Keikari.com

Kun suomalainen mies haluaa vähän parempaa, hän ostaa liki poikkeuksetta Burberryn tai Hugo Bossin tuotteita. Molemmat ovat laadullisesti ihan mukavia valmistajia, mutta hinnat eivät vastaa laatua. Molemmat valmistajat suosivat alihankintaa voittojen kasvattamiseksi. Kun ostoskassiin päätyy Bööberi tai Possi, useimmiten se on valmistettu jossakin päin Eurooppaa sellaisessa tehtaassa, joka on tehnyt parhaan urakkatarjouksen. Kun tekijä vaihtelee, vaatteiden viimeistely vaihtelee, eikä tavaramerkin omistajan hommaa ole kuin mallistojen suunnittelu ja kova markkinointi. Suuri osa Bossin tai Burberryn hinnasta tulee juuri suurista markkinointikustannuksista, joissa teeveen katsojalle tai lehden lukijalle kerrotaan heidän vaatteidensa olevan tosi jees ja oikein siistii. Tämän seurauksena nämä valmistajat käyttävät vähemmän rahaa kankaisiin ja materiaaleihin. Samalla summalla voi saada enemmän, kun vain suosii vähemmän mainostavaa tekijää.

Ongelmana on tietysti se, kun kuluttaja ei tiedä laatuvalmistajista. Kaikki tuntevat Bossin ja Burberryn, eivätkä niiden vaatteet ole aivan hurjia hinnoiltaan. Sitten on vielä tuo tartaanikysymys: Burberryn tartaanikuvio (house check) on tunnistettavuudessaan ärsyttävä. Se ilkkuu katsojalle visuaalisena symbolina omistajansa vauraudesta, ja tulee jokin päivä Saturnuksen tavoin ahmimaan poikansa eli kasvamaan vaatetta suuremmaksi. Vastaava ärsyttävyys löytyy Mulberryn tartaanista sekä kaikista suurista valmistajalogoista. Detaljina Burberryn house check on ihan mukava. Siis silloin, kun se näkyy vain käyttäjälle itselleen joko takin vuorissa tai piilossa.

Pikkutakkiin ommellun rintataskun ainoa fuktio on taskuliinan säilyttäminen. Mikäli taskun jättää tyhjäksi, on takki vajaa. On kummallista, että taskuliinaa käyttämällä onnistuu jopa erottumaan joukosta – yksi esimerkki lisää köyhtyneestä pukeutumisen kulttuurista. Valkoinen taskuliina on toki suuri, suuri klassikko, mutta myös erinomaisen tylsä valinta. Maailma on täynnä värejä ja kuvioita. Perusliina on niiden edessä kyllästys.

Muistettavaa: smokin kanssa värillinen ja kuviollinen taskuliina on erinomainen valinta, frakin kanssa valkoinen on ainoa oikea valinta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö valkoinen frakkiliina voisi olla hienovaraisesti kuvioitu.

Tämä mielessä alla on lyhyt johdatus taskun somisteen taitteluun.

Montaa aasialaisen räätälin tekemää pukua tai irtotakkia olen kirpputorilla hipelöinyt, mutta niiden laatu on useimmiten surkeaa. Kankaat ja yksityiskohdat ovat ala-arvoisia, viimeistely ontuvaa. Tähän joukkoon tummaan mahtuu silti aidosti tasokkaita toimijoita, joiden laatu ei juuri kalpene vaikkapa englantilaisten huokeamman tason liikkeistä. Alla kirpputorilta kauhaisemani Super Fashions -liikkeen irtotakki, joka on alusta loppuun silkkaa käsityön juhlaa. Taskujen vuoressa käsityön hieno epäsymmetrisyys näkyy ainoastaan omistajalle, napinlävet on viimeistelty tiuhaan ja tarkkaan, kainaloissa on kankaiset hikisuojat, jotka lisäävät käyttöikää. Mikäli Aasiaan eksyy ja päättää tuliaisiksi teettää jotakin kaunista, on erittäin hyödyllistä hakea verkon tyylifoorumeilta suosituksia. Mikäli jokin liike on saanut reilusti kehuja, esimerkkinä vaikkapa legendaarinen W.W. Chan, näihin kokemuksen ääniin voi luottaa. Laadukas aasialaispuku maksaa vähintään 300 euroa, ei valmistu aivan parissa päivässä, eikä taatusti ennen useampaa välisovitusta. Moni liike voi ilman muuta ottaa mitat, leikata puvun niiden mukaan ja postittaa tilauksen Suomeen sen valmistuttua, jos haluaa uhkapelata.

Etelä-Carolinan osavaltiossa majaileva herra Thompson oli ehdottoman ystävällinen ja salli taskuliinataiteensa julkaisemisen blogissani. Kun löysin hänen esittelemänsä Rosette-mallin, joka on yhä kaunein näkemäni, minun täytyi julkaista se muidenkin nautittavaksi.

Erikoista taskuliinaa rakastavien onneksi Thompson myy valmistamiaan asusteita myös verkkokaupassa:

http://www.wix.com/w-j-thompson/razorsquares

Valmis taskuliina: