1. Albert-tohveli

    0

    March 6, 2016 by Ville Raivio

    Albert-tohveli (engl. Albert slipper) on nöyrän kotitohvelin kantamuoto, jonka päällinen on samettia ja nahkapohja mahdollisimman ohut. Yleisiä koristeluja ovat omistajan nimikirjaimet, sukuvaakuna tai suvun symboli, jotka aikoinaan koruommeltiin jalkapöydän ylle, mutta nykyisin ommellaan koneilla. Samoin yleinen on tikattu silkkivuori tai päällisen laitoja kiertävä koristereuna. Kärjen muoto on miltei poikkeuksessa pyöreä ja pullea, kaiketi tilavuuden eli mukavuuden ehdoilla, ja kengän kieli ulottuu korkeammalle kuin avokengissä yleensä. Ennen kuin tämä muoto syntyi, herrasmiehen vakiojalkineet päivisin olivat ratsastussaappaat tai solkikengät. Juhlavaatteiden kanssa jalkaan puettiin tohvelit, joiden materiaali oli sileää tai kiillotettua nahkaa. Useimmissa maissa jalkineita ei riisuttu sisätiloissa, mutta kotosalla saappaat olivat turhan raskaat, eikä juhla-asu kuulunut päivään, joten Albert-tohveli syntyi kevyeksi, siistiksi ja mukavaksi kotikengäksi. Kun säätyläiset yhä pukeutuivat illalliselle, samettitohveli oli yleinen näky kotikutsuilla. Nimensä tämä kenkätyyppi sai 1840-luvulla kuningatar Viktorian Albert-puolisolta, joka näytti hienostolle esimerkkiä uuden jalkineen käytössä.

    Albert-tohveli_Keikarissa

    Viimeistään 1930-luvulla Albert hyväksyttiin myös juhlapukineeksi ja sopivaksi smokki-iltamiin kotona tai klubilla. Ajan myötä tämäkin rajoitus lientyi ja Alberteja on näkynyt satunnaisesti myös virallisilla kutsuilla. Perinteisesti juhlakengät ovat mustat ja kiiltonahkaa tai vahvasti kiillotettua vasikkaa, joten Albertit ovat vähemmän muodolliset. Kenkätyyppiä valmistetaan kaikissa sateenkaaren väreissä, joista musta on se varmin iltatilaisuuden kaveri. Kotikäytössä rajoituksia ei ole, juhlissa on parempi pelata varman päälle. Sametti ei ole kummoinen kenkämateriaali, joten Albertit eivät kestä rymykäyttöä, vaikka hiostavatkin vähemmän tanssiessa. Myös niiden silkinohut ulkopohja ei juuri kestä katukäyttöä. Valtaosa malleista valmistetaan liimaamalla, joten niiden pohjia ei voi juuri jälkikäteen vaihtaa. Näistä syistä Albert toimii yhä parhaiten alkuperäisessä tarkoituksessaan siistinä kotitohvelina, joka pitää jalat lämpimämpinä kylmällä lattialla. Jos ne palvelevat kevyesti ja tyylikkäästi myös harvinaisissa kodin tai klubin smokki-illoissa, sen parempi.


  2. Opera pumps

    7

    May 10, 2015 by Ville Raivio

    Ooppera-avokkaat (engl. court shoes, opera slippers, pumps) ovat pelkistetyin miesten juhlakenkätyyppi. Niiden kantamuoto ulottuu ainakin 1730-luvulle asti, jolloin aateliset ja herrasmiehet käyttivät siroja, matalia ja usein silkkisiä, nauhattomia jalkineita hovissa ja seurapiirien tilaisuuksissa. Erikoinen villitys oli punaiseksi maalattu nahkapohja tai punaiset korot. Koska nykyiset avokkaat ovat muuttuneet esi-isistään vain hieman, ne ovat vanhin yhä käytössä oleva miesten jalkine. Regency- eli sijaishallinnon Englannissa herrat käyttivät päivisin Hessian-tyylisiä, edustavia ratsastussaappaita, iltaisin seurapiirien kohtaamisissa tai oopperassa kiiltonahkaisia avokkaita polvihousujen kera. Ennen Beau Brummellin aikaa avokkaissa oli koristeelliset hopeiset soljet, mutta hänen vaikutusvaltansa ansiosta ne korvattiin 1800-luvun alussa silkkisillä ruseteilla. Nimen mukaisesti tämä jalkine on avokas eli nauhaton malli, ja sen ulkopohja on mahdollisimman ohut, jotta jalka näyttää sirommalta sekä juhlallisemmalta. Pohja on yleensä liimattu ja nahkaa, jotta tanssiminen on mukavampaa hyvin liukuvalla materiaalilla, eikä jalka hikoa yhtä paljon.

