Lakimiehen pukeutuminen
11March 9, 2009 by Ville Raivio
Oikeuteen ei yleensä mennä kevyin perustein. Siispä miehen, joka työkseen hoitaa esimerkiksi avioeroja, huoltajuuskiistoja taikka puolustusoikeudenkäyntejä, tulee pukeutua näiden vakavien aiheiden mukaisesti. Hänen tulee olla uskottava hahmo, joka täyttää työnsä asettamat vaatimukset. Sosiaalista rooliaan voi, ja kannattaa, myös hyödyntää viimeiseen asti: aivan samoin kuin vaikkapa lääkäreiltä, upseereilta tai professoreilta, myös oikeusoppineilta odotetaan tietynlaista puhetyyliä, käytöstä, vuorovaikutusta sekä ulkoasua työpaikallaan. Lakimies tai asianajaja, joka täyttää kaikki roolinsa odotukset, mutta käyttää liian suuria pukuja, räikeitä solmioita ja ryvettyneitä jalkineita, on mielikuvissa vähemmän uskottava kuin tyylinsä hallitseva hahmo. Merkitystä ei ole sillä, kuinka tiedostettu tämä mielikuva on, vaan sillä, miten se käytännössä vaikuttaa. Alitajunta kulkee aina mukana. Tuntematon kuulija on valmiimpi kuuntelemaan siistissä asussa olevaa lakimiestä.
Vaikka suomalaiset miehet vaatettavat itsensä kehnosti, kokemusteni perusteella lakialan miehet osaavat panostaa. Valitettavasti liian usein sorrutaan ostamaan kallista, jonka kuvitellaan näyttävän paremmalta, sen sijaan että ostettaisiin istuvaa ja hallittua. Tämä mielessäni laadin pienen listan suosituksista lakimiehille ja asianajajille. Samat suositukset pätevät aivan hyvin myös tuomareille, joilla ei ole seremoniallista asua työnantajan puolelta.
Puvut
Mahdollisimman tummia sävyjä. Musta puku on mielikuvitukseton ja Keski-Euroopassa hautajaisasu, mutta Suomessa ajanee asiansa. Konservatiivisen klassinen valinta on flanellivillainen puku, mutta myös hyvin hillitysti kuvioidut villakankaat, kuten windowpane, liituraita, neularaita, ruudukko, kalanruoto ja vastaavat, ovat uskottavia. Mitä paksumpi tai värikkäämpi kuvio on, sitä rennompi puku myös on. Siispä hillityt ja tylsät kankaat ovat parhaita. Kolmiosaiset puvut tuovat tuulahduksen vanhoja hyviä aikoja, erityisesti jos viihtyy ilman pikkutakkia, mutta haluaa silti säilyttää pukeutuneen olemuksen. Koska toimenkuva ei vaadi jatkuvaa heilumista, ohuet kankaat ovat paras valinta, jos haluaa välttää sisälämmityksen tuomaa hikoilua. Koska palkka on tuntuva ja käyttöä myös tulee, tilauspuku on objektiivisesti laadukkain valinta. Mittatilaus tarjoaa myös siistit tulokset. Taskuliina on aina taskussa, kun yllä on pikkutakki.
Kauluspaidat
Mahdollisimman hillittyjä kuvioita. Puhtaanvalkoinen tai -sininen ranskalaisilla kalvosimilla oleva paita on virallisin vaihtoehto. Kalvosinnappeihin kannattaa sijoittaa, sillä niiden avulla pystyy kertomaan toisille itsestään – esimerkiksi golffarinappi ranteeseen, jos laji miellyttää. Jos viihtyy paitasillaan, on suositeltavaa valita kolmiosainen puku, jonka liivi takaa pukeutuneen olemuksen. Jos pikkutakki säilyy yllä tilanteessa kuin tilanteessa, paidan istuvuuteen ei tarvitse suhtautua pikkutarkasti. Mittatilauspaitoihin ei ole järkevää satsata huimia summia, jos ne eivät näy kenellekään. Paidankaulusten tulee olla miellyttävät myös solmio kaulassa, vaikka nuppiaan kääntelisi miten. Materiaalien tulee olla miellyttäviä ja käyttöä kestäviä. Pinkki paita on epämääräinen valinta.
Solmiot
Vähemmän on aina enemmän. Koska pikkutakin kaulusten, paidankaulusten ja solmion tehtävä on kuljettaa katsojan silmät kohti miehen kasvoja, solmiokuviot kannattaa pitää hillittyinä. Mikään ei häiritse vierustoveria niin kuin Disney-aiheinen räikeän värikäs solmio. Klassisimmat kuosit ovat pallokuvio sekä rykmenttiraita. Myös yksiväriset solmiot, joissa on kuvioitu kudos, ovat erinomaisia valintoja. Jos kauluspaidassa on reilusti kuviota, kannattaa solmioksi valita mahdollisimman hillitty – ja sama toisin päin. Mitä ohuempaa silkkiä solmio on, sitä hallitumpia solmuja siihen saa.
Jalkineet
Koska puku on niin usein yllä, jalkineiksi siisteimmät ovat oxford tai derby, jotka ovat virallisimmat. Full brogue, semi-brogue ja monkstrap ovat vähemmän juhlallisia tyyppejä. Popoihinsa tulee ehdottomasti panostaa, sillä käyttöä taatusti tulee vuosien aikana. Musta on väreistä varmin, mutta myös erittäin tumma ruskea tai punainen ovat hyviä, sillä ne näyttävät sisävalaistuksessa miltei mustilta.
Päällystakit
Joko villakangasta, puuvillaa tai sekoitetta, mutta mieluiten polvipituisena ja tummana. Trenssitakki ja raglan-hihalla valmistettu päällystakki ovat melkoisen rentoja valintoja, joille on parempiakin vaihtoehtoja. Formaalein valinta on chesterfield-malli samettikauluksin, kakkosena crombie coat. Takkeihinsa kannattaa myös satsata, sillä ne kestävät oikein säilytettyinä vuosikymmeniä.
Category Ammatin mukainen pukeutuminen
WOA:n alennusmyynti
0March 8, 2009 by Ville Raivio
Uudenmaankadulla sijaitseva Work of Art muuttaa. Tämän seurauksena liike on päättänyt myydä talven mallistonsa jopa -70% alennuksella. Edustettujen jalkinevalmistajien joukossa on maineikas italialainen Salvatore Ferragamo, joten piipahdus liikkeeseen voi olla vaivan arvoinen. Parisen viikkoa sitten käydessäni kokoja oli laidasta laitaan, erityisesti 39-41 -jalkaisille.
Category Loistodiilit
Yleisesti kuvioiden yhdistelemisestä
0March 8, 2009 by Ville Raivio
Kenties tärkein muistisääntö kuuluu: kun yllä on useampaa erilaista kuviota, on niiden hyvä olla kooltaan eriäviä. Esimerkiksi kaksi samankokoista raitakuviota on helposti kovin levoton, kun taas paksu raita ohuen raidan kanssa takaa paremmin toisistaan erottuvat kankaat. Jos monta kuviota haluaa, yhden on hyvä olla kookas, toisen keskikokoinen ja kolmannen pieni. Näin silmä ei ärsyynny.
Jos yhtä väriä kertyy liikaa ylle, mikä on hyvin yleistä sinisen värin kanssa, tulee valita vaatekappaleita, joiden pääväri on sininen, mutta joissa on muutakin väriä mukana. Esimerkiksi villakangas, jonka pohjaväri on sininen, ja jonka yllä on vaikkapa harmaa ruudukko. Toinen esimerkki on sininen paita, jossa on raitakuvio.
Jos valitsee useita vaatteita, jotka ovat samaa väriä, kannattaa vaihdella sävyasteita. Siis tummansininen puku vaaleansinisen paidan kanssa, ei suinkaan kahta vaaleaa tai kahta tummaa. Näin asusta ei tule liian vaaleaa tai synkkää, ja eri vaatekappaleet erottuvat toisistaan.
Musta, harmaa, ruskea, valkoinen ja sininen väri käyvät yhteen miltei minkä tahansa muun värin kanssa. Tämä viisikko on jokaisen vaatekaapin perusta.
Jos yksi vaatekappaleista on voimakkaasti kuvioitu, on muiden valintojen hyvä olla rauhallisempia. Räväkkä räväkällä toimii hyvin harvoin, sillä vahvat kuviot usein ärsyttävät silmää ja niitä on siten paras rauhoittaa hillityillä vaatteilla.
Tietyt kuviot sopivat paremmin tietyille ruumiinrakenteille. Esimerkiksi pitkä mies ei tarvitse pystyraidan tuomaa näennäistä lisäpituutta, vaan vaakaraidan tuomaa sivusuuntaista kuviota. Lyhyt taas hyötyy raidasta, muttei lainkaan ruudukosta.
Kuviot harvoin ovat sidottuja mihinkään tiettyyn tilanteeseen tai vuodenaikaan. Enemmän merkitystä on materiaalien karkeudella ja kankaiden painolla.
Category Oikeat yhdistelmät, Yleistä vaatetuksesta
Shootingsocks
0March 8, 2009 by Ville Raivio
Vuonna 1997 perustettu Webury on maaseutuvaatteisiin erikoistunut yhtiö, jonka yksi osa on Shootingsocks-verkkokauppa. Tämä sivusto on yksi suurimpia miesten ja naisten metsästyssukkien jälleenmyyjiä, ja tarjoaa tällä hetkellä yli 45 erilaista mallia mitä erikoisimmissa kuvioissa ja väreissä. Mikäli polvihousujensa seuraksi halajaa korkealaatuista sukkaa, Shootingsocks on yksi erinomainen vaihtoehto.
Category Metsästysvaatteet, Verkkokaupat
Brogueshoes
1March 7, 2009 by Ville Raivio
BrogueShoes on englantilainen perheomistuksessa oleva verkkokauppa, joka on nimensä mukaisesti erikoistunut brogue-koristelluiden jalkineiden myyntiin. Myös kiiltonahkaisia formaaleja jalkineita sekä oxford-malleja löytyy. Verkkokauppa toimii erinomaisesti, ja hakutoiminnon avulla eri levyiset mallit sekä koot löytyvät nopsasti.
Edustetut valmistajat:
- Loake
- Sanders
- Cheaney
- Regent
- Grenson
Category Verkkokaupat
Copyright © 2023 Ville Raivio


