Käytetyt vaatteet Suomessa

0

January 24, 2025 by Ville Raivio

Tilastotietoa tuottava virasto Eurostat on raportoinut1, että vaatehinnat Suomessa ovat EU:n viidenneksi kalleimpia. Lisäksi Suomen tekstiili- ja muotiliiton mukaan2 suomalaiset käyttävät vaatteisiin vain alle 4 % kokonaismenoistaan. Tästä huolimatta kiinnostus käytettyjen vaatteiden kauppaan on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Esimerkiksi Relove-ketju on avannut useita myymälöitä, Emmy-verkkokaupan myynti on kasvanut, ja käytettyjen vaatteiden kaupat näkyvät suurien kaupunkien  katukuvassa.

Helsingin Sanomat on uutisoinut3, että suomalaiset käyttävät vaatteisiin tulotasoonsa nähden vähän rahaa. Syynä tähän ovat muun muassa korkeat vähittäishinnat. Olen varma, että useimmille kansalaisille asuntolainan lyhennys, ruoka ja lasten harrastukset tulevat ennen krumeluureja. Laatuvaatteet maksavat, sillä niiden kankaat kudotaan ja valmistus hoidetaan länsimaissa. Kuitenkin käytettyä ostamalla oikein laadukas pukeutuminen demokratisoituu, ja vähemmällä saakin enemmän. Tämä myös vähentää päästöjä. Huonoja puolia minun on vaikea keksiä.

Ylen 26.1. 2024 julkaistun uutisen4 mukaan käytettyjen vaatteiden myynti on kasvanut Suomessa 17 % vuodesta 2022 alkaen. Vaatekaupan kokonaissumma maassa oli tuolloin 3,2 miljardia euroa. Maailmanlaajuisesti kaikista vaatteista myydään käytettynä arvioiden mukaan noin 2 %, joka Suomessa tarkoittaisi 64 miljoonan euron markkinoita. Alan kasvu on siis jatkunut voimakkaana. Käytettyjen vaatteiden tarjontaa on kuitenkin selvästi enemmän naisille. Pukimo Raivion uusittu kauppa myy ainoastaan miesten vaatteita, ja sen valikoima on poimittu yli 20-vuotisen tyyliharrastuksen pohjalta.

Näistä, ja monista muista syistä, lukijalleni oikea osoite on www.pukimoraivio.fi

Lähteet:

  1.  https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=File:Price_level_index_for_food,_beverages,_clothing_and_footwear,_2020,_EU%3D100_v1.png
  2.  https://www.stjm.fi/uutiset/suomalaisen-rahankaytto-vaatteisiin-ja-jalkineisiin-879-euroa-vuodessa/
  3.  https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005124508.html
  4. https://yle.fi/a/74-20014390

Jamieson’s of Shetland: kierros neuletehtaalla

0

January 22, 2025 by Ville Raivio


Laadukkaimmat puvut ja valmistajat

6

January 12, 2025 by Ville Raivio

Jotta puvunhaluinen lukija hyötyisi eBayn selailemisesta, keräsin listaan valtaosan pukutehtaista, joita haukutaan parhaiksi. Luonnollisesti tekijä jos toinenkin jää uupumaan, sillä valmistajia on paljon. Lista on peräisin Styleforumilta, jossa tuhannet tyyliharrastajat ovat päätyneet seuraavaan jaotteluun. Olen muokannut ja täydentänyt sitä kokemusteni mukaan, eivätkä nimet ole järjestyksessä.

Eniten käsityötä on seuraavissa:

  • Oxxford
  • Cesare Attolini
  • Brioni
  • Orazio Luciano
  • Tom Ford
  • Luigi Borrelli
  • Kiton
  • Chester Barrie (Englannissa tehty mallisto)
  • d’Avenza
  • Isaia
  • Luciano Barbera: Collezioni Sartoriale
  • Ermenegildo Zegna: Couture

Erinomaisia valmistajia(täysi liinakangasrakenne, usein käsin ommellut napinreiät, hartiat luonnonmateriaaleista, käsin liitetyt kaulukset ja hihat):

  • Battistoni
  • Ravazzolo
  • Regent Handtailored
  • Canali
  • Scuderi
  • Zegna
  • Corneliani
  • Caruso
  • Belvest
  • Sartoria Castangia (vain osa)
  • Ralph Lauren: Purple Label (Italiassa tai Englannissa valmistettu)
  • Brooks Brothers 1818
  • Paul Stuart: Phineas Cole
  • Sartoria Rossi

Hyvin tasokkaita valmistajia, joissa käsityön määrä on pienempi:

  •  Ralph Lauren: Black Label
  •  Brooks Brothers: Golden Fleece
  •  Nervesa
  •  Drake’s
  •  Pal Zileri
  •  Stefano Ricci

Seuraavissa on puolikas liinakangasrakenne, ei juuri käsityötä, mutta kelpo kankaat ja viineistely:

  • Canali: Proposta
  • Eduard Dressler
  • Corneliani: Trend sekä CC
  • Pal Zileri: Lab
  • Suitsupply
  • L.B.M.
  • Lubiam
  • Ralph Lauren: Polo
  • Lardini
  • Paul Smith
  • Paul & Shark
  • Patrick Hellmann
  • Oscar Jacobson
  • Hackett
  • Gant
  • Boggi

Muotihuoneiden auditointi ei toimi

1

January 6, 2025 by Ville Raivio

Jotta alkava vuosi ei alkaisi turhan iloisesti, uutispalvelu Reuters julkaisi pitkän tutkivan journalismin skuuppinsa 31.12. Toimittajat ovat perkaneet vielä julkaisemattomia oikeusdokumentteja, joiden perusteella muotihuoneiden ja “luksusvalmistajien” auditointi ei toimi. Erityisen ruoskinnan kohteena on Christian Dior, joka parisen vuotta sitten myi lähes 80 miljardilla eurolla hepeneitä, ja työllisti lähes 200 000 ympäri maailman. Osansa saavat myös Giorgio Armani sekä Alviero Martini. Kaiken takana on muotibisneksen ruma, ilkeä ja ahne tapa ketjuttaa alihankkijoita niin pitkälle, että kontakti suunnittelijan ja valmistajan välillä hämärtyy mustaksi.

Skuuppi on pitkää luettavaa, joten lyhyestä virsi kaunis. Kyseessä on Reutersin sekä Italian poliisin mukaan paperittomien siirtotyöläisten hyväksikäyttö Italian maaperällä. Hienojen vaatevalmistajien toimia oli toki auditoitu 3. osapuolen kautta, eikä moitittavaa tietenkään löytynyt – ennen kuin poliisi saapui kyselemään. Hikipajoissa epämääräiset alihankkijat valmistavat vaatteita, joihin lopuksi ommellaan hienon hieno logo. Sen jälkeen lappuun raapustetaan suuri hinta. Kiiltävissä muotiliikkeissä asiakas ei näe kuin logon sekä maagisen Made in Italy -lauseen, joka käynnistää kuolaamisen.

Kurjaa kyllä, auditoinnista ilmoitetaan valmistajille etukäteen. Näin ne ehtivät opastaa paperittomia valehtelemaan kaikille kysyjille, siistivät paikkoja valmiiksi, ja kätkevät todelliset työolot. Yhä kurjempaa on Italian lainsäädäntö, joka ei vaadi auditointeja “luksusvalmistajille,” joilla kyllä olisi niihin varaa. Lisäksi auditointeja ei yleensä suoriteta alihankkijoiden tiloissa. Seurauksena paperittomat valmistavat vaatteita 14 tuntia päivässä ja kuusi päivää viikossa. Tietenkin kurjalla palkalla sekä kurjissa oloissa.

Luonnollisesti kannustan lukijaa hankkimaan vaatteensa yrityksiltä, jotka päästävät kamerat tiloihinsa, joilla on oma tehdas, omat työntekijät, ja jotka eivät ketjuta valmistustaan. Vaate jää asiakkaan harteille ja samalla kaikki, minkä sen valmistus on aiheuttanut.


KenkäJorma – nahkakenkien huolto- ja värjäyspalvelut

0

December 21, 2024 by Ville Raivio

KenkäJorma on vuonna 2022 perustettu yhden miehen sampo, joka takoo nahkakenkien huolto- ja värjäyspalveluja Turussa. Ennen ja jälkeen -kuvat vakuuttivat, joten täytyihän tämä taitaja tavata.

Koko kaupungin Jorma on kesäisin tuttu näky Turun jokirannassa

 

VR: Ikä ja koulutus?

BK: Olen Berk Kirman, 27, lähihoitaja sekä vastavalmistunut sosionomi.

 

VR: Miten alun perin innostuit vaatteista?

BK: Olen ehkä löytänyt oman tyylin ja vaatteet vasta tässä aikuisiällä. Olen kyllä aiemmin tykännyt miesten klassisesta tyylistä, mutta en itse pukeutunut niin, vaikka se on piristänyt silmää. Elämäntapamuutosten myötä tuli myös vaatekaappi uusittua usean kerran. Pukeudun töissä ja vapaa-ajalla hyvin eri tavoin.

Ennen…

…ja jälkeen

VR: Milloin kenkämopo lähti ensi kerran keulimaan?

BK: Se alkoi pikkuhiljaa. Kengät eivät koskaan ole olleet sellainen erityinen mielenkiinnon kohde. Kaikki lähti vähän vahingossa liikkeelle: kun aloin pukeutua paremmin, tietenkin mukaan tuli nahkakengät. Kun niitä käyttää, niitä tulee myös hoitaa – muuten ne näyttävät ihan karmeilta. Samalla tuli pieni hoitorutiini. Kenkien hoidosta tulikin sellainen rentouttava fiilis ja tuloksia aikaankin. Sitten ryhdyin katsomaan netistä peilikiillotusohjeita ja vastaavia. Silloin alkoi oikein iso innostus hommaan. Noin kolme vuotta sitten mursin olkapääni, mutta silti kiillotin kotona kantositeessä kenkiä. Silloin ajattelin, että ei hitto: kyllä tässä täytyy olla jotakin, kun kivuissa hoidan kenkiäni! En tiedä, kehtaako tätä mainita ääneen, mutta en omista vieläkään edes yhtä paria mustia oxfordeja.

Taustalla Jormavärjätty nahkalaukku

VR: Mistä tuli idea Kenkäjormaan?

BK: En ole koskaan ollut oikein yrittäjähenkinen, mutta silloin, kun olin vuoden ajan kokeillut kaikenlaista hoitoa omille pareille, tuli mieleen – voisiko tätä tehdä myös muille? Kun sitten vahdin töissä loskasateessa lapsia ulkona, mietin, pystyisikö tekemään myös jotain muuta työtä. Jos vaikka kuukaudessa yhden tai kaksi päivää. Tarjontaa vastaavista kengänhoitopalveluista ei Suomessa juuri ole. Useimmilla suutareilla ei ole aikaa huolelliseen kengänhoitoon tai sitten se maksaa sen verran, ettei asiakkaita kiinnosta. Oma nimeni on sen verran vaikea, että firman nimeksi tuli KenkäJorma. Siinä on jotain kaunista ja yksinkertaista.

Vanha Loaken pari, jossa on jo 3. värjäys

VR: Millainen on ollut firman vastaanotto?