    Ooppera-avokkaat_Keikarissa

    Jalkineen päällisnahka pingotaan wholecut-tyylissä eli siinä on vain yksi sauma kantapään takana. Saumattomuus saa mallin näyttämään yhä sirommalta ja siistimmältä. Jalkinetta ei voi kiristää nauhoilla, joten lestin tyköistuvuus on kaikki kaikessa, jotta jalkine pysyy jalassa, eikä kantapää lipsu. Ainoa koriste on tehtaassa solmittu rusetti, jonka materiaali on yleensä silkkiä. Myös avokkaan suun ympärillä voi olla silkkireunus. Yleensä ooppera-avokkaat leikataan hyvin avonaisiksi, jotta silkkinen juhla-asun sukka pääsee hohtaviin oikeuksiinsa. Joissakin pareissa on myös koristeellinen tikkivuori. Lisäksi korko on useimmiten tavallista kolmen sentin korkeutta matalampi. Kiiltonahka-avokkaat säilyivät herrasmiehen juhlajalkineina aina 1930-luvulle asti, jolloin nauhakengät aloittivat maailmanvalloituksensa. Sittemmin kato on ollut murskaava, mutta poikkeuksia on toki ollut. Ainakin tyyli-ikoni Frank Sinatra oli avokkaan ystävä ja hän kutsui omaa pariaan hellästi “Mary Janeksi”. Juhlakengän luonnollinen väri on musta, mutta myös samettisia malleja valmistetaan kotitohveleiksi tai rentojen smokki-iltamien piristeeksi.

    Avokkaiden hylkiminen on johtunut kaiketi niiden feminiinistä ulkomuodosta ja juhlapukeutumisen vähenemisestä. Tänä päivänä avokkaita nähdäänkin vain rohkeiden pukeutujien jaloissa frakki- ja smokkitilaisuuksissa. Oli mallin tyylistä mitä mieltä tahansa, ne ovat vaikeutetuin juhlakengän muoto, sillä ooppera-avokkaita ei enää valmisteta suurissa määrin, eikä niitä myöskään voi soveltaa arkiasuihin. Tähän avokas on yksinkertaisesti liian virallinen jalkine. Jos avokkaat hankkii, tätä juhlamallia voi käyttää ainoastaan frakin tai smokin kera. Harmipuoli tyylissä on rajoitetun käytön ohella kiiltonahka, joka käytön myötä kurtistuu rumasti pysyville rypyille. Ongelmalta välttyy, jos onnistuu löytämään vasikannahkaisen parin ja saa ne kiillotettua paraatikuntoon. Lisäksi jalkine on niin kevyt ja avoin, ettei siitä ole kävelykengäksi tai jalkaa hyvin suojaavaksi malliksi. Juhlissa se on kuitenkin parhaimmillaan, sillä yhtä hienoa jalkinetta ei ole vielä keksitty.


  3. Lounaspuku

    10

    April 18, 2015 by Ville Raivio

    Lounaspuvun lyhyt historia

    Lounaspuku (engl. stroller, black lounge) on puolivirallinen miesten päiväasu. Se koostuu yksi- tai kaksirivisestä takista harmaana tai mustana, harmaista juovikkaista sakettihousuista, harmaasta tai hopeisesta solmiosta ja liivistä, jonka väri on harmaa, musta tai beige. Kokonaisuus on liki sama kuin saketilla, jonka mukaan se on syntynyt 1900-luvun alussa. Pitkän hännystakin sijaan lounaspuvun takki on lyhyempi, kaulassa on aina solmio ja paidassa on tavalliset kaulukset. Lounaspuku oli aikoinaan juuri sopiva asu miehelle, joka halusi pukeutua astetta hienommin mutta ei virallisesti sakettiin tai frakkiin.

