Brittiläinen maaseututyyli (British country style) on käytännön sanelema. Tunnetusti edustus- ja kaupunkivaatteet on aina valmistettu kevyemmistä, tummemmista tai kalliimmista kankaista, sillä niiden ei ole tarvinnut kestää rasitusta. Sen sijaan maaseudulla sää, kasvit, metsästys, eläintenhoito, ratsastus sekä fyysinen työ ovat vaatineet nöyriä ja vahvoja vaatteita. Maaseudun tyylistä muodostui värikkäämpi kuin kaupunkien asuista myös teollistumisen seurauksena. Aikoinaan suuret asutuskeskukset pyörivät hiilen voimalla, joten mustaa nokea röyhtäilevät savupiiput värjäsivät kaiken synkäksi. Tummat ja mustat kankaat olivat yksinkertaisesti kätevämpiä. Kaupunkien ulkopuolella ruskeat ja vihreät vaatteet olivat helpompia, sillä niistä rapa ei erottunut yhtä selkeästi. Työväellä ei myöskään ollut ylimääräistä rahaa keikarointiin, joten harvojen vaatteiden tuli kestää mahdollisimman kauan. Siispä brittiläinen maaseututyyli ei ole syntynyt minkään suunnittelijan kynästä, vaan orgaanisesti käytännön tarpeisiin.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Zegna, tumma puku, koko 50

Brittein saarten omaleimaisin kangas on tietysti tweed, joka alun perin värjättiin paikallisilla kasviväreillä ja kudottiin kuvioilla, jotka kätkivät kantajan kasvuston lomaan. Näin siitä muodostui maastokuvio vuosisatoja ennen kuin armeijat kehittivät omat kurkkusalaatin näköiset kuosinsa. Väkivahva tweed oli paras mahdollinen kangas metsästykseen, sillä se piti lämpimänä, kesti rämpimistä ja kätki samoojan saaliilta. Vahvat kankaat tarvitsivat myös elämää kestävät asusteensa, joten perinteiset maaseutujalkineet ovat paksupohjaisia brogue-kenkiä, kumisaappaita, metsästysvarrekkaita tai ratsastussaappaita. Näitä täydentävät molski-, vakosametti- ja cavalry twill -housut, paksunkarheat sukat, tuhdit vyöt ja ruudukoilla kuvioidut kauluspaidat. Päällystakeissa sateen- ja tuulenpitävyys on ollut kaikki kaikessa, joten öljykangas, vahattu tweed, tiuha gabardiini ja vastaavat ovat yhä yleisiä.

Brittiläisen olemuksen olennaisia valmistajia ovat tänä päivänä Barbourin, Cordingsin ja Bladenin kaltaiset liikkeet, joiden päävalikoima on ehtaa tavaraa. Maaseutuvaatteissa kuluma, hankaumat ja paikkaukset ovat vain osoitus koetusta elämästä, melkein kuin natsat aliupseerin kaulalla. Erityisiä toteemeja ovat edellisiltä sukupolvilta perityt vaatteet, jollaisia ei yksinkertaisesti voi euroilla tai punnilla ostaa. Ne kuuluu periä, paikata ja heittää ylle perinteiden merkiksi – tai jos koko ei ole oikea, sitten säilöä jälkikasvulle. Valtaosa maaseututyylin vaatteista on säilyttänyt olemuksensa niin kauan, ettei pari vuosikymmentä tunnu missään, ja tweedisen takinkin voi nuorentaa farkuilla. Sen sijaan suuret logot eivät ole osa perinteistä ilmettä, paljon kiinnostavampia ovat kankaat ja kuviot. Erityisesti räikeät ruudukot vetoavat sisäiseen samoojaan Brittilän puolella. Tweed, tietysti, on ylitse kaiken muun.

Kuva: Matti Raivio/Masarazzi