Saketti
27March 20, 2015 by Ville Raivio
Saketti (engl. morning dress) on virallisin miesten päiväjuhla-asu. Sitä käytetään hienoissa tilaisuuksissa ennen kello kuutta, ja se on perua alun perin hovissa pidetyistä pitkistä silkkitakeista, jotka koristeltiin monimutkaisin kuvioin ja leikattiin edestä avonaiseksi. Niiden pohjalta luotiin vahvempia takkeja maaseudulle, jossa niitä käytettiin ratsastamiseen päivisin, ja tästä asu sai englanninkielisen nimensä. Ranskaksi asun nimi on jaquette, ruotsiksi jackett, ja suomenkielinen nimi on näiden mukainen. Asu syntyi urheiluvaatteeksi 1800-luvun alun Britanniassa ja sivuutti lievetakin herrasmiesten päiväasuna 1880-luvulla. Tämän jälkeen saketti oli laajalti käytössä aina 1920-luvulle asti, jolloin tumma puku syrjäytti sen ja muut hienot päiväasut parissa vuodessa. Pian asua käytettiin enää häissä ja kuninkaallisten kohtaamisissa.
Esimerkkikuvassa on Windsorin herttuan sakettikokonaisuus. Ajat ovat muuttuneet, eikä solmuke enää ole suositeltava valinta saketin kera. Ammoin suosittu ascot on jäänyt kovin harvinaiseksi myös, ja nykyisin solmio on saketin yleisin kaulan somiste. Muita esimerkkejä täydellisestä saketista tarjoavat prinssi Charles, vuoden 1901 tyylipiirros, herrasmies Royal Ascot -hevoskisoista, toinen anonyymi herrasmies ja vielä kerran prinssi Charles.
Missä frakin linjat ovat kulmikkaat ja smokin kovin puvun näköiset, saketti jatkaa pehmeästi kaartuvana aina niskasta polviin asti. Tämän vuoksi saketti on pehmeämpi kokonaisuus kuin monikulmainen serkkunsa, mutta valitettavan harvinainen näky Suomessa. Vuosien saatossa pukeutumiskulttuuri on muuttunut ja seremoniallisuus vähentynyt, joten saketti on enää käytössä vain häissä tai hienoissa päiväjuhlissa. Sen leikkaus on vähemmän vaativa kuin frakin, joten oman sakettinsa voi tuurilla löytää hyvin istuvana valmisversiona. Toinen vaihtoehto on perintö- tai vintage-saketti, jonka saa muokkauksilla istumaan mainiosti.
Saketin anatomia
Sakettitakki on yleensä musta, mutta vaaleanharmaa ja tummanharmaa ovat vähemmän vakavat ja viralliset vaihtoehdot. Takissa on aina pystykäänteet, ja se on useimmiten ohutta villakangasta. Vasemmassa käänteessä on napinreikä, johon voi pujottaa valkoisen kukan suuren päivän kunniaksi. Mikäli valitsee harmaan takin, housut ovat myös harmaata kangasta. Musta takki valmistetaan yleensä ns. miljoonahousujen kaveriksi, ja tässä erikoisessa housukankaassa on musta-harmaat raidat. Takissa on yksi nappi vyötäröllä tai kaksi napinreikää, joihin pujotetaan kalvosinnapin näköinen kiinnike. Hyvin harvoin näkee kahden napin sakettia. Takin hännys yltää polviin asti.
Sakettihousut ovat samaa kangasta kuin takki tai sitten miljoonaraitaiset tai kalanruotokuvioiset. Moniraitaiset housut ovat perua 1830-luvulta, jolloin Brittein saarille rakennettiin rautatieverkosto, joka laittoi maiseman raidoille. Myös paksu kalkkiraita ja pieni ruudukkokuvio ovat mahdollisia sakettihousujen maailmassa, mutta housujen väri on aina mustan, harmaan ja hopean välillä vaihteleva. Juhlahousuissa ei ole upslaakeja, joten näitä ei myöskään sakettihousuissa nähdä. Sakettihousujen vyötärö on korkea, ja se leikataan olkaimien kanssa käytettäväksi. Yksi tai kaksi laskosta takaa mukavamman olon istuessa. Sakettihousujen keskisaumassa ei ole silkkinauhaa kuten smokin ja frakin housuissa.
Sakettipaita on perinteisesti valkoinen ja puuvillasta luotu. Myös hyvin vaaleat värisävyt, esimerkiksi vaaleansininen tai -keltainen, ja hyvin ohuet raidat voivat koristaa kangasta, mutta sakettipaidan kaulus on aina valkoinen. Kalvosimet ovat joskus samaa kangasta kuin miehusta. Paidan kaulusmalli oli aikoinaan perhosmallia ja irrotettava, mutta pukupaidan näköinen, taitettava kaulus on nykyisin suosituin. Valitsi kumman kauluksen tahansa, sen on hyvä olla mahdollisimman jäykkä tai tärkätty, jotta kärjet eivät rypisty tai käänny takin käänteiden alle. Paidan kalvosimet ovat ranskalaiset ja suljetaan kalvosinnapeilla. Kalvosinten on hyvä näkyä sakettitakin hihan alta 1–1½ senttiä, jotta tumma asu näyttää kevyemmältä.
Sakettiliivi on väriltään aina muuta asua vaaleampi, ellei se ole samaa kangasta kuin takki ja housut. Vaaleanharmaa, beige ja kerma ovat yleisimmät irtoliivivärit, mutta kesällä myös muut kirkkaat värit ovat hyvä lisä sakettinsa kirkastamiseen. Liivi on kuvioton sekä yksi- tai kaksirivinen ja sen helma peittää housujen vyötärön. Useimmiten liivissä on käänteet, joiden muoto on vapaa ja hyvä keino mieltymyksensä toteuttamiseen. Pellava on yleisempi kesäaikana, flanellivilla on hyvä muulloin. Liivin selkämys on yleensä vuorikangasta, jotta asu on viileämpi, ja napit hohtavaa helmiäistä tai pelkistettyä naudansarvea. Hienoimmissa liiveissä on silkkinen koristereunus, joka koristaa pukineen saumoja.
Plastron on saketin vuosisatainen kaulan koriste, mutta solmio on syrjäyttänyt sen suosiossa. Molemmissa silkki on hienoin materiaali, ja usein plastron tai solmio koristetaan vielä solmiopinnillä. Harmaa, musta, valkoinen ja hopea ovat perinteiset värit, mutta asusteessa voi olla hyvin hienovarainen kuviokin, mutta myös värikkäät, miedosti kuvioidut solmiot käyvät saketin seuraan hyvin. Musta on hautajaisväri, sarjakuvakuosit sopivat paremmin karkeloihin.
Saketin taskuliina on yleensä hillitty ja valkoinen ja taitettu suoraan linjaan. Pieni kuvio liinassa on pukeutujan piristys, pellava on materiaaleista hienoin. Värillinen mutta pelkistetty liina on harvoja keinoja piristää sakettia.
Sakettia täydentävät kalvosinnapit ovat kultaa, hopeaa tai helmiäistä. Korukivet ovat perinteisesti ilta-asujen koristeita, joten saketin kohdalla vähemmän on enemmän.
Olkaimet ovat harmaat tai mustat, mutta tämä alusvaate ei muille näy, joten sen kuvioinnilla voi huvittaa itseään. Nappeihin kiinnittyvät mallit ovat parempia, sillä puristimet repivät kangasta.
Sakettijalkineet ovat mustaa nahkaa, eivät peilikiillotetut tai kiiltonahkaiset kuten iltajalkineet. Pelkistetty oxford-malli sopii parhaiten juhla-asun kanssa. Syksyllä ja talvella myös balmoral-varrekas on hyvä valinta. Sakettisukat ovat harmaat tai hopeiset, mieluiten kuvioidut. Päiväjuhlasukkien ei tarvitse olla vakavia niin kuin iltajuhlissa, joten kuviointi voi olla erottuva.
Saketin päällystakki on mieluiten harmaa tai musta, kuten juhla-asukin, ja mahdollisimman pelkistetty. Chesterfield on paras asun täydentäjä. Sakettipäähineeksi, jos sellaisen haluaa, on syytä valita silinteri joko mustasta silkistä tai harmaasta huovasta. Saketin kaulaliina on valkoista silkkiä, jossa voi olla hienovarainen kuviointi. Saketin käsineet ovat nahkaa ja joko harmaat tai samaa väriä kuin sakettiliivi.
Category Etiketti, Juhla-asut | Tags:
Hyvää iltaa!
Saketin solmio on perinteisesti harmaa tai hopeinen. Sen yhteensovittamista ei siis tarvitse miettiä. Samoin olkaimet ovat piilossa, eikä niistä tarvitse sen takia välittää. Koska saketin jalkineet ovat aina mustat, käsineiden väri seuraa niitä. Helppo ja kätevää. Perinteisten pukukoodien idea olikin helpottaa pukeutumista!
Jos suosii irtoliivimallia eli sellaista asua, jossa sakettitakki on musta tai tummanharmaa ja housut ns. kashmir-raidalliset, niin onko jotain sääntöä tai suositusta siitä, miten liivin värin tulisi sointua olkainten, solmion tai käsineiden kanssa? Onko esim. solmion ja olkainten tai olkainten ja liivin tai liivin tai käsineiden (jos käsineitä käytetään) oltava samaa väriä? Entä jos esim. silinterihattu (jos sitä käytetään) on harmaa eikä musta, tuleeko harmaan olla vallitseva muussa asussa vai voiko sen kanssa käyttää vaikkapa vaaleansinistä liiviä? Entä voivatko liivi ja solmio olla jopa liian lähellä toisiaan. Siispä, jos liivi on vaaleansininen ja solmio harmaa tai päinvastoin, niin miten se vaikuttaisi olkainten, hatun ja käsineiden väriin? Ok, oli eeppinen kysymys, sori…
Terve!
Tietenkin sakettia voi käyttää häissä, jos ne alkavat ennen kello 18. Kuuden jälkeen asun tulisi olla smokki tai frakki, sillä saketti on päiväasu. Perinteisesti solmio on hopeinen tai harmaa, joka tapauksessa pelkistetty. Ei siis Mikki Hiiren kuvia, kiitos.
Voiko sulhanen käyttää häissä sakettia? Minkä värinen solmion tulisi olla sulhasella?
Päiviä!
Täältä löydät tutkittua infoa saketin liivin väristä, päähineestä, housuista, paidoista ja muista hienouksista:
http://www.morningdressguide.com/morningwear-accessories/morning-waistcoat-vest/
Olkaimet ovat yleensä valkoiset, sillä se on juhlavin väri, mutta todellisuudessa kuviolla tai värillä ei ole väliä, sillä olkaimet jäävät piiloon.
Voiko käyttää mustaa pukuliiviämustan šaketin kanssa? Hankin juuri mustan vintage-šakettitakin. Haluan käyttää nimenomaan mustaa liiviä, näin tekee mm Japanin keisari, ja tekivät Yhdysvaltain presidentit virkaanastujaisissaan sekä brittihallitus Voitonpäivänä 1946. Entä onko täysin mahdoton ajatus käyttää mustaa homburgia silinterin sijaan šaketin kanssa, kun 1960-luvun joissakin etikettikirjoissa homburg mainittiin frakin kanssa sopivaksi? Entä onko mitään sääntöjä siihen, millaiset olkaimet tulee olla? Tai jos housut pysyvät hyvin yllä ilmankin, tarvitseeko niitä? Samaa kysyisin puvunhousuisra? Ne istuvat hyvin ilman vyötä ja olkaimiakin minulle. Vielä kysyisin, että kelpaako valkoinen pukupaita šaketin kanssa?
Iltapäiviä!
Tietääkseni yönsininen saketti ei ole lyönyt läpi, sillä se ei näytä päivänvalossa mustalta. Erittäin tummansininen smokki tai frakki ovat harvinaisia, mutta päteviksi havaittuja vaihtoehtoja, sillä nämä ovat ilta-asuja, joita käytetään keinovalaistuksessa, joka saa värin näyttämään mustalta.
Paljon lisää hyvää, tutkittua infoa löytää verkon laadukkaimmasta juhla-asulähteestä http://www.blacktieguide.com.
Tervehdys,
mikä mahtaa olla noin nykyään etiketin suhtautuminen esimerkiksi sinisen käyttöön saketin värinä – onhan frakinkin väriksi kuitenkin yönsininen passeli valinta? Vai lipsutaanko tässä jo muotikotkotusten puolelle? Olen nimittäin nähnyt ainakin omaa silmää miellyttäviä sinisiä bespoke-saketteja sulhasten päällä internetin ihmeellisessä maailmassa.
Päiviä, Pekka!
Saketti on juhla-asu ja niissä kokonaisuus on perinteinen. Jos housut eivät istu hyvin, niitä voi kavennuttaa ompelijalla sekä lahkeista että vyötäröltä. Kaikki lukemani asuoppaat kertovat, että sakettihousut ovat samaa kangasta kuin takki tai sitten juovikkaat tai kalanruotokuvioiset, myös paksu kalkkiraita ja pieni ruudukkokuvio ovat mahdollisia sakettihousujen maailmassa, mutta väri on aina mustan, harmaan ja hopean välillä vaihteleva.
Jos tämä kaikki on vaivalloisempaa kuin haluat, kätevämpää on vain valita sulhon asuksi tumma puku.
Moi! Onko ok käyttää Saketin kanssa tummia puvun housuja? En tykkää sakettipuvun omista housuista, koska ne ovat niin “löysät” eikä istu ollenkaan. Puku tulee sulhaselle häihin.
Iltaa, iltaa,
ja osanottoni ikävän käänteen vuoksi. Hautajaisissa on yleensä tapana muistella sekä kunnioittaa edesmennyttä ja hänen elämäänsä, joten kaikki vieraat ovat sivuosassa, myös lähiomaiset. Jos olet hautajaisten ainoa mies saketissa, erottuva asu jää mieleen erikoisena. Jos kuitenkin kaikki lähiomaismiehet ovat saketissa, yhtenäinen juhlava asu ei vie huomiota yhteen ainoaan osallistujaan. Musta villakangas on takin olennainen kangas.
Voinko pukeutua lähisukulaisen eli lähinnä äitini tai isäni hautajaisiin sakettiin? Jos voin niin minkälaiseen?
Huomenta, Pes.
Englannin kielinen Wikipedia kertoo seuraavaa:
gloves of suede, chamois, or kid leather; the most traditional colour is lemon or grey.
Ymmärtääkseni valkoiset hansikkaat ovat ensisijaisesti ilta-asusteita, joten kenties voit pidättäytyä niistä saketin kanssa kokonaan. Yksi vaihtoehto on toki eBay tai sitten englantilaisen laatuvalmistaja Dentsin verkkokauppa.
Morjens,
onko karmea tyylivirhe jos laittaa harmaiden hansikkaiden sijasta valkoiset? Tanssimaan kun olen saketissa menossa, enkä ole mistään löytänyt harmaita juhlakäsineitä miehille. En kuitenkaan haluaisi ilman hanskoja tanssimaan lähteä.
Iltaa, iltaa.
Silinteri tulee frakin tai saketin kera pidettäväksi. Pukine pysyy päässä aina kun oleskellaan ulkosalla, sisätiloissa silinteri jää hattuhyllylle, naulakkoon tai jonnekin helposti saataville.
Kysymys silinterihatun käyttämisestä.
Hei, hyvä blogin pitäjä!
Osaisitko neuvoa silinterihatun käyttämisestä;
miten sulhanen toimii häissä silinterihatun kanssa?
Kirkkoonhan ei voi mennä hattu päässä jne.
mihin silinterihattu laitetaan.
Onkohan tähän jotain sääntöä?
Neuvosta kiitollisena
Tulevan kesän sulho
Iltoja, Masa.
Ainakin seuraavat miespuoliset poliitikot pukeutuvat tyydyttävästi: Alexander Stubb, Jyrki Katainen, Sauli Niinistö. Valitettavasti kaikki heistä jättävät taskuliinan kotio ja suosivat hyvin rumia jalkineita. Parilla askeleella kaikista kuitenkin saisi erittäin edustavia.
Kansanedustajat sekä ministerit ovat yhteiskunnan eliittiä – pitivät he asiasta tai ei. Persoonansa kautta he myös edustavat kaikkia kansalaisia, jotka ovat heitä äänestäneet. Näiden syiden vuoksi poliitikkojen tulisi pukeutua asemansa mukaisesti ja erittäin huolellisesti. Suomi ei saisi olla poikkeus.
Terve Ville
Otit kantaa kansanedustajien pukeutumiseen, joka tosiaan lähestulkoon oksettavaa, kun yrittävät olla edustavia sporttikelloissa ja solmion solmut tehty kuinka sattuu. Ketkä kansanedustajista pukutuvat parhaiten, kun mainitsit, että pieni joukko löytyy heitäkin?
Päiviä, Jukka.
Etiketti muuttuu kuten pukeutuminenkin. Vaikka pidän ideasta palauttaa saketti ministerineuvoston miesten ylle, se tuskin menisi läpi. Nykyisin halutaan kaikki mahdollisimman helposti, ja saketti edustaa vaikeutettua pukeutumisen muotoa.