    Etiketti_lounaspuku

    Lounaspukua käytettiin esimerkiksi laki- ja pankkialalla ennen kuin puku löi itsensä läpi miesten edustavana työasuna ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Suurin suosio lounaspuvulla oli 1920- ja 30-luvuilla, jolloin saketti oli jo katoamassa arkikäytöstä, mutta jolloin pelkkä puku koettiin turhan epämuodolliseksi. Suomessakin lounaspuku on ollut yleisessä käytössä muun Euroopan kanssa. Seuraava lainaus on peräisin Erkki Kivijärven nimimerkillä Bagheera kirjoittamasta teoksesta Luomakunnan herra (1927, Helsinki, Otava): “Lunch-coat: liivi samaa kuin takki (olen nähnyt harmaata paljon), juovikkaat housut, huopahattu, valkoinen paita, kaksinkertainen kaulus, kravatti neulalla.”

    Etiketti_lounaspuku2

    Tänä päivänä lounaspuku on miltei kadonnut kaikkialla länsimaissa, mutta sukupuuton syy on epäselvä. Yleensä kaikkein juhlavin asu katoaa, kun miehet joukolla haluavat jotakin rennompaa ja mukavampaa ylleen. Silti frakki, smokki ja saketti ovat yhä käytössä, mutta vähemmän virallinen lounaspuku ei. Brittein saarilla lounaspuku oli satunnainen näky virallisissa pörsseissä yhä 1960-luvulla, ja jotkin päiväsaikaan kokoontuvat vapaamuurarien loosit suosivat lounaspukua yhä tänä päivänä. Kenties viimeinen laajalti nähty lounaspukutilaisuus oli Ronald Reaganin virkaanastujaiset vuonna 1981. Reagan ei halunnut tilaisuudesta jäykkää, mutta ei myöskään kokenut tumman puvun sopivan harvinaiseen seremoniaan, joten lounaspuku oli luonnollinen valinta.

    Musta takki, liivi, valkoinen kauluspaita, solmio, mustat kengät ja taskuliina ovat vielä käytössä, eikä kokonaisuudesta puutu kuin sakettihousut. Asu on myös puolivirallinen eli vähemmän jäykkä kuin saketti tai frakki, joten se toimisi hyvin seremoniallisissa ammateissa tai juhlissa ennen kello kuutta. Etikettikirjojen mukaan lounaspuku oli aikoinaan sopiva valinta edustavien ammattien arkiasuksi tai häiden, hautajaisten, kastajaisten, tanssiaisten ja muiden hienojen päivätilaisuuksien viettoon. Myös häävieraat valitsivat usein lounaspuvun, kun sulhon yllä oli hienompi saketti.

    Etiketti_lounaspuku3

    Puolivirallisessa häätilaisuudessa sulho pukeutuu tummanharmaaseen takkiin, vaaleanharmaaseen tai beigeen liiviin. Hautajaisissa surija valitsee täysmustan takin ja liivin. Euroopassa ja Kansainyhteisön maissa lounaspuku valittiin virallisissa päivätapahtumissa, joiden kuluessa asu vaihtuu kello 18 jälkeen smokkiin. Stroller-nimike on käytössä Amerikassa, Englannin puolella yleisempi nimi on black lounge. Toinen poikkeus ovat Englannin perinteisessä lainkäyössä barrister-toimessa olevat, jotka pukeutuvat satunnaisesti lounaspukuun. Saksassa asun nimike on Stresemann, kansleri Gustav Stresemannin mukaan, Japanissa puolestaan Director’s suit, termin Inside director mukaisesti. Tänä päivänä lounaspuvun käyttö on liki kadonnut.

    Etiketti_lounaspuku7

    Lounaspuvun anatomia

    Lounaspuvuntakki on yksi- tai kaksirivinen ja väriltään musta tai tummanharmaa. Takissa on yleensä pysty- tai lovikäänteet. Se näyttää tavalliselta puvuntakilta, mutta takin taskut ovat aina juhlavinta kahden kantin mallia eli niissä ei ole läppää. Takkia käytetään vain osana lounaspukua. Pelkistetyimmässä mallissa ei ole takahalkiota. Takin käänteissä ja napeissa ei ole silkkipäällystä, napit valmistetaan naudansarvesta.

    Lounaspuvun housut seuraavat sakettihousujen hienouksia ja sakettinsa housuja voi käyttää vapaasti. Housujen kuvio on juovikas, paksuraitainen, ruudukko tai pieni kukonaskel. Lounaspuku on puolivirallinen, joten housuissa voi olla erottuvampi kuvio kuin muodollisissa ilta-asuissa.

    Etiketti_lounaspuku_Tampereen_Pukutehdas

    Lounaspuvun paita on yleensä valkoinen pukupaita, jonka kaulus on mahdollisimman jäykkä ja siten edustava. Kalvosimet ovat ranskalaiset, ja ne suljetaan kalvosinnapeilla. Kaulus on samanlainen käännettävä malli kuin pukupaidoissa. Myös vaalea paita, kuten sininen tai kermanvärinen, on mahdollinen. Kaulus ja kalvosimet ovat tällöin valkoiset.

    Lounaspuvun liivi on mieluiten kaksirivinen, sillä se on juhlavampi. Liivi on samaa kangasta kuin takki ja väriltään harmaa, musta tai beige. Se valmistetaan villasta ja leikataan käänteillä, joiden muoto on vapaa.
    Solmio on harmaa tai hopeinen, mutta hienovarainen kuvio on ollut yleinen. Esimerkiksi macclesfield- ja spitalfields-kuviot ovat juuri sopivia juhlaviin hetkiin. Lounaspuvun taskuliina on valkoinen ja hillitysti taiteltu, mieluiten pellavaa tai puuvillaa.

    Etiketti_lounaspuku5

    Jalkineet ovat mustat, pelkistetyt ja vasikannahkaa. Syksyllä ja talvella musta balmoral-varrekas on luontainen valinta. Sukat ovat harmaat, pelkistetyt ja miljoonahousujen kuvioon sopivat. Puoleen sääreen ulottuva pituus takaa karvasäärten pysyvän peitossa. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä tuo asuun vaihtelua.
    Päällystakki on pelkistetty ja harmaa taikka musta. Juhlavimmat mallit ovat paras asun täydentäjä. Lounaspuvun luontaisin päähine on homburg tai fedora harmaana taikka mustana. Lounaspuvun käsineet ovat harmaat tai mustat ja nahkaa.

    Etiketti_lounaspuku6

    Summa summarum

    Kokonaisuutena lounaspuku on siis smokin päiväajan vastine. Lounaspuku on myös oikein sopiva hääasu, mutta nykyisin tietoisuus siitä on liki kadonnut. Tämä on suuri sääli, koska tämä asu on etiketin puolesta yhä sopiva käyttöön esimerkiksi mitalia vastaanottaessa, häissä sekä valtiollisissa ja suurlähetystöllisissä tilaisuuksissa. Mielestäni lounaspuku voisi palata arkikäyttöön niissä ammateissa, joissa muodollisuus ja vakavuus yhdistyvät. Musta puvuntakki ja -liivit, valkoinen kauluspaita, solmio, mustat kengät ja taskuliina ovat jo käytössä, eikä pukeutujan tarvitsisi kuin vaihtaa mustat housunsa raidallisiin sakettihousuihin. Lounaspuku olisi erittäin passeli asu ministerille, korkeimman oikeuden tuomarille, pääministerille sekä presidentille – näin muutama ensin mieleen tuleva mainiten. Valitettavasti tyylin suhteen valta, voima ja kunnia ei ole minun käsissäni.

    Etiketti_lounaspuku4

    Kuvissa on Styleforumin jäsen Butlerin 2000-luvun versio perinteisestä lounaspuvusta, L. Fellowsin kuvituksia 30-luvulta, yksi vanha valokuva, Kotilieden artikkeli vuodelta 1938 sekä Tampereen Pukutehtaan katalogin sivu vuodelta 1935. Artikkelissa avusti Flanööri, josta suuri kiitos hänelle.


  4. Tumma puku

    29

    December 21, 2014 by Ville Raivio

    Kutsussa tumma puku (engl. lounge suit) tarkoittaa äärimmilleen pelkistettyä kokonaisuutta, joka eroaa bisnespuvusta. Toimistossa asu on useimmiten vapaa, kunhan yllä on puku, mutta tumma puku on etikettimerkintä, jolla juhlatilanne erotetaan arjesta. Tumma puku syntyi hiljalleen, kun sakettia lyhennettiin ja muokattiin lyhyiden maaseutuasujen esimerkillä. Brittimies kyllästyi isän ja isoisänsä tunkkaiseen maailmankuvaan ja ensimmäisen suuren sodan seurauksena säätyläisyhteiskunta mureni, keskiluokka nousi ja hienostosukujen valta katosi demokratian sekä menetettyjen maa-alueiden mukana. Kun aatelin mailla asunut ja vastineeksi herrasväen maata työstänyt väki siirtyi viljelemään omaa maata, omistava luokka menetti tulonsa. Huomattavia rakennuksia ja palvelusväkeä ei enää ollut varaa ylläpitää, joten mennyt maailma murtui. Sen myötä viralliset ja eriarvoisuudesta kielivät asut haluttiin vaihtaa, ja sakettien sekä lounaspukujen tilalle päiväkäyttöön ilmestyi tumma puku. Nimensä se on saanut alun perin oleskeluun (lounging), ei juhlaan sopivasta käytöstä.

