Keikari.com

Vaikka sana covert viittaakin kätkettyyn, piilossa olevaan tai riistan kätkevään aluskasvillisuuteen, takista puhuttaessa sana tarkoittaa kangasta. covert-kangas sai syntynsä 1890-luvulla ja se on kevyttä tvillikudosta, joten covert-takki sopii ilmastosta riippuen jopa ympärivuotiseen käyttöön. Yksi pitkäaikaisimmista takkimallin valmistajista on brittiläinen Cordings, jonka mallit ovat yhä aivan yhtä ajankohtaisia kuin sata vuotta sitten.

Autenttinen Covert-takki on malliltaan vartalonmyötäinen ja lyhyt. Siinä on samettikaulus, rintatasku, ylimääräinen kolmas tasku eli ticket pocket ja takin hihansuissa sekä helmassa on neljä rinnakkaista koristeommelta, jotka tunnetaan nimellä railroading. Perusväri on vaaleanruskea, joskin tummempia sävyjä löytyy myös. Takkimalli suunniteltiin alun perin ratsastukseen ja metsästykseen. Etiketin mukaan se on rennompi takkivalinta kuin vaikkapa Chesterfield, mutta tummassa värissä aivan mainiosti sopiva puvun kaveriksi.

Kuva: (C) Cordings

Päivän eksentrinen jalkine tulee suutarimestari Anthony Delosin verstaasta. Perinteinen derby-rakenteella toteutettu norwegian-mallinen reunoskenkä on yhdistynyt erittäin pitkällä varrella toteutettuun siirtomaatyyliseen saappaaseen. Mallissa on ilmavuutta tuova pellavapäällys, koristenauhat, komeat kolme Lobb-tyylistä solkea, tupla- tai triplanahkapohja, kolminkertainen koristereunos sekä hyvin kaunis vaaleanruskea värisävy.

Kokonaisuus on hyvin omaleimainen ja sopusuhtainen. Vaikka kokoa löytyy, malli ei ainakaan kuvassa näytä niin perin suurelta. Valmistajan mukaan malli on “aviatio boot” eli lentäjänsaapas. Ensimmäisenä herää aatos: upea jalkinemalli, mutta missä sitä käyttäisi?

Kuva: (C) Anthony Delos

Kampavilla (engl. worsted wool) on saanut nimensä englantilaisesta Worsteadin kylästä. Se oli North Walshamin ja Aylshamin alueiden ohella vaatekankaiden valmistuksen avainpaikkoja, kun Flanderista muutti alueelle uudisasukkaita 1100-luvulla. Kampavillan erottaa muista villoista ennen kaikkea kuitujen suorista linjoista, nämä syntyvät kampaamalla kangasta mekaanisesti. Näin villakuidut, joista kangas koostuu, ottavat saman, siistin muodon. Tämä villalaatu on pinnaltaan hyvin siistiä ja yksi yleisimmistä kankaista klassisten vaatteiden valmistuksessa. Kampavillan kudos on useimmiten joko toimikasmuodossa (engl. twill weave) tai sitten palttinaa (engl. plain weave). Kampavillasta valmistettu vaatekangas on kestävämpää kuin karstakangas (engl. woollens), karstattuja ovat esimerkiksi flanelli sekä tweed. Kampavilla palautuu pikaisesti muotoonsa ja laskeutuu yleensä siististi.

Laadukas englantilainen villa kudotaan yleensä australialaisesta tai uusiseelantilaisesta merinolampaan langasta ja enimmäkseen pohjoisessa, suurin pala kakusta on Yorkshiren Huddersfieldin kylällä. Brittiläisen lampaan villa on niin karkeaa ja karheaa, ettei se sovi hyvin kuin mattojen kutomiseen. Vaikka langat ovat ulkomaisia, briteillä on vuosisatainen kokemus kudonnasta ja kankaiden viimeistelystä kudonnan jälkeen. Pitkäkestoista pukua etsivän kannattaa ehdottomasti valita materiaaliksi englantilainen kampalankavilla, joka on painoltaan noin 400-grammaista. Myös italialaiset osaavat alansa, mutta heillä on harvemmin tarjolla painavampia kankaita, ja he usein kutovat omansa huokoisiksi. Paino eli paksuus toki tekee villapuvusta yleensä kuuman helteeseen, mutta kesto paranee kummasti painon kasvaessa. Mitä painavampi kangas, sitä enemmän siihen on yleensä kudottu lankoja. Villakangastakkien kankaat ovat yleensä noin 1000-grammaisia, joten neljästäsadasta on vielä matkaa ulkotakkeihin.

On parempi välttää sellaista solmiota, jonka kuvio ei selviä katsojan silmälle parissa sekunnissa. Tämä sulkee pois kaikki Disney-, sarjakuva- ja yrityslogokuvioidut mikättimet, joita näkyy usein killuvan esteettisesti sokeiden kauloilla. Yksinkertainen syy kieltoon on se, että herkkä silmä väsyy nopeasti rasittaviin kuvioihin ja ärsytys ei ole sellainen adjektiivi, jonka haluaa itseensä liitettävän. Klassisimmat solmiokuviot ovat rykmenttiraita (regiment stripe) ja pallokuvio (polka dot). Myös yksiväriset solmiot, joiden kuviointi löytyy ainoastaan kudonnasta, ovat erinomainen valinta. Esimerkiksi ikityylikäs Björn “Nalle” Wahlroos suosii solmioissaan erityisesti pallokuvioita, jotka hän parittaa yhteen erivärisen pallokuvioisen taskuliinan kanssa.

Jokaisen miehen vaatekomerosta tulee löytyä vähintään musta, harmaa ja sininen solmio. Musta on ainoa väri, joka sopii hautajaisiin. Tilaisuus vaatii osallistujaa ilmaisemaan surunsa myös vaatteillaan. Harmaa solmio taas puetaan kaikkein hienoimpiin tilaisuuksiin, joissa smokki tai frakki ei tule kysymykseen. Se on ollut tässä käytössä koko 1900-luvun ja säilynyt tähän päivään asti. Sininen taas on yleisyydessään niin mainio väri, että se sopii yhteen todella monen yhdistelmän kanssa. Solmion solmun koko puolestaan määräytyy miehen kasvojen leveyden, takin käänteiden leveyden ja paidan kaulusten leveyden mukaan. Suurikokoisella miehellä nämä kaikki ovat kookkaat, pienemmällä kulkijalla pienemmät.

Esimerkkikuvista nostan esiin alinna olevan Profuomon sky blue -lippulaivamalliston harmaan solmion. Käsityön jälki näkyy selkäpuolen epäsäännöllisissä ompeleissa, joista vain onnellinen omistaja on tietoinen. Juuri tällaisista yksityiskohdista maksaa mielellään hidun lisää.