Sanna Palosaari, 40, on yksi harvoista suomalaisista jalkinemestareista, joilla on kunnia työskennellä alan legendoille. Aiemmin Keikarissa haastateltu Teemu Leppänen on James Taylor&Son -yhtiön koulima ja luo jalkineita osana G.J. Cleverleyn vakiojoukkoa, Sanna Palosaari puolestaan on saavuttanut mestaruuden John Lobbin huomassa ja työskentelee itsenäisenä valmistajana. Kiitos tämän toisen mestarin löytämisestä kuuluu Keikarin foorumin yhdessä ketjussa vinkanneelle lukijalle, jota ilman en todennäköisesti olisi tutustunut Palosaareen. Jalkinemestareilla ei nimittäin turhan suuri profiili ole, vaikka taiten luodut  jalkineet ovat lähempänä käyttötaidetta kuin pelkkiä hyödykkeitä. Ilokseni myös toisella käsityön taitajalla oli aikaa haastatteluun.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

“Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen opiskelin tekstiilitaiteita Kuusamossa, Kajaanissa ja Kuopiossa, kunnes vaihdoin suuntani jalkineen valmistukseen. Valmistuin artenomiksi Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemisasta vuonna 1997. Kuopion koulun aikaan suoritin 6kk työharjoittelun Lontoossa suomalaisen kenkasuunnittelija Hedi Raikamon luona seka James Taylor & Son -liikkeen kenkäkaupassa. Harjoittelun jälkeen päätin, että valmistuttuani Kuopiosta tulen takaisin lontooseen ja haen itselleni oppisopimuspaikan jostain Lontoon kenkäkaupasta. Halusin oppia kängantekemisen kunnolla ja Lontoo on siihen paras paikka, sillä täällä on pitkät perinteet ns. herrasmiespukeutumiskulttuuriin. Olin onnekas ja sain paikan heti John Lobb Ltd.:sta. Ensiksi työskentelin nahanleikkaajana [eng. clicker], kunnes sain pomoni vakuutettua, että myos nainenkin voi olla hyvä kengäntekijä, se kun on aina ollut ns. miesten ammatti. Tällä hetkellä meitä on noin viisi naistekijää. Minun mestarini oli iäkäs englantilainen kengantekijä, jolta opin lähestulkoon kaiken viiden oppisopimusvuoden aikana.

Vuonna 2002 sain kuningatar Elizabethin QEST-apurahan, jonka avulla minulla oli mahdollisuus vierailla muiden kengäntekijöiden luona ympäri Englantia. Olin ensimmäinen ulkomaalainen, jolle tämä apuraha oli myönnetty. Apurahalla sain myös laajennettua työvälinekokoelmaani, sillä jokaisella kengäntekijällä on omat työkalunsa ja niiden kokoamiseen menee yleensä monta vuotta, sillä vanhoja työkaluja on hyvin vaikea löytää. Markkinoilla on myös uusia, mutta eivät ne ole yhtä laadukkaita kuin vanhat työkalut. Minä en käytä työssäni mitään koneita, vaan kengät on täysin käsintehtyjä, jonka takia keskihinta kenkäparille on n. £2800. Hinta vaihtelee materiaalista ja tyylistä riippuen. Yhden kenkäparin valmistamiseen arvioitu kokonaisaika on noin 6kk. Siihen kuuluu jalan mittaus, lestin teko, päällisten kaavoitus ja ompelu, kengän teko ja viimeistely.

Oppipoika-ajan jälkeen siirryin freelanceriksi omaan työhuoneeseeni ja töitä on riittänyt. Minun asiakkaisiini kuuluu mm. kuningatar Elizabeth, Madonna ja David Beckham, mutta suurin osa asiakkaistani on minulle tuntemattomia. Pääasiassa teen miesten kenkiä, mutta jonkun verran teen kenkiä myös naisille. Olen myös jonkin verran opettanut  kengäntekoa työhuoneellani. On ihana huomata, kuinka ihmiset ovat yhä kiinnostuneita vanhasta käsityöläisammatista. Varsinkin japanilaisilla on suuri kiinnostus alaani kohtaan. Oma tyylini on hyvin klassinen, kenkähyllystäni löytyy mm. chelsea- bootsit ja muutama pari brogue-kenkiä. Niitä on helppo yhdistellä niin farkkujen kuin hameidenkin kanssa. Tällä hetkellä ainakin Lontoossa broguet ovat naisilla hyvin suosittuja. En ole koskaan kokenut olevani pakkomielteinen jalkineista, mutta kyllä täytyy myöntää että nykyään kun tapaan uusia ihmisiä, niin ensimmäiseksi vilkaisen mitä heillä on jalassaan. En seuraa kenkämuotia lehdistä  tms., koska koen muodin liikkuvan liian nopeaan ja se on minulle merkityksetöntä. Minä luotan klassisiin linjoihin.

Jos menen ns. highstreet-kenkäkauppaan, niin minun on hyvin vaikea loytää kenkiä joista pidän, sillä olen hyvin kriittinen materiaaleista ja mm. kengän kärjen ja kannan muodosta. En suostu maksamaan 200 puntaa saappaista, jos nahka ei ole täydellistä, joten senpä takia päätin tehdä itselleni uudet kengät kunhan joudan. Se ei ole helppoa nyt, kun minulla on kaksi poikaa ja työskentelen osapäiväisesti, mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa. Minulla on englantilainen avomies sekä kaksi poikaa (10kk ja 3v). Mieheni oli tavatessamme vannoutunut lenkkareiden käyttäjä, mutta tässä muutamassa vuodessa olen saanut aikaiseksi hänellekin muutamat kengät. On kiva nähdä kuinka kotimme tennarikasa on pienentynyt huomattavasti.

Mielestäni jakaisen nuoren miehen kaapissa tulisi olla vahintään yksi pari sekä mustia että ruskeita nahkakenkiä. Brogue-, munkki- tai oxford-tyylit ovat klassikkoja. Niitä tulee hoitaa, jotta ne näyttävät hyvältä joka käyttökerralla ja kengissä tulisi pitää lepolestit jotta muoto säilyy.  Vaikka kukaan ei sitä halua myöntää, tosi on että meidän jalat hikoilee, joten samaa kenkäparia ei tulisi koskaan pitää kahta päivää peräkkäin. Kenkien pitää antaa kuivua!”

Kuvat: © Sanna Palosaari