Ben Silver

0

March 15, 2012 by Ville Raivio

Vuonna 1960 Ben Silver oli tiukan paikan edessä. Presidentti Kennedy oli noussut Yhdysvalloissa melkoiseksi tyyli-ikoniksi, joka ei kovin suuresti suosinut päällystakkien edustavaa maailmaa. Pahaksi onnekseen Silver oli erikoistunut juuri näihin olennaisiin vaatekappaleisiin, eikä myynti kulkenut entiseen malliin. Uuden idean edessä hänen yhtiönsä erikoistui klubitakkeihin sekä -nappeihin, joista jälkimmäiset olivat erittäin oleellisia erottamaan kantajansa tietyn yhteisön jäseneksi. Vuonna -78 Ben Silver siirtyi ajasta elegantimpaan ikuisuuteen ja yhtiön johtoon astuivat hänen tyttärensä miehensä kera. Yhdessä he laajensivat tarjontaa solmioihin sekä muihin asusteisiin, joiden suosion rohkaisemina Ben Silver siirtyi lopulta täydeksi miesten vaatettajaksi.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

BS erottuu edukseen huomattavan laajan asustevalikoimansa sekä räätälöityjen vaatteidensa ansiosta. Yhtiö vaatettaa tätä nykyä lapset, miehet ja naiset hyvin klassista muotokieltä edustavilla vaatteilla. Suurella itseluottamuksella Charlestonissa päämajaansa pitävä liike mainostaa raitasolmiovalikoimansa olevan maailman suurin.

Oman Ben Silver -mallistonsa lisäksi verkkokaupan valikoimaan kuuluvat seuraavat valmistajat:

http://www.bensilver.com/


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.