Keikari.com

Kaara, kosla, kiesi, kärry ja kyyti toimivat esimerkkeinä siitä, kuinka mikä tahansa intohimoja herättävä nostaa lingvistin pintaan. Samalla periaattella cocktail-kalvosinmallille on kasautunut koko pino synonyymejä englanniksi: Casino cuff, Flowback cuff, Neapolitan cuff, Milanese cuff, Portofino cuff, cocktail cuff – ja viimeisenä James Bond cuff, mallin tunnetuimman käyttäjän mukaan. Englantilainen paitavalmistaja Turnbull&Asser, Bondin luottopaidoittaja, kutsuu kalvosinta teknisesti nimikkeellä two button turnback cuff. Rakkaalla lapsella on monen monta nimeä.

Cocktail-kalvosin on synteesi. Tavanomaisen nappikalvosimen lailla malli kiinnitetään napein, mutta siinä on taittuva kärkikappale kalvosinnappeja vaativan ranskalaisen kalvosimen tavoin. Ratkaisu jakaa mielipiteitä: fani kokee erikoisen kalvosimen kiehtovana ja valitsee sen jokaiseen kauluspaitaansa, nyrpistelijä näkee mallissa vain erikoisuutta tavoittelevan perversion. Oli oma mielipide mikä tahansa, moni tyyliharrastaja päätyy kokeilemaan erikoista cocktail-kalvosinta jossakin vaiheessa. Mallin valmistajan tulee pyöristää kalvosimen kulmat, muutoin cocktail tarttuu herkästi takin hihansuuhun.

Cocktail-kalvosimen historia on hämärä. Usein luojaksi mainitaan paitaräätäli Frank Foster, joka valmisti paidat Bond-ohjaaja Terence Youngille ja hänen kauttaan myös Sean Connerylle. Myös näyttelijä David Niven mainitaan ja hänen paitojensa suunnittelijaksi joko Ede&Ravenscroft tai Hawes&Curtis. Lisäksi Turnbull&Asser saa lähteestä riippuen kunnian kalvosinmallin suunnittelusta. Oli tämä miten oli, James Bond on Pallosalamasta lähtien koristanut ranteensa cocktail-kalvosimella noin kymmenessä filmissä.

Kovin harva valmispaitojen myyjä käyttää tätä kalvosinmallia, joten cocktailia tavoittelevan täytyy useimmiten teettää omansa. Autenttisin löytämäni valmismalli on Udeshin Connery-paita, joka on valmistajan mukaan tarkka kopio Conneryn käyttämästä – aina kaulus- ja kalvosinmallia myöden. Virallisuudessa cocktail-kalvosin asettuu jonnekin erikoiseen maastoon nappimallin ja mansettimallin välille. Erikoisen ulkomuoden vuoksi siitä ei ole saketin, smokin tai frakin kaveriksi, enkä usko cocktailin viihtyvän myöskään valtiotason edustamisessa. Muutoin se taipuu kyllä rennosta pukeutumisesta aina pukukäyttöön asti, jos malli vain miellyttää.

Kuva: © Udeshi

Khaki on vaalea, puuvillainen kangas, jonka monikäyttöisyys on ylittämätön. Sanan juuri löytyy persian kielestä, jossa sana خاکی (khâk) tarkoittaa pölyä tai maaperää. Väriltään kangas onkin vaalea ja kelta-ruskea, kuin kopio auringon paahtamasta kuivasta maasta. Khaki-kangas syntyi alun perin Britannian imperiumin sotaisaan käyttöön vuonna 1846, kun Sir Harry Lumsden perusti Corps of Guides -rykmentin kolonia-ajan Intiaan. Joukko koostui paikallisista miehistä, jotka koulutettiin rajapalvelukseen Peshawarissa. Lumsden halusi rykmenttinsä paikalliseen asuun, ja ensimmäisen vuoden ajan sotilaat palvelivat kuka missäkin kokonaisuudessa.

Myöhemmin Corps of Guides sai yhtenäisen ilmeen: joukko puettiin puuvilla- ja pellavakankaisiin, joissa oli tiheä, kestävä toimikaskudos. Kankaat värjättiin mulperimarjoilla, joista khakin kellertävä väri syntyi. Asu oli menestys, sillä Intian kuiva ja pölyävä maaperä ei erottunut khaki-kankaan pinnalta. Joukot olivat edustavat, vaikka asuissa olisi kuinka paljon pölyä pinnalla, eivätkä sotilaat erottuneet maastossa yhtä suuresti kuin muissa väreissä. Sittemmin kaikki Iso-Britannian rykmentit Intiassa puettiin khaki-univormuihin, ja kangas levisi Intiasta myös muihin maihin joukkojen mukana. Toisessa buurisodassa brittijoukkoja kutsuttiinkin yksinkertaisesti khakeiksi.

Iso-Britannian armeija lanseerasi Service Dress -univormun vuonna 1902, ja asun kankaaksi päätyi khaki. Valittu värisävy oli selvästi tummempi ja vihreämpi kuin Intiassa menestynyt kellertävä khaki, ja se päätyi kaikkien Britannian joukkojen käyttöön maailman ympäri. Lisäksi USA:n Eurooppaan lähettäneet joukot puettiin samoin Ensimmäisen maailmansodan aikana. Tämä asu muuttui Toisen maailmansodan aikana vielä vihreämmäksi, ja sai nimikkeen olive green. Valtaosa NATO:n toimintaan osallistuneista maista valitsi uuden univormun käyttöönsä. Tämän seurauksena khaki tunnetaan joissakin Euroopan maissa, kuten Ranskassa, oliivinvihreänä yhä tänä päivänä.

Klassiseen miesten tyyliin khaki kulkeutui ennen kaikkea univormujen housujen myötä. Toisen maailmansodan jälkeen palveluksesta kotoutuneet miehet ottivat kätevät ja kestävät housunsa siviiliasuksi, jonka lisäksi niitä myytiin myös militariaan erikoistuneissa liikkeissä. Tänä päivänä khaki on sekä kangas että housumalli, khakit, joka samaisesta kankaasta luodaan. Kankaasta voi luoda myös takkeja, mutta harvoin kuuluu puhuttavan erillisistä khaki-takeista. Khaki-housut taas ovat toimikaskudoksen ansiosta kestävät ja vaalean värinsä vuoksi ihanteelliset kevään ja kesän käyttöön.

Khaki-housut ovat ennen kaikkea rennot, mutta edustavat, erityisesti aina yhtä erikoisen “smart casual” -nimikkeen alla. Jokaiselta vaatevalmistajalta löytyy oma mallinsa, jonka ansiosta khakit löytää rentona, edustavana, väljänä, tyköistuvana, paksuna tai ohuena. Vaalean värin vuoksi housut voidaan myös yhdistää miltei minkä tahansa väristen vaatteiden kanssa, siispä malli on yksi monipuolisimmista ajattoman vaatekaapin täydennyksistä.

Kuvat: © Bill’s Khakis

VR: Ikä ja ammatti?

AR: 27 vuotta, Lainopillinen asiamies.

VR: Koulutustausta?

AR: OTM.

VR: Kuinka puolisosi suhtautuu tyyliharrasteeseen?

AR: Hyvin, kai. Tyypillisesti varmaan naiset ovat parisuhteessa enemmän tyylillisiin asioihin huomiota kiinnittävä osapuoli, joten suhde miehen kanssa, joka viettää 80% vapaa-ajastaan vaatteiden, tyylin ja niihin liittyvien asioiden parissa, voi omalta osaltaan olla hieman haastava. Blogin sisällön tuottamiseen (mm. kuvaajana) hän kyllä osallistuu yleensä varsin innoissaan. Hänellä on oma tyylinsä ja minulla on omani (jotka eivät missään nimessä ole tyylillisesti täysin yhteneväisiä), mutta silti arvostan suuresti hänen yleensä varsin suoria mielipiteitään ja näkemyksiään.

Koska tällä hetkellä pitkästä välimatkasta johtuen näemme toisiamme harvoin, on mielestäni varsin ymmärrettävää, että silloin kun satumme näkemään tulisi huomioni suuntautua täysinäisesti häneen, eikä välttämättä omaan tai muihin blogeihin, kuvaamiseen tai vaatteisiin. Siinä mielessä olemme samanlaisia ja jaamme saman ajatusmaailman, että mm. matkustaessa kohteina ovat enemmän kaupat ja putiikit kuin “yleiset nähtävyydet”. Ja kai hän säännölisen epäsäännöllisesti käy myös lukemassa blogia…

VR: …entä vanhempien sekä sisarusten reaktiot, kun aikoinaan tyyli alkoi kiinnostaa sinua?

AR: Ei tämä “harrastus” tai tyyli koskaan ole kenellekään ongelma ollut, muttei toisaalta herättänyt sen kummempia muitakaan reaktioita. Kipinä ehkä on aikoinaan lähtenyt jo kotoa, aina jos mentiin ulos tai vieraille, lapset puettiin kyllä hyvin, juhlissa oltiin juhlavaatteissa ja mutsi piti huolen siitä, että asut olivat aina kunnossa.

Kiinnostus omaan ulkonäköön, trendeihin ja pukeutumiseen on myös osittain varmasti myös isobroidin ansiota, jolta tuli nuorempana otettua paljoa oppia. Nykyään kai nuo kaikki ovat varsin tyytyväisiä, esimerkiksi syntymäpäivä-, joulu- sekä muut lahjat ovat varsin tyylipainotteisia ja mm. omien kenkien ohella tulee hoidettua myös lähipiirin kenkäkaapit.

VR: Kuinka kiinnostus tyyliin syntyi ja milloin se suuntautui klassisen puolen pariin? Miksi klassikot muodin sijasta?

AR: Ala-asteen lopulla/ylä-asteen alussa ryhdyttiin ottamaan vaikutteita, kuten sanottua, broidin pukeutumisesta, sillon pinnalla olleista trendeistä (micmacit, adidas superstarit jne), David Beckhamista ja sitä kautta kiinnostus & huomion kiinnittäminen omaan ulkonäköön kasvoi. Plus varmaan sitä kasvatti ja ruokki ylä-asteella&lukiossa kerätyt “vuoden trendi-” ja “vuoden metroseksuaali” -tyyppiset palkitsemiset…

“Klassisen tyylin” osalta oma vaikutuksensa on varmasti ollut sillä, että olen “aina halunnut” juristiksi. Ylä-asteelta lähtien TV-sarjojen ja mielikuvien kautta syntyi kiinnostus sillä alalla normina toimivaa, siistimpää ja samalla myös klassisempaa pukeutumista kohtaan. Ja toki tähän vaikutti myös tuo jo aiemmin mainittu suhtautuminen pukeutumiseen kotona. Mutta siihen suuntaan, mitä oma tyyli tällä hetkellä on, se kehittyi varmasti siellä lukion lopun ja opiskelujen aloittamisen aikoina.

Itse välttäisin ehkä jyrkkää toteamusta “klassikot muodin sijasta”, koska pukeutuminen on aina sidoksissa kontekstiin ja aikaan. Klassinen tyyli on #menswear-kulttuurin nousun johdosta nyt pinnalla enemmän kuin pitkään aikaan, ja joku voisi jopa pitää sitä tämänhetkisenä “muotina”. Toisaalta myös klassisessa tyylissä on oma syklinsä ja vaihtelunsa “muodissa” olevien asioiden osalta.

Mutta toki tiettyjen vaatekappaleiden – joita voidaan pitää klassikkoina – ajattomuus tuo pukeutumiseen tietynlaista pysyvyyttä, mutta myös monimuotoisuutta. Tummansininen klubitakki ja harmaat flanellit on klassikko, jonka voi paidan ja asusteiden väri- ja materiaalivalinnoilla muokata sopivaksi tilanteeseen kuin tilanteeseen lukuunottamatta kaikkein formaaleimpia tai kasuaaleimpia tilaisuuksia. Mitään vaatekappaletta tai kokonaisuutta en itse kuitenkaan pelkän “klassikko”-aseman perusteella hanki, vaan kyllä kyse aina on ennen kaikkea siitä, että ne esteettisesti itseäni miellyttävät.

VR: Kuinka olet kerännyt tietämyksesi — kirjoista, erikoiskoulutuksesta, ammattilaisten kanssa keskustellessa?

AR: Kuten jokainen “klassisesta tyylistä” kiinnostunut, niin minäkin olen toki Roetzelini (kuin myös Keikarin blogitekstit) lukenut. Muitakin kirjoja jonkin verran, mutta suurimmaksi osaksi oma tietämys on kerätty internetin ihmeellisestä maailmasta. Viime vuosien aikana olen ollut onnekas ja päässyt tapaamaan monia huikean tietämyksen ja osaamiseen omaavia ihmisiä alan parista, joita seuraamalla ja joiden kanssa keskustelemalla on saanut huikean määrän tietoa. Silti tietämykseni rajoittuu edelleen varsin pitkälle pukeutumisen esteettiseen puoleen, verrattuna esimerkiksi haastattelijan tietämykseen kenkien tai irtotakkien rakenteista ja kankaiden kudonnoista.

VR: Kuinka kuvailisit tyyliäsi?

AR: Nykyään tyylini on päivästä ja tapahtumasta riippuen vaihteleva, mutta DressLikeA:n ideologiana on alusta ollut “whatever you wear, always dress to kill” ja tuo kuvaa varsin pitkälle myös oman tyylini lähtökohtia.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa on lähinnä sitä, ettei ole juuri väliä onko päällä verkkarit, puku tai jotain muuta, vaatteiden tulisi olla sellaiset, että niissä tuntee olonsa kotoisaksi, luottavaiseksi ja edustavaksi. Oma tavoitteeni on aina pitää tyylini tilaisuuteen sopivana. Töissä (silloin kun siihen on tarvetta) varsin formaali, töiden ulkopuolella enemmän ja enemmän kasuaali. Pari vuotta sitten oma tyylini sisälsi paljon värejä ja esiin pomppaavia yksityiskohtia, ja vaikken ole niistä vieläkään missään nimessä kokonaan luopunut, olen kulkenut oman tieni oppimaan, että yksinkertainen on kaunista.

Kaiken kaikkiaan pukeutumisen pitää olla hauskaa ja kiinnostavaa, ei missään nimessä joustamatonta sääntöjen noudattamista tai pakkopullaa. Tietyt säännöt ja etiketti pitää tuntea ja tietyissä tilanteissa ei ole varaa, josta voisi joustaa.

Pukeudu ikäsi mukaan – pukeudu tilanteen mukaan – pukeudu ilmapiirin mukaan.

VR: Mikä – tai ketkä – inspiroi sinua?

AR: Inspiraatiota pyrin löytämään joka puolelta, mistä vain. Ihmiset kaduilla, miehet Pitti Uomossa, Milanossa tai New Yorkin muotiviikoilla, läheiset, matkustaminen sekä värit ja yhdistelmät joita yleisesti näkee ympärillä

Suurin osa inspiraatiosta tällä hetkellä tulee kuitenkin varmasti blogeista, elokuvista, lehdistä sekä menswear-foorumeilta. Erilaisten tyylien ja valintojen näkeminen inspiroi, mutta tuo myös mukanaan seikan, joka kaikkien tulisi muistaa. Oman tyylin kehittäminen ei ole sama asia kuin jonkun toisen tyylin kopioiminen. Ensimmäisenä pitää “tutkia ja opiskella”, sen jälkeen “oppia ja ymmärtää ja viimeisenä nämä huomioiden tehdä omat valinnat. Jos nuo prosessit on tehnyt ja on vielä ymmärtänyt näkemänsä ja läpikäymänsä, on oman tyylin löytäminen varsin pitkällä.

On paljon persoonia joiden tyyliä arvostan ja ihailen suuresti, yksittäisistä ihmisistä esiin voinee nostaa esimerkiksi nimet Ezio Mancini, Renato Plutino, Yukio Akamine, Jeremy Hackett, Brunello Cucinelli, Alberto Scaccioni, Patrick Johnson ja Agyesh Madan.

VR: Onko sinulla joitakin persoonallisia yksityiskohtia, joita seuraat pukeutumisessa?

AR: Useinhan se toki on niin, että yksityiskohdat ovat nimenomaan ne, mitkä sitten ratkaisevat. Ratkaisevan eron “normaaliin” voi löytää, kankaasta, vaatteen viimeistelystä tai jostain sellaisesta yksityiskohdasta mikä ei ede varsinaisesti näy. Yksityiskohtien matchaaminen pukeutumisessa on varsin helpppoa, mutta sitäkin “tavoiteltavampaa” olisi se, että yksityiskohdat on valittu siten, että ne tukevat huomaamattomasti ja vaivattomasti toisiaan. Lisäksi arvostan kavereita, jotka pystyvät “omistamaan omat yksityiskohtansa” ja tekemään niistä tunnettuja “omana juttunaan.”

Jos nyt jotain “yksityiskohtia” omasta pukeutumisesta pitäisi esimerkkeinä nostaa esille, niin irtotakkini haluan mieluiten rakenteettomina, luonnollisella hartialla ja paikkataskuilla. Värien osalta asusteissa valinnat kohdistuu usein oranssiin sekä liilaan ja kesäisin pidän kenkiä mieluiten sukitta. Talvella, jos siihen olisi mahdollisuus, käyttäisin ainastaan poolokaulusneuleita ja tekisin siitä oman tavaramerkkini.

VR: Mitä räätäleitä tai vaatevalmistajia suosit?

AR: Viime aikoina olen pyrkinyt suosimaan entistä enemmän kotimaisia kivijalkaliikkeitä, Sauma ja Schoffa sekä Fere noin pääasiassa.

Vaatevalmistajista italialaiset Caruso, Tombolini, L.B.M 1911 ja sekä hollantilainen SuitSupply pukujen ja irtotakkien osalta, housuissa ehdottomasti korealainen Finealta ja lisäksi italialainen Berwich, asusteissa Drake’s London, Marinella, Berg&Berg ja P.Johnson Tailors.

Kengissä Alfred Sargent ja Crockett&Jones, ja päällysvaatteissa italialaiset Montecore ja Eleventy.

Tietyissä asioissa pyrin suosimaan nimenomaisesti samoja valmistajia mahdollisimman paljon, kuten kenkien osalta Alfred Sargentia, kauluspaidoissa Schoffaa, asusteissa Drake’sia ja laukkujen sekä pienempien nahkatuotteiden osalta nykyisin tanskalaista Mismoa.

VR: Kuinka DressLikeA alun perin syntyi, ja minkälaisen vastaanoton blogi on saanut?

AR: DressLikeA syntyi aikanaan pitkähkön pohdinnan ja muilta tulleiden “kannustuskommenttien” jälkeen; blogi olisi pitänyt perustaa, koska Suomessa niitä ei tuolloin pari-kolme vuotta sitten montaa ollut. Tästä huolimatta blogin alkuperäinen tarkoitus oli toimia inspiraationlähteenä ja “varastona” itselleni sen sijaan, että kaikkien kiinnostavien kuvien ja tekstin varastoiminen olisi tapahtunut omalle koneelle.

Jossain vaiheessa vaihdoin Blogspot-alustan Tumblriin ja sitä kautta DressLikeA:n “suosio” ja seuraajien/lukijoiden määrä on koko ajan noussut (huomattavasti enemmän kuin olisin missään vaiheessa ajatellut). Lisäksi erityisesti #menswear editor -nimitys Tumblrin puolelta todella lämmitti mieltä…

Viimeiset reilu 12 kuukautta ovat olleet todella hienoja, 2 reissua Pitti Uomossa (kolmas nyt kesäkuussa), monien eri bloggaajien ja alalla vaikuttavien ihmisten tapaamisia, uusia ystäviä, yhteistyökumppaneita ja hienoja kokemuksia, joten en voi olla paljon muuta kuin tyytyväinen.

Blogin sisällön suhteen, vaikka kyse on Tumblr-blogista, pyrin pitämään sisällön originaalina ja persoonallisena. Mahdollisuuksia omien asukuvien ottamiseen on tällä hetkellä ehkä vähemmän kuin mitä itse (ja seuraajat) toivoisi, mutta pyrin välttämään mihinkään tähtäämätöntä “rebloggausta”, jota kyseinen skene muuten on varsin täynnä. Tämän vuoden tarkoituksenani on ollut (mutta jossa on vielä loppuvuodelle parannettavaa) tuottaa blogiin hivenen enemmän tekstillistä sisältöä sekä myös enemmän noita mainittua omia “wayw”-kuvia. Mutta katsotaan, kaikki lukijoiden toiveet ja ideat on toki aina enemmän kuin tervetulleita.

DressLikeA:n lisäksi tästä keväästä alkaen olen toimittanut myös lontoolaisen, asusteisiin ja laukkuihin pääasiassa keskittyneen Opumon Editors’ Notes -blogia, joka samalla tuo ajankäyttöön ja blogisisältöihin omat haasteensa. Mutta koska he halusivat nimenomaan allekirjoittaneen antamaan uuden suunnan blogilleen, oli kyseessä tilaisuus josta en missään nimessä halunnut kieltäytyä. Suosittelen siis kaikille jatkossa myös tuon blogin seuraamista.

VR: Mitä harrastat tyylin ohella?

AR: Urheilu on aina ollut meikäläiselle tärkeää. Kesällä jalkapalloa, talvella salibandya ja jääkiekkoa, kuntosali + muut sitten siihen päällä. Aika tosin on tuntunut olevan liiaksi kortilla ja tauot kasvaneet liian suuriksi, joten viime viikot ovatkin olleet taas kesäkunnon etsimistä.

Loppujen lopuksi oikeat työt ja vaatteiden sekä tyylin kanssa “harrastaminen” vievät ajasta sen verran suuren osan, että eipä siinä paljoa muuta ehtisikään tehdä.

VR: Mitä toivoisit useamman miehen tietävän tyylistä?

AR: Yksinkertainen on kaunista ja vähemmän on usein enemmän. Saattaa kuulostaa ylimieliseltä, mutta neuvo “älä yritä jos et ole varma, että osaat” pitää usein paikkaansa. Virheistä oppii, mutta kaikkia asioita ei ole pakko opetella kantapään kautta, joten jos et ole varma, play safe; esimerkiksi värejä pohtiessa voi apuna käyttää perinteistä väriympyrää. Turvallista on valita värejä jotka ovat lähellä toisaan, kuten yhdistellä sinisen tai ruskean eri sävyjä. Kuten todettua, kaikkia “sääntöjä” ei välttämättä tarvitse noudattaa, mutta niiden tunteminen helpottaa soveltamista.

Pukeutuminen lähtee ennen kaikkea itsensä ja ympäristönsä tiedostamisesta. Oma ikä ja olemus, ruumiinrakenne, oman vartalon erikoisuudet, ihonväri ja näiden kautta itselle sopivien kokonaisuuksien, värien sekä itselle sopivan tyylin löytäminen. Tämä liittyy siihen, mitä jo aikaisemmin mainitsin tuolla inspiraation etsimisen ja löytämisen yhteydessä. Samat tyylit ei sovi kaikille, joten siinäkään mielessä pelkkä muilta kopiointi ei yleensä johda mihinkään.

Oman itsensä lisäksi pitää tiedostaa myös ympäristö, jossa esimerkiksi työskentelee. Mikäli työpaikalla esimerkiksi pukukoodi on normaalisti farkut&pikee-paita ja normaalina työpäivänä (ilman erityistä syytä) alat ilmestyä paikalle puvussa, mennään auttamatta yliyrittämisen puolelle.

Alussa kannattaa keskittyä perushankintojen tekemiseen, ja vähitellen rakentaa vaatekaappia mahdollisimman monipuolisilla vaatteilla/kengillä ja koskaan ei kai voi korostaa liikaa sitä, että istuvuus on tärkein asia, johon kiinnittää huomiota. Jo pelkän farkut ja t-paita (tai polo-paita) -yhdistelmän voi tehdä todella monella eri tavalla, mutta jos istuvuus (ja vaatteiden materiaalit sekä viimeistely) on kohdillaan, voi tälläkin ehdottomasti erottua edukseen. Kun perusteet on kunnossa, voi hankinnoissa vähitellen alkaa edetä enemmän ja enemmän tunteella.

Ja viimeisenä omasta mielestäni tärkein asia myös niille, jotka jo nyt viettävät paljon aikaa tyyliin keskittyneillä foorumeilla tai blogien parissa mutta toki erityisesti niillle, jotka ovat vielä “polkunsa alussa”. Keskity siihen, miten itse voit näyttää paremmalta ja pukeutua paremmin, älä negatiivisuuksien ja virheiden löytämiseen muiden pukeutumisessa.

“Whatever you wear – always dress to kill.”

http://dresslikea.com/

Kuvat: © Atte Rytkönen

“Genuine leather” ei ole ollut hyödyllinen merkintä vuosikymmeniin. Miltei mistä tahansa eläimestä voi valmistaa nahkaa, joka laadultaan vaihtelee kurjasta loistokkaaseen, siispä pelkkä merkintä aidosta nahkasta ei palvele nahkan ostajaa kummoisesti. Jokainen eläin ja vuota on yksilöllinen, joten nahkoissa tulee olemaan selviä eroja jo lähtökohtaisesti. Nämä vain voimistuvat parkitsemistavan myötä, joten laatunahkan tunnistaminen on hyödyllistä, jos nahkatarpeita aikoo hankkia. Mainion kestävyyden, muokattavavuuden ja käyttömukavuuden ansiosta nahka on ylittämätön materiaali useissa kohteissa. Näistä yleisimpiä ovat vyöt, jalkineet, asusteet, laukut ja huonekalut, mutta nahkan käytössä vain mielikuvitus on esteenä. Ihmeetkään eivät ole mahdottomia, sillä taitava jalkinemestari saa litteän vuodan taipumaan liki 90 asteen kulmaan ja pysymään tanassa vuosikaudet, tästä esimerkkinä saumattomat chelsea-saappaat.

Parkintakeinoja on lukuisia, ja jokainen vaikuttaa raakavuodan lopputulokseen sekä käyttökohteisiin. Kasvisparkittu nahka (eng. vegetable-tanned leather) parkitaan nimensä mukaisesti kasveista saatavilla parkkiaineilla. Puihin muodostuva tanniini on erinomainen keino nahkan säilömiseen ja vanhimpia keinoja vuotien parkitsemissa. Erityisesti tammesta kerätyt lehdet sekä kaarna luovat kestävimpiä nahkalaatuja, joita nykykeinoin on saatavilla. Tammiparkittu nahka (eng. oak-bark tanned leather) on vahva, kauniisti tuoksuva ja kallis materiaali. Kasvisparkittu nahka taas on vaaleanruskeaa materiaalia, joka tuoksuu miedosti kasveilta. Sitä on melko helppo työstää ja parkinta on myös hyvin ympäristöystävällistä. Tämä nahkalaatu ei kuitenkaan kestä voimakasta kosteutta kovin hyvin, muuttuen epävakaaksi ja lopulta hauraaksi. Myös värit voivat haihtua helposti. Tämä nahkatyyppi muodostuu parkinnassa helposti joko hyvin kovaksi tai erittäin pehmeäksi. Tämän vuoksi kasvisparkittua nahkaa käytetään nykyisin pehmeissä mokkasiineissa, vuorinahkoissa ja käsineissä, tai erittäin kovissa jalkineiden nahka- ja sisäpohjissa. Kasvisparkinta vaatii useamman päivän ajan, tammiparkituissa nahkapohjissa jopa vuoden, ja muodostaa nahkasta hintavaa.

Valtaosa nykyisin valmistetusta nahkasta on kromiparkittua (eng. chrome-tanned leather). Vuonna 1858 keksitty metodi käyttää kromisulfaattia raakavuotien parkinnassa. Tämä epäorgaaninen ioniyhdiste on hyvin tehokas ja nopea keino nahkan käsittelyyn, ja lopputuloksena on hyvin taipuisaa, helposti käsiteltävää ja kosteutta kestävää nahkaa, joka pitää värinsä. Alkuperäiseltä väriltään se on kromin vuoksi sinistä (eng. wet-blue) ja vaatii värjäyksen ennen käyttöä. Kromiparkinta on hyvin haitallista ympäristölle, jos parkitsija ei huolehdi nesteiden puhdistamisesta. Toisin kuin päiviä vievä kasvisparkinta, kromiparkintaa vaatii vain päivän tai kahden käsittelyn. Kromiparkittu nahka ei tuoksu miellyttävältä, mutta kestävyyden ja kosteudensietonsa ansiosta tätä nahkatyyppiä käytetään laajalti myös käsintehtyjen jalkineiden päällisissä.

Kasvis- ja kromiparkinnan voi myös yhdistää. Tällöin nahkan käsittely ei vie yhtä kauan, eikä se haise yhtä pistävältä. Lopputulos on melko onnistunut liitto historiallisen tanniinin ja teollisen kromin välillä. Näiden kahden metodin lisäksi raakavuota voidaan parkita formaldehydillä, naudanaivoilla, öljyillä, aldehydillä, ruusuöljyllä, synteettisillä tanniineilla ja alumiinisuoloilla, jotka kaikki vaikuttavat nahkan ominaisuuksiin. Parkitsija voi myös seurata Amerikan alkuperäiskansoja, jotka valmistivat raakavuotia raapimalla nahkan ohueksi, liottamalla sen lipeässä ja tämän jälkeen venyttivät sen keppien väliin. Tämä nahkatyyppi on huonoiten kestävä ja hyvin jäykkä, mutta helpoin valmistaa. Kaikkien keinojen jälkeen nahkaa voi vielä käsitellä öljyillä, vahoilla sekä talilla. Värinaineiden lisäksi myös erilaisten kuvioiden, kuten martioinnin, painaminen muuttaa nahkan ulkomuotoa.

Parkitsemisen lisäksi itse vuodat eroavat huomattavasti, ja valmistajat yleisesti huijaavat materiaaleihin perehtymätöntä asiakasta. Tässä kohdin “genuine leather-” ja “aitoa nahkaa-“merkinnät astuvat näyttämölle. Nahka on nahkaa, kyllä, mutta kaikki nahka ei ole ostamisen arvoista. Surkeinta laatua on pinnoitettu nahka (eng. corrected grain leather), jonka pinta on hiottu epätasaisuuden peittämiseksi ja tämän jälkeen päällystetty ohuella muovikerroksella, joka saa aikaan luonnottoman kiillon. Nämä vuodat ovat peräisin vanhoista tai vahingoittuneista eläimistä, ja kemiallinen käsittely peittää nahkan virheet. Täksi materiaaliksi päätyvät kaikki vuodat, joiden pinta tai ikä ei kelpaa laadukkaampien nahkojen valmistukseen. Pinnoitetun nahkan tunnistaa korkeasta kiillosta, muovisesta ilmeestä ja pistävästä hajusta. Karvatuppia ei voi erottaa, sillä ne on hiottu piiloon. Taipuessa tämä materiaali muodostaa vahvoja ryppyjä, joista ei voi päästä eroon hoitoaineilla. Ajan ja kulun myötä rypyt vain syvenevät, kunnes nahka murtuu.

Useimmat nahkatyypit ovat peräisin nautaeläimistä. Vasikannahka on erittäin kestävää, siistiä ja kalleinta, naudannahka taas sopivan kestävää ja huokeaa, vesipuhvelin nahka todella kestävää ja kuvioltaan urien halkomaa. Naudan nahka on noin kolme millimetriä paksu, joten kaikki vuodat halkaistaan parkitsimossa asiakkaan tilaamaan kokoon. Hyvin paksuissa vuodissa nämä kertaalleen halkaistut kappaleet voidaan vielä halkaista useampaan osaan. Useimmat jalkinenahkat ovat hieman yli millin paksuisia, käsineet tästä ohuempia. Paksuimmat laukut ovat yleensä kahden millin koossa. Kahteen osaan halkaistun naudannahkan alemmassa palassa on enää jäljellä noin 10% vuodan alkuperäisestä vahvuudesta, siispä siitä valmistetut nahkatarpeet eivät kestä käyttöä yhtä hyvin. Tämä halkaistun vuodan alempi osa, haljasnahka (eng. split leather,) useimmiten kuvioidaan koneellisesti muistuttamaan ulkonäöltään pintaosaa. Kuviot ovat keinotekoisia, vaikutelma aidon oloinen.

Haljasnahka myös yleisesti siistitään hiomalla, jolloin siitä muodostuu haljasmokkaa. Tämä materiaali on aina vähemmän kestävää kuin pintanahkasta luotu mokka, joka puolestaan kestää yhtä hyvin kuin tavanomainen pintanahka. Laadukkain kenkä- ja vaatemokka saadaankin pintanahkan nurjasta puolesta, joka siistitään kevyellä hionnalla. Pintanahkan ylemmästä osasta, jossa karvatupet sijaitsevat, voidaan myös luoda nupukkinahkaa, joka on hyvin hienoa ja sileää. Kaikki mokkanahkat likaantuvat herkemmin kuin sileä nahka, mutta ne voidaan suojata ja pestä erityisillä mokanpesuaineilla. Lopputulos on useimmiten kuin uusi. Siispä mokan maine herkkänä, huonosti kestävänä nahkana on perätön.

Halkaistun vuodan ylempi osa, pintanahka (eng. top-grain leather,) on puolestaan laadukas nahkatyyppi. Tässä osassa on yhä tallella eläimen nahkan kestävä ulkopuoli, johon karvatupet ovat kiinnittyneet. Jos pintanahkan pinnassa on kulumaa, se usein hiotaan ja viimeistellään peiteväreillä, joiden vuoksi pintanahka ei hengitä yhtä hyvin, eikä myöskään ikäänny yhtä kauniisti kuin aniliininahka. Niin kauan kuin peiteväri ja käsittely kestävät, muokattu nahka sietää likaa ja kosteutta paremmin kuin aniliinivärjätty nahka. Valtaosa kaupoissa myytävistä laatunahkatuotteista, kuten hintavammista laukuista ja jalkineista, on valmistettu enemmän tai vähemmän muokatusta pintanahkasta.

Ehdottomasti laadukkain nahkatyyppi on aniliinivärjättyä vasikan pintanahkaa (eng. full-grain aniline-dyed calf leather,) jota ei koskaan käsitellä peiteväreillä tai hiomalla luonnollisten jälkien peittämiseksi. Tämä nahka on virheetöntä vuotaa, jossa näkyvät kaikki eläimen nahkan kuviot sekä mahdolliset naarmut. Useimmiten valmistajat käyttävät vain parhaat palat vuodista, jättäen naarmut ja kolhut pois. Karvatupet erottuvat selvästi pieninä pisteinä, myös vahvuus sekä kestävyys säilyvät mainiosti halkaisun jälkeen. Suomenkielinen nimitys aniliinivärjätylle pintanahkalle on nappanahka. Se hengittää parhaiten ja päästää kosteuden haihtumaan käyttäjän iholta, jolloin kädet tai jalat eivät litise nihkeinä käsineiden tai jalkineiden sisällä.

Murtumisen sijasta pintanahkan pinnalle kehittyy patinaa taitoskohtiin sekä hankauksen jäljiltä. Kun tämän nahkatyypin pinta on siisti ja tasainen, se värjätään aniliiniväreillä tai nahkapetsillä, jotka läpäisevät nahkan pinnan ja imeytyvät sen sisälle. Näin materiaalin pinta ja sen kuviot erottuvat selkeästi. Valitettavasti kaikki parkitsijat eivät anna vuotien lillua parkitsemisaineissa niin kauan kuin toivoisi, joten lopputuloksena voi myös olla nopeammin parkittua pintanahkaa. Tämä on melko laadukasta tykötarvetta, mutta kaukana läpikotaisin huolella ja ajan kanssa parkitusta napasta. Ulkonäöltä näitä kahta on hyvin vaikea erottaa, ellei pääse kaupassa katsomaan vuodan liha- tai sivupuolelle. Jos näissä kohdissa on näkyvissä sinistä väriä kromin jäljiltä, parkinta on hoidettu hutiloidusti. Usein sivut kuitenkin peitetään väriaineella, mutta sitä voi koettaa raapia pois totuuden löytämiseksi.

Tämän kaiken sisäistettyään lukija toivon mukaan ymmärtää, miksi “genuine leather” ja “aitoa nahkaa” eivät ole luotettavia tuotemerkintöjä. Jokaisen eläimen jokainen vuota on ainutkertainen, joten nahkojen välillä on luontaisia eroja, jotka parkitsemisen myötä vahvistuvat. Jos myyjä ei tiedä myymäänsä, eikä osta ostajaansa, lopputulos on kaupallista teatteria – tai pahimmillaan petkuttamista. Ennen ostopäätöstä tärkeintä on tiedustella myyjältä, onko tuotteessa käytetty aniliinivärjättyä vasikan pintanahkaa, tuota nahkatyyppien laadukkainta valintaa. Kasvis- ja kromiparkittu nahka taas voidaan erottaa toisistaan muutamilla kikoilla. Jos nahkaa naarmuttaa, ja huomaa naarmujen helposti tasoittuvan kankaalla hangatessa, nahka on kasvisparkittua. Myös tuoksuissa on selvä ero. Lisäksi polttaminen kertoo eron: vihreäksi tuhkaksi muuttuva nahka on kromiparkittua.

Myös nahkan alkuperämaa on hyvä kysyä, sillä laadukkaimmat naudannahkat kasvatetaan ja parkitaan Euroopassa, jossa sertifikaatit sekä kehittynyt teknologia takaavat laadun. Yhä parempi on varmistua nahkan parkitsijasta, sillä niiden välillä on eroja. Tämä toki vaatii jo todellista perehtymistä, sillä parkitsimoita on Euroopassa satoja. Helpoimmalla pääsee, jos hankkii nahkatarpeita vain luotettavilta vaate- tai huonekaluvalmistajilta, joiden tulee menestyäkseen ylläpitää hintaluokkansa laatutasoa. Myös erikoismyymälät, joiden myyjät todella tuntevat tuotteensa, ovat todennäköisesti luotettavia nahkatuotteiden ostopaikkoja. Pinnoitetun nahkan kyllä erottaa jo ulkonäöltä, mutta haljas- ja pintavärjättyä nahkaa on vaikea erottaa aniliininahkasta pelkän silmäilyn perusteella. Niin kauan kuin ostajia riittää, riittää myös petkuttajia – ja ostaja saa useimmiten sitä, mistä maksaakin. Laadukkaimmat nahkatyypit ovat hintavia, mikä selittää osan hintatasosta.

Suomessa on yhä jäljellä seitsemän parkitsimoa, jotka tarjoavat lukuisia nahkalaatuja eri käyttökohteisiin. Valtaosa osaamisesta on keskittynyt Pohjanmaalle, jossa lippua heiluttavat Lapuan nahka, Fabriks Ab, Ahlskog Leather, Geson sekä Kokkolan nahka. Lapissa on jäljellä kaksi, Kemin Nahkatarvike sekä Lapin Nahka, molemmat erikoistuneita porontaljoihin. Näiden valmistajian valikoimasta löytää kuin löytääkin myös nappanahkaa, jota voi ilomielin käyttää omissa nahka-askareissa tai erikoistilauksissa. Myös Suomessa osataan nahkan salat.

Esseessä avustivat Nippanapan Nahkamestari Jussi Neirtamo sekä Ahlskogin toimitusjohtaja Carita Pöntiö.