Mustan värin lyhyt historia

4

January 10, 2016 by Ville Raivio

Klassisten vaatteiden saralla musta väri on oma lukunsa, sillä se on perinteisesti varattu surun tai virallisen tilaisuuden merkiksi. Musta kun on väreistä synkin, eikä se ole ollut suuri osa maan ja luonnon väreissä valmistettuja maaseutuvaatteita. Sen sijaan kaupunkivaatteissa se on satavuotinen lemmikki, jonka käyttö on heijastanut aikakausia. Renessanssin aikana mustat vaatteet olivat akatemian, hovien, valtiovirkailijoiden, lakimiesten ja papiston suosiossa, vaikka väri oli jo tällöin saanut synkeän maineen pahan merkkinä. Monet valtiot kielsivät kirkkaat, kalliit ja koristeelliset vaatteet pakkolaeilla (lat. sumptuariae leges).

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Tämä ruokki mustan suosiota yhä ja aikanaan se miellettiin nöyryyden sekä vallan merkiksi. Musta surun ja kuoleman symbolina on perua keskiajan hienostolta, jonka parissa lesken oletettiin verhoutuvan mustaan ainakin vuoden ajaksi. Täyden suruasun lisäksi myös puolikas ja kolmanneksi muodollisin suruasu olivat käytössä. Mitä lähempää sukua vainajalle oli, sitä täydempi oli synkkä asu. Vähäisimmillään miehillä oli vain musta nauha käsivarressa. Psykologian tasolla musta väri yhdistyy pimeään yöhön, joka on tuntematon ja vaaroja täynnä.

Musta_väri_Keikarissa

Alkujaan suruasu oli kuninkaallisten ja aatelin erioikeus, jota suojeltiin pukeutusmiskielloilla. Porvaristo, joka on aina seurannut vallan ja rahan esimerkkiä, kuitenkin kopioi aatelin mustaa suruasua, ja kernaasti maksoi mitkä tahansa sakot lakien rikkomisesta. Kauppiaille, pankkiireille ja maanomistajille nämä sakot olivat vain uusi keino menestyksensä osoittamiseen. Vuosisatojen kulussa musta suruasu kulkeutui myös niin sanotun keskiluokan käyttöön ja lopulta maanviljelijöille sekä työläisille.

Valistuksen aikana mustat vaatteet miltei katosivat arjesta, niin suosittuja olivat kirkkaat, koristeelliset ja monimutkaiset asut, joista synkistely oli kaukana. Väri kuitenkin palasi 1700-luvun lopussa, kun romantiikka syttyi ja angstiset nuoret taitelijat halusivat omanlaisensa ilmeen. Äärimmillään suruasu oli 1830-luvulta alkaen Viktoriaanisen aikakauden Britanniassa, jolloin sukupuoliasioista visusti vaiettiin, mutta kuolemasta ja sairauksista keskusteltiin kaikissa piireissä. Mustien asujen yksityiskohdista muodostui useimpien tuntemia merkkejä, joista tarkka silmä erotti surijan sukulaissuhteen.

Kuollut, kaiken valon imevä musta väri koki kliimaksin 1860-luvulla, kun kuningatar Viktorian puoliso menehtyi. 45-vuotiaana leskeksi jäänyt hallitsija pukeutui suruasuun seuraavien neljän vuosikymmenen ajaksi, sillä hänen liittonsa oli rakkaudesta solmittu ja elämää suurempi. Tämä ei ollut yleistä hienoston piirissä, ja rakkaus oli suorastaan poikkeavaa kuninkaallisille. Viktorian esimerkkiä kopioitiin laajalti ja leskirouvat suorastaan kilvoittelivat siitä, kuka jaksoi surra miestään kauimmin mustan asun kautta. Miesten oletettiin surevan vaimojaan vain kolmen kuun verran. Jos mustaan asuun ei ollut varaa, vaarana oli häpeä kaikissa ryhmissä. Asujen lainaaminen tai vuokraaminen olivat yleisiä konsteja.

Musta väri muodostui myös yleisimmäksi päiväasuksi viktoriaanisella ajalla, sillä hiilellä käyneet kaupungit puskivat ylös niin paljon tuhkaa ja nokea, ettei juuri mikään muu väri säilynyt. Maaseudulla maan värit pysyivät, mutta juhla- tai edustusasu oli musta. Viktorian kuoltua vuonna 1901 britit olivat saaneet tarpeekseen kalmoista ja synkistelystä, joten musta siirtyi vain iltaan tai juhlaan. Sittemmin väri on säilynyt juhlapukineissa monesta syystä. Mustassa lika ei näy yhtä selvästi, väri on melko lailla ajaton, musta näyttää hoikentavan, juhlavaatteiden muoto on säilynyt, ja pelkistetty musta täyttää hillityn asun vaatimukset erinomaisesti. Ajan myötä suruasut yksinkertaistuivat ja viimeistään 1930-luvulla myös lesken musta huntukin muuttui harvinaiseksi.

Mustat vaatteet ilmestyivät taas kaduille sankoin joukoin, kun 1950-luvun vastakultuuri, kansalaisaktivistit ja akateemiset angstaajat kerääntyivät yhteen ja vaativat muutosta. Musta puku syntyi 1980-luvulla ennen kaikkea muotihuoneiden, kuten Armanin ja Versacen, käsissä. Ne markkinoivat asua vaarallisena, seksikkäänä, kapinallisena ja yksilöllisenä valintana. Sen avulla oli myös helppo erottautua harmaista tai sinisistä bisnesmiehistä, jotka olivat niin out trendikkäiden miesten mielestä.

Tänä päivänä mustat vaatteet ovat arjessa yleisempiä kuin vuosikymmeniin. Perinteisissä vaatteissa musta on kuitenkin kankaiden täydentäjä ja asusteissa näkyvä, mutta muuten vähäinen väri, sillä puvuissa sinisen ja harmaan sävyt vallitsevat. Silti musta puku on yhä luontaisin valinta hautajaisiin, mutta kevyemmät, jopa iloiset hautajaiset edesmenneen toiveesta ovat yleistyneet. Vaikka näky on Suomessa yleinen, musta puku ei ole luontainen valinta arkeen tai bisnekseen juuri värin historian vuoksi, niin kauan se on länsimaissa yhdistetty suruun ja kuolemaan.


4 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Hei, värin puolesta se on surupuku, mutta yleensä hautajaispuvut ovat kuviottomia. Kaipa se bisnesasusta Suomessa menee, mutta tummansininen kuvioton puku olisi monikäyttöisempi.

  2. Willy says:

    Minulla oli teini-ikäisenä musta puku, jossa oli 0,5 cm välein n. 1mm paksut neularaidat. Mihin tilaisuuksiin tuollainen puku käy?

  3. Ville Raivio says:

    Hei, kyllä voi, kunhan puvun värisävy on hyvin tummansininen ja kangas täysin pelkistetty.

  4. Willy says:

    Voiko hautajaissa käyttää tumman sinistä tai tumman harmaata pukua mustan solmion kanssa? En oikein viitsisi kaikkien pukuinvestointien jälkeen enää hankkia erinomaista mustaa pukua vain käyttääkseni sitä hautajaisissa. Hautajaisia tulee niin harvoin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.