Unkarin oma ihmeidentekijä László Vass tunnetaan täysin käsintehdyistä jalkineista, joiden hinta-laatusuhde on koko lailla ylittämätön. Jalkinemestarin maine on erityisen kova saksankielisessä Euroopassa, jossa jalkineita on aina arvostettu, sekä kotoisessa Unkarissa, jossa hänet tunnetaan jalkineiden ohella mittavasta taidekokoelmastaan. Oman lisänsä maailmanlaajuiseen kiinostukseen ovat tuoneet verkon lukuisat tyylifoorumit sekä -sivustot, joiden kautta Vassin taituruus on kantautunut USA:n suuren rahan markkinoille. Tästä huolimatta Vass ei ole tinkinyt laadusta: tuotantoa ei ole laajennettu kysynnästä huolimatta, ja verstaan noin tusina mestaria valmistaa vuodessa ainoastaan jonkin verran alle 3000 paria. Koneita ei käytetä kuin muutamassa vaiheessa. Onnekseni Vassilla itsellään oli myös pieni hetki tarinan kertomiseen.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

László, 65, on koulutukseltaan jalkinemestari ja oman verstaan omistaja. Perinteinen valmistus on miltei kadonnut Unkarista halpojen tehdaspopojen sekä tekokuitukenkien vallatessa alaa, mutta jäljellä on Vassin lisäksi joitakin toimijoita. Valmistajilla on suuri ammattiylpeys, eikä mestariksi asti olla koskaan päästetty hevillä. Kiltojen kultakaudella ennen 1900-luvun saapumista mestarit valikoitiin ja heillä oli etuoikeuksia. Ainoastaan mestarit saivat opettaa, mikä takasi heille ilmaisen työvoiman kolmen vuoden opetuksen ajaksi, ja omistaa liikkeitä. Tämä kolmen vuoden jakso kului nöyryyttävästi: opiskelijan tuli tehdä mitä käskettiin, joten valtaosa ajasta kului polttopuiden hakkaamisessa, lehmien lypsämisessä ja siivoamisessa. Varsinaisen opin pariin pääsi vasta kahden vuoden jälkeen paneutumaan jokapäiväisesti. Valmistuvien mestareiden tuli myös kestitä vanhempia mestareita, joten köyhimmät eivät koskaan voineet valmistua.

2000-luvun Unkarissa jalkinemestarin tutkinto on hyvin kallis, aikaavievä ja vaativa. Ennen mestariksi hakemista takana on usean vuoden opiskelut. Osaamisen puolesta tulevan mestarin tulee kyetä opettamaan taitoja uusille polville, tuntea alan lainsäädäntö ja oman firman pyörittämisen kannalta olennaiset taidot sekä läpäistä kirjalliset ja suulliset kokeet. Valtaosa oppilaista kaatuu jo tässä vaiheessa. Viimeisenä kokeena mestariksi haluavan tulee valmistaa täydellinen kopio kokeeseen tuomastaan aiemmin tehdystä jalkineesta. Aikaa on kahdeksan tuntia ja ympärillä pyörii vanhojen mestareiden joukkio. Lopuksi valmista paria verrataan aiempaan piinaavan pikkutarkasti ja työnjälki pisteytetään. Jos pistemäärä riittää, oppilas pääsee kovien jätkien seuraan.

László Vassilla on kaksi tytärtä, joista Eva on nykyisin verstaan toimitusjohtaja. Vassin liikkeen lisäksi Unkarissa on viisi muuta toimijaa, joista jokaisella on omanlainen tyyli. Uusia oppilaita jalkineiden valmistuksen parissa on valitettavan vähän, mutta he ovat sitäkin kiinnostuneempia. “Ollessani 14-vuotias astuin kenkienvalmistuksen oppiin, jota jatkoin neljän vuoden ajan. Pidin työstä paljon, joten päätin tavoitella täydellisyyttä ja 23-vuotiaana suoritin mestarin tutkinnon. Tämän jälkeen vuonna 1978 perustin oman liikkeeni. Tyylin puolesta tavoitteenani on oikean lestin, täydellisen tyylin ja oikean materiaalin valitseminen. Tämän jälkeen valmistus jatkuu täysin käsityönä.” Vass mainitsee lempimallikseen Unkarin omaleimaisen Budapester-jalkineen. Liikkeen suosion myötä hän on tehnyt enemmän töitä, mutta pyrkinyt pysyttelemään maan pinnalla taideharrastuksesta huolimatta. Menestys on mahdollistanut nykytaiteen, maalausten sekä veistosten keräilemisen. Usealle lukijalle on todennäköisesti tuttu myös Vassin yhdessä Magda Molnarin kanssa luoma teos “Handmade Shoes for Men”, josta aloite tuli kustantamo Könemanin puolelta.