Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä

1

October 4, 2017 by Ville Raivio

Hyviä uutisia klassisen elämän ystäville: WSOY julkaisee tänä syksynä dokumentaarisen teoksen, joka kertoo, miten käy herrasmiehuutta tavoittelevalle suomalaiselle miehelle. Joonas Konstigin Vuosi herrasmiehenä ahtaa vuoden espoolaista perheenisän elämää kansien väliin, mutta klassisella otteella. Kirjasta toivon mukaan selviää, mitä 2010-luvulla voi oppia menneiden aikojen tapaoppaista, miekkailusta, ratsastuksesta, mittavaatteista ja itsensä haastamisesta. Kirja on kuin luotu Keikarin lukijalle, joten haastattelu kirjoittajan kanssa oli paikallaan.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Joonas_Konstig_Vuosi_herrasmiehenä_Keikarissa

 

VR: Miten idea teokseen syntyi?

JK: Toissa keväänä nuorin lapseni, poikani, täytti yhden vuoden. Olin ruokapöydässä hänen kanssaan ja katselin kuinka hän suuttui, paiskoi ruokaa ja alkoi huutaa protestina, eikä lopettanut sitten millään. Tajusin kauhistuneena, että pojalla on minun luonteeni. Jotenkin se, että näkee omat vikansa toistuvan jälkeläisissään, oli riittävän pysäyttävää. Halusin tehdä parannuksen. Ja koska olen kirjailija, halusin tehdä siitä kirjan ja tehdä sen kunnolla. Niinpä kesästä 2016 kesään 2017 elin vuoden herrasmiehenä ja koetin tulla paremmaksi ihmiseksi.

En aluksi osannut odottaa, mihin kaikkeen päätös johtaisi. Onneksi! Vuodesta tuli nimittäin elämäni vaativin niin sosiaalisesti, fyysisesti kuin henkisestikin, mutta samalla se oli hyvin antoisa.

 

VR: Millä perusteilla valikoit lähde- tai inspiraatiokirjallisuuden?

JK: Lähdin liikkeelle klassikoilla, mutta sain lisäksi hirveän hyviä vinkkejä tapaamiltani ihmisiltä. Esimerkiksi Chesterfieldin ja Castiglionen teokset olivat ohittamattomia eepoksia, mutta Suomessa vähän tunnettuja. Toisaalta sain esimerkiksi eräänkin Ville Raivion tavatessani yhden kirjan, joka sai minut miettimään, mitä pukeutumisellemme on tapahtunut, miksi aikuiset eivät enää pukeudu aikuisten vaatteisiin.

 

VR: Entä perusteet kirjassa esiteltyihin harrastuksiin, ilmiöihin tai haastatteluihin?

JK: Lähdin ritareista liikkeelle, koska ritariaate oli lähes vallankumous siinä, miten suhtauduimme ihmisiin ja etenkin naisiin. Ritareille ratsastaminen oli ensimmäinen taito, joten minun piti voittaa hevospelkoni. Miekkailu on sekin ollut herrasmieslaji, ja on sitä yhä. Rugby taas paljastui olevan täsmäase, jolla 1800-luvun yläluokan pojille on opetettu ryhmätyötä, vastuun kantoa ja luonteen karaisemista. Rugbyn aloittaminen nelikymppisenä oli aika hullua, mutta hetkeäkään en kadu. Yliopiston promootiojuhlia varten harjoittelimme vaimon kanssa tansseja, jotain missä olen taas kerran surkea, mutta mikä osoittautui sekin hauskaksi.

Haastattelin lukuisia asiantuntijoita, ja oli kunnia saada tavata muun muassa Tapaseuran Kaarina Suonperä sekä professori Matti Klinge. Sain myös tutustua muun muassa Kadettikouluun ja siihen, miten siellä kasvatetaan sotilaista herrasmiehiä. Se oli tällaiselle vanhalle sivarille hyvin opettavaista.

