Herrainpukimo ja mittafrakki

1

December 5, 2021 by Ville Raivio

Turun oma Herrainpukimo tarjoaa muiden mittavaatteiden ohella myös frakkeja. Palvelua ei juuri mainosteta, eikä ikkunassa näe mallikappaleita, mutta asu on saatavilla. Tähän mennessä niitä on myyty harvoin, koska aniharva suomalainen tarvitsee frakkia muutoin kuin kerran häissä, jos silloinkaan. Hekin yleensä vuokraavat, koska se on halvempaa. Frakin kuihtuminen on sääli ja harmi, mutta se seuraa yleistä länsimaista ilmiötä, jossa muodollisuus nakerretaan muru kerrallaan pois.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Tumma puku on Suomessa valinnut paikan helpoimpana ja kätevimpänä hääasuna, koska sitä voi käyttää myös suuren juhlan jälkeen vaikka toimistolla. Vaan eihän se nyt ole yhtä komea kuin frakki. Mikään vaate ei ole. Akatemian parissa frakkeja näkee yhä, vaikka vaatekappale on muuttunut kovin harvinaiseksi Pohjoismaiden yliopistojen ulkopuolella. Silti yleisin valinta akatemian parissa on valmisfrakki, jonka kankaassa on kaiketi puolet muovia. Sellainen hiostaa ja harvoin pukee ketään.

Frakki on vaikea vaate, koska sen leikkaus on niin poikkeava. Housujen vyötärö perinteisesti ulottuu napaan tai sen yli, frakkiliivin pituus on vain housujen vyötärönauhan päälle, ja takin etuosalla samoin. Toisin sanoen housut ovat hyvin korkealla ja takki edestä hyvin lyhyt. Tämä on historiallinen jatkumo, koska asu syntyi alun perin ratsastukseen, ja pitkällä matkalla lyhyt takin etumus on mukavampi.

Leikkauksella on silti mukavia puolia, koska korkea lahje näyttää pidentävän jokaista miestä, ja vyötäröltä harteille levenevä takki saa yläruumiin näyttämään voimakkaammalta. Toisin sanoen frakki tekee miltei joka miehestä pidemmän ja lihaksikkaamman näköisen, vaikka totuus olisi toisin.

Yhteistyönä Herrainpukimon kanssa teetin mittafrakin, jonka mittasuhteet ja kangas ovat perinteiset. Barathea-villakangas on historian saatossa useimmiten käytetty frakin materiaali ja tämän asun noin 550-grammainen esimerkki on raskas. Toki vuosikerta-asuissa, joita voi hypistellä kirpputoreilla, kankaat ovat yli 1000-grammaisia, koska kudontakoneet ja lammasrodut eivät silloin olleet nykytasolla. Vaan ennen myös rakennusten eristys oli kehnompi, joten sisätiloissa oli viileämpää.

Tämän asun käänteissä, housujen sivusaumassa ja napeissa on päällysteenä satiinisilkki, joka on myös perinteinen. Erikoisuutena on takin napitus, joka hoituu erillisellä kangaskaistaleella, ja tuli tehtaan vakiona. Sen lisäksi valitsin housujen vyötärölle niin sanotun DAKS-nauhan, koska pidän sen ulkomuodosta ja toiminnasta enemmän kuin sivukiristimistä. Luonnollisesti takin rinnan sisällä ei ole liimakangasta vaan irtoliina, jonka ansiosta lämpö ja kosteus haihtuvat paremmin. Tämä on erityisen tärkeää, kun iltatilaisuudessa joukot ja tyhmyys tiivistyvät, tai jos uskaltautuu jopa tanssimaan.

Kuvista näkee Herrainpukimon lopputuloksen asulle, ja sen kaavoitus on teetetty pukukaavani perusteella. Takin liepeet päättyvät polvitaipeeseen, takin etumus housujen ylle, ja housut ovat navalla, kuten on hyvä. Frakin ei ole tapana olla tyköistuva, joten tähänkin jätimme hitusen väljää, joka takaa mukavuuden. Paksu kangaskaan ei taivu yhtä helposti kuin kevyt, joten leikkauksen täytyy se huomioida. Frakkiliivejä Herrainpukimosta ei saa mitoilla, joten liivi on poissa kuvasta, jotta huomio pysyy asussa. Lopputulos istuu paremmin kuin vuokra-asu, eikä kankaassa ole muovia, joten mittafrakki on tyylikkäämpi ja mukavampi valinta, jos tietää saavansa sille käyttöä.


1 comment »

  1. Ville-Valtteri Visuri says:

    Frakin kadottua valtavirran juhlapukeutumisesta ennen vanhoilliseksi mielletystä frakista on tullut vähitellen persoonallinen erottautumisen väline.

    Frakkia näkee yliopistomaailmassa väitöstilaisuuksien ja -karonkkien ulkopuolella ilahduttavan usein myös vuosijuhlilla. Frakkien yleisyys vaihtelee kuitenkin jonkin verran oppialoittain. Oman kokemukseni mukaan frakit tuntuvat olevan yleisimpiä lääketieteellä, tekniikalla ja kauppatieteillä; ihmistieteissä ja luonnontieteissä frakit ovat vastaavasti hieman harvinaisempia. Yksi frakin uudelleenyleistymistä rajoittava tekijä on sitä vastaavaan naisten juhlapukeutumisen liitetty työläys ja kalleus kampauksineen.

    Yliopistomaailman ulkopuolella frakilla on jonkin verran historiallista painolastia, joka sivuaa hieman Linnanjuhlia. Linnanjuhlissahan frakki on se huomiota herättämättömin valinta, jota kritisoidaan muotitoimittajien toimesta vanhentuneeksi vuodesta toiseen. Kritiikistä huolimatta frakki käy ja kukkuu vuosikymmenestä ja sadasta toiseen todellisena juhlapukeutumisen klassikkona.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.