RSS Feed
  1. Mohair

    0

    December 12, 2008 by Ville Raivio

    Mohair on Angora-vuohen villasta jalostettua raaka-ainetta, jota käytetään yleisesti mattoihin, pukuihin, huiveihin, neuleisiin. Nimensä se on saanut arabian sanasta mukhayyar. Se on silkin kaltaista keveydessään ja pehmeydessään, ympärysmitaltaan 25-45 mikrometriä ja yksi vanhimmista tekstiilikuiduista. Mohair on myös kestävää, kiiltävää ja värjäytyy erinomaisesti. Kaiken lisäksi tämä villa kestää hieman tulta ja venytystä, vettä ja vastustaa ryppyjä, sekä eristää lämpöä erinomaisesti. Lyhyesti: mohair on aivan verratonta kamaa, joka on ideaali kesäpukuihin.

    Vaatemohair saadaan nuorista vuohista, iän myötä Angoran villa muuttuu niin paksuksi ja karheaksi että vanhempien vuohien villa kelpaa vain mattoihin. Mohairia ei tule sekoittaa Angoravillaan, jota saadaan Angorakaneista.


  2. Balmuir ja “luksuksen” ongelmat

    0

    September 20, 2019 by Ville Raivio

    Huhtikuussa suuresti ihailemani Finnwatch paljasti Balmuirin alihankkijan surkeat työolot Intiassa. Samassa surkeassa saavissa velloi Vallilalle valmistava alihankkija, mutta Keikarin lukijoille Balmuir on todennäköisesti tutumpi. Käytän siis tuota puotia esimerkkinä. Nyt Intian-tehtaalla suoritettu auditointi on vahvistanut karmeat työolot, ja alihankinta on keskeytetty. Vaan olisiko mitään tehty ilman Finnwatchin tarkastusta? Ongelmaisia tuotteita on silti yhä kaupan, sillä Balmuirin suositut mohair-huivit valmistetaan Etelä-Afrikassa. Niissä on melkein kymmenesosa nailonia, valmistus Afrikassa, ja silti hinta on 139 euroa. Tällä summalla valmistuksen luulisi onnistuvan myös Euroopassa, Etelä-Afrikka ei ainakaan ole tunnettu ihmisläheisenä työmaana. Eipä pelkkä Eurooppaan siirtyminen toki riitä, mistä esimerkkinä olen aiemmin kirjoitellut tutkivan toimittaja Roberto Savianon löydöksistä.

    Tänään siis haluan tiivistää. Jos lukijalle vastuullisuus, työntekijöiden kunniallinen kohtelu ja reilu peli ovat arvoja, alihankinta on aina suuri riski. Erityisesti, kun se tapahtuu kaukomaassa ilman valvontaa. Tällä saralla kelpo esimerkki on Hollannin hinta-laatuihme Suitsupply, jolla on vastuullisuudesta suunnitelma. SS myös käyttää ulkopuolista Fair Wear -järjestöä tarkastajana, ja FW:n sivustolta voi tarkistaa auditoinnin tulokset. Tällainen läpinäkyvyys lisää luottamusta, ja toisaalta Suitsupply ei ylihinnoittele tuotteitaan niin kuin eräät niin sanotun luksuksen hohdolla ratsastajat. Mitä enemmän yritys markkinoi itseään ja hokee omasta erinomaisuudestaan, sitä varmemmin suuri osa tuotteen hinnasta menee mainoksiin, ei materiaaleihin tai valmistukseen. Jos kysyy Matti Meikäläiseltä, miksi Hugo Boss on muka hyvä, osaako hän perustella kehunsa? Jakaako hän vain kehuja, koska mainoksissa firma on hyväksi todettu?

    Pelkkä Made in Italy -leima ei ole kummoinen tae, sillä esimerkiksi Louis Vuitton on jäänyt kiinni kansan kielellisestä kusettamisesta. Heidän piilotettu tytäryhtiönsä pyöri Romaniassa, josta puolivalmiit kengät rahdattiin Italiaan viimeistelyä ja leimaa varten. Tämä oli laillista – ja tämä oli rumaa. Samoin on arkea muotihuoneiden maailmassa myöntää valmistus sille, joka teettää alimmalla hinnalla. Näin vaikkapa Pradan irtotakin saa kursittua noin 150 eurolla, ja sitten sen voi kohteliaasti jälleenmyydä päälle 1500 eurolla. Oikea logo on muka tae hyvästä. Alihankinnan sijaan lukijan on parempi suosia Euroopassa toimivia vaatevalmistajia, jotka omistavat itse tehtaansa. Esimerkiksi Drake’sin solmiot valmistetaan omissa tiloissa Lontoossa, Private White toimii itsenäisenä Manchesterissa, Carminan perhe vastaa omasta tehtaastaan Mallorcalla. Näin valmistus tapahtuu yhdessä paikassa, yhden tahon vastuulla. Mitä utuisemmaksi valmistuksen ja mteriaalien alkuperä saadaan häivytettyä, sitä varmemmin joku kärsii.


  3. Moaree-kuvio

    0

    May 24, 2015 by Ville Raivio

    Moaree (engl. ja ransk. moiré) on koristeellinen, aaltoja muistuttava vaatekuvio, joka syntyy kahden raita- tai ruutukuvion ylle, kun ne ovat päällekkäin sopivassa kulmassa. Kankaan kudonnassa se saavutetaan kolmella keinolla: muokkaamalla loimi- ja kudelankojen jännitettä, painamalla se kankaan pintaan tai sitten kalanteroimalla valmis kangas. Vaatekankaan pinnassa on pieniä uria, jotta moaree muodostuu tehokkaammin. Tämä kuvio on ollut osa länsimaisia miesten ja naisten vaatteita Keskiajalta asti. Sana on perua ranskasta, jossa se alun perin tarkoitti mohair-villaa, mutta 1800-luvun alusta muuttui kuvaamaan veden kaltaista kangasta. Moaree tarkoittaakin vain kuviota, ei mitään tiettyä kangasta, ja moaree-kangas voidaan valmistaa mistä tahansa materiaalista.

    Moaree-kuvio_Keikarissa

    Hienoimmissa vaatteissa silkki tai villan ja silkin sekoite on ollut vakio, vesisilkki taas yleinen lempinimi. Ironista kyllä, silkistä tehty moaree ei kestä kosteutta ja menettää hohtonsa tai laikkuuntuu herkästi. Moaree on voimakkaasti kiiltävää ja kuvion pinta elää kauniisti valonlähteen mukaan. Tänä päivänä kuvio on yleisin kaulaliinoissa, olkaimissa, solmioissa, taskuliinoissa ja juhlavaatteiden somisteena. Myös vuorikankaat, harteilta vyötärölle kannetut osakunta- tai kunniamerkkinauhat ja verhoamiskankaat ovat satunnaisia kohteita. Asusteissa kuvio parhaimmillaan, sillä moaree-housut tai -takit olisivat sulaa hohtoa, joka pidemmän päälle häiritsee silmiä. Tekstuurina kuvio on säilyttänyt viehätyksensä vuosisatojen ajan, sillä harva toinen vaatekuvio on yhtä eläväinen ja pirteä.


  4. Liimattu ja liimaton takki

    1

    May 24, 2014 by Ville Raivio

    Maailma tarjoaa vain kahdenlaisia takkeja, liimattomia ja liimattuja. Varhaisempien aikojen ratkaisu on luonnonmateriaaleista luotu irtoliina (eng. floating canvas), joka ommellaan takin päälliskankaan ja vuorikankaan väliin joko käsin tai koneella. Myöhempien aikojen vastaus on liimattu vahvike (eng. fusing), joka on paljon nopeampi ja halvempi valmistaa teollisesti. Molempien tarkoituksena on antaa irtotakille, puvuntakille tai päällystakille muotoa, säilyttää haluttu muoto ja samassa lykyssä paikata kehon vajavaisuuksia. Siispä laihempi mies hyötyy vahvemmin muokatusta irtoliinasta, kun taas salilla ravaava korsto, jonka rintakehä pullistelee jo entisestään, ei moista tarvitse. Silti molemmat ääripäät hyötyvät rakenteesta, joka tuo vaatteeseen muotoa.

    Liimaton takki amerikkalaisen Oxxfordin maineikkaalta tehtaalta

    Liimatakki Stockmannin oman malliston, Conte di Roman, valikoimasta

    Useassa kerroksessa valmistettu irtoliinasto valmistetaan hevosen jouhista, kamelinkarvasta, villasta, mohairista, puuvillasta, pellavasta tai huovasta, joiden sekoitus ja määrä riippuvat räätälin suunnittelusta tai asiakkaan toiveista. Valmisvaatteissa tehdas tai verstas päättää näistä etukäteen. Hartioilta alas takin helmaan ulottuva täysi irtoliina löytyy kaikista takeista, joiden valmistukseen on uhrattu vaivaa ja taitoa. Tällöin hinta on korkeampi – hankki takkinsa mistä tahansa. Rintakehän alueelle liiman kanssa kiinnitetty puolikas irtoliina on halvempi ratkaisu, jota käytetään myös keskihintaisissa takeissa. Puvuissa näitä löytää Suomesta alkaen 600 eurolla. Kehon lämpö ja haihtuva kosteus muokkaavat irtoliinaa, joka mukautuu käyttäjänsä kehoon mainiosti.

    Irtoliina läheltä

    Liimatuki lähikuvassa

    Irtoliinan koostumus on räätälin suuri ammattisalaisuus ja -ylpeys, sillä yhdessä taitavan leikkauksen kanssa se voi tehdä miehistä Atlaksia tai Adoniksia. Liinaston leikkaaminen, koostaminen ja ompelu vievät yleensä vähintään tunnin verran työpäivästä. Sopivan muodon saamiseksi liinaston tärkein tekijä on rintaliina, joka valmistetaan joskus hevosen jouhesta. Tämä kimmoisa materiaali joustaa liikkeen mukana, mutta palautuu nopeasti muotoonsa. Luonnonmateriaalien käyttö takaa kimmoisuuden, joka kestää vuodesta toiseen, ja sen muotoa voi jälkikäteen huoltaa prässäämällä. Näin takin käänteisiin voi saada voimakkaan rullauksen vaikkapa suoraan keskimmäiseen nappiin ylimmän sijasta. Irtoliina myös hengittää erinomaisesti, joten takki yllä ei hikoile tuskaisena. Paljon toki riippuu myös takin kankaasta, eikä +30 asteen tienoilla irtoliinastakaan paljoa apua ole.

    Irtoliinan yläosa, jossa takin kauluksen tuki rullalla

    Liimatuki kiinni suoraan takin päälliskankaassa

    Liimatuki kehitettiin Saksassa 1970-luvulla. Siinä tukimateriaaliin levitettiin ensin hartsia, joka kuumennettiin ja sulatettiin, ja tämän jälkeen takin kangas liimattiin kiinni. Ratkaisu tarjoaa kyllä tukea, mutta ei mukaudu käytössä kehon mukaiseksi, vaan pysyy jäykkänä. Liiman läpi kosteus ja lämpö eivät haihdu, vaan heijastuvat takaisin ja pitävät pukeutujan olon tukalampana. Vuosien kuluessa liima usein kovettuu, jolloin takin päälliskankaaseen voi muodostua pysyviä ryppyjä liiman irrotessa.  Ikävä kyllä, liimausta ei voi poistaa takista jälkikäteen. Kuivapesusta liimaus ei nauti lainkaan, vaan tuppaa kovettumaan ja halkeilemaan selvin seurauksin. Myös höyry voi saada kiinnityksen sulamaan, mutta 2000-luvun tekniikat ovat kehittyneet suuresti entisistä.