Mitä vaatteisiin tulee, ostin vuoden aikana muun muassa smokin, uuden puvun sekä tilasin mittatilaustakin turkulaisesta Herrainpukimosta. Frakin jouduin keväällä vuokraamaan, tästä kun tuli aika kallis vuosi muutenkin. Pelkäsin smokin ja frakin jäävän jotenkin vieraiksi itselleni, mutta nehän osoittautuivat todella hienoiksi asuiksi, joita pitäisi käyttää enemmänkin. Mittatilaustakin tilaaminen opetti miesten puvusta hirveästi yksityiskohtia istuvuudesta, joita en olisi koskaan tullut ajatelleeksi.

 

VR: Mitkä ovat tavoitteesi kirjalle?

JK: Lukijoiden tavoitteet ovat edellä. Laitoin itseni ja kroppani likoon, että kirjasta tulisi mahdollisimman kiinnostavaa luettavaa. Toivon, että lukija viihtyy kirjan parissa ja ehkä oppii sieltä yhtä ja toista kiinnostavaa. Ensimmäiset lukijat ovat myös kuulemma nauttineet kovasti kirjan henkilökohtaisuudesta ja itseironiasta. Eihän se yhtään haittaisi, jos joku näkisi kirjan luettuaan elämänsä vähän eri lailla.

 

VR: Mitä opit tai miten ehkä muutuit teoksen työstön aikana?

JK: Oli raskastakin ymmärtää vuoden aikana, millainen houkka olen ollut läpi ikäni. Olen entinen punkkari, joka jatkoi sitä samaa punk-eetosta ja kapinointia kaikkea vastaan tänne keski-ikään asti. Mutta koetan kirjassa pelkän itseruoskinnan sijasta kuvata, miten herrasmies elämänsä olisi hoitanut, että siitä on lukijoillekin hyötyä. Työstin paljon asenteitani maailmaa kohtaan ja toisia ihmisiä, erityisesti naisia kohtaan. Ehkä kaikkein suurin muutos tapahtui suhteessa vaimooni. Hän oli aluksi sanotaanko että vähintäänkin skeptinen projektiani kohtaan, mutta nyt jälkikäteen hyvin tyytyväinen. Vuosi herrasmiehenä on hoitanut parisuhdettani. Meillä menee nyt paremmin kuin koskaan.

Tavallaan kirjan paradoksi on, että vaikka keskityn itseeni ja kirjoitan itsestäni enemmän kuin koskaan, se auttoi minua pois itsekeskeisyydestä ja pois oman navan tuijottelusta ja pois sellaisista kuvitelmista, että oma yksityinen älyni riittäisi löytämään totuuksia vaikka siitä, mitä hyvä elämä on.

 

VR: Miksi aikoinaan syntyi käsite herrasmiehestä erotuksena tavanomaiseen mieheen?

JK: Alunperin herrasmies, gentilhommegentleman ja niin edelleen viittasi jaloon syntyperään. Gentleman esimerkiksi ei tarkoita “herkkää miestä”, vaan tulee latinan sanasta gens, joka tarkoittaa sukua. Mutta oli kiinnostava löytää lähdekirjoista, että yhä uudestaan ja uudestaan on keskiajalta meidän aikoihin asti huomautettu, että pelkkä sukutausta ei riitä mihinkään, olennaista on “sydämen aateluus” – herrasmies määritellään sitten vuosisatojen kuluessa yhä vahvemmin sen mukaan, miten hän käyttäytyy, ei miten jaloon sukuun hän on syntynyt. Herrasmiehuus paljastui olevan enemmän kuin vain koodisto sille, miten käyttäytyä ruokapöydässä tai miten pukeutua. Se on ollut hyvän ihmisen ja hyvän elämän ihanne vuosisatojen, ellei vuosituhansien ajan.

