Se on silkkiä, taittaa valoa, tuntuu kädessä ihan kivalta – ja kuristaa. Solmioinho syntyy todennäköisesti paksuja kympin asusteita käyttämällä, sillä harvapa parin kerran vuodessa solmiota tarvitseva haluaa laittaa sataa euroa silkkipalaan. Näiden kahden ääripään välillä on suuria eroja, joita haluan valottaa tänään, ja ehkä samalla poistaa solmioinhon lukijalta. Jos kauluspaidan kaulus on oikeaa kokoa, siis jättää muutaman sormen verran löysää tilaa kiinnitettynä, todennäköisin syypää epähymyyn on kuristava solmio. Syykin on selvä.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Zegna, tumma puku, koko 50

Kymmenen euron solmioissa käytetään halvimpia silkkikankaita, jotka ovat yleensä surullisen ohuita. Keveyden vuoksi ne eivät laskeudu siististi kaulalta vyötärölle, joten valmistajat ratkaisevat ongelman lisäämällä solmioihin paksun vuorimateriaalin. Tämä vuori muodostaa valtaosan kympin solmion painosta, ja vuori kun ei käyttäjälle näy, sen ulkomuodolla tai materiaalilla ei niin väliäkään ole. Polyester on vahva suosikki. Kun päällismateriaali on hyvin ohutta silkkiä, budjettisolmion kohdalla miehen kaulassa on oikeasti tuhti vuori solmion sijaan.

Paksu vuori puristaa kauluksen ympäri kiedottuna kaulaa, ja johtaa pullottaviin solmuihin, jotka nostavat paidan kaulukset koholle – ei siis ihme, jos inho kuristavia solmioita kohtaan syntyy helposti. Hienommissa solmioissa vuori on pienempi ja useimmiten villaa, joka säilyttää muotonsa hyvin. Kun solmion kääntää ympäri ja kappaleita raottaa, vuorimateriaali näkyy kyllä. Paitsi materiaalien perusteella, sadan euron solmiot voi myös karkeasti jakaa kahteen ryhmään. Joko asiakas maksaa tunnetusta brändistä sekä markkinoinnista, jolla tästä erinomaisuudesta tiedotetaan kaikkialla, tai sitten käsityöstä sekä ajasta, joka asusteen valmistamiseen on käytetty. Yksin hinta ei takaa esimerkillistä solmiota, mistä todisteena ovat sadat tyylitellyt muotihuonelogot keskinkertaisissa asusteissa.

Käsityöläisten solmiot leikataan, ommellaan ja viimeistellään yksi kerrallaan, kun taas budjettiratkaisut leikataan päällekkäin kasatuista kankaista ja ommellaan kokoon koneilla. Sadan euron solmioissa on usein käsin rullatut ja ommellut saumat, kympin solmioissa on litteät ja prässätyt saumat. Jussi Häkkinen, Suomen Herrainpukimon suunnittelija, kertoo solmion vievän ompelijan työpäivästä ainakin puoli tuntia, tarkimmissa töissä tunnin. Laadukkaissa silkeissä on voimakkaat värit sekä eläväinen pinta, joka vaihtaa sävyään valon määrän ja suunnan mukaan. Keskinkertaisissa silkeissä on vähemmän väriä ja hehkua. Laatusilkit luodaan seripainossa, jossa valikoidut värit painetaan kehykseen jännitetyn seulakankaan avulla silkin pinnalle. Yksi väri kerrallaan.

Kehnommissa silkeissä käytetään suihkutulostusta, jonka toiminta muistuttaa kotitulostinta, ja kaikki värit hoidetaan kerralla. Silkin laatua voi tarkastella paremmin miesten vaatehtimon näyteikkunan vierellä luonnonvalossa. Taiten tehdyssä satasen solmiossa asusteen kappaleiden välillä kulkee usein piilosilmukka, jonka pää löytyy solmion kapean kärjen luota. Se on merkki käsityöstä, takaa ompeleille hieman joustoa ja silmukasta vetämällä ompeleet saa myös kiristettyä. Laadukas solmio säilyttää solmun hyvin, palautuu käytön jälkeen alkuperäiseen muotoonsa ja sen kärki on vuorattu samalla materiaalilla mistä päällinen on tehty. Myös kapeamman pään pidike solmion takapuolella on samaa materiaalia kuin päällinen. Ero 10 euron ja 100 euron solmion välillä muodostuu siis materiaaleista sekä valmistustavasta. Kun kaulallaan on kokeillut molempia, valinnasta tulee toivon mukaan helppo ja selvä. Solmioinho myös katoaa vähemmän kuristavien kokemusten myötä.