    Irtoliinan kääntöpuoli

    Hyvänä puolena liimaus takaa nopean valmistuksen ja halvemman takin, joiden ansiosta opiskelija, teini tai muuten pihi mies voi nauttia OK-takista järkihinnoin. Halvempia vaatteita kokeilemalla voi selvittää ne ominaisuudet, joita vaatteissaan arvostaa, ja myöhemmin etsiä käsiinsä näitä laadukkaammista kankaista ja rakenteista luotuna. Uskon 90%:n kaikista Suomessa myytävistä irtotakeista, puvuntakeista ja päällystakeista olevan liimattuja. Kysyntää, tietämystä tai maksuhalua irtoliinatakkeihin löytyy vähemmän. Moni työnsä puolesta edustava ja pukeutuva myös matkustaa ulkomaille vaatteita teettämään, vaikka Suomesta löytyy osaavia käsiä.

    Huokoinen liinan pinta, joka päästää hien ja lämmön haihtumaan

    Tällä kaikella ei toki niin paljon ole väliä, jos pukua tarvitsee vain kerran tai pari vuodessa. Jos puku on kuitenkin työasu, ainoa pidemmän päälle miellyttävä valinta on kokonainen irtoliina tai edes puolikas rintaliina. Kolmas tie kahden esitellyn välistä on täysin rakenteeton (eng. unstructured) takki, jossa liinaa tai liimaa ei ole. Jokaisen luotettavan vaatemyyjän täytyy tuntea takkiensa rakenne ja kertoa siitä rehellisesti, jos asiakas tuntee ostamansa ja tietää haluamansa. Lopulta vain liina on tärkeää.

    Lisäinfoa räätäli Jeffery Diduchin mainiossa oppaassa:

    http://www.styleforum.net/a/the-difference-between-fused-and-canvassed-suits-explained

     


  5. Tilauspuku: mittaus ja yksityiskohdat

    21

    April 20, 2010 by Ville Raivio

    Helmikuun puolella kirjoittelin pukuprojektistani PukuStudion kera. Aloitus on harmillisesti hieman viivästynyt, mutta kiirettä ei ollut, eikä toivon mukaan tulekaan. Puvun yksityiskohdat ovat jalostuneet päässäni parin kuukauden ajan ja nyt paljastan suurimman osan niistä. Mielessäni on vuosien ajan ollut kolmiosainen ajaton puku, joka kestää ajan hammasta valmistuksensa ja materiaaliensa ansiosta. Savile Row on ollut suurin innoittaja, joten puvun perusmalli on luonnollisesti englantilainen. Musta on pukurintamalla kuolettavan kyllästyttävä valinta, hyvin tummansininen navy blue sen sijaan käy miltei jokaiseen tilanteeseen. Herkimmällä hetkellä olen kuvitellut sitä tilannetta, kun annan puvun eteenpäin pojalleni perinnöksi ja hän – kenties parin muutoksen jälkeen – seisoo se yllään hymyillen.

    Bespoke- eli tilauspuvusta tulee kolmiosainen, pystykäänteinen ja kaksinappinen. Kangas on 370-grammaista englantilaista kampalankavillaa Dormeuilin mallistosta Royal 12, numeroltaan 98, väri äärimmäisen tumma sininen. Napit sarvea, kaikki napinreiät käsin ommeltuina. Ihastuin Charles Tyrwhittin yhteen liivimalliin, jonka mukainen tämän projektin liiveistä tulee. Pyöristettyä liivien alaosaa harvemmin näkee, ja juuri tällaisten yksityiskohtien kautta aion kauneuden ihannetta jahdata. Luonnollisesti myös liivien selkämys tulee olemaan villaa ja vasemman puoleiseen liivitaskuun tulee vahvempi tukikangas taskukellon vuoksi. Liivit leikataan Savile Row -tyyliin siten, ettei alinta nappia voi saada kiinnitettyä.

    Puvuntakkiin tulee koristeelliset käsitikit (pick stiching), tummanlila vuori, kaksi povitaskua ja kaksi pienempää taskua. Armanin omana lisäyksenä tulee ns. nenäliinatasku. Hartiat ovat vain hitusen topatut englantilaista mallia seuraten, aavistuksen kohotettu käsien sauma (roped shoulder), kaksi takahalkiota ja mukavasti nipistetty lantio. Takin taskut ovat kahden kantin mallia, eikä niistä luoda toimivia. Takin kaulusten napinläpi on suora. Housut ovat vyötäröpituiset, yhdellä laskoksella leikatut, olkaimiin kiinnitetyt ja neljän sentin upslaakeilla varustetut. Housujen etu- ja takataskumalleista en pitkään ollut täysin varma, mutta ostettuani riittävästi housuja osui eteeni juuri hakemaani erilaisuutta. Etutaskumalli pysyy toistaiseksi epävarmana, takatasku sen sijaan toteutuu liittämäni kuvan kaltaiseksi. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi housujen takataskuissa tulisi säilyttää yhtään mitään, joten projektin housujen takataskuista ei tule toimivia. Vetoketjua en housuihin halua, sen sijasta tulee neljän napin kiinnitys.