Oli kiinnostavaa oivaltaa esimerkiksi, miten käytöstavoissakin on sisäänkoodattuna paljon hiljaista tietoa hyvästä elämästä. Esimerkiksi oman naisen kohtelu opettaa meitä ikään kuin piilo-opetussuunnitelmana kohtelemaan häntä aina yhtä hyvin kuin silloin suhteen alussa, kun halusimme tehdä häneen vaikutuksen huomioimalla häntä. Ilman käytöstapoja oman puolisonkin ottaa helposti vain itsestäänselvyytenä, jonka eteen ei tee mitään työtä. Parisuhteesta tulee se vanha vitsi että “rakastan rakastan, olenhan minä sen jo kerran sanonut ja ilmoitan jos asia muuttuu”. Mutta autapa vaimolle takki päälle, avaa ovet ja nosta hänelle aina ensimmäinen malja, niin et voi laiminlyödä häntä. Teot määrittelevät sanoja enemmän.

 

VR: Onko “herrasmiestä” enää olemassa 2010-luvun Suomessa?

JK: Herrasmiehiä on aina, vaikka herrasmiehen ihanne ei ole enää niin vahva kuin vaikka vielä puoli vuosisataa sitten. Heidät tunnistaa yleisestä kunnioituksesta yhteistä ihmisyyttä kohtaan, niin lähimmäisten kuin itsensäkin ihmisyyttä. Tämä kunnioitus sitten näkyy päälle etenkin huomaavaisena käytöksenä ja pukeutumisena. Pukeutuminenkin on siis tapa osoittaa kunnioitusta.

Tietynlainen henkilökohtainen arvokkuus, se mitä roomalaiset kutsuivat sanalla gravitas, on sekin yhä relevantti ihanne kaikille niille, jotka haluavat edetä elämässä ja yhteiskunnassa.

 

VR: Miksi Keikarin lukijan olisi hyvä inspiroitua herrasmiehuudesta?

JK: Herrasmiehen tie ei ole kaikille. Se on jatkuvaa vaativaa työtä itsensä parantamisessa, ja vaatii monesti muiden asettamista itsensä edelle, eikä tätä tietä voi tuputtaa kenellekään. Mutta Keikarin lukijoille se voisi olla erityisen hyödyllistä, koska tyylikkäästi pukeutuvina miehinä heiltä ehkä usein oletetaan, että he ovat herrasmiehiä myös vaatteidensa alla. Itse asiassa herrasmiehuus tulee helpommin, kun on jo valmiiksi pukeutunut rooliin. Vaatteet muokkaavat meitä, ja niin tutkimusten kuin omien kokemusteni mukaan me käyttäydymme itsekin eri tavoin eri lailla vaatetettuna. Asiallinen pukeutuminen esimerkiksi kannustaa tavallaan “asiallisempaan” käytökseen. Tästä tulee positiivinen noidankehä – me käyttäydymme kunnioittavammin toisia kohtaan ja he meitä kohtaan.

Lopuksi, Keikarin blogissa lukee tuo Beau Brummelin viisas motto: että jos mattimeikäläinen kääntyy katsomaan vaatteitasi, yrität liikaa. Se on oikeastaan aika hyvä ohje myös herrasmiehuudessa. Herrasmies on monesti vähän kuin Clark Kent tai salainen agentti, joka vain tekee asioista sulavampia ja mukavampia muille. Siitä ei ole tarkoitus tehdä numeroa. Olen tietysti itse epäonnistunut tässä ennätyksellisen nopeasti, jo kirjan nimessä, mutta älkää antako sen estää teitä.

Kuva: Veikko Somerpuro, WSOY


1 comment »

  1. Heidi ja Mikko says:

    Mahtava haastattelu! Antoi paljon infoa kirjasta, jonka ehdottomasti aiomme ostaa, niin miehelle kuin isillemme joululahjaksi :)
    Myös naapureina olemme havainneet postitoivisen muutoksen, mahtava asia! Tätä kirjaa todella kannattaa mainostaa suomalaiselle luolamiehelle! #suomi100

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.