Ville Raivio: Pieni teekirja

0

June 9, 2022 by Ville Raivio

Epätoivon, murjottamisen sekä päihteilyn sijaan halusin käyttää korona-vuoteni hyödyllisesti. Tuloksena on Pieni teekirja, joka ilmestyy tämän vuoden elokuun lopulla. Uusin tietokirjani ei millään tavalla liity klassiseen miesten tyyliin, mutta minulla kun on oma media, tiedotan kirjasta täällä. Ties vaikka lukija jo nauttii teetä enemmän kuin tavanomainen suomalainen. Teestä on jo saatavilla useita tietoteoksia suomeksi, mutta niiden kattavuus on kehno tai sitten kirjat ovat kovin erikoistuneita. Selkeä, hyödyllinen, kattava ja helposti lähestyttävä perusteos uupui. Päätin siis kirjoittaa sellaisen. Tämä on suunniteltu jokaiselle, mutta ennen kaikkea hänelle, joka ei entuudestaan tiedä juuri mitään juomasta.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Tee on parhaimmillaan paitsi herkullista, myös osa yleissivistystä. Juoman vaihto nimittäin loi paperirahan, sai aikaan oopiumisodat, edisti globalisaatiota ja kehitti merenkulun teknologiaa. Tänä päivänä maan pinta-alasta yli kolme ja puoli miljoonaa hehtaaria on teepensaiden peitossa. Tee on maailman juoduin valmistettu juoma, se työllistää miljoonia, ja lehtien vaihtoon kytkeytyy lukemattomia tarinoita. Tämän kirjan kautta avautuvat uudet maisemat ja lukijalle myös selviää, miten eri teetyypit kannattaa valmistaa, jotta arki maistuisi yhä paremmalta. Pannu on jo kuumana.

Jos lukija mielii tilata kopion kirjasta signeerattuna, se onnistuu kauttani. Minuun saa yhteyden mailista infoÄTkeikariPISTEcom.

https://vastapaino.fi/sivu/tuote/pieni-teekirja/4191882


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.