Keikari.com

Royal Stewart on yksi tunnetuimmista ja laajimmin levinneistä vapaista tartaaneista. Se on maineikkaan Black Watchin ohella käytössä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa vaatteissa sekä asusteissa, joten kuvion tarina on hyödyllistä tuntea. Scribnerin Encyclopedia of Clothing and Fashion kertoo kuitenkin tartaanien alkuperän olevan salattu. Kirjallisia dokumentteja tai säilyneitä kankaita Skotlannista ei ole löytynyt ennen 1500-luvua, eikä sanakaan ole brittiläistä alkuperää, vaan ranskalainen tiretain on jollain keinolla siirtynyt Kanaalin yli ja Skotlantiin asti. Joka tapauksessa 1600-luvulla Skotlannin Ylämaalla tartaanikankaat olivat yleisiä vaatteita sekä aatelin että rahvaan yllä. Eri kuviot olivat paikallisia, sillä kutojat ja asiakkaat valmistivat niitä tilausten perusteella. Teollisia väriaineita ei ollut, vaan kankaat värjättiin kasviväreillä, jotka pesujen, sateen ja hankauksen myötä kuluivat hitaasti pois.

Kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden vaikutuksesta tartaani muodostui 1800-luvulla osaksi skottilaista identiteettiä. Aiemmin se oli ollut yleinen eninnä Ylämaalla. Vaikka aateli oli kankaan asialla, suureen suosioon ne räjähtivät vasta 1840-luvulla, kun Kuningatar Viktoria otti tartaanin omakseen. Loppu onkin sitä niin sanottua historiaa. Skotlannin kansallisen tartaanirekisterin mukaan puna-sini-kelta-musta-valko-vihreä Royal Stewart syntyi alun perin Stewartin kuninkaallisen suvun tunnukseksi. Stewartien viimeinen jälkeläinen kuihtui 1800-luvun alussa ja viimeistään tämän jälkeen kirkas, pirteä kuvio on saanut suunnattoman suosion. Siitä on luotu useita versioita eri kohteisiin, kuten metsästykseen Se on myös nykyisen Kuningatar Elisabethin oma kuvio. Royal Stewart on niin sanottu vapaa tartaani eli siihen voi sonnustautua jokainen, jolla ei suvun tai yhteisön puolesta ole omaa tartaania. Vapaan käytön ansiosta kuvio on levinnyt jokaiselle mantereelle klassiseen tai nykyaikaiseen tyyliin.

Kuva: Tuukka Simonen

Joulu on taas, joulu on taas, ja kodit täyttyvät tavarasta, joka ei kestä ajan hammasta. Ehdotukseni toisenlaiseksi joulun lahjaksi on Klassikko, joka toimii jokaisen miehen perusteoksena vaatteiden saloihin. Sen lukijalle selviää muun muassa, miten Donegal tweed eroaa Harris tweedistä, miksi liimaton paidankaulus on helteellä mukavampi, mitä hyötyä saumavaroista on, miksi vasikannahka on kunnon jalkineiden varmin valinta, miksi irtovuori kannattaa lisätä päällystakkiin – ja miten vaatekaapin kulmakivet ovat kehittyneet länsimaisen kulttuurihistorian kulussa.

Joulukuinen hinta signeeratulle Klassikolle on 35 euroa + postikulut ja diili on voimassa vuoden loppuun asti. Teoksen saa suoraan tekijältä osoitteesta infoATkeikariPISTEcom.

Lukeminen kannattaa aina.

Vuoden 2015 Linnan juhlat ovat ohitse ja suomalainen media pullistelee naisten ja miesten hepeneitä. Naisten asut saavat erityisen paljon tilaa eivätkä ne oikein kiinnosta minua, joten pari riviä miesten juhla-asuista tekee mieli sanoa. Monenlaista viritelmää näimme tänäkin vuonna, mutta niistä ei saa rumaa sanaa sanoa, sillä moinen olisi vanhoillista, ankeaa, pilkunviilausta ja ihan mälsää. Tämän vuoksi mieluummin esittelen optioita, joilla perinteistä juhla-asua voi niin sanotusti muodistaa.

Frakki löytyy yhä useimmilta Linnaan joutuneilta miehiltä, joten millä tahansa muulla asulla erottuu. Kun frakin perinteistä ulkomuotoa ei enää tunneta, sen yksityiskohdilla ei osata erottautua. Juuri tämän vuoksi vieraamme menevät toiseen ääripäähän eli huutavat, jotta äänensä kuuluisi. Silti luova frakkiasu on mahdollinen. Esimerkiksi takin käänteet voi päällystää tavallisen satiinisilkin sijaan karkealla shantungilla. Frakkipaidan kangas voi olla tylsän ja pelkistetyn sijaan kuvioitu niin kuin Toivolalla. Perinteisten helmiäisnappien sijaan liivissä voi olla vaikkapa metalliset tai kuvioidut napit. Marcella-kankaan sijasta solmuke voi olla valkoista samettia tai jakardikuvioitu.

Nämä esimerkit eivät kuulu Kaanonin mukaiseen frakkiin, mutta koen ne mielekkäämmiksi vaihtoehdoiksi kuin räikeät, kimaltavat tai eri juhla-asuja sekoittavat esimerkit. Myös jäykät juhla-asut voi muokata mieleisekseen, mutta tämä vaatii taitavan valmistajan sekä perehtymistä yksityiskohtiin – toisin sanoen tämä vaatii aikaa, eikä Suomessa miehen sovi käyttää liikaa aikaa ulkonäköönsä. Muuten solvataan pinnalliseksi keikaroijaksi. Epistolan lopuksi haluan silti mainita Kimi Räikkösen frakin, joka on mielestäni unohdettu täysin syyttä ja suotta.

Suomalainen räätäli valmisti sen muutaman vuotta sitten, kun formulasankari sai kutsun kemuihin. Pääsin aikoinaan katselemaan asua, joka ansaitsee maininnan joka vuosi. Takin rintamuksessa ei ollut lainkaan nappeja niin kuin yleensä, mutta sivuun oli lisätty silkkinauhat. Sen etuosan helma oli leveämmälle leikattu kuin tavanomaisesti. Hihansuissa ei ollut nappeja, ne oli korvattu leveämmillä nauhoilla. Liivi oli tavanomaista lyhyempi, mutta ainakaan se ei roikkunut takin alta niin kuin miltei kaikilla Linnan miehillä. Takin vyötäröllä selän puolella ei ollut nappeja, mutta niiden tilalla oli jokin koriste, joka on muististani kadonnut. Sitten oli koko joukko muita pieniä yksityiskohtia, jotka eivät erotu verkkoon tallentuneista kuvista. Lisäksi asu istui niin kuin frakin vaikea leikkaus vaatii. Olen harmissani, kun tämä asu vaikuttaa kadonneen kollektiivisesta muistista, ja mediassa esiintyvät “muotikommentaattorit” tarttuvat vain räikeisiin miesten vaatteisiin.

Räikkösen frakki, hyvä lukija, on juuri sellainen juhla-asu, jossa perinteitä on taivutettu niitä kunnioittaen.

Brittiläinen maaseututyyli (British country style) on käytännön sanelema. Tunnetusti edustus- ja kaupunkivaatteet on aina valmistettu kevyemmistä, tummemmista tai kalliimmista kankaista, sillä niiden ei ole tarvinnut kestää rasitusta. Sen sijaan maaseudulla sää, kasvit, metsästys, eläintenhoito, ratsastus sekä fyysinen työ ovat vaatineet nöyriä ja vahvoja vaatteita. Maaseudun tyylistä muodostui värikkäämpi kuin kaupunkien asuista myös teollistumisen seurauksena. Aikoinaan suuret asutuskeskukset pyörivät hiilen voimalla, joten mustaa nokea röyhtäilevät savupiiput värjäsivät kaiken synkäksi. Tummat ja mustat kankaat olivat yksinkertaisesti kätevämpiä. Kaupunkien ulkopuolella ruskeat ja vihreät vaatteet olivat helpompia, sillä niistä rapa ei erottunut yhtä selkeästi. Työväellä ei myöskään ollut ylimääräistä rahaa keikarointiin, joten harvojen vaatteiden tuli kestää mahdollisimman kauan. Siispä brittiläinen maaseututyyli ei ole syntynyt minkään suunnittelijan kynästä, vaan orgaanisesti käytännön tarpeisiin.

Brittein saarten omaleimaisin kangas on tietysti tweed, joka alun perin värjättiin paikallisilla kasviväreillä ja kudottiin kuvioilla, jotka kätkivät kantajan kasvuston lomaan. Näin siitä muodostui maastokuvio vuosisatoja ennen kuin armeijat kehittivät omat kurkkusalaatin näköiset kuosinsa. Väkivahva tweed oli paras mahdollinen kangas metsästykseen, sillä se piti lämpimänä, kesti rämpimistä ja kätki samoojan saaliilta. Vahvat kankaat tarvitsivat myös elämää kestävät asusteensa, joten perinteiset maaseutujalkineet ovat paksupohjaisia brogue-kenkiä, kumisaappaita, metsästysvarrekkaita tai ratsastussaappaita. Näitä täydentävät molski-, vakosametti- ja cavalry twill -housut, paksunkarheat sukat, tuhdit vyöt ja ruudukoilla kuvioidut kauluspaidat. Päällystakeissa sateen- ja tuulenpitävyys on ollut kaikki kaikessa, joten öljykangas, vahattu tweed, tiuha gabardiini ja vastaavat ovat yhä yleisiä.

Brittiläisen olemuksen olennaisia valmistajia ovat tänä päivänä Barbourin, Cordingsin ja Bladenin kaltaiset liikkeet, joiden päävalikoima on ehtaa tavaraa. Maaseutuvaatteissa kuluma, hankaumat ja paikkaukset ovat vain osoitus koetusta elämästä, melkein kuin natsat aliupseerin kaulalla. Erityisiä toteemeja ovat edellisiltä sukupolvilta perityt vaatteet, jollaisia ei yksinkertaisesti voi euroilla tai punnilla ostaa. Ne kuuluu periä, paikata ja heittää ylle perinteiden merkiksi – tai jos koko ei ole oikea, sitten säilöä jälkikasvulle. Valtaosa maaseututyylin vaatteista on säilyttänyt olemuksensa niin kauan, ettei pari vuosikymmentä tunnu missään, ja tweedisen takinkin voi nuorentaa farkuilla. Sen sijaan suuret logot eivät ole osa perinteistä ilmettä, paljon kiinnostavampia ovat kankaat ja kuviot. Erityisesti räikeät ruudukot vetoavat sisäiseen samoojaan Brittilän puolella. Tweed, tietysti, on ylitse kaiken muun.

Kuva: Matti Raivio/Masarazzi