    Tumma_puku_Keikarissa

    Tummanharmaa flanellipuku kermanvärisen kauluspaidan, kirkkaansinisen kudotun pallosolmion ja kermanvärisen silkkiliinan kera.

    Tumma puku on kaksi- tai kolmiosainen asu, joka valmistetaan samasta kankaasta yhdessä kannettavaksi. Se on virallisin miehen siisti päiväasu ja laajassa käytössä tänä päivänä. Erityiset juhla-asut, kuten lounaspuku, smokki, saketti ja frakki, on varattu juhlatilaisuuksiin, kun taas tumma puku toimii paremmin sellaisissa hienoissa tapahtumissa, jotka eivät vaadi suurta vaivaa, seremoniaa, etikettiä tai järjestelyä. Esimerkiksi Nobel-palkintogaala ja Linnan juhlat ovat sellaisia tapahtumia, joita järjestäjä haluaa juhla-asulla kunnioitettavan, kun taas bisneslounas, oopperan ensi-ilta ja häät ovat nykyisin vähemmän muodollisia tumman puvun tilaisuuksia. Toki kutsujen järjestäjä voi vapaasti toivoa myös juhla-asua tai jotakin hyvin epämuodollista, sillä kutsuja yleensä myös maksaa kestit.
    Tumman puvun väri on musta, tummanharmaa tai hyvin tumma sininen, mutta musta on kovin vakava päiväkäyttöön ja sopii parhaiten hautajaisiin. Vaikka asu on tumma, sen kankaassa voi olla hienovarainen kuviointi. Suuret ruudukot tai erottuvat liituraidat ovat turhan näkyviä, niiden sijasta paremmin toimii erottuva kankaan kudos, kuten hopsack tai pienenpieni kalanruoto. Sileä kampalankavilla on edustavin kangas, mutta talvella myös flanellin kaltaiset pörröiset kankaat toimivat hyvin. Mitä tummempi värisävy, vähemmän koristeltu puku ja pelkistetympi kangas, sitä virallisempi tumma puku on. Jos on epävarma suuntaan tai toiseen, on turvallisempi valita hieman tylsä mutta turvallinen vaihtoehto.

    Tumman puvun takki on joko yksi- tai kaksirivinen. Virallisin tumma puku muistuttaa smokkia eli siinä on pystykäänteet, yksi nappi ja kaksirivinen liivi. Tätä mallia näkee harvoin, joten se voi olla arjessa turhan erottuva lisä vaatekaappiin. Toiseksi virallisin on kaksinappinen, yksirivinen ja lovikäänteinen takki kaksirivisen liivin kera. Tämä jo toimii paremmin myös toimistossa, vaikka kaksirivinen liivi on harvoin nähty lisä. Liivin voi toki jättää pois, jos se ei miellytä tai on hiostava. Liivittömät puvut ovat vähemmän muodollisia. Takin ja puvun kangas on koristelematon ja hillitysti kudottu. Jos muilla osallistujilla ei ole kukkaa takin käänteessään, on se parempi jättää pois omasta. Pelkistetyimmän puvun taskuissa ei ole läppiä eikä selässä halkiota. Käänteiden muoto on puvun tärkein ja näkyvin yksityiskohta. Kaksi- ja kolmenappisissa puvuissa takin alin nappi jätetään perinteen mukaisesti sulkematta.

    Tumman puvun housut ovat samaa kangasta kuin takki, ja niissä on mieluiten korkea vyötärö, joka estää pussittavaa paitaa näkymästä napitetun takin alta. Jos haluaa hienomman ilmeen, upslaakit on hyvä jättää pois niin kuin juhla-asujen lahkeissa tehdään.
    Tumman puvun liivi on yksi- tai kaksirivinen ja samaa kangasta kuin muu puku. Hienommissa liiveissä on käänteet, mutta arjessa ne voivat olla turhan muodollinen lisä. Samoin kaksirivinen liivi on juhlallisempi ja sopii paremmin hienoihin tumman puvun tilaisuuksiin. Vuoriselkämys tekee liivistä viileämmän. Alinta nappia ei perinteisesti kiinnitetä, sillä näin liivi on mukavampi istuessa. Tapa sai anekdootin mukaan alkunsa ikipullean Edvard VII:n esimerkistä.

    Tumman puvun kauluspaita on virallisimmissa tilaisuuksissa valkoinen, mahdollisimman hillitysti kudottu, ja siinä on ranskalaiset kalvosimet, jotka kiinnitetään kalvosinnapeilla. Mitä jäykempi kaulus, sitä paremmin se säilyy tanassa ja edustavana. Tilaisuudesta riippuen myös kermanvärinen tai hienovaraisesti kuvioitu paita ovat vaihtoehtoja. Pienet kuviot, jotka eivät erotu kaukaa, ovat kiinnostavia silmille. Esimerkiksi valkoinen raita valkoisella kankaalla on tällainen hienovarainen lisä.

    Tumman puvun solmio on hienoimmillaan joko harmaa tai hopeinen. Nämä värit ovat peräisin saketista, joka on muodollisin miehen päiväjuhla-asu. Hyvin pieni kuvio solmiossa on yksi tapa elävöittää asuaan. Vähemmän muodollisissa tumman puvun tilaisuuksissa solmion väri on tumma ja kuvio erottuvampi. Esimerkiksi tummansininen solmio valkoisin palloin on passeli miltei kaikkialla. Musta solmio kuuluu hautajaisiin. Kaulasta unohtunut solmio tumman puvun juhlissa on hutilointia, sillä se kuuluu kokonaisuuteen.

    Tumman puvun taskuliina on juhlatilaisuuksissa yleensä valkoinen ja hillitysti taiteltu. Hienovarainen kuviointi virkistää. Materiaaleista pellava on hienoin, silkki ja puuvilla toimivat myös. Värillinen, mutta pelkistetty liina on harvoja mahdollisuuksia tumman puvun piristämiseen. Arkisemmissa tumman puvun tilaisuuksissa väri- ja kuvioskaala on laaja, toki hillityn rajoissa.

    Olkaimet ovat varmempi tapa pitää housunsa yllä, eikä niissä ole vyön lailla räikeää solkea, joka voisi kiillellä toisten silmiin. Jos silti valitsee vyön, se on jalkineiden lailla musta ja mahdollisimman pelkistetty.

    Tumman puvun sukat ovat mieluusti samaa väriä kuin housut tai jalkineet. Näin muodostuu yhtenäinen jatkumo pukukengistä nilkkaan tai nilkasta lahkeeseen. Sukissa voi olla pieni kuviointi. Sääripituus on varmin valinta, jotta iho ei vilku missään asennossa. Silkkisukka ei kuulu päiväasuun, joten puuvilla tai hieno villa palvelevat hyvin. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä on mukava keino asun yksilöllistämiseen.

    Kalvosinnapit ovat hillityt, mutta juhla-asuista poiketen niiden koristekuvio tai -kivi on vapaammin valittavissa. Hopea ja kulta ovat yleisimmät jalot metallit. Asusteiden metallin väri on hyvä sovittaa yhteen harmonisen ilmeen vuoksi – siis kultakellon kanssa kultaiset napit ja sama toisin päin.

    Jalkineet ovat tumman puvun tilaisuuksissa mustat ja mahdollisimman pelkistettyä mallia. Oxford on näistä juhlavin ja sopivin. Ennen juhliin lähtöä on hyvä kiillottaa poponsa suurella antaumuksella. Kiiltonahkakengät eivät kuulu päiväasuihin. Syksyllä ja talvella musta Balmoral-varrekas on mahdollinen.

    Päällystakki on polvipituinen ja väriltään tummansininen, -harmaa tai musta. Hillitty kuviointi sopii, kunhan päällystakki on malliltaan virallinen. Tumman puvun päähineeksi musta, harmaa tai tummansininen lierihattu on hyvä. Myös paljas pää palvelee passelisti, mutta pipo ja lätsä on hyvä jättää kotiin. Kaulaliina on tummaa väriä ja hillitty, materiaali on vapaa. Hautajaisissa asuste on yleensä valkoinen. Käsineet ovat mieluiten harmaat tai mustat, sillä nämä värit käyvät parhaiten yhteen mustien jalkineiden kanssa. Nahkapukineet, kuten jalkineet, käsineet ja salkku, ovat yleensä samaa väriä yhtäläisen ilmeen vuoksi. Kunniamerkkejä käytetään vain, jos tilaisuuden kutsu niin pyytää, ja niiden kanssa taskuliina yleensä jää pois.


  5. Frakki

    27

    November 20, 2014 by Ville Raivio

    Frakki (eng. white tie, full dress) on juhlavin miesten asukokonaisuus, jota käytetään kello 18 jälkeen. Suomalaisessa akatemiassa se on poikkeuksellisesti käytössä myös päivisin väitöstilaisuuksissa, ja vakiintunutta perinnettä vastaan on paha taistella. Asu koostuu takista pitkällä hännyksellä, hyvin avoimesta liivistä ja hyvin korkeavyötäröisistä housuista. Tämän suuren virallisuuden vuoksi frakki on vaikeutetuin pukeutumisen muoto, jolla juhla erotetaan arjesta, ja hankaluutensa vuoksi se on liki kadonnut käytöstä esimerkiksi USA:ssa. Kokonaisuus on monimutkainen ja tarkoin perinteen myötä muokkautunut, joten asun tunteminen on hyväksi, sillä on aina parempi murehtia vaatteita ennen juhlaa kuin sen aikana. Frakin takki ja housut valmistetaan samasta villakankaasta, valkoinen liivi toimii kontrastina muuten hyvin tummalle kokonaisuudelle. Musta on ollut frakin suosituin väri aina 1850-luvulta asti, äärimmäisen tumma sininen on harvoin nähty vaihtoehto. Asu täydennetään asusteilla: frakkisolmuke, frakkipaita, silkkisukat, taskuliina ja mustat juhlakengät, usein myös erilliset paitanapit ja kalvosinnapit. Takki leikataan avoimeksi, eikä sitä voi napittaa kiinni. Takin miehusta päättyy hieman vyötärön yläpuolelle ja yhdellä takahalkiolla leikattu pitkä hännys polvitaipeeseen. Erikoisuutena frakkitakin selkäpuolelle on jäänyt kaksi koristenappia, jäänne aikakaudelta, jolloin pitkä hännys napitettiin kiinni ratsailla.

    Frakki_Keikarissa

    Frakin anatomia
    Frakkitakki on yleensä musta, mutta erittäin tumma sininen on myös passeli valinta. Sininen versio valmistetaan mustin silkkipäällyksin käänteissä ja napeissa. Takki leikataan aina kaksiriviseksi, mutta sen puoliskoja ei voi napittaa kiinni. Frakkitakissa on aina pystykäänteet, jotka on päällystetty silkillä niin kuin napitkin. Käänteiden muotoilu on takin näkyvin ja tärkein yksityiskohta. Usein vasemmassa käänteessä on myös napinläpi, jota voi koristaa valkoisella kukalla. Frakkitakissa ei ole lainkaan taskuja vyötäröllä. Takin etuosan liepeiden tulee juuri ja juuri peittää liivi sekä housujen vyötärö, sillä tämä on vakiintunut leikkaus. Harmillisesti valkoinen liivi vilkkuu miltei kaikilla miehillä frakki-iltamissa. Selkäpuolella takin hännys ulottuu polvitaipeisiin ja vyötärön kohdalla on kaksi koristeellista nappia. Ne ovat jäänne aikakaudelta, jolloin hännys napitettiin kiinni ratsailla. Selän yllä on myös hyvin pitkä takahalkio, joka jakaa frakin hännyksen kahteen osaan. Takin hihat ovat perinteisesti kapeat ja niiden hihan alta paidan kalvosin näkyy 1-1½ senttiä. Tämä valkoinen pilkahdus, joka toistuu taskuliinassa, tuo kovin synkkään asuun kontrastia. Takissa ei perinteisesti ole povitaskuja, sillä täyteen sullottuna ne pilaavat takin kauniisti kaartuvat linjat.

    Frakkihousut leikataan hyvin korkealle vyötäröllä ja niiden kanssa on paras käyttää olkaimia. Lahkeiden sauman yllä on kaksi ohutta tai yksi paksu silkkinen koristenauha, tämä on perua univormujen housuista, joissa vahva koristenauha heijastaa soturin asemaa tai rykmentin värejä. Housuissa on useimmiten kaksi laskosta, joihin taitettu kangas takaa mukavamman istumisen. Ne voi myös valmistaa laskoksetta, mutta tällöin istuminen on vähemmän mukavaa. Housuissa ei ole upslaakeja, sillä ne eivät kuulu juhla-asuun.

