Sven Raphael Schneider

0

May 23, 2012 by Ville Raivio

Sven Raphael Schneider, 27, on Gentleman’s Gazette -tyylisivuston perustaja ja pääkirjoittaja. Vuonna 2010 perustettu sivusto keskittyy pikkutarkasti klassisen miesten tyylin hienouksiin ja kattaa seitsemän kirjoittajansa ansiosta myös kauniin elämän osa-alueet, kuten sikarit, ruokailun, matkailun, hygienian ja autoilun. Saksassa syntynyt ja kasvanut Schneider sai ensimmäisen kipinänsä eleganssin pariin mustekynien muodossa, eikä paluu enää ollut mahdollinen. Erinomaisesti toteutettujen artikkelin ansiosta GG on erinomainen tuttavuus ja ylläpitäjä haastattelunsa ansainnut.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Schneider valmistui oikeustieteellisestä opinahjosta Saksan puolella, mutta ei ole seurannut tätä urapolkua Amerikkaan muutettuaan. Tällä hetkellä hän toimii pienyrittäjänä ja verkkoanalyytikkona, eikä intohimoa tukevan vaimonsa mielestä tarvitse enää kolmatta smokkia. Vanhempia pukeutuminen ei juuri kiinnostanut ja samoin oli sisaren laita, mutta vuosien varrella jälkimmäinen on löytänyt itsestään tyyli-intoilijan, joka jakaa tänä päivänä veljensä kiinnostuksen. “Kiinnostuksen miesten klassiseen tyyliin syntyi 14-vuotiaana, kun ryhdyin keräämään ja kauppaamaan Montblanc-kyniä eBayssä vaihtoehtona lehtien jakamiselle. Tämän jälkeen kauppasin kalvosinnappeja ennen siirtymistä miesten vaatteiden pariin. Toisin kuin niin moni muu, en koskaan ollut kiinnostunut designer-vaatteista vaan aina korkeatasoisesta valmistuksesta.”

“Vierailin valmistajien luona, keräsin räätäleiden oppikirjoja, -lehtiä ja kaikkea aiheeseen liittyvää, jonka sain käsiini. Yhä tänä päivänä säilytän näitä pienessä yksityiskirjastossani, joka sisältää noin 500 kirjaa, lukemattomia lehtiä 20-luvulta aina 80-luvulle asti ja päälle 150 000 valokuvaa, joista valtaosa on kuvituksia. Liki kaikki lukemani käsittelee enemmän tai vähemmän tyyliä. Viimeisen kahdentoista vuoden aikana olen löytänyt myös koko joukon kiinnostavia ihmisiä verkkosivustoilta ja -foorumeilta. He ovat paitsi opettaneet minulle paljon, myös yhdistäneet minut alalla toimiviin henkilöihin ja kohtaan yhä fantastisia ihmisiä. Jossain välissä myös aloitin vintage-vaatteiden keräilyn ja käytön, mikä tutustutti minut kaikkiin niihin hienovaraisiin tyylien eroihin, joita vuosikymmenien aikana on ollut. Tyylini ja intohimoni pyörivät laadun ympärillä: oli kyse laaturuoasta, -vaatteista tai -ajasta, jonka vietän muiden seurassa. Paljon mieluummin kokkaan tasokkaan aterian kuin käyn ulkona keskinkertaisessa ravintolassa tai keskustelen syvällisesti pinnallisen small talk -höpöttelyn sijaan.”

Vaatevalintojen puolesta Schneider mainitsee vaikutteidensa olevan valtaosin 1920-luvulta 1960-luvulle asti. Vaatteet ovat itseilmaisun muoto ja hänen suurin harrastuksensa. Yhdistelmien, värien ja kuvioiden kanssa leikittely on nautinnollista. Hän käyttää mielellään vaatekappaleita, jotka eivät tällä hetkellä ole muodissa (kuten homburgia tai ascotia). Tavoitteena on omistaa täysin kokonaisvaltainen vaatekaappi, jolla termillä hän tarkoittaa kokoelmaa, joka kattaa kaiken urheiluvaatteista Norfolk-puvun kautta frakkiin, sakettiin sekä smokin päällystakkiin ja silinteriin. Yhdessä kattavan asustekokoelman kanssa tällainen vaatekaappi takaisin hänelle loputtoman määrän uniikkeja asukokonaisuuksia. Lempivalmistajia ei ole ja nykyinen vaatekaappi koostuu vintage-vaatteiden ohella useiden räätäleiden ja valmisvaatteiden tarjoajien kappaleista. Joukossa on esimerkiksi saketti, joka valmistettiin San Franciscossa vuonna 1926, frakki Saksasta vuodelta 1961 ja villakangastakki vuodelta 1935.

“Green card -hakemukseni aikana vuonna 2010 en saanut työskennellä laillisesti Amerikassa. Tällöin perustin Gentleman’s Gazetten tavoitteena kirjata ylös jotakin vuosien varrella oppimastani. Halusin myös tarjota uniikkia sisältöä ja näkemyksiä, joita ei ollut tarjolla muualla. Tyylin ohella harrasta ruoanlaittoa, valokuvaamista, matkustelua ja keskusteluja. Neuvoni lukijoillesi: tyylinmuutos vaatii joko rahan, ajan tai molempien sijoittamista.”

“Jos budjetti on rajattu, voisin neuvoa hankkimaan tumman puvun, tummansinisen solmion ja valkoisen paidan, mutta solmioitakin on niin monenlaisia – kuten kudottu, grenadiini, tvilli, raitainen – etten usko näistä neuvoistani olevan hyötyä. Tyyli ei myöskään ole kuin ruokaresepti, joka valmistuu samalla tavoin kaikilla. On tärkeää tuntea olonsa mukavaksi vaatteissaan siten, että käyttö on mukavaa ja asu sopii tilanteeseen. Valtaosa nuorista miehistä ei tarvitse monia pukuja. Sen sijaan irtotakkien ja -housujen yhdistelmät ovat kiinnostavampia. Siispä irtotakki – esimerkiksi ruskea-beige kukonaskelkuviossa ja laivastobleiseri – vaaleanruskeiden tai harmaiden housujen kera on hyvä lähtökohta. Älä hanki satunnaisia lisäyksiä, vaan arvioi kuinka uusi vaatekappale voisi sopia olemassaolevaan vaatekaappiisi. Jos et voi yhdistellä sitä muiden vaatteiden kanssa, jätä se hankkimatta.”

“Oikeiden paitojen, solmioiden, kaulaliinojen, taskuliinojen, sukkien, hansikkaiden ja hattujen yhdistelmillä voit näyttää erilaiselta joka päivä. GG:n sivustolla on paljon esimerkkejä tasokkaista valinnoista. Sijoita istuvuuteen ja laatuun ennen kaikkea muuta. Nämä ovat ensisijaisia, jos haluat rakentaa kestävän ja monipuolisen vaatekaapin. Jos tilausvaatteet ovat liian kalliita, jätä H&M-tavara omaan arvoonsa ja säästä rahaa vaikkapa Rooman- tai Lontoon-reissua varten, ja etsi kaupungin parhaat vintage-liikkeet. Tämä johtaa paitsi tasaisempaan vaatekaappiin, myös erinomaiseen kulttuurikokemukseen. Kun tiedät miltä oikea istuvuus näyttää, eBay on mainio työkalu vähän käytettyjen korkealaatuista vaatteiden hankkimiseen. Hyvin löytöjen teko vaatii aikaa. Älä tyydy vain toiseksi parhaaseen, tunne mittasi sekä ompelijasi/räätälisi hintojen aiheuttamat rajoitukset. Neuvon jokaista vaatekaapin kokoajaa olemaan huolellinen ja kärsivällinen, sillä nämä hyveet maksavat ajan myötä itsensä takaisin.”

Kuva: © Iki-ihana Rose Callahan


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.