Kierrätysvaatteiden hautausmaa

1

May 11, 2022 by Ville Raivio

Viime vuoden puolella australialainen ABC raportoi Ghanasta. Siellä on yksi Afrikan kookkaimmista kierrätysvaatteiden pisteistä, jonne päätyy erityisen paljon hepeneitä Euroopasta. Erityisesti Accraan laivataan noin 15 miljoonaa kierrätysvaatetta joka viikko – ja näistä arviolta 40 % on niin kurjassa kunnossa, että ne päätyvät suoraan roskakoppaan. Todellisuudessa tekstiili hylätään rannoille, joutomaalle, mihin tahansa muualle kuin aitoon kierrätykseen, joka on UFF:n kaltaisten yritysten tavoite. Lopputuloksena Ghanassa on sotkua, jätettä ja länsimaiden vaatehimon turhuuksien rovio. Osan vaatteista voi kompostoida tai kierrättää raaka-aineeksi, mutta tämä ei onnistu sekoitekankaille. Valtaosassa naisten vaatteiden kankaista on mukana elastaania, jotta niistä saadaan tyköistuvan seksyjä. Toinen seuraus on Afrikan kurjuus: kun hupihalpaa vaatetta saapuu länsimaista, ei ole minkäänlaista kannustinta perustaa vaatetehtaita Ghanaan. Ongelmat toki koskevat myös kaikkia muita valtioita, joihin jätevaatteita rahdataan

Ainoa jonkinlainen ratkaisu on vähentää vaatteiden ostamista. Siis ei H&M:n kaltaiselle pikahepeneelle, joka hajoaa alle vuodessa, ja joka on halpana ostoksena helppo heittää menemään. Mitä arvokkaampi vaate, sitä todennäköisemmin se kestää käyttöä. Siitä myös pitää huolen, muokkaa, korjauttaa tai antaa tuttavalle. Mitä tahansa muuta kuin roskaa. Toki Keikarin vanhat lukijat jo tietävät tämän, mutta miten viesti kulkisi myös jokamiehelle?

https://www.abc.net.au/news/2021-08-12/fast-fashion-turning-parts-ghana-into-toxic-landfill/100358702

 


1 comment »

  1. JH says:

    Tästä on kirjoitettu paljon. Vaateketjut puhuvat kierrätyksestä, ja sinisilmäisimmät luulevat vaatteiden materiaalin kiertävän tekstiilin uusioraaka-aineiden-aineeksi, mutta valtaosa dumpataan em. tavalla.. ”Kierrätys”intoa vauhdittavat ketjujen lahjakortit.
    Myös katastrofialueille toimitetaan nykyisin valtavasti vaatteita, jopa niin, että vaatepaaleja on jouduttu raivaamaan puskutraktorilla oikean avun tieltä. Tyttäreni, kolmekymppinen DI, oli vapaaehtoistoiminnassa täällä Suomessa ukrainalaispakolaisten vastaanotossa ja kauhisteli vaatelahjoitusten osin ala-arvoista sisältöä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari