Willie Brown

0

December 16, 2008 by Ville Raivio

Willie Brown on afroamerikkalainen San Franciscon entinen pormestari, joka toimi virassa 1996-2004. Hänet tunnetaan erinomaisena tyylikkäänä miehenä, joskaan dandyn arvonimeä hänelle ei voi myöntää liian räväköiden värien ja asusteiden vuoksi. Jo lukioaikana Brown oli erittäin tarkka tyylinsä suhteen, ja virkaan päästyään hän nousi maineeseen italialaisten pukujensa, urheiluautojensa, klubittamisensa ja pukuhattukokoelmansa ansiosta. Arvovaltainen Esquire-lehti nimitti hänet “San Franciscon parhaiten pukeutuneeksi mieheksi”.

Vuoden 2008 autobiografiassaan hän kertoi rakkaudestaan 5000 euron Brioni-pukuja kohtaan, sekä täydellisen suklaisen Corvetten etsinnästään. Yksi luvuista on nimeltään “Vaatteiden voima: älä vedä Dukakeja“. Siinä hän toteaa, että miehen tulisi hankkia laivastobleiseri jokaista vuodenaikaa kohden, esimerkiksi kevääseen hieman vehreä versio, syksyyn ruskeamman sävyinen. Tämän lisäksi Brown kirjoittaa: “Ei tulisi edes yrittää selvitä julkisesta edustuspäivästä vain yhdellä kokoonpanolla…joskus minä vaihdan vaatteita neljä kertaa päivässä”.

Brown on tutustumisen arvoinen siksi, että hänen vaatteensa ovat erinomaisen istuvia, rohkeita kuoseiltaan ja yhdistelmät hyvällä maulla toteutettu. Ainoastaan räikeät hatut jättäisin pois ja lisäisin miehen jalkaan Oxford-kuosisia jalkineita, muutoin hän on uniikki. Tekijänoikeus ei taas armahda, mutta Jamdista löytää kymmenittäin tarkkoja kuvia ex-pormestarin tyylistä inspiraatiolähteeksi.

http://www.jamd.com/search/?q=willie+brown


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari