Keikari.com

Klassikko-kirjani on kuin onkin kuin piste joulun j-kirjaimen päälle. Tarkemman esittelyn teoksesta voi lukea Keikarin arkistosta ja signeeratun teoksen voi itselleen tai lahjaksi tilata osoitteesta infoATkeikariPISTEcom. Kirja on tutut 35 euroa + postikulut, ja se ehtii vielä jouluaatoksi mukavan miehen kirjahyllyä somistamaan.

Tuplatikki on Vantaan Tikkurilassa sijaitseva ompelimo, joka perustettiin vuonna 2003. Sen palveluihin lukeutuvat kaikki miesten, naisten ja lasten korjausompelut, kuten vaatteiden ja asusteiden kavennukset, levennykset, lyhennykset, pidennykset, muokkaukset, korjaukset sekä yrityspalvelut. Lisäksi tiimi valmistaa tilauksesta verhoja, peittoja, pöytäliinoja, verhoiluja sekä mittavaatteita, kuten hääpukuja tai iltapukuja, yritysten ja asiakkaiden tilausten mukaan. Sijainti Tikkuraitin sivukadulla on Tikkurilan ydinkeskustassa.

Liikkeen omistaja, ompelija itsekin, on Marju Karjalainen. Hän syntyi ja toimi Etelä-Savon Punkaharjulla kymmenen vuoden ajan puutuotteiden parissa, kunnes muutti Vantaalle ompelutöiden pariin vuonna 2004. Tätä ennen hän kävi Savonlinnan ammattioppilaitoksessa mallipukinevalmistajan koulutuksen, jolta ajalta ompelutaidot ovat peräisin, ja Karjalainen osti yrityksen omistukseensa vuonna 2011. Ydintiimin kaksi muuta toimijaa ovat Satu Runila, joka liittyi Tuplatikkiin työpaikkailmoituksen kuljettamana, ja Camilla Hiltunen, joka saapui liikkeeseen työharjoittelu mielessään. Ompelimon lisäksi yrityksellä on vuonna 2013 perustettu verkkokauppa, joka tarjoaa Caterpillarin, Lacosten ja Björn Borgin kaltaisia valmisvaatteita, asusteita ja popoja kotiovelle tai lähipostiin.

Karjalaisen mukaan lukijan tulisi valita Tuplatikki hyvän ja nopean palvelun sekä ammattitaitoisen henkilökunnan ansiosta. “Jos ihmisten pukeutumiseen ja pukeutumiskäyttäytymiseen vielä kommentoin, kyllä toivoisin tuonne musta-valkoisen sekaan väriä ja persoonallisuutta. Näitähän saa nimen omaan muokkaamalla vaatteita. Toisena asiana korostaisin kierrätystä, koska nykypäivänä vaate alkaa olla ongelmajätettä, ja vanhoista vaatteista saa erittäin hyviä muokkaamalla”, Karjalainen lisää.

Vasemmalta alkaen Marju, Satu ja Camilla

http://www.ompelimotuplatikki.fi

“Jokaisella miehellä tulisi olla oma hoviräätäli, johon hän vuosien varrella on luonut luottamukselliset suhteet ylimalkaan ja myös kun on kyse luotosta!

Ylipäänsä on niin, että samoin kuin parturissa mies myös vaatturilla käydessään muuttuu merkillisen tahdottomaksi olennoksi, joka jäykästi nyökkäilee, myöntelee, mumisee ja on tyytyväisen näköinen, vaikkei syvällä sisimmässään tyytyväisyyttä tuntisikaan.

Lisäksi mies on vanhoillinen valitessaan uuteen pukuunsa kangasta ja kuosia. Hänellä ei ole rohkeutta poiketa entisiltä linjoilta vaan kuten Sinuhessa Kaptah hän arvelee varmuuden parhaaksi ja valitsee sekä kankaan että kuosin niin läheltä entistä pukuaan, että hänen tuskin huomataan uutta pukua käyttävänkään. Valitkaamme uusi puku pitkällä tähtäimellä. Suunnitelkaamme puvustomme siten, että tuoreus tuo entistemme joukkoon todellista vaihtelua. Katselkaamme rauhassa vaatturin myötäillessä erilaisia kankaita. Selailkaamme ujostelematta muotilehtiä.

Vielä parempi on, jos mies vaatturille mennessään on jo pikkupiirteitä myöten selvillä siitä, millaisen puvun haluaa. Vaatturikin on vain ihminen, ja vaikka hän auttaakin neuvoillaan miestä aimo askeleen eteenpäin muodin mutkikkailla poluilla ja rohkaisee tätä valitsemaan kapeat housut ja myöntymään siihen, että hän saa tehdä takin liepeeseen halkeimen [blog.huom., takahalkion], hänkin saattaa Homeroksen tavoin torkahtaa.

Mies olkoon vaatturilla käydessään muutenkin luonnollinen, mittaa otettaessa seisköön luontevasti, vetämättä vatsaa suolivyöhän [blog.huom., mitä ihmettä?] ja röyhistelemättä rintaa. Näin vaatturi pääsee nuppineuloineen, liituineen ja mittanauhoineen parhaimpaan tulokseen. Toisaalta mies älköön luottako siihen, että housut ovat sopivat, kun hän lopullisessa katselmuksessa on havainnut takin moiteettomaksi. Kelpo housujen on normaalikupuisella miehellä pysyttävä yllä ilman vyötä ja olkaimia.”

— Veikko Karumo ja Olavi Järvi, Miehen Etikettikirja (1965), Otava, sivut 244-245

Kavennettu vyötärö on luontaista maskuliinisuutta korostava yksityiskohta leikkauksessa. Oli oma koko mikä vain, hartioitaan voi leikkauksella voimistaa kavennuttamalla takkinsa vyötäröltä. Oikein harteikas korsto ei tätä toimenpidettä tarvitse, hänelle kätevämpää on poistattaa hartiatoppaukset takeista, ja niiden sijaan pyytää hieman vanua tasaisen ilmeen vuoksi. Näin takin hartiat kaartuvat lihaksen kaarien mukaan, eikä ylen harteikas näytä vielä harteikkaammalta kuin räätälöity Frankensteinin otus. Yleinen merkintä takkien valmistuslätkässä on drop, joka tarkoittaa vyötärön ja hartioiden mittasuhdetta. Yleisesti tämä on numeroltaan 7 eli vyötärö on hitusen kapeampi kuin hartiat. Urheilijoilla, kehonrakentajilla tai erikoiset geenit saaneilla numero on 8 tai suurempi. Mitä pulleampi vatsa eli suurempi vyötärö, sitä pienempi drop-luku.

Esimerkkikuvassa villakangastakki, jonka vyötärölinja on kavennettu voimakkaasti. Oikeastaan hitusen liikaa, sillä tämä määrä saa jo lantion näyttämään leveämmältä eli naiselliselta. Harva vaatevalmistaja tavoittelee tällaista ilmettä, mutta melkeinpä kaikki yrittävät antaa asiakkaalleen leveämmältä näyttävät hartiat. Kukapa mies ei moisia haluaisi? Lisäseikkoina huomioimme kaksirivisen napituksen, jossa napit on ommeltu melko kauas toisistaan. Tämä saa kehon näyttämään leveämmältä ja sopii laihalle miehelle parhaiten. Lisäksi käänteiden lovi on sijoitettu korkealle, kuten 2010-luvun miesten takeissa on yleistä, ja tämä saa miehen näyttämään pidemmältä. Erityisen hyvin moinen sopii ns. vertikaalisesti haasteelliselle miehelle. Viimeisenä takissa on rintatasku, joka on melko harvinainen näky, mutta toimii hyvin käytännöllisenä paikkana käsineille, MP3-soittimelle, kännylle ja muille esineille, jotka ilahduttavat arkea. Korrektein pukeutuja änkee taskuun liinan, sillä rintatasku on perinteisesti taskuliinan koti.

Kuva: srivats