Minusta suhtaudut shaketin käyttöön hieman liian torjuvasti. Nyt kun sitä on taas ryhdytty käyttämään häissä ja hautajaisissa (mustalla liivillä), voisi sen käyttö laajeta taas entiseen loistoonsa. Torjumisen sijaan shaketin käyttöön pitäisi rohkaista. Olen itse menossa huomenna erään sukulaisen 60-vuotispäiville ja horjun vielä tässä keskellä yötä pukeutumisen kanssa. Kutsussa ei mainittu mitään pukukoodia. Tekisi mieli pistää shaketti päälle, mutta todennäköistä on, että muu juhlakansa on paikalla vaaleine Turon pikkutakkeineen ja -pukuineen. Tai jos tummempi puku, niin ainakin ruskeat kengät jalassa.
Huomaan nyt itse syyllistyväni vähän samaan, josta sinua arvostelen. Täytyisi vaan kylmästi ryhtyä esiintymään vanhan etiketin mukaisesti eli shaketti päälle päivätilaisuuksissa.
Iltoja, Kalle.
Arvokkuus, eleganssi ja muodollisuus ovat miltei kadonneet suomalaisesta politiikasta. Valtaosa ehdokkaista pyrkii vetoamaan kansaan karnevaalihengessä, sillä politiikkakin on kai nykyään “siististi cool”. Onneksi on yhä pieni määrä poikkeuksia, joita voi nimittää merkkihenkilöiksi.
Mitä pukeutumiseen tulee, mielestäni eduskuntaan tulisi säätää jonkinlainen koodisto, jotta baretit, punaiset takit ja miniminihameet saataisiin rajattua pois arvokkaasta ympäristöstä. Kenties muualle, mutta ei sinne missä laeista säädetään.
Tuo kuva Mannerheimin ympärillä häärivistä herrasmiehistä saketteineen saa allekirjoittaneessa aikaan haikailua menneiden aikojen perään. Silloin politiikkakin oli tietyllä tapaa arvokasta ja hyvällä tavalla aristokraattista. Herrasmiehet tiesivät arvovaltansa ja pukeutuivat sen mukaisesti. Nykyään eduskuntatalon täyttävät nämä kaikenmaailman tuomiojat ryppyisissä ja huonosti istuvissa puvuissaan ja huolimattomasti solmituissa kravateissaaan – kauluspaidan ylin nappi auki, tottakai.
Kunnes vasemmistopainotteinen hallitus luopui tavasta vuonna 1966, jonka jälkeen on käytetty tummaa pukua. Ilmeisesti ennen 60-lukua oli yleistä, että shakettia käytettiin melkein kaikissa juhlallisissa tilaisuuksissa, joiden tapahtuma-aika on ennen klo. 18.00. Minusta tarpeeksi iäkäs voi vieläkin pukeutua tähän asuun liikaa huomiota herättämättä.
Sakettia käyttivät aikaisemmin valtioneuvoston jäsenet.
http://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/suurennettu/kuvat/D2004_17_r1_r38-30_2_j3.jpg
saketti oli käytössä vielä 1950-luvun lopussa
Iltaa, se lause on tekstissäsi edelleen väärin: “Hautajaisissa asukokonaisuus on sulhon yllä”. Tarkoittanet häissä sulhon yllä. Hautajaisten etikettiä en jaksa nyt penkoa, mutta en ole tuosta pukeutumisesta aivan samaa mieltä – shaketti on aika monesti mainittu hautajaisasuna.
Päiviä, P.
En tarkoita. Hautajaisissa edesmennyt lähtee viimeiselle matkalleen tapahtuman päähahmona, eikä saketti käy muiden ylle. Häissä on toki yleistä, että vähintään sulho ja bestman valitsevat yhtenevät asut, mutta häät ovat naimisiin menevien oma juhla. Tämän vuoksi sulho näyttäköön edustavimmalta kaikista miehistä.
Vaatinee vähän oikolukua:
“Hautajaisissa asukokonaisuus on toivon mukaan vain sulhon yllä nähtävä, hautajaisissa vainajan.”
Tarkoittanet kuitenkin häissä sulhasen (ja samoin pukeutuvan bestmanin sekä morsiamen isän) yllä ja hautajaisissa vainajan lähipiirin yllä.