RSS Feed
  1. Tumma puku

    5

    December 21, 2014 by Ville Raivio

    Kutsussa tumma puku (engl. lounge suit) tarkoittaa äärimmilleen pelkistettyä kokonaisuutta, joka eroaa bisnespuvusta. Toimistossa asu on useimmiten vapaa, kunhan yllä on puku, mutta tumma puku on etikettimerkintä, jolla juhlatilanne erotetaan arjesta. Tumma puku syntyi hiljalleen, kun sakettia lyhennettiin ja muokattiin lyhyiden maaseutuasujen esimerkillä. Brittimies kyllästyi isän ja isoisänsä tunkkaiseen maailmankuvaan ja ensimmäisen suuren sodan seurauksena säätyläisyhteiskunta mureni, keskiluokka nousi ja hienostosukujen valta katosi demokratian sekä menetettyjen maa-alueiden mukana. Kun aatelin mailla asunut ja vastineeksi herrasväen maata työstänyt väki siirtyi viljelemään omaa maata, omistava luokka menetti tulonsa. Huomattavia rakennuksia ja palvelusväkeä ei enää ollut varaa ylläpitää, joten mennyt maailma murtui. Sen myötä viralliset ja eriarvoisuudesta kielivät asut haluttiin vaihtaa, ja sakettien sekä lounaspukujen tilalle päiväkäyttöön ilmestyi tumma puku. Nimensä se on saanut alun perin oleskeluun (lounging), ei juhlaan sopivasta käytöstä.

    Tumma_puku_Keikarissa

    Tummanharmaa flanellipuku kermanvärisen kauluspaidan, kirkkaansinisen kudotun pallosolmion ja kermanvärisen silkkiliinan kera.

    Tumma puku on kaksi- tai kolmiosainen asu, joka valmistetaan samasta kankaasta yhdessä kannettavaksi. Se on virallisin miehen siisti päiväasu ja laajassa käytössä tänä päivänä. Erityiset juhla-asut, kuten lounaspuku, smokki, saketti ja frakki, on varattu juhlatilaisuuksiin, kun taas tumma puku toimii paremmin sellaisissa hienoissa tapahtumissa, jotka eivät vaadi suurta vaivaa, seremoniaa, etikettiä tai järjestelyä. Esimerkiksi Nobel-palkintogaala ja Linnan juhlat ovat sellaisia tapahtumia, joita järjestäjä haluaa juhla-asulla kunnioitettavan, kun taas bisneslounas, oopperan ensi-ilta ja häät ovat nykyisin vähemmän muodollisia tumman puvun tilaisuuksia. Toki kutsujen järjestäjä voi vapaasti toivoa myös juhla-asua tai jotakin hyvin epämuodollista, sillä kutsuja yleensä myös maksaa kestit.
    Tumman puvun väri on musta, tummanharmaa tai hyvin tumma sininen, mutta musta on kovin vakava päiväkäyttöön ja sopii parhaiten hautajaisiin. Vaikka asu on tumma, sen kankaassa voi olla hienovarainen kuviointi. Suuret ruudukot tai erottuvat liituraidat ovat turhan näkyviä, niiden sijasta paremmin toimii erottuva kankaan kudos, kuten hopsack tai pienenpieni kalanruoto. Sileä kampalankavilla on edustavin kangas, mutta talvella myös flanellin kaltaiset pörröiset kankaat toimivat hyvin. Mitä tummempi värisävy, vähemmän koristeltu puku ja pelkistetympi kangas, sitä virallisempi tumma puku on. Jos on epävarma suuntaan tai toiseen, on turvallisempi valita hieman tylsä mutta turvallinen vaihtoehto.

    Tumman puvun takki on joko yksi- tai kaksirivinen. Virallisin tumma puku muistuttaa smokkia eli siinä on pystykäänteet, yksi nappi ja kaksirivinen liivi. Tätä mallia näkee harvoin, joten se voi olla arjessa turhan erottuva lisä vaatekaappiin. Toiseksi virallisin on kaksinappinen, yksirivinen ja lovikäänteinen takki kaksirivisen liivin kera. Tämä jo toimii paremmin myös toimistossa, vaikka kaksirivinen liivi on harvoin nähty lisä. Liivin voi toki jättää pois, jos se ei miellytä tai on hiostava. Liivittömät puvut ovat vähemmän muodollisia. Takin ja puvun kangas on koristelematon ja hillitysti kudottu. Jos muilla osallistujilla ei ole kukkaa takin käänteessään, on se parempi jättää pois omasta. Pelkistetyimmän puvun taskuissa ei ole läppiä eikä selässä halkiota. Käänteiden muoto on puvun tärkein ja näkyvin yksityiskohta. Kaksi- ja kolmenappisissa puvuissa takin alin nappi jätetään perinteen mukaisesti sulkematta.

    Tumman puvun housut ovat samaa kangasta kuin takki, ja niissä on mieluiten korkea vyötärö, joka estää pussittavaa paitaa näkymästä napitetun takin alta. Jos haluaa hienomman ilmeen, upslaakit on hyvä jättää pois niin kuin juhla-asujen lahkeissa tehdään.
    Tumman puvun liivi on yksi- tai kaksirivinen ja samaa kangasta kuin muu puku. Hienommissa liiveissä on käänteet, mutta arjessa ne voivat olla turhan muodollinen lisä. Samoin kaksirivinen liivi on juhlallisempi ja sopii paremmin hienoihin tumman puvun tilaisuuksiin. Vuoriselkämys tekee liivistä viileämmän. Alinta nappia ei perinteisesti kiinnitetä, sillä näin liivi on mukavampi istuessa. Tapa sai anekdootin mukaan alkunsa ikipullean Edvard VII:n esimerkistä.

    Tumman puvun kauluspaita on virallisimmissa tilaisuuksissa valkoinen, mahdollisimman hillitysti kudottu, ja siinä on ranskalaiset kalvosimet, jotka kiinnitetään kalvosinnapeilla. Mitä jäykempi kaulus, sitä paremmin se säilyy tanassa ja edustavana. Tilaisuudesta riippuen myös kermanvärinen tai hienovaraisesti kuvioitu paita ovat vaihtoehtoja. Pienet kuviot, jotka eivät erotu kaukaa, ovat kiinnostavia silmille. Esimerkiksi valkoinen raita valkoisella kankaalla on tällainen hienovarainen lisä.

    Tumman puvun solmio on hienoimmillaan joko harmaa tai hopeinen. Nämä värit ovat peräisin saketista, joka on muodollisin miehen päiväjuhla-asu. Hyvin pieni kuvio solmiossa on yksi tapa elävöittää asuaan. Vähemmän muodollisissa tumman puvun tilaisuuksissa solmion väri on tumma ja kuvio erottuvampi. Esimerkiksi tummansininen solmio valkoisin palloin on passeli miltei kaikkialla. Musta solmio kuuluu hautajaisiin. Kaulasta unohtunut solmio tumman puvun juhlissa on hutilointia, sillä se kuuluu kokonaisuuteen.

    Tumman puvun taskuliina on juhlatilaisuuksissa yleensä valkoinen ja hillitysti taiteltu. Hienovarainen kuviointi virkistää. Materiaaleista pellava on hienoin, silkki ja puuvilla toimivat myös. Värillinen, mutta pelkistetty liina on harvoja mahdollisuuksia tumman puvun piristämiseen. Arkisemmissa tumman puvun tilaisuuksissa väri- ja kuvioskaala on laaja, toki hillityn rajoissa.

    Olkaimet ovat varmempi tapa pitää housunsa yllä, eikä niissä ole vyön lailla räikeää solkea, joka voisi kiillellä toisten silmiin. Jos silti valitsee vyön, se on jalkineiden lailla musta ja mahdollisimman pelkistetty.

    Tumman puvun sukat ovat mieluusti samaa väriä kuin housut tai jalkineet. Näin muodostuu yhtenäinen jatkumo pukukengistä nilkkaan tai nilkasta lahkeeseen. Sukissa voi olla pieni kuviointi. Sääripituus on varmin valinta, jotta iho ei vilku missään asennossa. Silkkisukka ei kuulu päiväasuun, joten puuvilla tai hieno villa palvelevat hyvin. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä on mukava keino asun yksilöllistämiseen.

    Kalvosinnapit ovat hillityt, mutta juhla-asuista poiketen niiden koristekuvio tai -kivi on vapaammin valittavissa. Hopea ja kulta ovat yleisimmät jalot metallit. Asusteiden metallin väri on hyvä sovittaa yhteen harmonisen ilmeen vuoksi – siis kultakellon kanssa kultaiset napit ja sama toisin päin.

    Jalkineet ovat tumman puvun tilaisuuksissa mustat ja mahdollisimman pelkistettyä mallia. Oxford on näistä juhlavin ja sopivin. Ennen juhliin lähtöä on hyvä kiillottaa poponsa suurella antaumuksella. Kiiltonahkakengät eivät kuulu päiväasuihin. Syksyllä ja talvella musta Balmoral-varrekas on mahdollinen.

    Päällystakki on polvipituinen ja väriltään tummansininen, -harmaa tai musta. Hillitty kuviointi sopii, kunhan päällystakki on malliltaan virallinen. Tumman puvun päähineeksi musta, harmaa tai tummansininen lierihattu on hyvä. Myös paljas pää palvelee passelisti, mutta pipo ja lätsä on hyvä jättää kotiin. Kaulaliina on tummaa väriä ja hillitty, materiaali on vapaa. Hautajaisissa asuste on yleensä valkoinen. Käsineet ovat mieluiten harmaat tai mustat, sillä nämä värit käyvät parhaiten yhteen mustien jalkineiden kanssa. Nahkapukineet, kuten jalkineet, käsineet ja salkku, ovat yleensä samaa väriä yhtäläisen ilmeen vuoksi. Kunniamerkkejä käytetään vain, jos tilaisuuden kutsu niin pyytää, ja niiden kanssa taskuliina yleensä jää pois.


  2. Frakki

    24

    November 20, 2014 by Ville Raivio

    Frakki (eng. white tie, full dress) on juhlavin miesten asukokonaisuus, jota käytetään kello 18 jälkeen. Suomalaisessa akatemiassa se on poikkeuksellisesti käytössä myös päivisin väitöstilaisuuksissa, ja vakiintunutta perinnettä vastaan on paha taistella. Asu koostuu takista pitkällä hännyksellä, hyvin avoimesta liivistä ja hyvin korkeavyötäröisistä housuista. Tämän suuren virallisuuden vuoksi frakki on vaikeutetuin pukeutumisen muoto, jolla juhla erotetaan arjesta, ja hankaluutensa vuoksi se on liki kadonnut käytöstä esimerkiksi USA:ssa. Kokonaisuus on monimutkainen ja tarkoin perinteen myötä muokkautunut, joten asun tunteminen on hyväksi, sillä on aina parempi murehtia vaatteita ennen juhlaa kuin sen aikana. Frakin takki ja housut valmistetaan samasta villakankaasta, valkoinen liivi toimii kontrastina muuten hyvin tummalle kokonaisuudelle. Musta on ollut frakin suosituin väri aina 1850-luvulta asti, äärimmäisen tumma sininen on harvoin nähty vaihtoehto. Asu täydennetään asusteilla: frakkisolmuke, frakkipaita, silkkisukat, taskuliina ja mustat juhlakengät, usein myös erilliset paitanapit ja kalvosinnapit. Takki leikataan avoimeksi, eikä sitä voi napittaa kiinni. Takin miehusta päättyy hieman vyötärön yläpuolelle ja yhdellä takahalkiolla leikattu pitkä hännys polvitaipeeseen. Erikoisuutena frakkitakin selkäpuolelle on jäänyt kaksi koristenappia, jäänne aikakaudelta, jolloin pitkä hännys napitettiin kiinni ratsailla.

    Frakki_Keikarissa

    Frakin anatomia
    Frakkitakki on yleensä musta, mutta erittäin tumma sininen on myös passeli valinta. Sininen versio valmistetaan mustin silkkipäällyksin käänteissä ja napeissa. Takki leikataan aina kaksiriviseksi, mutta sen puoliskoja ei voi napittaa kiinni. Frakkitakissa on aina pystykäänteet, jotka on päällystetty silkillä niin kuin napitkin. Käänteiden muotoilu on takin näkyvin ja tärkein yksityiskohta. Usein vasemmassa käänteessä on myös napinläpi, jota voi koristaa valkoisella kukalla. Frakkitakissa ei ole lainkaan taskuja vyötäröllä. Takin etuosan liepeiden tulee juuri ja juuri peittää liivi sekä housujen vyötärö, sillä tämä on vakiintunut leikkaus. Harmillisesti valkoinen liivi vilkkuu miltei kaikilla miehillä frakki-iltamissa. Selkäpuolella takin hännys ulottuu polvitaipeisiin ja vyötärön kohdalla on kaksi koristeellista nappia. Ne ovat jäänne aikakaudelta, jolloin hännys napitettiin kiinni ratsailla. Selän yllä on myös hyvin pitkä takahalkio, joka jakaa frakin hännyksen kahteen osaan. Takin hihat ovat perinteisesti kapeat ja niiden hihan alta paidan kalvosin näkyy 1-1½ senttiä. Tämä valkoinen pilkahdus, joka toistuu taskuliinassa, tuo kovin synkkään asuun kontrastia. Takissa ei perinteisesti ole povitaskuja, sillä täyteen sullottuna ne pilaavat takin kauniisti kaartuvat linjat.

    Frakkihousut leikataan hyvin korkealle vyötäröllä ja niiden kanssa on paras käyttää olkaimia. Lahkeiden sauman yllä on kaksi ohutta tai yksi paksu silkkinen koristenauha, tämä on perua univormujen housuista, joissa vahva koristenauha heijastaa soturin asemaa tai rykmentin värejä. Housuissa on useimmiten kaksi laskosta, joihin taitettu kangas takaa mukavamman istumisen. Ne voi myös valmistaa laskoksetta, mutta tällöin istuminen on vähemmän mukavaa. Housuissa ei ole upslaakeja, sillä ne eivät kuulu juhla-asuun.

    Frakkiliivi valmistetaan valkoisesta pikeepuuvillasta ja sen etumus tärkätään. Liivi on yksi- tai kaksirivinen, ja se suljetaan yleensä helmiäisnapeilla. Pukineessa on syvään leikatut käänteet, jotka ovat Edvard VII:n luoma uudistus. Hienoissa liiveissä on pelkät napinreiät ja niiden sulkemiseen käytetään irtonappeja. Yksirivisessä liivissä on useimmiten kolme nappia, kaksirivisessä neljä. Frakkiliivin jäykkä etumus loppuu ennen housujen vyötäröä, jotta se ei pullahda kaarelle istuessa. Liivin käänteiden muoto on harvoja yksityiskohtia, joissa makuaan voi harjoittaa vapaasti. Selkämyksessä on yleensä vain vuorikangas tai hakanen, jotta liivi on viileämpi. Suomalaisissa frakkitilaisuuksissa, jotka alkavat päivällä, liivi on aluksi musta ja se vaihdetaan valkoiseen kello 18 jälkeen.

