The Last Shall Be First

0

November 11, 2009 by Ville Raivio

Englantilainen John Lobb on legendaarinen, jo käsitteeksi muodostunut tilausjalkineiden valmistaja. Tuhansia sekä vertauskuvallisesti että konkreettisesti isokenkäisiä vuodesta 1849 palvellut yhtiö on 70-luvulla saanut myös historiikin. Brian Dobbsin rupatellen kynäilemä “The Last Shall Be First” kertoo alkuun pikaisesti tilausjalkineiden valmistuksesta ja suutareiden historiasta, ja tämän jälkeen siirtyy pieneen Cornwallilaiseen kylään. John Lobb syntyi tavanomaisen köyhän maanviljelijäperheen vesaksi, mutta hänessä oli enemmän sisua kuin vertaisissaan. Sisuuntuminen oli pakkokysymys, sillä lapsuusajan onnettomuus tuhosi Lobbin kävely- ja työkyvyn liki kokonaan.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Nuori Lobb nilkutti melko vaarallisen matkan Lontooseen, pyysi pääsyä pääkaupungin maineikkaimman tilaussuutarin oppiin ja poistui naurunalaisena. Lontooseen asti miehen tuonut suuri sisu ajoi hänet Australiaan, josta Lobb palasi rikastuneena ja suutariopin saaneena mestarina myöhemmin Lontooseen. Säästöillään hän perusti John Lobb Bootmaker -yhtiön. Loppu on eleganssin historiaa ja luettavissa tarkemmin historiikista.

Ensipainoksensa teos sai vuonna 1972. Historiikki keskittyy tarkasti Lobbin suvun elämään, yhtiön lukuisiin koettelemuksiin, kuuluisiin asiakkaisiin ja työntekijöihin, joista monet ovat olleet vuosikymmeniä Lobbien palveluksessa. Myös anekdootteja yhtiön toiminnasta ja kokemuksista nimekkäiden asiakkaiden kera jaetaan avokätisesti: “Mies kävelee suutariliikkeeseen ja lohkaisee ‘Teetätin nämä jalkineet täällä 45 vuotta sitten. Voitteko huoltaa ne minulle?'” ja “Mies kävelee suutariliikkeeseen kummallinen harmaa kääre käsipuolessaan. Hän sanoo: ‘Hyvää huomenta. Tuumailin, josko voisitte tehdä minulle kenkäparin tästä elefantin korvasta.'”

Juuri pieniin kummallisiin tarinoihin, Lobbin liikkeen ja suvun historiaan sekä jalkineiden valmistuksen hienouksiin tiivistyy teoksen anti. Voin suositella sitä vain raskaimman sarjan tyyli-intoilijoille, sillä 140-sivuinen teos on vain kuin lämminhenkinen juttutuokio takkatulen ääressä. Varsinaista hyötyä läpiluvusta ei juuri koidu. Kuriositeettina mainittakoon, että eBayn selailu todella kannattaa. Oman teokseni löysin verkkohuutokaupasta, ja tämä vuoden 1978 kopio on ilahduttavasti John Hunter Lobbin signeeraama.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.