensitapaamiselle ei tarvitse saapua kaavojen tai piirrosten kera. Kun ne on lopulta päätetty ja mitat otettu, Paljakka aloittaa puisten lestien muokkaamisen. Niiden ylle pingotaan parkkinahkainen sovitustossu seuraavalle kerralle ja sen avulla myöhemmin selvitetään, onko lestien istuvuus kunnossa.

Tämän projektin tavoitteena on hyvin tummanpunainen Balmoral-varrekas nahkapohjilla, tummanvioletilla vuorilla, pyöreänkaartuvalla kärjellä ja tavallista korkeammalla varrella. Päällinen on Freudenbergin parkitsimon valmistamaa vasikkaa, jota on vielä saatavilla. Valmistaja meni konkurssiin 1990-luvulla, mutta joillakin tarkoilla nahkakauppiailla on yhä tallella yhtiön maineikkaita vuotia. Projektin pieni vuota löytyi Saksasta. Uusia ei valmisteta, joten jokainen nahka on vuosikertatavaraa. Freudenbergin juottovasikka on äärimmäisen sileää, kestävää, hienoa, taipuisaa ja helposti muokattavissa. Tämän vuoksi materiaali on erityisen haluttua bespoke-kenkävalmistajien parissa. Ennen lopullisen parin syntyä on vielä jäljellä sovitustossun sekä sovituskengän luonti, niillä istuvuuden saa hiottua tarkemmaksi kuin pelkkien mittojen avulla.