Handmade Shoes for Men

5

March 6, 2016 by Ville Raivio

Handmade Shoes for Men on jokaisen kenkämiehen kirja. Vuonna 1999 englanniksi julkaistu teos on unkarilaisen kenkämestari László Vassin ja kustantaja-kirjailija Magda Molnárin yhteistyö, joka tekee kunniaa käsityölle ja laadulle. Noin 200 sivua ja päälle tuhat valokuvaa kertovat aidosti käsintehtyjen jalkineiden työvaiheista, historiasta, yksityiskohdista ja rakenteista. Valtaosa kuvista on luonnollisesti Vassin kenkäverstaalla napattuja, mutta työvaiheet ovat samat kaikissa vastaavissa pajoissa, jotka eivät ole korvanneet ihmisen kättä koneen rattailla. Suurin osa käsityöläisen reunoskengistä vaatii noin 30-40 tuntia työtä. Tämä on nopea ja helppo todeta, mutta kirja selventää, miten paljon vaivaa onkaan nähty yksin materiaalien valmistukseen ennen kuin jalkineen pariin päästään. Jos asiakas haluaa myös ikiomat lestit, työmäärä kasvaa 10-20 tuntia. Luonnollisesti kaikki tämä vaivannäkö sotii nykyistä teollisuutta vastaan, joten perinteiset kengäntekijät ovat pieni, erikoistunut joukko, jonka täydellisyyden tavoittelu on kuin sotaa tuulimyllyjä vastaan.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Handmade_shoes_for_men_Keikarissa

Handmade Shoes for Men -kirjan lukijalle selviää, miksi Brannock-laite on verraton keksintö, miten monimutkainen rakennelma ihmisjalka onkaan, miksi lestin tulee aina tulla ensin, miten puolikas oxford eroaa siipikärjysmallista, miksi täysnahkarakenne on jalalle terveellisempi, miksi reunos pidentää jalkineen käyttöikää – ja miksi kunnon jalkineesta on reilua maksaa enemmän. En ole löytänyt perinpohjaisempaa, kätevämpää ja helpommin ummikolle avautuvaa kirjaa miesten klassisista jalkineista, joten juuri tämä on sellainen klassikko, joka ei turhaan vie tilaa kirjahyllystä. Harmillisesti teosta ei ole vielä suomennettu, joten saksaa tai englantia tulee lukijan osaaman. Joka osaa, ei kirjan luettuaan enää katsele jalkineita samalla tavoin kuin ennen.


5 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Tere, QK.

    Pakkoluku sen vuoksi, että Church’s ja AE ovat Suomessa tunnetuimmat käsintehtyjä miesten jalkineita tarjoavista yrityksistä. Toki jokaisen jalkineista kiinnostuneen soisin lukevan Vassin kirjan.

  2. QK says:

    Miksi pakkoluku erityisesti Church’s- ja Allen-Edmonds -kenkien omistajalle?

  3. ivyman says:

    omani löytyi akatemiselta, myöskin vastaavaan hintaan. kenkäintoilijoille hyvä teos.

  4. Anonymous says:

    itse ostin aikanani suomalaisen kirjakaupan alesta n 12 € hintaan, ei ryöstöä kiinnostavasta opuksesta..

  5. Sonny says:

    Juu, ei saisi mainostaa, mutta aina ei tarvitse kirjoistakaan maksaa ryöstöhintoja.

    Esim. Play.com:ssa kyseinen opus kustantaa 13,99 €.

    http://www.play.com/Books/Books/4-/603097/Handmade-Shoes-for-Men/Product.html

    Käsintehtyjen kenkien ystävälle ei liene enää paha hinta. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.