    Tilauspuvun ensimmäinen vaihe on luotettavan ja taidokkaan räätälin löytäminen. Tämän jälkeen asiakas joko varaa ajan tai marssii sisään liikkeeseen ja ilmoittaa halukkuutensa ostaa puku. Ensimmäisellä kohtaamisella räätäli kertoo vaihtoehdoista kokemattomammalle pukeutujalle tai kuuntelee kärsivällisenä, mitä pitkät kuukaudet pohtinut kokeneempi asiakas tällä kertaa haluaisi. Tilauspuvussa jokaisen yksityiskohdan voi sanella itse, mutta toiveiden täytyy olla toteuttamiskelpoisia. Yksityiskohtana: Savile Row’n räätälit ovat perinteistään tietoisia, eivätkä välttämättä suostu ihan mihin tahansa toiveisiin. Heillä on toki yrityksensä maine varjeltavanaan, mutta tämän lisäksi myös suuri määrä henkilökohtaista ylpeyttä. Suomessa tilauspuvun hinta alkaa 3000 eurosta kaksiosaiselle luomukselle perusvillasta, ylärajaa sen sijaan ei ole. Valtaosa Suomen räätäliliikkeistä käyttää Dormeuilin kankaita, jotka sisältyvät tilauksen hintaan. Erilaisia kankaita on kuitenkin satoja, joten räätälin neuvot tulevat tarpeen, jotta asiakas tekee sopivan valinnan puvun käyttötarkoitusta varten. Esimerkiksi pellava ei sovellu ympärivuotiseen käyttöön, mohair puolestaan voi olla turhan kiiltävä. Jos asiakkaalla on jo ennestään kangas, josta haluaa pukunsa luotavan, räätäli tuskin kieltäytyy.

    Kun hankkeesta on neuvoteltu ja sovittu, räätäli ottaa tilaajasta seuraavat mitat, vaihdellen toki sen mukaan, onko tavoitteena kaksi- vai kolmiosainen puku:

    – vartalon pituus
    – hartioiden leveys
    – olkapään leveys
    – selän leveys
    – hihan pituus
    – rinnanympärys
    – palleanympärys
    – vyötärönympärys
    – lantionympärys
    – housun sivun pituus
    – hausun sisäsauman pituus
    – liivin etuaukon syvyys
    – liivin selän pituus
    – liivin sivun pituus
    – liivin etupituus

    Seuraavat mitat selviävät mittasuhteista itsestään räätälin ryhtyessä valmistamaan pukua:

    – hihansuun leveys
    – lahkeiden leveys
    – lahkeen alisuun leveys
    – polven ympärys
    – reiden ympärys
    – lantion väljyys
    – takin väljyydet
    – halkioiden pituudet

    Muuttujia on kymmenittäin ja tuntuvasti enemmän kuin mittatilauspuvussa. Jahka puvun ensimmäinen raakaversio on valmis, on aika ensimmäisen sovituksen. Tämän jälkeen sovituksia on yleensä vielä kaksi lisää, mutta tarvittaessa useampi toki onnistuu. Näiden lukuisten sovitusten tarkoituksena on selvittää, istuuko puku asiakasta miellyttäen vai halajaako hän siihen muutoksia. Kolmen, tarvittaessa jopa viiden, sovituksen jälkeen puku on valmis ja asiakas lunastaa luomuksen toivon mukaan raikuvasti hymyillen.

    Seuraavana osiona: työvaiheita 40 käsityötuntia vaativan puvun valmistuksesta.



Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari