Hamppukangas

1

September 22, 2020 by Ville Raivio

Hamppu on siemen- ja kuitukasvi sekä yksi Cannabis Sativan muunnoksista. Toisin kuin huonompimaineiset serkkunsa, hamppuun ei muodostu päihdyttäviä määriä THC-yhdisteitä. Se on vahvavartinen, voimakkaasti tuoksuva viljelykasvi, jonka lehdet kasvavat omintakeisiksi, hyvin erottuviksi tähtimäisiksi lehdyköiksi. Hamppu on siemestä nouseva yksivuotinen viljeltävä, joka kasvaa suurella nopeudella ja voi yltää kauden aikana 5 metrin korkeuteen. Kasvi on peräisin keskisestä Aasiasta ja sen kasvatuksesta on säilynyt historiallisia todisteita jo vuodelta 2800 eaa. Hamppuvaatteiden jäännöksiä on säilynyt vuodelta 4000 ennen ajanlaskun alkua. Varhaiskristillisellä ajalla kasvatus oli levinnyt Välimeren maihin, Keskiajalla ympäri Euroopan, sen jälkeen siemeniä levitettiin eteläiseen Amerikkaan, viimeisenä Yhdysvaltojen alueelle. Hamppu tarvitsee erittäin vähän lannoitteita, joten se on maaperälle hellimpien viljelykasvien joukossa. Siihen ei yleensä tarvitse ruiskia sieni- tai tuholaismyrkkyjä. Siemenet itävät ja kasvavat niin nopeasti, että hampun lehdet peittävät alleen muut pellon kasvit, jolloin rikkaruohomyrkkyjä ei tarvita.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Hamppua kasvatetaan siementen sekä varresta saatavan kuidun vuoksi. Edellisistä saadaan hampunsiemenöljyä, jolla on lukemattomia käyttökohteita ruoanlaitosta ja ravinnosta ihonhoitoon asti, jälkimmäisestä tehdään tekstiilejä. Hamppukuitu valmistetaan kasvin varresta, joka liotetaan, kuivataan, murskataan ja ravistetaan, jotta kuidut erkanevat. Kuidut ovat lähes kaksimetrisiä ja vahvoja. Hamppukuitu muistuttaa nopealla vilkaisulla pellavaa, mutta se on pidempi ja vähemmän joustava kuin kaverinsa. Hamppua harvoin värjätään, koska kuitua ei ole helppo valkaista riittävästi. Siispä hamppulanka, josta vaatteita voi kutoa, on useimmiten kellertävää, vihertävää, ruskeaa tai harmaata. Tämä rajoittaa valmistuksen mahdollisuuksia. Itse kuitu on vahvaa ja kestävää, mätänee hyvin hitaasti ja sietää hankausta, joten se on historian saatossa ollut suosittua erilaisissa langoissa sekä köysissä, samoin säkkikankaissa sekä purjekankaana. Hamppu on vähemmän mukavaa iholla kuin pellava, ellei lankaa pehmennetä tai sekoiteta muihin materiaaleihin.

Harmillisesti hampun käyttö vaatteissa on romahtanut ympäri maailman alle 1 % lukuun, koska puuvilla on niin mukavaa iholla. Tänä päivänä materiaalin käyttöön on vähän kannustimia, sillä hamppukuitu on erikokoista kuin teollisuuden koneiden normit, ja sen langat sekä kankaat vaativat yleensä erikoiskoneet. Silti odotan innolla, milloin joku rohkea ja järkevä yrittäjä löytää hampun mahdollisuudet. Kasvi on erittäin ekologinen, sen viljely huokeaa ja kuitu erittäin vahvaa, joten hampulla on kaikki potentiaali muuttua tulevaisuuden vaatekankaaksi. Puuvilla ei kasva yhtä monessa ilmastossa kuin hamppu, se vaatii paljon vettä sekä lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä, joten puuvilla on viljelykasvina kaukana erinomaisesta. Eipä tässä toki kaikki, sillä hamppukuitua voi soveltaa myös rakennusmateriaalina, biomuovina, komposiittimateriaalina, paperina ja biopolttoaineena. Kaiken tämän jälkeen hämmästelen, miksi hampun maine ja käyttö eivät ole aikakauden ihanteiden tasolla.

Lisää hampun erinomaisuudesta voi lukea vaikkapa Purduen yliopiston puutarhatalouden tiedekunnan arkistosta. Uusimpien C. Sativan käyttökohteiden joukossa on CBD-öljy, jonka uskotaan auttavan moninaisiin vaivoihin. Esimerkkinä puheenvuorosta hamppukankaan hyväksi toimii myös Forbesin kolumni. Pienen pieniä askelmerkkejä hamppuvaatteista löytyy myös Mr Porterin kaltaisten laatuvaatekauppojen valikoimista.


1 comment »

  1. Jouni says:

    Terve,
    Kiitos tästä postauksestasi. Hamppu on aivan aliarvostettu vaatekangas. Olen käyttänyt hampusta tehtyjä housuja jo pitkään, ja ne kestävät kulutusta tosi paljon.
    En ole valitettavasti löytänyt suomalaista hamppuvaatteita myyvää yritystä. Tilaan hamppuvaatteita osoitteesta https://www.hanfwaren.de/de/

    Liityin jopa jäseneksi suomalaiseen hamppualan yhtiöön Hamppusampoon, mutta hekään eivät ole saaneet vielä viranomaisten lupaa tuottaa hamppua vaatteisiin. Tämä on aivan käsittämätöntä, koska viranomaiset olivat perustelleet kieltoa sillä, että kyse on huumekasvista!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.