RSS Feed

Helmiäinen

2

July 19, 2015 by Ville Raivio

Helmiäinen (engl. nacre tai mother of pearl) on kauniisti valoa taittava materiaali. Tämä komposiittiaine on peräisin joidenkin nilviäislajien sisäkuoresta, jolla eliöt suojaavat itseään lialta ja loisilta. Valtaosa helmiäisestä on kalsiumkarbonaattia, jota löytyy myös marmorista. Se on erityisen suosittu nappimateriaali, sillä helmiäinen on vahvaa ja taittaa valoa kauniisti väriä vaihtavan spektrin muodossa. Helmiäinen myös muodostaa aitojen koruhelmien ulkopinnan. Materiaali muutetaan napiksi perinteisellä keinolla.

Helmiäinen_ja_helmiäisnapit_Keikarissa

Ensin poistetaan nilviäisten ulompi kuori ja sen jälkeen isketään halutun kokoisia ympyräkuvioita sisäkuoren läpi. Tämän jälkeen palasiin porataan reiät, ne hiotaan haluttuun muotoon ja viimeistellään. Vähemmän laadukkaat kuoret usein värjätään, jolloin valoa taittava ominaisuus säilyy, mutta napin alkuperäinen väri vaihtuu. Perusväriltään helmiäinen vaihtelee liki mustasta vitivalkoiseen ja on riittävän tiheää murtaakseen ompelukoneen neulan. Valkoiset vaatenapit ovat yleisempiä takeissa ja paidoissa, kun taas miltei pikimustat voivat sopia myös pukukäyttöön.

Amerikan luonnonhistoriallinen museo kertoo Sumerin kuninkaallisista haudoista löydetyistä soittimista ja koriste-esineistä, jotka on koristeltu helmiäisupotuksin. Erityisesti maailmankuulut Urin hopealyyrat, joiden syntymäajaksi radiohiiliajoitus arvioi 2600-2400 eaa., ovat mainioita esimerkkejä materiaalin ajattomuudesta. Roomalaisille helmiäinen oli vallan ja vaurauden symboli, kreikkalaiset uskoivat sen tuovan rakkautta. Helmiäinen on siis yksi vanhimmista ihmisen suosimista koristemateriaaleista, jonka syvä hehku kiehtoo ja yhdistää kansoja.

Koriste-esineiden ja soitinten ohella korut sekä napit ovat olleet helmiäisen omin kohde vuosituhansia. Helmiäisnapit olivat perin suosittuja jo 1700-luvun Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa. Niihin kaiverrettiin korukuvioita sekä kuva-aiheita, ja ylhäisön käytössä myös jalokiviä yhdistettiin hohtaviin nappeihin. Vasta 1940-luvulta alkaen helmiäisnapit ovat jääneet harvemmalle käytölle, sillä uusi muoviteollisuus tarjosi huokeita, vahvoja nappeja samalla kun kätevät metalliset vetoketjut syrjäyttivät hitaasti napitettavan sepaluksen.

Valtaosa 2000-luvun helmiäisestä on peräisin turbaanisimpukasta, helmisimpukasta, Tectus niloticus -etanasta ja viljellystä makeanvedensimpukasta. Niiden kauppaa valvotaan sekä säädellään maailmanlaajuisen CITES-sopimuksen avulla, jotta hyödylliset nilviäiset eivät katoaisi napinhimon vuoksi. Helpoin tapa selvittää epämääräisen napin alkuperä on pieni puraisu tai sormeilu: helmiäinen tuntuu hyvin kovalta sekä kylmältä, ja se myös kolisee hammasta vasten. Sattumoisin helmiäisen kimmoisuus on suurempi kuin keinotekoisissa komposiittimateriaaleissa.
Siis suomeksi se on erittäin vahvaa.

Mikä parasta: laadukkaasta helmiäisestä saa parhaimmillaan vuosikymmeniä kestävä nappeja, jotka edustavat ajatonta, kierrätettävää ja kaunista tyyliä. Ohuet napit murtuvat herkästi pesukoneessa, mutta paksut kestävät. Samoin heikkolaatuiset helmiäisnapit kestävät huonommin ja taittavat valoa heikommin. Kauluspaitojen ohella helmiäisnapit ovat yleisesti käytössä neuletakeissa, housuissa ja irtotakkien napeissa. Erilaista ilmettä vanhalle takilleen saakin pelkkien nappien vaihdolla. Erityisesti kevään ja kesän kevyet irtotakit ovat erinomainen pari helmiäiselle, joka heijastaa koko spektrin kauniimmin kuin muut.


2 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Kiitosta, tämä unohtuikin. Lisätty.

  2. Lauri says:

    Vieläkin helpompi tapa on koskettaa nappia jollakin lämpöherkällä elimellä, kuten huulella. Helmiäinen tuntuu selvästi kylmemmältä kuin muovi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *





Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari