“Genuine leather” ei ole ollut hyödyllinen merkintä vuosikymmeniin. Miltei mistä tahansa eläimestä voi valmistaa nahkaa, joka laadultaan vaihtelee kurjasta loistokkaaseen, siispä pelkkä merkintä aidosta nahkasta ei palvele nahkan ostajaa kummoisesti. Jokainen eläin ja vuota on yksilöllinen, joten nahkoissa tulee olemaan selviä eroja jo lähtökohtaisesti. Nämä vain voimistuvat parkitsemistavan myötä, joten laatunahkan tunnistaminen on hyödyllistä, jos nahkatarpeita aikoo hankkia. Mainion kestävyyden, muokattavavuuden ja käyttömukavuuden ansiosta nahka on ylittämätön materiaali useissa kohteissa. Näistä yleisimpiä ovat vyöt, jalkineet, asusteet, laukut ja huonekalut, mutta nahkan käytössä vain mielikuvitus on esteenä. Ihmeetkään eivät ole mahdottomia, sillä taitava jalkinemestari saa litteän vuodan taipumaan liki 90 asteen kulmaan ja pysymään tanassa vuosikaudet, tästä esimerkkinä saumattomat chelsea-saappaat.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Parkintakeinoja on lukuisia, ja jokainen vaikuttaa raakavuodan lopputulokseen sekä käyttökohteisiin. Kasvisparkittu nahka (eng. vegetable-tanned leather) parkitaan nimensä mukaisesti kasveista saatavilla parkkiaineilla. Puihin muodostuva tanniini on erinomainen keino nahkan säilömiseen ja vanhimpia keinoja vuotien parkitsemissa. Erityisesti tammesta kerätyt lehdet sekä kaarna luovat kestävimpiä nahkalaatuja, joita nykykeinoin on saatavilla. Tammiparkittu nahka (eng. oak-bark tanned leather) on vahva, kauniisti tuoksuva ja kallis materiaali. Kasvisparkittu nahka taas on vaaleanruskeaa materiaalia, joka tuoksuu miedosti kasveilta. Sitä on melko helppo työstää ja parkinta on myös hyvin ympäristöystävällistä. Tämä nahkalaatu ei kuitenkaan kestä voimakasta kosteutta kovin hyvin, muuttuen epävakaaksi ja lopulta hauraaksi. Myös värit voivat haihtua helposti. Tämä nahkatyyppi muodostuu parkinnassa helposti joko hyvin kovaksi tai erittäin pehmeäksi. Tämän vuoksi kasvisparkittua nahkaa käytetään nykyisin pehmeissä mokkasiineissa, vuorinahkoissa ja käsineissä, tai erittäin kovissa jalkineiden nahka- ja sisäpohjissa. Kasvisparkinta vaatii useamman päivän ajan, tammiparkituissa nahkapohjissa jopa vuoden, ja muodostaa nahkasta hintavaa.

Valtaosa nykyisin valmistetusta nahkasta on kromiparkittua (eng. chrome-tanned leather). Vuonna 1858 keksitty metodi käyttää kromisulfaattia raakavuotien parkinnassa. Tämä epäorgaaninen ioniyhdiste on hyvin tehokas ja nopea keino nahkan käsittelyyn, ja lopputuloksena on hyvin taipuisaa, helposti käsiteltävää ja kosteutta kestävää nahkaa, joka pitää värinsä. Alkuperäiseltä väriltään se on kromin vuoksi sinistä (eng. wet-blue) ja vaatii värjäyksen ennen käyttöä. Kromiparkinta on hyvin haitallista ympäristölle, jos parkitsija ei huolehdi nesteiden puhdistamisesta. Toisin kuin päiviä vievä kasvisparkinta, kromiparkintaa vaatii vain päivän tai kahden käsittelyn. Kromiparkittu nahka ei tuoksu miellyttävältä, mutta kestävyyden ja kosteudensietonsa ansiosta tätä nahkatyyppiä käytetään laajalti myös käsintehtyjen jalkineiden päällisissä.

Kasvis- ja kromiparkinnan voi myös yhdistää. Tällöin nahkan käsittely ei vie yhtä kauan, eikä se haise yhtä pistävältä. Lopputulos on melko onnistunut liitto historiallisen tanniinin ja teollisen kromin välillä. Näiden kahden metodin lisäksi raakavuota voidaan parkita formaldehydillä, naudanaivoilla, öljyillä, aldehydillä, ruusuöljyllä, synteettisillä tanniineilla ja alumiinisuoloilla, jotka kaikki vaikuttavat nahkan ominaisuuksiin. Parkitsija voi myös seurata Amerikan alkuperäiskansoja, jotka valmistivat raakavuotia raapimalla nahkan ohueksi, liottamalla sen lipeässä ja tämän jälkeen venyttivät sen keppien väliin. Tämä nahkatyyppi on huonoiten kestävä ja hyvin jäykkä, mutta helpoin valmistaa. Kaikkien keinojen jälkeen nahkaa voi vielä käsitellä öljyillä, vahoilla sekä talilla. Värinaineiden lisäksi myös erilaisten kuvioiden, kuten martioinnin, painaminen muuttaa nahkan ulkomuotoa.

Parkitsemisen lisäksi itse vuodat eroavat huomattavasti, ja valmistajat yleisesti huijaavat materiaaleihin perehtymätöntä asiakasta. Tässä kohdin “genuine leather-” ja “aitoa nahkaa-“merkinnät astuvat näyttämölle. Nahka on nahkaa, kyllä, mutta kaikki nahka ei ole ostamisen arvoista. Surkeinta laatua on pinnoitettu nahka (eng. corrected grain leather), jonka pinta on hiottu epätasaisuuden peittämiseksi ja tämän jälkeen päällystetty ohuella muovikerroksella, joka saa aikaan luonnottoman kiillon. Nämä vuodat ovat peräisin vanhoista tai vahingoittuneista eläimistä, ja kemiallinen käsittely peittää nahkan virheet. Täksi materiaaliksi päätyvät kaikki vuodat, joiden pinta tai ikä ei kelpaa laadukkaampien nahkojen valmistukseen. Pinnoitetun nahkan tunnistaa korkeasta kiillosta, muovisesta ilmeestä ja pistävästä hajusta. Karvatuppia ei voi erottaa, sillä ne on hiottu piiloon. Taipuessa tämä materiaali muodostaa vahvoja ryppyjä, joista ei voi päästä eroon hoitoaineilla. Ajan ja kulun myötä rypyt vain syvenevät, kunnes nahka murtuu.

Useimmat nahkatyypit ovat peräisin nautaeläimistä. Vasikannahka on erittäin kestävää, siistiä ja kalleinta, naudannahka taas sopivan kestävää ja huokeaa, vesipuhvelin nahka todella kestävää ja kuvioltaan urien halkomaa. Naudan nahka on noin kolme millimetriä paksu, joten kaikki vuodat halkaistaan parkitsimossa asiakkaan tilaamaan kokoon. Hyvin paksuissa vuodissa nämä kertaalleen halkaistut kappaleet voidaan vielä halkaista useampaan osaan. Useimmat jalkinenahkat ovat hieman yli millin paksuisia, käsineet tästä ohuempia. Paksuimmat laukut ovat yleensä kahden millin koossa. Kahteen osaan halkaistun naudannahkan alemmassa palassa on enää jäljellä noin 10% vuodan alkuperäisestä vahvuudesta, siispä siitä valmistetut nahkatarpeet eivät kestä käyttöä yhtä hyvin. Tämä halkaistun vuodan alempi osa, haljasnahka (eng. split leather,) useimmiten kuvioidaan koneellisesti muistuttamaan ulkonäöltään pintaosaa. Kuviot ovat keinotekoisia, vaikutelma aidon oloinen.

Haljasnahka myös yleisesti siistitään hiomalla, jolloin siitä muodostuu haljasmokkaa. Tämä materiaali on aina vähemmän kestävää kuin pintanahkasta luotu mokka, joka puolestaan kestää yhtä hyvin kuin tavanomainen pintanahka. Laadukkain kenkä- ja vaatemokka saadaankin pintanahkan nurjasta puolesta, joka siistitään kevyellä hionnalla. Pintanahkan ylemmästä osasta, jossa karvatupet sijaitsevat, voidaan myös luoda nupukkinahkaa, joka on hyvin hienoa ja sileää. Kaikki mokkanahkat likaantuvat herkemmin kuin sileä nahka, mutta ne voidaan suojata ja pestä erityisillä mokanpesuaineilla. Lopputulos on useimmiten kuin uusi. Siispä mokan maine herkkänä, huonosti kestävänä nahkana on perätön.

Halkaistun vuodan ylempi osa, pintanahka (eng. top-grain leather,) on puolestaan laadukas nahkatyyppi. Tässä osassa on yhä tallella eläimen nahkan kestävä ulkopuoli, johon karvatupet ovat kiinnittyneet. Jos pintanahkan pinnassa on kulumaa, se usein hiotaan ja viimeistellään peiteväreillä, joiden vuoksi pintanahka ei hengitä yhtä hyvin, eikä myöskään ikäänny yhtä kauniisti kuin aniliininahka. Niin kauan kuin peiteväri ja käsittely kestävät, muokattu nahka sietää likaa ja kosteutta paremmin kuin aniliinivärjätty nahka. Valtaosa kaupoissa myytävistä laatunahkatuotteista, kuten hintavammista laukuista ja jalkineista, on valmistettu enemmän tai vähemmän muokatusta pintanahkasta.

Ehdottomasti laadukkain nahkatyyppi on aniliinivärjättyä vasikan pintanahkaa (eng. full-grain aniline-dyed calf leather,) jota ei koskaan käsitellä peiteväreillä tai hiomalla luonnollisten jälkien peittämiseksi. Tämä nahka on virheetöntä vuotaa, jossa näkyvät kaikki eläimen nahkan kuviot sekä mahdolliset naarmut. Useimmiten valmistajat käyttävät vain parhaat palat vuodista, jättäen naarmut ja kolhut pois. Karvatupet erottuvat selvästi pieninä pisteinä, myös vahvuus sekä kestävyys säilyvät mainiosti halkaisun jälkeen. Suomenkielinen nimitys aniliinivärjätylle pintanahkalle on nappanahka. Se hengittää parhaiten ja päästää kosteuden haihtumaan käyttäjän iholta, jolloin kädet tai jalat eivät litise nihkeinä käsineiden tai jalkineiden sisällä.

Murtumisen sijasta pintanahkan pinnalle kehittyy patinaa taitoskohtiin sekä hankauksen jäljiltä. Kun tämän nahkatyypin pinta on siisti ja tasainen, se värjätään aniliiniväreillä tai nahkapetsillä, jotka läpäisevät nahkan pinnan ja imeytyvät sen sisälle. Näin materiaalin pinta ja sen kuviot erottuvat selkeästi. Valitettavasti kaikki parkitsijat eivät anna vuotien lillua parkitsemisaineissa niin kauan kuin toivoisi, joten lopputuloksena voi myös olla nopeammin parkittua pintanahkaa. Tämä on melko laadukasta tykötarvetta, mutta kaukana läpikotaisin huolella ja ajan kanssa parkitusta napasta. Ulkonäöltä näitä kahta on hyvin vaikea erottaa, ellei pääse kaupassa katsomaan vuodan liha- tai sivupuolelle. Jos näissä kohdissa on näkyvissä sinistä väriä kromin jäljiltä, parkinta on hoidettu hutiloidusti. Usein sivut kuitenkin peitetään väriaineella, mutta sitä voi koettaa raapia pois totuuden löytämiseksi.

Tämän kaiken sisäistettyään lukija toivon mukaan ymmärtää, miksi “genuine leather” ja “aitoa nahkaa” eivät ole luotettavia tuotemerkintöjä. Jokaisen eläimen jokainen vuota on ainutkertainen, joten nahkojen välillä on luontaisia eroja, jotka parkitsemisen myötä vahvistuvat. Jos myyjä ei tiedä myymäänsä, eikä osta ostajaansa, lopputulos on kaupallista teatteria – tai pahimmillaan petkuttamista. Ennen ostopäätöstä tärkeintä on tiedustella myyjältä, onko tuotteessa käytetty aniliinivärjättyä vasikan pintanahkaa, tuota nahkatyyppien laadukkainta valintaa. Kasvis- ja kromiparkittu nahka taas voidaan erottaa toisistaan muutamilla kikoilla. Jos nahkaa naarmuttaa, ja huomaa naarmujen helposti tasoittuvan kankaalla hangatessa, nahka on kasvisparkittua. Myös tuoksuissa on selvä ero. Lisäksi polttaminen kertoo eron: vihreäksi tuhkaksi muuttuva nahka on kromiparkittua.

Myös nahkan alkuperämaa on hyvä kysyä, sillä laadukkaimmat naudannahkat kasvatetaan ja parkitaan Euroopassa, jossa sertifikaatit sekä kehittynyt teknologia takaavat laadun. Yhä parempi on varmistua nahkan parkitsijasta, sillä niiden välillä on eroja. Tämä toki vaatii jo todellista perehtymistä, sillä parkitsimoita on Euroopassa satoja. Helpoimmalla pääsee, jos hankkii nahkatarpeita vain luotettavilta vaate- tai huonekaluvalmistajilta, joiden tulee menestyäkseen ylläpitää hintaluokkansa laatutasoa. Myös erikoismyymälät, joiden myyjät todella tuntevat tuotteensa, ovat todennäköisesti luotettavia nahkatuotteiden ostopaikkoja. Pinnoitetun nahkan kyllä erottaa jo ulkonäöltä, mutta haljas- ja pintavärjättyä nahkaa on vaikea erottaa aniliininahkasta pelkän silmäilyn perusteella. Niin kauan kuin ostajia riittää, riittää myös petkuttajia – ja ostaja saa useimmiten sitä, mistä maksaakin. Laadukkaimmat nahkatyypit ovat hintavia, mikä selittää osan hintatasosta.

Suomessa on yhä jäljellä seitsemän parkitsimoa, jotka tarjoavat lukuisia nahkalaatuja eri käyttökohteisiin. Valtaosa osaamisesta on keskittynyt Pohjanmaalle, jossa lippua heiluttavat Lapuan nahka, Fabriks Ab, Ahlskog Leather, Geson sekä Kokkolan nahka. Lapissa on jäljellä kaksi, Kemin Nahkatarvike sekä Lapin Nahka, molemmat erikoistuneita porontaljoihin. Näiden valmistajian valikoimasta löytää kuin löytääkin myös nappanahkaa, jota voi ilomielin käyttää omissa nahka-askareissa tai erikoistilauksissa. Myös Suomessa osataan nahkan salat.

Esseessä avustivat Nippanapan Nahkamestari Jussi Neirtamo sekä Ahlskogin toimitusjohtaja Carita Pöntiö.