Keikari.com

Balmacaan on pitkä ja väljäksi leikattu yksirivinen päällystakki, jossa on piilonapitus, lyhyt bal-kaulus ja Raglanhihat. Nimensä se on saanut Skotlannin Invernessissä sijaitsevan tiluksen mukaan, ja takkimalli on luotu enemmän suoja kuin koristeellisuus mielessä. Vaatekronikoitsija Alan Flusserin mukaan malli on perua Preussin armeijan takeista. Raglanhihan tarkoituksena on parantaa takin vedenpitävyyttä, sillä rakenteessa hihan sauma kaartuu kiinni kaulukseen. Yleisemmässä istutetussa hihassa yksi suora sauma jää kummankin hartian ylle. Suorasta saumasta kosteus imeytyy herkemmin takin sisälle, kun vinosta Raglanista sade valuu paremmin maahan.

Villakankainen 50-luvun Balmacaan nahkanapeilla

Väljän leikkauksen ansiosta Balmacaan istuu kätevämmin usean vaatekerroksen ylle ja liikkuminen on helppoa. Takissa on yleensä sadetta hylkivä siisti piilonapitus ja useimmiten vinot taskut, jotka voi napittaa kiinni. Takki voidaan valmistaa mistä kankaasta hyvänsä, mutta tiheästi kudottu ja kyllästetty gabardiini on yksi parhaimmista tuuleen ja sateeseen. Villakangas taas pitää paremmin lämpimänä hyisessä kelissä.

1930-luvun versio windowpane-kuviolla

Balmacaanin kaulus on pyöristetty, ainakin 8 senttiä korkea ja kärjistä lyhyt. Se voidaan nostaa kätevästi ylös tuulen suojaksi ja useimmissa malleissa on kauluksen alla nappi, jolla käännetyt kaulukset voi kiinnittää. Perinteinen ja suojaava takki ulottuu polviin, muotiversioissa helma on lyhyempi. Hihansuissa ei ole nappeja, mutta joissakin takeissa on kiristettävä tamppi, jolla hihat saa tiukemmin kiinni. Selässä on yksi halkio mukavampaa käyttöä takaamassa.

Väljä, pelkistetty leikkaus

Villakangas-Balmacaaneissa on yleensä irtoliina muotoa tuomassa, mutta sadetakit ovat rakenteettomia ja hyvin kevyitä. Joissakin malleissa on vyötärön kiertävä vyö, joka pitää Balmacaanin aisoissa myös kovassa puhurissa. Kansan suussa gaelinkielinen Balmacaan on lyhentynyt muotoon bal, joka viittaa myös takin kaulusmalliin.

Piilonapitus

Tamppi hihansuussa sekä vino, napitettava tasku

Balmacaan-sana on nykyisin harvemmin käytössä, sillä kaikkia sadetakkeja voi kätevämmin englanniksi kutsua termillä rain mac(k). Tämä viittaa Charles Macintoshiin, joka kehitti 1800-luvun alkupuolella kumilla kyllästetyn sadekankaan. Silti Balmacaan on hyvä tuntea, sillä malli on yksi vanhimpia yhä käytössä olevia päällystakkeja. Se on yksinkertainen, äärimmäisen toimiva ja ajaton suoja kaikissa ilmastoissa. Takin voi myös valmistaa mistä kankaasta tahansa, mikä takaa miltei rajattoman varioinnin. Niin kauan kuin haluaa suojautua ilmoilta tyylillä, Balmacaan on ajankohtainen.

Bal-kaulus elementissään

Lukijalla on taatusti anekdoottitietoa eri nahkojen eroista kesän kuumassa, mutta tutkimuksen siteeraaminen on aina yhtä miellyttävää vain, jotta tietää olevansa oikeassa. John Arthurin The chemistry of leather manufacture jakaa kätevän taulukon yleisimpien kenkänahkojen ilmavuuden eroista, ja ratkaisut viileänä pysymiseen löytyvät vesihöyryn (eli nihkeän jalkahien) läpäisevyydestä sekä materiaalin huokoisuudesta. Teen pitkästä tikusta lyhyemmän tiivistämällä: viilein kesänahka on mokkaa, jonka jälkeen tulee buckskin eli hirvieläimennahka ja pronssilla yllättäjä, hainnahka. Taulukon perusteella yleinen naudan- tai vasikannahka vaikuttaa suorastaan hiostavalta voittajien rinnalla. Yhä viileämpiä ovat duck-kangas, purjekangas ja nailonverkko, mutta näillä ei ole nahkan pitkäikäisyyttä eikä yhtäkään voi kiillottaa ilon hohtoihin. Lakeeria, shell cordovania ja kengurunnahkaa tulisi viileimmän Keikarin lukijan vältellä. Lisäksi on hyvä todeta kumin olevan yksi inhoimmista kesämateriaaleista markkinoilla. Nahkapohjat ovat olennaiset, louferit eli avokengät mainiot ja vuorittomat jalkineet suositeltavat.

Kiitokseni verkon nimimerkille “VegTan” tutkimusinfosta.

http://babel.hathitrust.org/cgi/pt?id=uc1.b4489325;page=root;view=image;size=100;seq=588;num=1092

Kontrastikaulus (eng. contrast collar) on kaulusmalli, jonka kangas eroaa muun kauluspaidan materiaalista. Useimmiten se on valkoinen, sillä tämä väri sopii kaikkien kankaiden pariksi. Myös kalvosimissa käytetään kontrastimallia, useimmiten samasta kankaasta kuin kauluskin. Yksityiskohdan alkuperä kantaa aina 1900-luvun alkuhämäriin asti, jolloin herrasmiehet kävivät kauppaa, edustivat ja esiintyivät vakavina irtokauluksissa. Tällöin valtaosa paidoista luotiin vitivalkoisina, sillä väri oli työläs pitää puhtaana ja edustavana hiilellä käyvissä kaupungeissa, joiden puhtaanapito oli mitä oli. Valkoinen, puhdas paita oli statusvaate. Pelkän kauluksen vaihtamalla pukineen sai kuitenkin näyttämään uudelta tai puhtaalta, vaikka muun asun alle jäävä osa oli tahrainen. Värikkäitä kauluspaitoja teettäneet miehet ostivat usein irtokauluksen sekä paidan värissä että valkoisena, jolloin yhdestä tilauksesta sai enemmän irti.

Paidan kaulus ja kalvosimet kuluvat ensin. Jos karkea parta tai pään kääntely ei hierrä kauluksen kangasta turmiolle, niin pöytää tai rannekelloa vasten nojaava kalvosin ehtii ensin hajalle. Harva kutomo on valmistanut samaa paitakangasta uskollisesti vuodesta toiseen, joten vanhan paidan säilyttäminen vaatii kontrastia. Alkuperäinen kangas voi myös haalistua pesujen tai auringon jäljiltä, joten uusi valkoinen kangas on kätevin valinta ehostukseen. Turhapa koko paitaa on vaihtaa, kun pelkällä kauluksella tai kalvosimilla selviää. Riippuen kantajasta ja käytöstä, kontrastivaihdoksella lisäikää paidalleen saa parista vuodesta vuosikymmeneen asti. Mikä parasta: kauluksen tai kalvosimet voi vaihtaa kerta toisensa jälkeen, kunhan vaate kestää muista kohdin.

Omaan silmääni paita näyttää paremmalta, jos sekä kaulus että kalvosimet vaihdetaan samalla kertaa. Muutoin jokin näistä on ikään kuin orpo hukkapätkä, joka jää vaille harmoniaa. Kauluspaidat, joissa kontrastia löytyy yhdestä tai useasta kohdasta, ovat yhtä päteviä kuin muut. Syystä tai toisesta niitä näkee enemmän pankkialalla, kenties perintönä 80-luvun ylettömyyksistä tai Wall Street -elokuvan innoittamana. Kaupoista voi poimia myös kauluspaitoja, joista kontrastikaulus tai -kalvosimet löytyvät jo. Näissä ei kuitenkaan ole aivan samaa charmia kuin vuodesta toiseen palvelleissa, jotka saavat uuden elämän yksityiskohtien vaihdon myötä. Joillakin paidoilla vain on enemmän tarinoita, enemmän kantajansa historiaa kerrottavanaan.

Kuvat: Turnbull&Asser

Seven fold on englanninkielisen nimensä mukaan seitsemään kertaan taiteltu solmio, joka syntyi 1800-luvun lopulla. Nimike viittaa solmion rakenteeseen, jota ei ommella kokoon useasta kangaspalasta, vaan taitellaan haluttuun muotoon ja kokoon yhdestä suuresta. Miltei kaikki vaatekaupan solmiot ovat leikattuja, kokoon ommeltuja malleja, joiden sisällä on joko keinokuituinen tai villainen vuorikangas. Useimpien kärjessä on myös erillinen vuori sisäpuolella. Tämä rakenne on halvempi ja nopeampi valmistaa. Taiteltu malli puolestaan saa muotonsa ulkopinnan sisälle jäävistä taitoksista, eikä kärjen kääntöpuolella ole vuorimateriaalia. Taittelun jälkeen solmion reunat rullataan ja ommellaan käsin. Malli myös leikataan vinottain, mikä vaatii paljon lisämateriaalia, mutta auttaa solmiota kestämään vuosien solmut.

Seitsentaiteltu rakenne vaatii kolme kertaa enemmän solmiokangasta kuin kokoon ommeltu, ja hienot silkit ovat aina kalliita, joten se on kalliimpi kuin muut. Lisäksi solmion taittelu, prässääminen ja ompelu on hidasta käsityötä. Vuoriton seven fold -solmio rypistyy voimakkaammin, joten suurimpaan osaan lisätään nykyisin hyvin ohut villavuori. Taitosten vuoksi solmion solmusta muodostaa yleensä paksu, joten solmun taittelu on hyvä aloittaa läheltä kapeaa päätä ja suosia painettuja silkkejä kudottujen sijaan. Jos 7 fold -solmio valmistetaan painavasta silkistä, se laskeutuu voimakkaasti ja pysyy tehokkaammin paikallaan.

Taitellun solmion tunnistaa kääntämällä sen ympäri ja laskemalla taitosten määrän. Jos haluaa vanhan koulun mallin, taitoksia täytyy olla seitsemän. Suurimmassa osassa niitä on kuitenkin kuusi, joiden lisänä sisällä on ohut villavuori. Nämä taitokset eivät muille näy, joten seven fold -solmio on aina salainen omistajan ilon aihe, jonka kauniisti kaartuvat laskokset ovat jännä lisä solmiota solmittaessa. On paha sanoa, josko taiteltu solmio on aina laadukkaampi kuin muut. Jos se jotakin on, niin erilainen – ja tämä ero on mukavampi kokea omissa hyppysissä ja kaulalla.

 Kuvat: The Armoury