Keikari.com

Vuonna 1987 sai ensi-iltansa Oliver Stonen ohjaama Wall Street. Elokuvasta on jo kirjoitettu 27 vuoden aikana paljon, enkä minä ole filmikriitikko, joten tartun mieluummin roolihahmoa kauluksista. Wall Streetin päähenkilö Gordon Gekkosta on myöhempien aikojen kuluessa tullut 80-luvun ylettömyyksien ja pankkikeplottelun symboli, jonka esittämisestä Michael Douglas poimi parhaan pääosanäyttelijän Oscarin. Tämä röyhkeä oman elämänsä investointipankkiiri on jäänyt elämään melko vaikutusvaltaisena tyyli-ikonina, joka on tunnetumpi USA:ssa kuin Euroopassa. Roolihahmon vaatetti maineikas amerikkalainen suunnittelija Alan Flusser, jota haastattelin neljä vuotta sitten. Hän on taatusti vastaillut samoihin vanhoihin kysymyksiin kymmenet ja sadat kerrat, mutta ilokseni hän jaksoi tuolloin vielä yhden kerran käydä läpi Gekkon asua.

Gordon Gekkon vaatevalinnat olivat nyökkäys amerikkalaisen 80-luvun talousväen asuun, mutta filmin suosion myötä myös aikansa dokumentti. Värikkäistä, raidallisista olkaimista, vahvasti topatuista puvuista sekä pysyvästi taaksekammatusta tukasta tuli vaikutusvallan ja mammonan symboleita. Flusser kertoo puvustuksesta: “Suunnittelin Michael Douglasin vaatteet siten, että ne heijastaisivat sitä imagoa, jonka elokuvan suunnittelijat halusivat hänelle. Tänä aikana minä kyllä suunnittelin vastaavia vaatteita [räätäliliikkeeni] AFC:n Wall Street -asiakkaille, eivätkä Gekkon vaatteet eronneet mitenkään omista tai asiakkaitteni vaatteista 80-luvulla. Gekkon asu herätti huomiota vain, sillä tällainen yläluokan pukeutuminen ei ollut laajalti saatavilla suuremmalle, muotia seuraavalle yleisölle.” Kokonaisuutena asu oli amerikkalaisen talousbisneksen univormu, mutta persoonalliseksi se muodostui yksityiskohtien avulla.

Douglasin ryhtiä suunnittelija korjasi kauluspaidoilla, joissa oli harvinaiset olkatoppaukset. Hahmon paitojen kaulus sekä kalvosimet olivat vitivalkoiset ja kontrastimallia, siis eri kangasta kuin paitojen muut osat. Kohtauksissa Gekkon olkaimet ovat yleensä mustat, ohuella jäänsinisellä raidalla. Tämä rykmenttiraita on Etonin sisäoppilaitoksen tunnus, mutta arveltavaksi jää, osallistuiko roolihahmo maineikkaan koulun oppeihin. Flusser myös suunnitteli Gekkon ylle koko joukon harvinaisia yksityiskohtia, joita hän on itse suosinut vuosikymmeniä. Esimerkiksi kääntöhihat puvuissa, pyöreät paidankaulukset, paitojen kauluspinnit tai vaakaraitaiset paitakankaat olivat viimeksi joten kuten yleisiä 1940-luvulla. Flusser on siis perehtynyt menneiden aikojen miesten asuun, jota hän on elvyttänyt oman liikkeensä kautta vuosikymmeniä. Tavallaan Gordon Gekkon asu on siis Alan Flusserin asu, jonka tarkka silmä on voinut löytää New Yorkin hienoston yltä alkaen 90-luvulta, jolloin liike avasi ovensa. Wall Streetin tarinan mukaisesti Gekkon loppu oli nöyryyttävä ja perin kehno, mutta röyhkeä hahmo oli taitava työssään – ja rahaa hän teki tyylillä.

Cavalry twill (ratsuväen toimikas) -housut ovat vähemmän tunnettu klassikkopukine, joka on saanut maineensa yhdistelyn helppoudella ja kankaallaan. Tämä kangas on yleensä kampavillasta kudottu ja 1800-luvulla syntynyt, alun perin univormuihin sekä ratsastusvaatteisiin käytetty. Se kudotaan twill- eli toimikasmuotoon, jossa on terävä 63 asteen kulma. Kankaan pinnalle on kudottu vierekkäin kaksi vinoa kohoumaa, siis tuplatvilli, ja niiden jälkeen vako. Se on jo hyvän aikaa kestänyt toimikaskudoksensa sekä paksumman, suuremman painon avulla kovaakin käyttöä. Vahvuus on ollut suuri etu aikana, jolloin armeijat yhä ravasivat rintamalle ja vapaa-ajan ratsastus oli yleinen harraste. Cavalry twill -housut yhdessä samasta kankaasta valmistetun takin kanssa oli yleinen maaseudun asu. Molemmat kävivät myös irtovaatteina lukuisien kokonaisuuksien kera.

Painon avulla cavalry twill laskeutuu vyötäröltä erittäin suorana ja siistinä, eikä suuremmin rypisty ahkeran istumisen aikana. Tuhtiudesta huolimatta kangas myös venyy hitusen. Valtaosa cavalry twill -kankaista kudotaan joko ruskeana, beigenä, oliivinvihreänä tai vihertävänvaaleana, jotka kaikki toimivat yhdistelmäasuissa mainiosti. Kankaassa ei yleensä ole erillistä kuviota, sillä tuplatvilli tuo siihen jo omintakeisen ulkomuodon ja erottuva tekstuurin. Tästä huolimatta kangas on pikemminkin suoriin housuihin kuin vapaa-ajan malleihin sopiva. Jos kaapissa on jo irtohousujen suurin klassikko harmaan flanellin muodossa, vaaleat cavalry twill -housut ovat toiseksi hyödyllisin lisä. Niiden etuna on myös ympärivuotinen käyttö, kun taas flanelli on tuskaisen kuuma keskikevään ja kesän aikana. Vaikka ratsutvillin matka alkoi tallista, se on tänä päivänä toimiston parhaita juhtia.

Kuva: Matti Raivio/Masarazzi

Viimeistään MTV3:n kevennys teki tunnetuksi Helsingin villasukkatehtaan menon, joka on vakaan klassinen. Vaikka nimessä on tehtaan kaiku, HV:n tiloissa ei kännykkä pärise tai kiire ahdista. Valmistus on kotoperäistä ja villalangatkin kehrätään vielä Suomessa.

“Vaikka tehtaalla eletään kaikessa 1950-luvun ja vanhan ajan malliin, ei Villasukkatehtaan arki ole mikään vitsi vaan aito ideologia. Patruuna sanoo arvostavansa työntekijöitään ja työtä tehdäänkin juuri työn takia. Kiire ei saa kuulua työpäivään.

– Kukaan ei ole puhaltamassa niskaan. Toinen tekee samaan asian hitaammin, toinen vähän nopeammin. Ne on silti samanarvoisia ihmisinä. Ihminen ei ole mikään kone, patruuna linjaa.”

http://helsinginvillasukkatehdas.fi

Donegal on laikukas villalanka, joka on peräisin Irlannin pohjoisimmasta maakunnasta. Sitä sovelletaan enimmäkseen villakankaissa, joista tunnetuin on donegal tweed, sekä pirteissä vapaa-ajan neuleissa. Donegalissa (lausutaan Doni-gool) kudottuja tweedejä on lukemattomia, mutta parhaiten tunnettu on palttinakudoksinen kangas, jonka loimilangat ovat erivärisiä kuin kudelangat, ja näiden välillä on sekalainen määrä muita erivärisiä lyhyitä lankoja. Perinteisesti donegal-langat ovat karheaa ja vahvaa villaa, jota on käytetty vapaa-ajan pukuihin sekä irtotakkeihin. Usein laikut kohoavat kankaan pinnasta kuin villaiset hiput. Kokonaisuus on laikukas, värikäs ja omintakeinen. Irlanti on tunnettu pellavastaan, mutta Donegalissa sen viljely ei ole yhtä helppoa kuin muissa osissa maata. Siispä villa oli kätevämpi valinta, sillä se suojeli myös raa’alta Atlantin tuulelta ja lampaista sai lisäksi ravintoa sekä muita tykötarpeita.

Yhä 1900-luvulla valtaosa donegalista oli maakunnasta peräisin ja käsityönä kudottu, mutta suurten muotihuoneiden löydettyä materiaalin, he vaativat sitä suuria määriä kerralla ja tavanomaista leveämpänä, joten Irlanti siirtyi kangaspuista tehtaisiin. Ennen kemiallisten väriaineiden aikaa donegal-langat värjättiin luonnon antimilla: keltaista piikkiherneistä, oranssia jäkälästä, vihreää sammaleesta, punaista verenpisarasta, violettia karhunvatukasta, näin edelleen. Kangaspuut olivat lukuisten perheiden paras tae, sillä ne varmistivat elannon myös silloin, kun sadon tuhosi luonnon oikullisuus. Harmillisesti donegal ei ole samalla tavoin suojeltu alkuperäisnimike kuin Harris tweed, joten kaikissa maailman kolkissa kudottua laikukasta kangasta voi myydä donegalin nimellä. Silti jäljittelemättömin löytyy vain Irlannin vehreältä saarelta.