Keikari.com

1900-luvun tärkeimpiä moderneja tyyli-ikoneja on fiktiivinen James Bond. Jokainen elokuvia katsonut tietää, että Bond rakasteli, tappeli ja naljaili tyylistä tinkimättä. Elokuvasarjan tuottajat tekivät viisasti kun päättivät pukea päähahmon käsin tehtyihin tilauspukuihin, sama linja on sittemmin jatkunut vaihtelevin valmistajin. Kauluspaidat on uusimpia elokuvia lukuunottamatta valmistanut Turnbull&Asser, joka Casino Royalen kunniaksi tuotti myös rajatun numeroidun sarjan smokkipaitasettejä joista on sittemin tullut keräilykappaleita.

Brittiläinen Savile Row -räätäli Anthony Sinclair vastasi Bondin tyylistä Dr. No -filmistä aina You Only Live Twice -filmatisointiin. Hän oli muuten sama veikko joka puki myös asemastaan tarkan kirjailija Ian Flemingin. Elokuvissa paukkusankarin yllä nähtiin yksinkertaisia pukuja joiden leikkaus tunnetaan nimellä Conduit Cut. Väriltään ne olivat tummansinisiä tai -harmaita, kaksinappisia ja yksirivisiä. Näinä vuosina hahmoa nähdään harvoin muissa vaatteissa kuin puvussa ja asiankuuluvien asusteiden kera, mutta tämä muuttui seuraavan puvustajan myöt. Kun rooliin astui surullisenkuuluisa mallipoju George Lazenby, puvuista tuli muodinmukaisia Dimitrio Majorin vuoksi. Lazenbyn yllä nähtiin tällöin leveäkäänteisiä, kolmiosaisia luomuksia useissa väreissä, joskin ne kaikki olivat vain versioita Conduit Cut -leikkauksesta. Hän myös pukeutui tilaisuuden sekä maanosan mukaan ja veti ylleen myös vapaa-ajan vaatteita.

Roger Mooren vuosien aikana puvut valmisti mayfairilainen räätälilegenda Douglas Hayward, joka hylkäsi aiemman leikkauksen ja pyrki tuomaan hahmon aikaansa. Tänä aikana Bond myös ryhtyi käyttämään irtotakkeja irtohousujen kera. Pierce Brosnanin aikakausi toi aivan uuden toimijan tummatukkaisen kultapojun vaatettajaksi. Italialainen Brioni toimitti lukuisia noin 5000 euron tilauspukuja joilla hahmo todella erottui minne tahansa kulkikin. Englantilainen vaatimattomuus oli hylätty, tilalle oli saapunut röyhkeämmin statushyödykkeitä käyttävä agentti. Uusimmat Daniel Craig -filmatisoinnit on stailannut muotisuunnittelija Tom Ford, jonka tilauspukuja tuhoutui kymmeniä stunttikohtauksissa. Myös T&A:n kauluspaidat hylättiin kymmenien vuosien perinteen jälkeen, ja uusimmissa elokuvissa ne ovat Tom Fordin mallistoista.

Flemingin kirjoissa Bondin perustyyli on seuraava: tummansininen puku kampavillaa tai alpakkaa (ilmastosta riippuen), raskas valkoinen silkkikauluspaita, ohut musta kudottu solmio, tummansiniset sukat ja tarkasti kiillotetut mustat mokkasiinit. Bond-puristi voi vain äimistellä, miksi elokuvien hahmo on muutettu klassisempaa suuntaan. Kirjan sankari kun erottuu rennommaksi, menevämmäksi mieheksi yhdistelmänsä ansiosta.

Elokuvissa Bondin puvut ovat kautta linjan enimmäkseen perusmustia, tummanharmaita ja yönsinisiä. Hän ei käytä liituraitaa eikä juurikaan kolminappisia luomuksia: erikoisuutena ovat yksinappiset vapaa-ajan irtotakit. Alin nappi on poikkeuksetta torson alimman osan kohdalla, taskut ovat suorat ja hihojen napit voi avata. Bond käyttää normaalilevyisiä pukuhousuja, joissa ei ole upslaakeja eikä prässejä. Kauluspaidat ovat aina lumenvalkoisia ja puhtaita, button down -paitoja ei nähdä koskaan. Uusimmissa Bondeissa kengät ovat joko Church’s-yhtiöltä tai John Lobbilta, mallit hillittyjä ja klassisia. Taskuliina on liki poikkeuksetta taitettuja suoraan ja hohtavan valkoista liinaa on näkyvissä noin 2 sentin verran.

Lisää helposti innostuvalle:

• http://www.jamesbondlifestyle.com/
• http://www.jamesbondwiki.com/
• http://www.kingandallen.co.uk/?v=ask_the_experts
• http://www.justaguything.com/how-to-dress-like-james-bond/
• http://entertainment.timesonline.co.uk/tol/arts_and_entertainment/specials/for_your_eyes_only/article3506636.ece

Vikunja on toistaiseksi harvinaislaatuisin materiaali, johon mies voi verhoutua. Itse vikunja (lat. Vicugna vicugna) on toinen Etelä-Amerikan villeistä kamelieläimistä, laaman ja alpakan sukulainen, guanakon sisar. Yksi eläin tuottaa erittäin vähän villaa, joka on törkeän kallista koska sitä voi keriä vain joka kolmas vuosi. Inkat kasvattivat vikunjaa villan pehmeyden ja lämmön vuoksi, ja vain kuninkaalliset saivat käyttää siitä tehtyjä vaatteita. Laji julistettiin vaarantuneeksi 1974, jolloin vain 6000 vikunjaa oli elossa. Suojelun ja huolellisen jalostuksen myötä määrä on nyt noin 125 000, mutta jatkuvat toimenpiteet ovat yhä tarpeen.

Vikunjan villa on tavoiteltua lämmittävyytensä ja äärimmäisen pehmeytensä vuoksi. Jos kashmiria koskeneena luulee kohdanneensa äärimmäisen eleganssin, ei ole koskettanut vikunjaa eikä myöskään elänyt. Uniikki rakenne, jossa lämpö varastoituu villakuitujen pikkuruisiin suomuihin, pitää eläimen lämpimänä vuoristossa ja herrasmiehen tyytyväisenä talvella. Villa ei kestä juuri värjäämistä, joten poikkeuksetta se jää luonnollisen beigen väriinsä myös vaatteissa. Nykyiset inkojen jälkeläiset ja muun muassa Perun hallitus vastaavat siitä, että vikunjavilla kerätään eläimiä vahingoittamatta ja tuotot käytetään kyläläisten hyväksi.

Vikunja on kallein villa maan päällä. Siitä tehty kaulahuivi maksaa noin 1500 euroa, päällystakki nousee helposti 18 000 euroon. Jos todella uskaltaa ostaa vikunjavaatteita, yksikin vikunjaneule tai -kaulahuivi on elämänmittaisen rakkauden alku ja äärimmäisin eleganssin ilmentymä.

Viktoriaanisen aikakauden keskivaiheilla oppipoika Thomas Burberry avasi pienen vaatepuodin Basingstokeen, Hampshireen. Omistautuminen korkealle laadulle ja uusien vaatemateriaalien kehittämiselle kohottivat Hra Burberryn liikkeen korkeaan maineeseen, ja vuoteen 1870 mennessä hänen puodistaan oli kasvanut jo pienimuotoinen imperiumi. Vuonna 1880 hänen yhtiönsä esitteli mullistavan uutuuden. Gabardiini oli – ja yhä on – kevyt, hengittävä, sateenpitävä ja repeytymistä vastustava kangas, joka erottuu diagonaalisen kudontansa vuoksi.

Vuonna 1891 yhtiö muutti nimensä muotoon Thomas Burberry & Sons, uusi sukupolvi oli valmis tuomaan panoksensa mukaan. Vuonna 1895 yhtiö kehitti Tielockenin, joka oli trenssitakin esimuoto ja armeijan upseerien käytössä Buurisodassa. Vuonna 1901 saapui yhä käytössä oleva ritarilogo, jonka banderollissa lukee latinan PRORSUM, eteenpäin. 1914 yhtiö sai armeijalta tilauksen päällystakista. Tielockeniin lisättiin epoletit sekä vyön D-muotoiset metallirenkaat, trenssitakki oli syntynyt. 1920 luotiin klassinen Burberry-tartaani, joka tuli koristeena osaksi trenssien vuorta. 1955 Kuningatar Elizabeth myönsi yhtiölle hovihankkijan sinetin, 1989 se sai toisen mokoman Walesin prinssiltä.