    Frakkipaita on valkoista puuvillaa tai pellavaa, ja sen rintamus sekä kalvosimet vahvistetaan tai tärkätään koviksi. Frakkipaidan rintamus on litteä, pelkistetty ja jäykkä, laskokset kuuluvat vain smokkipaitaan. Kaulus on perinteisesti irtomallia, täysin jäykkä, korkea ja perhoskärjillä. Hienoimpien paitojen miehustassa ei ole nappeja, vaan yksi tai kaksi koristeellista frakkinappia tulee hankkia erikseen. Paidan kalvosimet kiinnitetään kalvosinnapeilla, mutta ne eivät ole kaksinkertaiset kuten smokkipaidassa. Hyvin suunnitelluissa frakkipaidoissa on helmassa lätkä, jonka voi kiinnittää housujen sisäpuolelle. Näin paita ei nouse rumasti ylöspäin illan aikana.

    Frakkisolmuke on valkoista pikeepuuvillaa, joka vastaa liivin materiaalia, ja se solmitaan mieluiten itse. Näin solmusta tulee yksilöllinen ja kiinnostava. Solmukkeen kärkien muoto on vapaa.

    Taskuliina on yleensä valkoista pellavaa ja mahdollisimman pelkistetysti taiteltu. Hienovarainen kuvio on mahdollisuus. Värillinen, mutta pelkistetty liina on harvoja mahdollisuuksia tumman frakkinsa piristämiseen.

    Frakin olkaimet ovat yleensä valkoiset ja mieluiten housujen nappeihin kiinnitettävät. Nipistimet repivät housujen kangasta, eivätkä pysy paikallaan yhtä hyvin. Ihannetilanteessa olkaimet eivät toisille näy, joten niillä voi revitellä omaksi huviksi.

    Frakkisukat ovat yleensä mustat, polvipituiset ja puuvillaa tai silkkiä. Reilu pituus estää nihkeää nahkaa vilkkumasta. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä on mukava keino asun yksilöllistämiseen.

    Frakkijalkineet ovat mustat ja kiiltonahkaa tai hyvin kiillotettua vasikkaa. Vasikka on mielekkäämpi, sillä kiiltonahka on muovilla pinnoitettua ja rypistyy käytössä pysyvästi. Myös nauhattomat, rusetilla somistetut ooppera-avokkaat käyvät hyvin. Pelkistetty ja pyöreäkärkinen jalkine on juhlavin.

    Kalvosinnapit ja paitanapit ovat kultaa, kullan väristä metallia tai helmiäistä. Niitä voi myös somistaa jaloilla kivillä. Rannekello on parempi jättää kotiin, sillä illan ilossa ja juhlassa kellon vilkuilu on pahe.

    Kunniamerkkejä käytetään vain, jos kutsu niin toivoo.

    Frakin päällystakki on tummaa villaa ja riittävän pitkä peittämään pitkän hännyksen. Chesterfield tai Crombie ovat juhlaan sopivia malleja.

    Frakin päähine on joko musta silkkisilinteri tai homburg.

    Frakin käsineet, mikäli ne ulkosalla puetaan, ovat valkoiset ja mokkaa tai nahkaa.

    Frakin kaulaliina on valkoinen ja silkkiä, useimmiten koristelematon. Tyylinsä tunteva voi valita hienovaraisesti kuvioidun mallin.

    Suomessa akateemisissa päivätilaisuuksissa frakkiliivit ovat mustat ja kengät vähemmän kiillotettua nahkaa. Kello 18 jälkeen liivi vaihtuu valkoiseksi, kuten iltatilaisuuksissa kuuluu.


  3. Duffelitakki

    2

    February 16, 2014 by Ville Raivio

    Duffelitakki (eng. duffel coat) on karkeasta ja paksusta villasta valmistettu hupullinen päällystakki, joka suljetaan nyörinapein. Se on saanut nimensä belgialaisesta Duffelin kaupungista, jossa on kudottu vahvoja kankaita satojen vuosien ajan. Myös ensimmäiset merimiessäkit, jotka kulkevat englanniksi nimellä duffel bags, ovat saaneet nimensä saman kaupungin mukaan. Duffelitakki on taatusti hakenut muotonsa keskiajan munkkien hupullisista kaavuista sekä 1800-luvulla käytetystä puolalaisesta lievetakista, joista jälkimmäisessä oli myös nyörinapitus.

    Trevor Howard ja Joseph Cotten elokuvassa Kolmas mies

    Nykyiset duffelitakit ovat perua 1800-luvun lopulta, jolloin Iso-Britannian laivasto varusti merimiehensä erittäin kestävällä, lämpimällä ja käytännöllisellä päällystakilla, jonka nimi oli convoy coat. Varhaisissa versioissa oli vaalea väri ja hyvin tilava leikkaus, jotta takki istuisi mahdollisimman monelle vartalolle eikä rajoittaisi liikkumista. Takki oli lähempänä telttaa kuin päällysvaatetta, joten hoikat seilorit kiristivät vyötärön sopivaksi narulla tai vyöllä. Nyörinappeja puolestaan oli helpompi avata ja sulkea myös käsineet kädessä vaikka meri kuinka raivoaisi. Kookas huppu jätti tilaa miehistön lätsälle, joka oli osa asua.

