Keikari.com

The Englishman’s Suit (1994) on englantilaisen vaatesuunnittelija Sir Hardy Amiesin mahtieepos. Hieman yli sadan pienen sivun koosta huolimatta kirja kertoo täsmällisesti länsimaisen puvun synnyn, joka kulkee käsi kädessä englantilaisen kultuurihistorian kanssa. Amies oli 85-vuotias kirjan julkaisun hetkellä ja käytti kaksi vuotta sen kirjoittamiseen, mutta kynäniekan sana on kirkas kuin nuoruuden päivät. Suunnitelijan monografia on jaettu 14 kappaleeseen, jotka kertovat olennaisista vaiheista kohti nykypäivää lukuisten anekdoottien kera.

Amies sivistää lukijaansa englantilaisen puvun kantamuodosta vuodelta 1666, ratsastusvaatteiden matkasta olohuoneisiin, hovin ja kuninkaallisten vaikutuksesta, Beau Brummellista, 1930-luvun suuresta etiketin rentoutumisesta, italialaisen vaatevalmistuksen aikakaudesta, puvun yksityiskohdista ja asusteista, vapaa-ajan vaatteista, juhlavaatteista, Savile Row’sta, brittiläisen tyylin erikoisuuksista, asujen perinteistä ja viimeisenä 90-luvun asusta. Samoin Amies kertoo vaiheistaan vaatekaupan parissa ympäri maailman sekä Brittein saarilla, ja lopuksi ennustaa tulevaa – epäonnisesti.

Kirjan keskellä on kahdeksan kuvasivun liite, joka esittelee teoksessa mainittuja leikkauksia tai yksityiskohtia. The Englishman’s Suit painettiin ensi kerran yli kaksi vuosikymmentä sitten, mutta uusi laitos syntyi vuonna 2009. Lyhyyden lisäksi kirjan arvoa syövät Amiesin saarnaavat, ehdottomat julistukset, joista pöyhkein sanoo jokaisen pukuun sonnustautuvan kannattavan brittiläistä primogenituuria, esikoisoikeutta, jossa vanhin poika perii koko hoidon. Toki kirjoittaja pehmentää sanomaansa kutsumalla itseään vanhaksi ja snobiksi. Silti kirja on selkein eli paras lukemani johdanto puvun historiaan ja yksityiskohtiin. Se ei turhaan syö tilaa yhdenkään miehen kirjahyllyssä.

Kirjani löytyy jo kaikista laadukkaiksi itseään kutsuvista kirjakaupoista, ja ennakkotilaaminen on siis päättynyt. Klassikon voi kuitenkin tilata suoraan minulta sähköpostitse hintaan 43,50 euroa + postikulut. Tämä on ainoa keino signeerauksen tai lahjatekstin saamiseksi ja myös kätevä keino tukea Keikarin eteen tekemääni työtä, sillä blogin sisältö ja Keikarin foorumin keskustelut ovat olleet ilmaisia ja kiinnostavia vuodesta 2008 alkaen.

Tilaukset onnistuvat mailitse osoitteesta infoATkeikariPISTEcom, eikä viestin otsikkoon tarvitse laittaa mitään erityistä.

Moaree (engl. ja ransk. moiré) on koristeellinen, aaltoja muistuttava vaatekuvio, joka syntyy kahden raita- tai ruutukuvion ylle, kun ne ovat päällekkäin sopivassa kulmassa. Kankaan kudonnassa se saavutetaan kolmella keinolla: muokkaamalla loimi- ja kudelankojen jännitettä, painamalla se kankaan pintaan tai sitten kalanteroimalla valmis kangas. Vaatekankaan pinnassa on pieniä uria, jotta moaree muodostuu tehokkaammin. Tämä kuvio on ollut osa länsimaisia miesten ja naisten vaatteita Keskiajalta asti. Sana on perua ranskasta, jossa se alun perin tarkoitti mohair-villaa, mutta 1800-luvun alusta muuttui kuvaamaan veden kaltaista kangasta. Moaree tarkoittaakin vain kuviota, ei mitään tiettyä kangasta, ja moaree-kangas voidaan valmistaa mistä tahansa materiaalista.

Hienoimmissa vaatteissa silkki tai villan ja silkin sekoite on ollut vakio, vesisilkki taas yleinen lempinimi. Ironista kyllä, silkistä tehty moaree ei kestä kosteutta ja menettää hohtonsa tai laikkuuntuu herkästi. Moaree on voimakkaasti kiiltävää ja kuvion pinta elää kauniisti valonlähteen mukaan. Tänä päivänä kuvio on yleisin kaulaliinoissa, olkaimissa, solmioissa, taskuliinoissa ja juhlavaatteiden somisteena. Myös vuorikankaat, harteilta vyötärölle kannetut osakunta- tai kunniamerkkinauhat ja verhoamiskankaat ovat satunnaisia kohteita. Asusteissa kuvio parhaimmillaan, sillä moaree-housut tai -takit olisivat sulaa hohtoa, joka pidemmän päälle häiritsee silmiä. Tekstuurina kuvio on säilyttänyt viehätyksensä vuosisatojen ajan, sillä harva toinen vaatekuvio on yhtä eläväinen ja pirteä.

“Entäpä miehet, miten he pukeutuvat?

Kun ajattelee aikaa 30-35 taapäin ja vertaa niitä nykyiseen pukeutumistapaamme, täytyy ehdottomasti myöntää että tuo 30-35 vuotta takaperin oli miesten pukeutumisen suhteen huolellisempaa ja tyylikkäämpää. Sitä aikaa voisikin nimittää loistokaudeksi miesten pukeutumisessa. Kun keväisinä päivinä tarkasteli senaikuisen intelligenssin liikuskelua kaupunkien espiksillä tai muissa kävelypaikoissa, muistaa vielä nytkin ne valoisat sileäpintaiset, reunusnauhoilla somistetut pukimet, pukimet, jotka niin herttaisen sopusuhtaisesti ilmaisivat miestemme vartaloiden kauneuden. Kun tähän liitettiin silkkipytty tai kova selväpiirteinen huopahattu, näytti mies arvokkaalta, kovine tärkkikauluksineen ja loistovärisine silkkikaulaliinoineen, niin että kun vertaa nykyistä muodinmukaan puettua miestä karkeavillaisine laajoine raglan palttoineen, pörrökarvaisine urheilulakkeineen, pehmeine kauluksineen ja vähemmän arvokkaine liikkeineen niin tulee ajatelleeksi: rumuuden aikakausi!”

— nimimerkki V.P. Vaatturi-lehdessä maaliskuussa 1924

Nostalgia ei ole uusi keksintö, mutta vuonna 2015 nostalgiakaan ei enää ole entisensä.