2006 Burberry juhli 150. vuottaan kansainvälisesti tunnettu luksusbrändinä, jonka logo ja tartaani olivat vajonneet kehnompaan maineeseen. Kuten kaikkien liian suuriksi kasvavien vaatevalmistajien, myös Burberryn eksklusiivinen prestiisi on miltei kadonnut vaurastuneen keskiluokan napatessa sen näkyvät tunnukset käyttöönsä. Oman soppansa keittoon ovat tuoneet Iso-Britannian chavit ja chavettet, joiden suomalaisia vastineita ovat pissikset ja räkikset.

Burberryn kaulus- ja pikeepaidat sekä puvut eivät ole korkean hintansa arvoisia. Vastaavalla hinnalla saa jo jotakin maukasta Savile Row’lta tai alennuksesta muilta laatutoimijoilta, eikä tarvitse kantaa näkyvää Burberry-logoa rinnassaan. Yhtiön neuleet ja trenssitakit ovat kuitenkin erittäin korkealaatuisia ja erinomaisia valintoja. Erityisesti trenssi, joka on Se Ainoa Oikea ja Ensimmäinen lajissaan, on pakko-ostos jokaiselle anglofiilille herrasmiehelle. Mikäli eksklusiivisempaa versiota hakee, Aquascutum valmistaa aivan yhtä mainioita ja klassisia takkeja. Ylipäätään alennuksesta Burberry on hintansa arvoinen, kunhan välttää suurella logolla tai näkyvillä tartaaneilla varustettuja vaatteita. Niiden suoraan-kasvoilles-naapurin-Jaska -asenne ei ole hyväksi, koska se edustaa ikään kuin pakotettua erottelua ja hierarkian luomista. Herrasmiehen on aina moninkertaisesti oivempaa erottua vaatteidensa istuvuuden, leikkauksen ja materiaalien kuin näkyvien merkkien perusteella.

http://uk.burberry.com/

Vuonna 1967 amerikanjuutalainen Ralph Lauren, joka tunnettiin ennen nimenvaihdostaan Ralph Lifschitzinä, sai 50 000 dollarin lainan ja perusti Polo Ralph Laurenin. Yhtiö keskittyi heti alusta lähtien luksusvaatteisiin, ja on sittemmin versonut joka suuntaan – jopa sisustuspuolelle. Kaiken kukkurana on RL-ravintola Chicagossa. Ennen omilleen lähtöä Lauren oli oppinut vaatealan kiemurat ja suunnittelun hienoudet Brooks Brothersilla. Nyt Ralp Lauren on yksi valtaisimmista vaatetusalan toimijoista USA:ssa, ja liikevaihto hipoo hurjaa kahta miljardia puntaa vuodessa.

Polo-linjan kuuluisimpia vaatteita, nyttemmin klassikoiksi muodostuneita artikkeleita ovat lyhythihainen poolopaita, jonka rinnustassa on jo ikoniksi muodostunut poolopelaaja; chinohousut; kashmirneule kaapelikudoksella, sekä oxford-puuvillainen button down -kauluspaita.

Polon linjasto koostuu valmis- sekä mittatilausvaatteista, urheiluvaatteista, asusteista, matkalaukuista ja pienistä nahkatuotteista. Kiinnostavaksi sen tekee Laurenin kunnioitus klassista tyyliä kohtaan, minkä vuoksi hän nauttii melko korkeaa kunnioitusta Amerikan dandyjen keskuudessa. Vaikka valtaosa Polon vaatteista onkin rentoa ja reipasta, puvut ovat hyvin klassisia sekä korkealaatuisia. Myös kolmiosaisia pukuja löytyy, ilahduttavasti pukuliiveissäkin on pystykauluksia. Valitettavasti hinnoissa on kyllä ilmaa, sillä puvut tehdään Espanjassa eikä viimeistelyn jälki vastaa hintalapun numerolukua. Samoin on laita muun linjaston kohdalla, mutta alennusmyynnistä Polo on ehdottomasti rahansa arvoinen. On kuitenkin huomioitava, että Polo on yksi suurimmista kautta pallon, eikä yksilöllisyyttä suurilla logoilla varustetuista vapaa-ajan vaatteista löydy.