    Frakkiliivi valmistetaan valkoisesta pikeepuuvillasta ja sen etumus tärkätään. Liivi on yksi- tai kaksirivinen, ja se suljetaan yleensä helmiäisnapeilla. Pukineessa on syvään leikatut käänteet, jotka ovat Edvard VII:n luoma uudistus. Hienoissa liiveissä on pelkät napinreiät ja niiden sulkemiseen käytetään irtonappeja. Yksirivisessä liivissä on useimmiten kolme nappia, kaksirivisessä neljä. Frakkiliivin jäykkä etumus loppuu ennen housujen vyötäröä, jotta se ei pullahda kaarelle istuessa. Liivin käänteiden muoto on harvoja yksityiskohtia, joissa makuaan voi harjoittaa vapaasti. Selkämyksessä on yleensä vain vuorikangas tai hakanen, jotta liivi on viileämpi. Suomalaisissa frakkitilaisuuksissa, jotka alkavat päivällä, liivi on aluksi musta ja se vaihdetaan valkoiseen kello 18 jälkeen.

    Frakkipaita on valkoista puuvillaa tai pellavaa, ja sen rintamus sekä kalvosimet vahvistetaan tai tärkätään koviksi. Frakkipaidan rintamus on litteä, pelkistetty ja jäykkä, laskokset kuuluvat vain smokkipaitaan. Kaulus on perinteisesti irtomallia, täysin jäykkä, korkea ja perhoskärjillä. Hienoimpien paitojen miehustassa ei ole nappeja, vaan yksi tai kaksi koristeellista frakkinappia tulee hankkia erikseen. Paidan kalvosimet kiinnitetään kalvosinnapeilla, mutta ne eivät ole kaksinkertaiset kuten smokkipaidassa. Hyvin suunnitelluissa frakkipaidoissa on helmassa lätkä, jonka voi kiinnittää housujen sisäpuolelle. Näin paita ei nouse rumasti ylöspäin illan aikana.

    Frakkisolmuke on valkoista pikeepuuvillaa, joka vastaa liivin materiaalia, ja se solmitaan mieluiten itse. Näin solmusta tulee yksilöllinen ja kiinnostava. Solmukkeen kärkien muoto on vapaa.

    Taskuliina on yleensä valkoista pellavaa ja mahdollisimman pelkistetysti taiteltu. Hienovarainen kuvio on mahdollisuus. Värillinen, mutta pelkistetty liina on harvoja mahdollisuuksia tumman frakkinsa piristämiseen.

    Frakin olkaimet ovat yleensä valkoiset ja mieluiten housujen nappeihin kiinnitettävät. Nipistimet repivät housujen kangasta, eivätkä pysy paikallaan yhtä hyvin. Ihannetilanteessa olkaimet eivät toisille näy, joten niillä voi revitellä omaksi huviksi.

    Frakkisukat ovat yleensä mustat, polvipituiset ja puuvillaa tai silkkiä. Reilu pituus estää nihkeää nahkaa vilkkumasta. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä on mukava keino asun yksilöllistämiseen.

    Frakkijalkineet ovat mustat ja kiiltonahkaa tai hyvin kiillotettua vasikkaa. Vasikka on mielekkäämpi, sillä kiiltonahka on muovilla pinnoitettua ja rypistyy käytössä pysyvästi. Myös nauhattomat, rusetilla somistetut ooppera-avokkaat käyvät hyvin. Pelkistetty ja pyöreäkärkinen jalkine on juhlavin.

    Kalvosinnapit ja paitanapit ovat kultaa, kullan väristä metallia tai helmiäistä. Niitä voi myös somistaa jaloilla kivillä. Rannekello on parempi jättää kotiin, sillä illan ilossa ja juhlassa kellon vilkuilu on pahe.

    Kunniamerkkejä käytetään vain, jos kutsu niin toivoo.

    Frakin päällystakki on tummaa villaa ja riittävän pitkä peittämään pitkän hännyksen. Chesterfield tai Crombie ovat juhlaan sopivia malleja.

    Frakin päähine on joko musta silkkisilinteri tai homburg.

    Frakin käsineet, mikäli ne ulkosalla puetaan, ovat valkoiset ja mokkaa tai nahkaa.

    Frakin kaulaliina on valkoinen ja silkkiä, useimmiten koristelematon. Tyylinsä tunteva voi valita hienovaraisesti kuvioidun mallin.

    Suomessa akateemisissa päivätilaisuuksissa frakkiliivit ovat mustat ja kengät vähemmän kiillotettua nahkaa. Kello 18 jälkeen liivi vaihtuu valkoiseksi, kuten iltatilaisuuksissa kuuluu.










Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.