Keikari.com

Vuonna 1996 perustettu Pieni Hyllykauppa tarjoaa nimensä mukaisesti enemmän tai vähemmän kookkaita hyllystö asiakkaan tarpeiden mukaan. Lainaus liikkeen sivustolta:

“Kuten nimikin jo kertoo, olemme erikoistuneet hyllyjen suunnittelemiseen sekä työstämiseen. Oli kyseessä sitten CD-hyllykkö tai koko tilan kattava hyllykokonaisuus, löytyy meiltä aina siihen ratkaisu. Hyllyjä saa puuvalmiina, maalattuna, lakattuna tai vahattuna asiakkaan toiveiden mukaisesti. Tällöin myös raaka-aine -sekä valmistuskustannukset vaihtelevat, joten erillistä “hinnastoa” emme pysty antamaan.

Suunnitteluvaiheessa pyrimme ottamaan asiakkaan toiveet huomioon millin tarkkuudella. Tarvittaessa pidämme häneen yhteyttä vielä työprosessin aikanakin, jotta asiakas varmasti saa omien toiveidensa mukaisen hyllyratkaisun. Materiaaleina käytämme useimmiten suomalaista mäntyä, mikä on hyväksi havaittua, laadukasta ja ennen kaikkea kestävää puumateriaalia.

Meillä on yli 10 vuoden kokemus hyllyjen työstämisestä, joten löydämme varmasti toimivan ratkaisun järkevällä hinnalla sekä nopealla toimitusajalla. Jos mielessäsi on jokin erikoisempi ratkaisu,tai haluat kuulla puuseppämme visioita tilasi hyllyratkaisuista, siinä tapauksessa ota yhteyttä puuseppäämme, joko puhelimitse tai sähköpostin välitykselle.”

Blogilukijan kannalta liike voi olla erinomaisen kiinnostava tuttavuus, sillä solmiot, jalkineet, hatut ja muut elegantit esineet toki ansaitsevat arvoisensa kehykset. Mahdollisuus bespoke-henkiseen oman makunsa toteuttamiseen myös kutkuttaa mukavasti tyylistään tarkkaa kulkijaa.

http://www.pienihyllykauppa.net/

Anonyymin eleganssin tavoittelija dandy356 pitää hankinnoistaan blogia, joka tarjoaa satunnaisia kurkistuksia eri vaatteiden anatomiaan. Päivitykset ovat harvassa ja blogi vasta nuori, mutta sivusto voi silti olla vilkaisun arvoinen.

http://dandy356.wordpress.com/

Keikarin foorumilla käyty (toistaiseksi) lyhykäinen keskustelu pukeutumisen filosofiasta on tämänkertaisen artikkelin innoittaja. Aloitan pukeutumisen syistä ja laajennan klassisen tyylin olemuksen puolelle, mutta toivon mukaan vältyn kajoamasta metafyysiseen kontemplointiin, joka harvoin tuo tulosta.

Ihmiset pukeutuvat, koska heidän täytyy. Evoluutio ei ole suonut lajille kovin kummoista suojaa elementeiltä, eikä ajan saatossa kadonnut karvoituskaan ole omiaan edistämään selviytymistä. Mary Bellisin teos “The History of Clothing” toteaa ihmislajin varhaisimpien edustajien siirtyneen käyttämään vaatteita noin 200 000 vuotta sitten. Tärkein vaikuttava tekijä on ollut kullakin alueella vallitseva ilmasto ja luonnonvoimilta suojautuminen, mutta mukaan mahtuu myös vahva annos sosiaalista stratifikaatiota. Ryhmien sisäisen järjestyksen ja yksilöiden erottautumisen esittämiseksi vaatteista on luotu yhä mutkikkaampia, ja niihin on liitetty eriäviä merkityksiä. Ilmaston ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen oheen liittäisin vahvasti kulttuurin kolmantena pukeutumiseen eniten vaikuttaneena tekijänä. Jokainen kulttuuri on oma pieni kosmoksensa, joka haluaa kuulua omaan ryhmäänsä ja olla kuulumatta muihin.

Viimeisen 100 vuoden ajan miesten klassinen tyyli on muuttunut vuosikymmenestä toiseen, mutta suuret linjat ovat säilyneet. Kaksi- tai kolmiosainen puku, kauluspaita, solmio, taskuliina, pukusukat ja reunoskengät ovat yhä yhtenäinen kokonaisuus kuten 1900-luvun alussa. Muutoksista suurimmat ovat kohdanneet materiaaleja sekä leikkauksia. Museoissa säilyneiden vaatteiden perusteella vaatekankaat olivat sitä paksumpia, karkeampia ja kestävämpiä, mitä kauemmas ajassa kuljetaan. Osaltaan selityksenä ovat erilaisuudet näiden aikakausien kudontatekniikoissa sekä jalostetuissa tuotantoeläimissä, mutta myös puhtaan käytännölliset seikat vaikuttavat. Ilmastointi ja keskuslämmitys ovat melkoisen tuoreita keksintöjä, joten vaikkapa 20-luvun herrasmiehen tuli pukeutua lämpimästi myös sisätiloissa. Tuhdit kankaat myös kestivät käyttöä kauan, eikä kansa ollut keskimäärin vaurasta. Vahvoja kankaita suosittiin, sillä ne kestivät ja auttoivat. Vanhat valokuvat puolestaan kertovat, että 1900-luvun alussa puvuntakkien kaulukset olivat hyvin pieniä sekä korkealle leikattuja, myös erilaisia puku-, irtotakki-, housu-, liivi- ja paitamalleja oli käytössä valtaisasti. Nykyisin valikoima on köyhtynyt.

Klassista miesten tyyliä on hyvin vaikea määritellä tyhjentävästi, sillä erilaiset tulkinnat, perinteet ja muuttujat ovat lukuisia. Kenties varminta on todeta, että länsimainen klassinen tyyli on kunkin aikakauden eliitin, virkamiesten, kaupankäyjien sekä poliittisen sektorin pukeutumista. Nämä tahot ovat kaikkina aikakausina määritelleet “hyvän maun” sekä “herrasmiehelle” sopivan käytöksen ja asun, joskin taustalla on muitakin vahvoja tekijöitä. Näiden joukkoon lukeutuvat kunkin maan kulttuuri, vaatteiden valmistustavat sekä niinkin satunnaiset ilmiöt kuin sota-ajan kangassääntely. Viimeisen vuoksi 30-luvun Amerikassa liivipuvut liki katosivat katukuvasta. Klassinen miesten tyyli on myös enemmän tai vähemmän räätälöidyistä vaatteista koostuvaa. Tyyli pohjautuu mittasuhteilla, harmonialla ja yksinkertaisille väri- ja kuvioyhdistelmille. Täydentävää määrittelyä tuskin voi antaa, sillä länsimainen pukeutuminen on vapautunut miltei kaikista normeista ja pukumies ei ole enää entisensä. Nykyisin melkein kaikki käy ja kaikkea tulee sietää.

Monista muuttujista huolimatta kaikki palautuu takaisin yhteen mieheen, George Bryan “Beau” Brummelliin. Ennen häntä länsimaiset herrasmiehet olivat parfymoituja pitsi-, sametti- ja marenkikakkuja, jotka kekkuloivat naurettavan kokoisissa peruukeissa jo ennen puoltapäivää. Beau asetti herrasmiehen asuun sopiviksi ominaisuuksiksi vaatimattomuuden, istuvuuden, pelkistetyt värit sekä maskuliinisuuden. Hänen laivastonsininen lievetakkinsa oli ensimmäinen modernin puvun kantamuoto, joka on vuosisatojen kuluessa leikattu yhä lyhyemmäksi ja monikäyttöisemmäksi kokonaisuudeksi. Klassinen miesten tyyli tulee aina palautumaan Beaun asettamiin normeihin, mutta ei rajoittumaan niihin. Italialainen sprezzatura, amerikkalainen rento meininki sekä englantilainen virallinen jäykkyys ovat vahvimmat kolme katsantoa, joihin pukumiehen olemus voidaan jakaa. Nämä kolme maata myös hallitsevat 2000-luvun tyylimarkkinoita, muoti jääköön ranskalaisille ja muille ilmiöstä kohkaaville.

Moneen otteeseen olen sanomaani jo toistanut, mutta vielä mainitsen sukkien olevan kaikkein aliarvioiduin osa pukeutumista. Valtaosa suhtautuu näihin asusteisiin kulutushyödykkeinä, jotka vaihdetaan vanhojen hajottua. Kokonaisvaltainen pukeutuja kuitenkin tietää, että korkealaatuisista materiaaleista tarkoin työstetyt sukat myös kestävät kauemmin. Perusmies ostaa kehnot sukat, jotka hajoavat parissa kuukaudessa, ja lopulta hän päätyy uusien ostosten myötä maksamaan enemmän kuin kerralla satsannut. Tämä ei ole ekologista eikä myöskään järkevää rahankäyttöä.

Perussääntö on, että sukkien tulee olla joko samaa väriä jalkineiden tai housujen kanssa. Myös niiden paksuuden tulisi vastata housujen kankaan paksuutta. Mikäli housuissa on selkeästi erottuva värikäs kuviointi, sukat voi sovittaa vapaammin. Housujen tai jalkineiden täydentäminen sopivalla värillä luo harmonisen jatkumon nilkkojen ympärille, eivätkä sukat ole räikeästi erottuva osa kokonaisilmettä. Tyylinsä tunteva pukeutuja voi kuitenkin rikkoa tätä kultaista ohjenuoraa vaikkapa keltaisilla sukilla, mikäli kokonaistyyli ja persoona tämän suovat. Hullunkuriselta ajatus vaikuttaa, mutta sukissa pukeutujan persoona pääsee esille.

Sukkia tarjotaan valtaosin villaisina tai puuvillaisina, ja kestävyyden sekä istuvuuden vuoksi asusteisiin sekoitetaan keinokuituja. Puuvilla on aina paikallaan, villaa tulee suosia vilpoisalla. Kokemukseni perusteella kashmir, bambu, silkki ja muut hauraat materiaalit eivät kestä käyttöä eikä niitä tule suosia. Mielestäni sukkiin tulee panostaa juuri sen vuoksi, ettei joutuisi jatkuvasti hankkimaan uusia pareja tai pitämään jo parin pesun jälkeen nukkaantuneita raatoja jalassaan. Lisäksi näissä asusteissa vain mielikuvitus on rajana erilaisille kuvio- ja väriyhdistelmille, joten tylsänkin puvun voi pelastaa vaikkapa hillityn räväköillä kalanruotosukilla.

Suomessa sukkatarjonta on kurja. Joko tarjolla on KS socksien tapaisia surkeanlaatuisia asusteita, tai sitten laatusukista nyhdetään kahta- tai kolmeakymmentä euroa parilta. Kumpikaan vaihtoehto ei ole hyväksyttävä, joten suosittelen sukanjanoista pukeutujaa suuntaamaan Keikarissa esiteltyjen verkkokauppojen pariin. Valikoima, hintataso ja laatu ovat täysin toisella tasolla – ja mikä parasta: sukat ovat niiden harvojen vaatekappaleiden joukossa, joita ei tarvitse sovittaa ennen ostoa. Harvapa kauppa edes sovittamisen sallii.