    Vuosien saatossa duffelin leikkaus ja yksityiskohdat ovat vaihdelleet aikoja sekä valmistajia seuraten. Silti jotkin näistä ovat omaleimaisia juuri duffeleille, joten ne on hyvä kirjata. Duffelitakissa on huppu, se valmistetaan useimmiten paksusta villakankaasta ja suljetaan kookkailla monikulmion muotoisilla napeilla, jotka kiinnitetään miehustaan nahka- tai köysinarulla. Nykynapit ovat muovia, aiemmin puu ja naudansarvi olivat yleisempiä. Myös sekoitekankaita sekä kalvomateriaaleja on nyt käytössä paksun villan ohella. Aiemmin tartaanikuosinen villavuori oli yleinen. Usein duffeleiden hupun alla on kaulan ylle napitettava kangaspala, joka korvaa kaulaliinan. Takissa on kaksi kookasta paikkataskua, joissa voi olla myös suljettava läppä. Alun perin duffelit olivat lyhyitä, mutta pitenivät polviin asti Toiseen maailmansotaan mennessä. Nykyiset nuorisolle suunnatut mallit ovat jälleen lyhyempiä. Duffelissa hartioiden yllä on kaksinkertainen kerros villakangasta kaarrokkeena, joka suojaa sekä lämmittää. Sattumoisin duffeli on myös harvoja klassikkotakkeja, joista löytyy huppu.

    Suuren yleisön nähtäville duffelitakki ilmestyi Toisen maailmansodan aikana erityisesti sotamarsalkka Montgomeryn yllä. Sadat ja tuhannet valokuvat kuvasivat sotasankaria, joka pukeutui duffeliin miltei tilanteessa kuin tilanteessa, ja hänen mukaansa takki sai brittien suussa lempinimen Monty. Myöskään Karhuherra Paddingtonin sinistä duffelia ei voi unohtaa, sillä hahmo ei olisi sama ilman omaleimaista takkiaan. Sodan päätyttyä armeija myi varastoistaan ylimääräiset duffelit, joiden erinomaisuus oli huomattu sodan- ja merenkäynnissä. Sotilaiden yltä duffeli päätyi osaksi Iso-Britannian katukuvaa ja saarivaltiosta Euroopan mantereen puolelle. Vaalean värin ja erinomaisen lämmön ansiosta duffelia pidettiin miltei kaikkien vaatteiden kanssa, mutta juhlakäytössä harvoin.

    Nyörinapitus puisin napein

    Tänä päivänä duffeli on yksi käytännöllisimmistä päällystakeista kaikenikäisille. Vahva kangas takaa lämmön ja pitkän iän, huppu suojaa viimalta ja erikoinen napitus toimii kiinnostavana yksityiskohtana. Jos ylleen mielii vintage-mallin, on hyvä varautua hyvin paksuun kankaaseen ja tilavaan leikkaukseen. 2000-luvun duffelit ovat ohuempia ja tarjolla miltei kaikissa väreissä sekä valmiita suojaamaan kantajaansa sään oikuilta. Duffeli on päällystakki sanan todellisessa tarkoituksessa.

    Säädettävä hihansuu

    Kuvat: Gloverall


  4. Laatunahkan tunnistaminen

    12

    May 3, 2013 by Ville Raivio

    “Genuine leather” ei ole ollut hyödyllinen merkintä vuosikymmeniin. Miltei mistä tahansa eläimestä voi valmistaa nahkaa, joka laadultaan vaihtelee kurjasta loistokkaaseen, siispä pelkkä merkintä aidosta nahkasta ei palvele nahkan ostajaa kummoisesti. Jokainen eläin ja vuota on yksilöllinen, joten nahkoissa tulee olemaan selviä eroja jo lähtökohtaisesti. Nämä vain voimistuvat parkitsemistavan myötä, joten laatunahkan tunnistaminen on hyödyllistä, jos nahkatarpeita aikoo hankkia. Mainion kestävyyden, muokattavavuuden ja käyttömukavuuden ansiosta nahka on ylittämätön materiaali useissa kohteissa. Näistä yleisimpiä ovat vyöt, jalkineet, asusteet, laukut ja huonekalut, mutta nahkan käytössä vain mielikuvitus on esteenä. Ihmeetkään eivät ole mahdottomia, sillä taitava jalkinemestari saa litteän vuodan taipumaan liki 90 asteen kulmaan ja pysymään tanassa vuosikaudet, tästä esimerkkinä saumattomat chelsea-saappaat.

    Parkintakeinoja on lukuisia, ja jokainen vaikuttaa raakavuodan lopputulokseen sekä käyttökohteisiin. Kasvisparkittu nahka (eng. vegetable-tanned leather) parkitaan nimensä mukaisesti kasveista saatavilla parkkiaineilla. Puihin muodostuva tanniini on erinomainen keino nahkan säilömiseen ja vanhimpia keinoja vuotien parkitsemissa. Erityisesti tammesta kerätyt lehdet sekä kaarna luovat kestävimpiä nahkalaatuja, joita nykykeinoin on saatavilla. Tammiparkittu nahka (eng. oak-bark tanned leather) on vahva, kauniisti tuoksuva ja kallis materiaali. Kasvisparkittu nahka taas on vaaleanruskeaa materiaalia, joka tuoksuu miedosti kasveilta. Sitä on melko helppo työstää ja parkinta on myös hyvin ympäristöystävällistä. Tämä nahkalaatu ei kuitenkaan kestä voimakasta kosteutta kovin hyvin, muuttuen epävakaaksi ja lopulta hauraaksi. Myös värit voivat haihtua helposti. Tämä nahkatyyppi muodostuu parkinnassa helposti joko hyvin kovaksi tai erittäin pehmeäksi. Tämän vuoksi kasvisparkittua nahkaa käytetään nykyisin pehmeissä mokkasiineissa, vuorinahkoissa ja käsineissä, tai erittäin kovissa jalkineiden nahka- ja sisäpohjissa. Kasvisparkinta vaatii useamman päivän ajan, tammiparkituissa nahkapohjissa jopa vuoden, ja muodostaa nahkasta hintavaa.

    Valtaosa nykyisin valmistetusta nahkasta on kromiparkittua (eng. chrome-tanned leather). Vuonna 1858 keksitty metodi käyttää kromisulfaattia raakavuotien parkinnassa. Tämä epäorgaaninen ioniyhdiste on hyvin tehokas ja nopea keino nahkan käsittelyyn, ja lopputuloksena on hyvin taipuisaa, helposti käsiteltävää ja kosteutta kestävää nahkaa, joka pitää värinsä. Alkuperäiseltä väriltään se on kromin vuoksi sinistä (eng. wet-blue) ja vaatii värjäyksen ennen käyttöä. Kromiparkinta on hyvin haitallista ympäristölle, jos parkitsija ei huolehdi nesteiden puhdistamisesta. Toisin kuin päiviä vievä kasvisparkinta, kromiparkintaa vaatii vain päivän tai kahden käsittelyn. Kromiparkittu nahka ei tuoksu miellyttävältä, mutta kestävyyden ja kosteudensietonsa ansiosta tätä nahkatyyppiä käytetään laajalti myös käsintehtyjen jalkineiden päällisissä.

    Kasvis- ja kromiparkinnan voi myös yhdistää. Tällöin nahkan käsittely ei vie yhtä kauan, eikä se haise yhtä pistävältä. Lopputulos on melko onnistunut liitto historiallisen tanniinin ja teollisen kromin välillä. Näiden kahden metodin lisäksi raakavuota voidaan parkita formaldehydillä, naudanaivoilla, öljyillä, aldehydillä, ruusuöljyllä, synteettisillä tanniineilla ja alumiinisuoloilla, jotka kaikki vaikuttavat nahkan ominaisuuksiin. Parkitsija voi myös seurata Amerikan alkuperäiskansoja, jotka valmistivat raakavuotia raapimalla nahkan ohueksi, liottamalla sen lipeässä ja tämän jälkeen venyttivät sen keppien väliin. Tämä nahkatyyppi on huonoiten kestävä ja hyvin jäykkä, mutta helpoin valmistaa. Kaikkien keinojen jälkeen nahkaa voi vielä käsitellä öljyillä, vahoilla sekä talilla. Värinaineiden lisäksi myös erilaisten kuvioiden, kuten martioinnin, painaminen muuttaa nahkan ulkomuotoa.

    Parkitsemisen lisäksi itse vuodat eroavat huomattavasti, ja valmistajat yleisesti huijaavat materiaaleihin perehtymätöntä asiakasta. Tässä kohdin “genuine leather-” ja “aitoa nahkaa-“merkinnät astuvat näyttämölle. Nahka on nahkaa, kyllä, mutta kaikki nahka ei ole ostamisen arvoista. Surkeinta laatua on pinnoitettu nahka (eng. corrected grain leather), jonka pinta on hiottu epätasaisuuden peittämiseksi ja tämän jälkeen päällystetty ohuella muovikerroksella, joka saa aikaan luonnottoman kiillon. Nämä vuodat ovat peräisin vanhoista tai vahingoittuneista eläimistä, ja kemiallinen käsittely peittää nahkan virheet. Täksi materiaaliksi päätyvät kaikki vuodat, joiden pinta tai ikä ei kelpaa laadukkaampien nahkojen valmistukseen. Pinnoitetun nahkan tunnistaa korkeasta kiillosta, muovisesta ilmeestä ja pistävästä hajusta. Karvatuppia ei voi erottaa, sillä ne on hiottu piiloon. Taipuessa tämä materiaali muodostaa vahvoja ryppyjä, joista ei voi päästä eroon hoitoaineilla. Ajan ja kulun myötä rypyt vain syvenevät, kunnes nahka murtuu.

    Useimmat nahkatyypit ovat peräisin nautaeläimistä. Vasikannahka on erittäin kestävää, siistiä ja kalleinta, naudannahka taas sopivan kestävää ja huokeaa, vesipuhvelin nahka todella kestävää ja kuvioltaan urien halkomaa. Naudan nahka on noin kolme millimetriä paksu, joten kaikki vuodat halkaistaan parkitsimossa asiakkaan tilaamaan kokoon. Hyvin paksuissa vuodissa nämä kertaalleen halkaistut kappaleet voidaan vielä halkaista useampaan osaan. Useimmat jalkinenahkat ovat hieman yli millin paksuisia, käsineet tästä ohuempia. Paksuimmat laukut ovat yleensä kahden millin koossa. Kahteen osaan halkaistun naudannahkan alemmassa palassa on enää jäljellä noin 10% vuodan alkuperäisestä vahvuudesta, siispä siitä valmistetut nahkatarpeet eivät kestä käyttöä yhtä hyvin. Tämä halkaistun vuodan alempi osa, haljasnahka (eng. split leather,) useimmiten kuvioidaan koneellisesti muistuttamaan ulkonäöltään pintaosaa. Kuviot ovat keinotekoisia, vaikutelma aidon oloinen.

    Haljasnahka myös yleisesti siistitään hiomalla, jolloin siitä muodostuu haljasmokkaa. Tämä materiaali on aina vähemmän kestävää kuin pintanahkasta luotu mokka, joka puolestaan kestää yhtä hyvin kuin tavanomainen pintanahka. Laadukkain kenkä- ja vaatemokka saadaankin pintanahkan nurjasta puolesta, joka siistitään kevyellä hionnalla. Pintanahkan ylemmästä osasta, jossa karvatupet sijaitsevat, voidaan myös luoda nupukkinahkaa, joka on hyvin hienoa ja sileää. Kaikki mokkanahkat likaantuvat herkemmin kuin sileä nahka, mutta ne voidaan suojata ja pestä erityisillä mokanpesuaineilla. Lopputulos on useimmiten kuin uusi. Siispä mokan maine herkkänä, huonosti kestävänä nahkana on perätön.

    Halkaistun vuodan ylempi osa, pintanahka (eng. top-grain leather,) on puolestaan laadukas nahkatyyppi. Tässä osassa on yhä tallella eläimen nahkan kestävä ulkopuoli, johon karvatupet ovat kiinnittyneet. Jos pintanahkan pinnassa on kulumaa, se usein hiotaan ja viimeistellään peiteväreillä, joiden vuoksi pintanahka ei hengitä yhtä hyvin, eikä myöskään ikäänny yhtä kauniisti kuin aniliininahka. Niin kauan kuin peiteväri ja käsittely kestävät, muokattu nahka sietää likaa ja kosteutta paremmin kuin aniliinivärjätty nahka. Valtaosa kaupoissa myytävistä laatunahkatuotteista, kuten hintavammista laukuista ja jalkineista, on valmistettu enemmän tai vähemmän muokatusta pintanahkasta.

    Ehdottomasti laadukkain nahkatyyppi on aniliinivärjättyä vasikan pintanahkaa (eng. full-grain aniline-dyed calf leather,) jota ei koskaan käsitellä peiteväreillä tai hiomalla luonnollisten jälkien peittämiseksi. Tämä nahka on virheetöntä vuotaa, jossa näkyvät kaikki eläimen nahkan kuviot sekä mahdolliset naarmut. Useimmiten valmistajat käyttävät vain parhaat palat vuodista, jättäen naarmut ja kolhut pois. Karvatupet erottuvat selvästi pieninä pisteinä, myös vahvuus sekä kestävyys säilyvät mainiosti halkaisun jälkeen. Suomenkielinen nimitys aniliinivärjätylle pintanahkalle on nappanahka. Se hengittää parhaiten ja päästää kosteuden haihtumaan käyttäjän iholta, jolloin kädet tai jalat eivät litise nihkeinä käsineiden tai jalkineiden sisällä.

    Murtumisen sijasta pintanahkan pinnalle kehittyy patinaa taitoskohtiin sekä hankauksen jäljiltä. Kun tämän nahkatyypin pinta on siisti ja tasainen, se värjätään aniliiniväreillä tai nahkapetsillä, jotka läpäisevät nahkan pinnan ja imeytyvät sen sisälle. Näin materiaalin pinta ja sen kuviot erottuvat selkeästi. Valitettavasti kaikki parkitsijat eivät anna vuotien lillua parkitsemisaineissa niin kauan kuin toivoisi, joten lopputuloksena voi myös olla nopeammin parkittua pintanahkaa. Tämä on melko laadukasta tykötarvetta, mutta kaukana läpikotaisin huolella ja ajan kanssa parkitusta napasta. Ulkonäöltä näitä kahta on hyvin vaikea erottaa, ellei pääse kaupassa katsomaan vuodan liha- tai sivupuolelle. Jos näissä kohdissa on näkyvissä sinistä väriä kromin jäljiltä, parkinta on hoidettu hutiloidusti. Usein sivut kuitenkin peitetään väriaineella, mutta sitä voi koettaa raapia pois totuuden löytämiseksi.

    Tämän kaiken sisäistettyään lukija toivon mukaan ymmärtää, miksi “genuine leather” ja “aitoa nahkaa” eivät ole luotettavia tuotemerkintöjä. Jokaisen eläimen jokainen vuota on ainutkertainen, joten nahkojen välillä on luontaisia eroja, jotka parkitsemisen myötä vahvistuvat. Jos myyjä ei tiedä myymäänsä, eikä osta ostajaansa, lopputulos on kaupallista teatteria – tai pahimmillaan petkuttamista. Ennen ostopäätöstä tärkeintä on tiedustella myyjältä, onko tuotteessa käytetty aniliinivärjättyä vasikan pintanahkaa, tuota nahkatyyppien laadukkainta valintaa. Kasvis- ja kromiparkittu nahka taas voidaan erottaa toisistaan muutamilla kikoilla. Jos nahkaa naarmuttaa, ja huomaa naarmujen helposti tasoittuvan kankaalla hangatessa, nahka on kasvisparkittua. Myös tuoksuissa on selvä ero. Lisäksi polttaminen kertoo eron: vihreäksi tuhkaksi muuttuva nahka on kromiparkittua.

    Myös nahkan alkuperämaa on hyvä kysyä, sillä laadukkaimmat naudannahkat kasvatetaan ja parkitaan Euroopassa, jossa sertifikaatit sekä kehittynyt teknologia takaavat laadun. Yhä parempi on varmistua nahkan parkitsijasta, sillä niiden välillä on eroja. Tämä toki vaatii jo todellista perehtymistä, sillä parkitsimoita on Euroopassa satoja. Helpoimmalla pääsee, jos hankkii nahkatarpeita vain luotettavilta vaate- tai huonekaluvalmistajilta, joiden tulee menestyäkseen ylläpitää hintaluokkansa laatutasoa. Myös erikoismyymälät, joiden myyjät todella tuntevat tuotteensa, ovat todennäköisesti luotettavia nahkatuotteiden ostopaikkoja. Pinnoitetun nahkan kyllä erottaa jo ulkonäöltä, mutta haljas- ja pintavärjättyä nahkaa on vaikea erottaa aniliininahkasta pelkän silmäilyn perusteella. Niin kauan kuin ostajia riittää, riittää myös petkuttajia – ja ostaja saa useimmiten sitä, mistä maksaakin. Laadukkaimmat nahkatyypit ovat hintavia, mikä selittää osan hintatasosta.

    Suomessa on yhä jäljellä seitsemän parkitsimoa, jotka tarjoavat lukuisia nahkalaatuja eri käyttökohteisiin. Valtaosa osaamisesta on keskittynyt Pohjanmaalle, jossa lippua heiluttavat Lapuan nahka, Fabriks Ab, Ahlskog LeatherGeson sekä Kokkolan nahka. Lapissa on jäljellä kaksi, Kemin Nahkatarvike sekä Lapin Nahka, molemmat erikoistuneita porontaljoihin. Näiden valmistajian valikoimasta löytää kuin löytääkin myös nappanahkaa, jota voi ilomielin käyttää omissa nahka-askareissa tai erikoistilauksissa. Myös Suomessa osataan nahkan salat.

    Esseessä avustivat Nippanapan Nahkamestari Jussi Neirtamo sekä Ahlskogin toimitusjohtaja Carita Pöntiö.


  5. Luottohankkijat

    2

    April 8, 2013 by Ville Raivio

    Olen päättänyt listata valmistajat, joihin olen vuosien vertailun perusteella päätynyt. Listasta on todennäköisesti eniten hyötyä lukijalle, jota vaatteet ja tyyli kiinnostavat, mutta niistä lukeminen ei juurikaan. Kun haussa on jotakin laadukasta, valmistajien tunteminen on hyödyllistä. Silti laadun määrittely on hankala laji, eikä minun sanani ole viimeinen, vaan korkeintaan valistuneen harrastelijan arvio. Kun luottohankkijoita on useampi, olen lisännyt suosikkini ensimmäiseksi. Tiitisen lista ei ole vielä julkinen, joten Raivion listalla voi lohduttautua. Tällä hetkellä luottovalmistajani näyttävät seuraavalta, viiden vuoden päästä lista saattaa olla täysin toinen.

    Jalkineet: vaihtelevia lähteitä, suosikki silti László Vass

    Lepolestit: Herrainpukimo

    Sukat: Pantherella, Bresciani, Scott-Nichol

    Kalossit: Swims

    Irtohousut ja vapaa-ajan housut: Luxire, Oxxford

    Alusvaatteet: Schiesser, Hanro, Zimmerli

    Kauluspaidat: Luxire, Cottonwork, Turnbull&Asser, Lewis&Taylor, Blanklabel

    Neuleet: John Smedley

    Irtotakit: Oxxford, Jaeger, vintagea

    Puvut: Jaeger, Oxxford, vintagea

    Päällystakit: vintagea, Oxxford, vaihtelevia lähteitä

    Kalvosinnapit: Kent Wang

    Housunkannattimet: Albert Thurston

    Käsineet: Paularun, Sakari Sauso

    Laukut ja salkut: Swaine Adeney Brigg, Tusting, vintagea

    Kaulaliinat: Kingcraig, Berg&Berg

    Napinläpikoristeet: Vanda Fine Clothing

    Lätsät: Purdey

    Solmiot: Berg&Berg, E.G. Cappelli

    Taskuliinat: Simonnot-Goddard, Vanda Fine Clothing, Kent Wang


Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari

Aiheet

Arkisto