Brummelliaanista

0

November 15, 2008 by Ville Raivio

“Minulla ei ole muita lahjakkuuksia kuin pukeutuminen; nerokkuuteni on vaatteiden pitämisessä”.

— Beau Brummell


Mittatilauspuvun ja tilauspuvun eroista

2

November 14, 2008 by Ville Raivio

On aika korjata virhekäsityksiä, jotka ovat aivan liian tavanomaisia sanaston suhteen. Mittatilauspuku valmistetaan alusta loppuun tehtaalla, josta se saapuu liikkeeseen ja mahdollisesti tarvittavia korjauksia tehdään asiakkaan toiveesta. Ensimmäisen tapaamisen yhteydessä asiakas kokeilee yleensä sovituspukua, jonka mittoja muuttamalla oma versio tehdään. Toinen sovitus on edessä, kun tilaus on saapunut. Räätäli- tai tilauspuvun hankkiessaan asiakas tapaa räätälin, joka ottaa hänestä mitat. Tämän jälkeen valitaan kangas ja puvun malli, jonka jälkeen taitaja ryhtyy käsityöprosessiin. Kun ensimmäinen keskeneräinen pukuluonnos on valmis, asiakas saapuu sovitukselle. Tämän jälkeen mahdolliset muutokset laitetaan toimeen ja asiakas saapuu sovittamaan yhä valmiimpaa pukua vielä toisen kerran, mahdollisesti jopa kolmannen tai neljännen. Työtä puvun parissa räätälille kertyy alkaen 40 tuntia – tietenkin rakenteesta, yksityiskohdista ja mallista riippuen. Missä mittatilauspuku on kompromissi, jolla ylleen saa jotakin mainiosti istuvaa ja melko lailla oman maun mukaista, tilauspuku on käsityöläisen luomaa taidetta, jonka suhteen kompromisseja ei tarvitse tehdä. Rajoituksia ei ole – pukuunsa saa vaikkapa taskun savukerasialle, linkkuveitselle tai savukoneelle.


Brittiläinen, italialainen ja amerikkalainen tyyli

0

November 13, 2008 by Ville Raivio

Kolme eniten miesten klassiseen tyyliin vaikuttanutta maata ovat Iso-Britannia, USA ja Italia. On aika kirjata lyhykäisesti mitä tarkoittaa amerikkalaisesta, italialaisesta taikka brittiläisestä tyylistä puhuminen. Seuraavat ovat tietysti kärjistyksiä, sillä alueellisia eroja löytyy kaikkialta.

Iso-Britannia
Ei voi kiistää, etteikö taiten puettu kuninkaallisen saaren mies olisi ihanteellinen herrasmiehen kuva. Koko kuva gentlemanista on satavuotinen etiketin, yleisen kulttuurisen kohteliaisuuden ja ritarillisen jalouden sulatelma. Kärjistäen brittiläisessä tyylissä takin hartioita on topattu univormuista tutun jämäkän profiilin saamiseksi. Housujen vyötärö on korkea, takin helmat pitkät, takahalkioita yksi tai kaksi. Housut ovat lantiolta korkeat, lahkeista kapeat. Upslaakit ovat mahdollinen lisä, ja yleisesti vaatimattoman hienostuneisuuden normi on saaristolla vahva. Mies haluaa näyttää samalta kuin muutkin sosiaaliseen piiriinsä kuuluvat.

Italia
Ilmasto on vaikuttimista suurin italialaisen ainutkertaisuuden muotoutumisessa. Kun lämpöä valuu päälle pitkälti yli kahdenkymmenen, kankaiden täytyy olla kuin toinen iho, eikä lukuisilla kerroksilla kikkaileminen onnistu, jos mielii säilyä hikoamatta. Siinä missä britti vähättelee, italiaano korostaa itseään ja leikittelee kehonsa ulottuvuuksilla. Suorastaan maaninen tarkkuus yksityiskohtia, istuvuutta, materiaaleja sekä valmistustapaa kohden yhdistää maan tarkasti pukeutuvia herrasmiehiä. Ei ole mitenkään tavatonta, että koko vaatekaappi laitetaan kokonaan uusiksi parin vuoden välein, jos siihen on varaa. Italialaiset pikkutakit ovat lyhyempiä, niiden hartiat vähemmän topattuja, housut kapeampia, solmiot ovat suoria ja kapeita. Ennen kaikkea pukeutumiseen suhtautuminen ja vaatteiden yllään kantaminen erottavat Italian uroot edukseen: karhea maskuliinisuus kohtaa feminiinit värit ja kuviot, joiden yhdistelmä koituu monen maassa turistina pyörivän naaraan tuhoksi. Marco Meikäläinen on eroottinen.

USA
Amerikan mies ei halua tinkiä mukavuudesta. Leikkaus, materiaalit ja istuvuus tavoittelevat miellyttävää tunnetta, jossa helppo oleilu on mannaa. Britin tavoin amerikkalainen ei halua liikoja erottua, mutta todennäköisesti hän käyttää enemmän rahaa vaatteisiin. Jos palkka sallii, niin sanotun menestyksen myös halutaa näkyvän. Jenkki ei fetisoi pukujensa suhteen, mutta hän haluaa yksilöllisyyttä ja kilpailee asuillaan. Housut ovat vyötäröltä korkeat, yleisesti käänteettömät, mukavuussyistä olkaimia ei ole hylätty. Pukujen hartialinja on pyöreä ja luonnollinen. Yleisesti takkien ja housujen leikkaus on hyvin väljä, jopa roikkuva ainakin italialaiseen tyköistuvuuteen verrattaessa.


Tod’s

0

November 13, 2008 by Ville Raivio

Tod’s-yhtiön tarina lähti liikkelle 1920-luvulla, kun nykyisen johtajan, Diego Della Vallen, isoisä Filippo perusti vaatimattoman kenkäverstaan kellariinsa. 70-luvulla Diegosta tuli toimitusjohtaja, ja hän päätti tehdä Tod’sista teollisen yhtiön. Kaikki kengät, laukut ja asusteet ovat yhä käsin tehtyjä yhtiön yhdeksässä tehtaassa. Materiaalien hankintaa, tuotantovaiheita ja valmiiden tuotteiden laatua valvotaan Tod’sin päämajasta, jotta erinomainen laatu pysyisi yllä. Della Vallen perhe omistaa yhä valtaosan Tod’s-yhtymän osakkeista, ja Filippon luomia perinteitä vaalitaan hellästi.

Tod’sin tavaramerkiksi on vuosien varrella muodostunut rento loufer-malli, jossa on 133 kuminyppylää pohjassa. Paha kyllä se ei ole kovin esteettinen eikä kestäväkään, mutta huolettomiin kesän päiviin kuitenkin hauska lisä.

http://www.tods.com/home.html?region=eu&lang=en




Borrelli

0

November 13, 2008 by Ville Raivio

Luigi Borrelli perusti nimeään kantavan yhtiön Napolissa vuonna 1957. Hän oli oppinut vaatevalmistuksen äidiltään, joka työskenteli tätinsä vaatefirmassa vuosisadan alusta lähtien. Luigi kiersi kilpailevien yritysten liikkeissä ja tarkasteli kokoelmien yksityiskohtia, jotka hän muokkasi Borrellille sopiviksi. Hän päätti keskittyä yrityksessään vain korkealaatuisimpien vaatteiden valmistamiseen ja käsityötaitojen ylläpitämiseen.

80-luvun alussa Luigin poika Fabio siirtyi johtoon. Tarkat yksityiskohdat (joista yhtiön tuotteet erityisesti tunnetaan), helmiäisnapit ja parhaat italialaiset kankaat ovat yhä esimerkkejä eleganssiin paneutumisesta. Kaikki vaatteet ovat käsin viimeistelyjä, solmiot kokonaan käsityötä. Borrelli on erinomainen esimerkki Napolin tyylistä ja yksi parhaista valmistajista, joita Italialla on tarjota.

http://www.luigiborrelli.com/english/index_en.htm




Copyright © 2023 Ville Raivio









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.