BK: Tosi hyvä, olen oikein yllättynyt palautteesta ja asiakkaiden arvostuksesta. On kuulemma kiva, kun joku jaksaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaansa tähän. Kun minulla ei ole suutarin töitä, voin keskittyä pelkästään värjäyksiin ja hoitoihin. En halua tehdä puoliksi hyvää vaan huolellisesti.

Kuluneen pinnan tasoitus ja kiillotus

VR: Mistä tunnistaa hyvälaatuisen nahkan?

BK: Katsoisin läpi, onko pinta tasainen, ja onko siinä jotakin kuluman jälkiä. Onko naarmuja, epätasaista väriä? Ennen ostoa ottaisin valmistajan sivuilta selvää, mitä nahkoja he käyttävät. Osa firmoista käyttää hienoja markkinointitermejä, jotka hämäävät asiakasta. Kannattaa ottaa asioista selvää.

BK: Hyvä kysymys. En usko, että tähän on yhtä ainoata vastausta. Katsoisin koko kengän kokonaisuutta: muotoa, lestia, nahkan leikkausta, ompelua, nahkaa, jopa valmistajan menetelmiä. Eri asiakkaat haluavat eri asioita.

 

VR: Mikä olisi hyvä perushoitorutiini nahkakengille, ja kuinka usein sen tekisi?

BK: Tämä riippuu paljon elämäntavasta, missä ja milloin ja kuinka paljon kenkiä käytetään. Perustoimistotyössä ja autoillessa tai paljon ulkona kävellessä on suuri ero kenkien kulumiseen. Hoidan omat parit kuun tai kahden tai kolmen välein, kun on kuiva ja hyvä sää. Ylläpito on tärkeämpää ja siihen kuuluu myös rotaatio. Pyyhkii pölyt ja kurat pois joka käytön jälkeen, välillä vähän lankkia tai voidetta. Sitten harvemmin aineet pinnalta pois ja kaikki alusta. Talvikeleillä joudun joskus jopa viikon tai kahden välein hoitamaan, kun kävelee ulkona loskan keskellä.

Peilikiillotus

VR: Mistä pidät, ja et pidä, kenkätyössäsi eniten?

BK: Pidän eniten asiakkaiden reaktioista, kun he saavat takaisin omat vanhat kulahtaneet kenkänsä. Pidän siitä, kun näen selvän lopputuloksen. Sama ei tapahdu joka ammatissa. Pidän myös teknisestä osuudesta: kengänhoito on hyvin suoraviivaista hommaa, mutta jos haluaa täydellisen puhtaan peilikiillon, siihen tarvitaan tekniikkaa. Samoin liukuvärjäyksen kanssa, ettei tule liian suurta kontrastia kengän eri osien välillä. Kaikki vaatii harjoittelua ja kokeiluja. Eniten en pidä huonolaatuisista kengistä. Otan silti vastaan suurimman osan pareista. Joskus kieltäydyn, kun en usko saavani hyvää lopputulosta nahkaan. Joskus myös ennakoimattomuus tuottaa haasteita, sillä aina nahka ei reagoi haluamallani tavalla. Onneksi asiakkaat ymmärtävät usein, mitä se tarkoittaa, kun asioita tehdään käsin.

 

VR: Mitä suomalaisten jalkineet kertovat meistä?

BK: Ne kertovat, että pukeudumme tylsästi ja laiskasti. Ollaan aika mukavuudenhaluisia. Olen jokirannassa useana kesänä kiillottanut pareja ja samalla seurannut, mitä muilla on jalassa. Sanoisin, että 8/10 käyttää tennareita tai jotain muita muovisia härpäkkeitä. Useimmiten kangas- tai juoksukenkiä. Tavallaan sen ymmärtää, kun Turussakaan ei ole juuri kunnon kenkäkauppoja, joista saisi kestäviä malleja. Silti Turku on se mun paikka.

Vasemmalla värjäämätön nahka, oikealla sama värjättynä, patinoituna ja kiillotettuna

https://kenkajorma.fi/




Copyright © 2023 Ville Raivio









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.