Vaatekauppa Nicolas
1December 14, 2008 by Ville Raivio
Aina yhtä valloittavan ja eksentrisen Fredrikinkadun numerossa 22 sijaitsee Nicolas. Huippulaadulle omistautunut liike saattaa ohikävelevältä hukkua kokonaan, sillä pienen profiilin pitäminen on avainasia. Näyteikkunasta saa toki kuvan, minkä alan putiikista on kyse, mutta sisään astuttaessa kokonaisvaltainen elämys saa vallan. Erityisesti Nicolas panostaa asiakaspalveluun.
Kanta-asiakkaat pääsevät katselemaan lävitse kiitettävän avokätisiä -30% aina -50% asti alennettuja tuotteita ennen muita. Lisäksi omistaja ilmoittaa henkilökohtaisesti valikoiduille asiakkaille uusien vaate-erien saapumisesta. Mainitsemisen arvoinen on myös liikkeen kerran vuodessa pidettävä kirpputori, jolloin laatua saa jopa 70 prosentin alennuksella.
Timo Talvio, 59, hankki aikoinaan ravintola-alan koulutuksen, mutta elämänmittainen rakkaus vaatteisiin ja pukeutumiseen sai miehestä vallan. Vaatetuskouluja hän ei ole tarvinnut, sillä intohimo ajoi Talvion opettelemaan alan salat omatoimisesti. Hän on toiminut vaatteiden parissa 25 vuotta, yhtä kauan kuin Nicolas on ollut pystyssä. Hänen poikansa avustaa ajoittain liikkeessä, ja vaimonsa pitää D’anna-liikettä samaisen kadun alkupäässä.
Alkuaikojen ensimmäisistä valinnoista löytyy yhä vankka valikoima Cornelianin ja Armanin vaatteita. Tyypillisiä asiakasryhmiä on useampi: yhtäältä työkseen pukeutuvat bisnespuolen herrasmiehet, toisena pukeutumista rakastavat esteetikot, kolmantena laatutietoiset ulkomaalaiset. Talvion mielestä asiakkaan tulisi valita Nicolas valikoiman, laadun ja erinomaisen palvelun vuoksi.
Edustettuja valmistajia:
- Giorgio Armani
- Cornelianin Collection-, Trend- ja Corneliani-mallistot
- Antonio Marras
- Dolce&Gabbana
- Vaihtuva valikoima muita laatuvalmistajia, kuten Borrelli, Kenzo, yms.
Harvinaislaatuisin tällä hetkellä liikkeessä oleva tuote:
Dolce&Gabbanan neck warmer (kuva alla), jossa muotihuone on yhdistänyt hupparin ja kaulaliinan melkoisen jännittäväksi asusteeksi.
Heikkoa: ilmalämpöpumpun sisäyksikkö, joka tuhoaa muutoin harmonisen sisustuksen.
Yhteystiedot:
Nicolas
Fredrikinkatu 22
09-666961
Kuvista suuri kiitos luottokuvaajalleni toiminimi Masarazzille.
Category Vaatehtimot
eBay
1December 14, 2008 by Ville Raivio
eBay on maailmankaikkeuden upein verkko(huuto)kauppa, jossa korkealaatuista ja halpaa vaatetta mielivä voi vierailla. Omien löytöjeni joukkoon lukeutuvat: Savile Row -räätäli Huntsmanin käsintekemä tweed-takki, jonka kangas on vain kyseiselle liikkeelle kudottua; vähävahinkoiset käsintehdyt ja uudet Church’s-kengät; Sea Island -puuvillainen Turnbull&Asserin liki käyttämätön kauluspaita; kolme Polo Ralph Laurenin uutta vastaavassa kunnossa olevaa pukua á 80 euroa – sisältäen postikulut. Tämä on vasta jäävuoren huippu.
Käytän eniten eBay.co.uk -sivustoa, koska Englannissa korkeaa laatua arvostetaan aivan toisin kuin muualla, ja siellä klassinen räätäliperinne yhä elää. Postikulut ovat siedettävät eikä pakettejaan joudu odottamaan kauaa. Sivuston avulla on myös mahdollista huutaa tuotteita, jotka on lisätty muihin eBay-maihin, kuten Amerikkaan, Japaniin tai Ranskaan.
Vinkkejä kaupankäyntiin kahden vuoden kokemukseni perusteella:
- osta vain myyjiltä, joiden palautearvo on korkea – luotettavimmat näistä ovat power seller -merkittyjä, tai selkeästi yrityksenä toimivia
- pyydä aina tarkat mitat useasta kohdasta
- pyydä lisäkuvia, jos kunto askarruttaa
- maksa mukisematta ja nopeasti Paypal-sivuston kautta, sillä eBay tarjoaa näin tehdyille siirroille rahat takaisin -takuun
- lue sivuston käyttöohjeet tarkasti läpi ennen kuin ryntäät korkean laadun äärelle
- jos tuote on uusi ja hinta vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, on suuri todennäköisyys että kyseessä on väärennös
- koska potentiaalisia ostajia on miljoonittain, kannattaa aina tehdä tarjous todella niin suureksi, kuin tuotteesta uskallat maksaa
- mikä tärkeintä: pidä lompakollesi kovaa kuria, sillä loistavien eBay-huutojen menestyksekäs loppuunsaattaminen aiheuttaa riippuvuutta ja spontaanien huutojen lisääntymistä
Category Verkkokaupat
Seuraamisen arvoisia pukeutujia
7December 13, 2008 by Ville Raivio
Lukija nimeltään Jukka pyysi juttua miehistä, jotka ovat nykyajan herrasmiehiä näyttämättä kuitenkaan vanhanaikaisilta. Kuvia laittaisin mielelläni, mutta tekijänoikeus ei armahda. Lukijan harteille jää siis hakukoneiden ja lehtien selailu kuvien toivossa En voi kuin tarjota subjektiivisia totuuksia tällä haavaa, ja perustelut ovat hankalia kuvitta. Ohessa kuitenkin pieni lista tunnetuista suomalaisista, joiden pukeutumista on nautinnollista seurata.
Päivitys: selailtuani tänään Kokoomuksen Nykypäivän extra-liitettä, olen huomannut etteivät herrat Stubb ja Katainen olekaan seuraamisen arvoisia. Miesten jalkinevalinnat ovat auttamattoman kelvottomia. Koska erinomaiset kengät voivat pelastaa kehnommankin kokonaisuuden, he ovat auttamatta avun ulottumattomissa. Sauli Niinistön reunoskengät ovat selvästi eri sarjassa, mutta malli kehno. Kun edellämainitut miehet karsitaan listasta, jäljelle jäävät:
- Björn Wahlroos
- Matti Klinge
- Martti Ahtisaari (pelkästään sen vuoksi, että hän teettää pukunsa räätälityönä ja suosii vaatimatonta kokonaisuutta)
- Jorma Uotinen (ei niinkään klassisuutensa, vaan omalaatuisuutensa vuoksi)
Lista on lyhyt, koska maamme kulttuuriin ei pukeutumiseen panostaminen kuulu. Valtaosa tyylikkäistä herrasmiehistä on nimettömiä, ja heihin törmää eninnä Helsingin hienostoalueilla tai suomenruotsalaisissa piireissä. Myös poikkeuksia löytyy, mutta he ovat elämää suurempia ja pienen piirin tuntemia. Suomi on pudonnut hyvin kauas vielä 50-luvulla vallinneesta eleganssista: nykyisin halutaan ennen kaikkea helppoa elämistä, mukavuutta ja rentoutta. Ne, jotka työnsä ja kukkaronsa puolesta laittavat reilusti rahaa pukuihinsa, eivät kuitenkaan ole kokonaisvaltaisesti tyylikkäitä. Komeinkaan puku ei ole mistään kotoisin, mikäli se istuu kehnosti ja saa parikseen sämpylän näköiset kengät, huumorisolmion sekä tyhjän rintataskun.
Pakko on myöntää: Björn Wahlroos on toistaiseksi Suomen tyylikkäin uros, kunnes joku Beau murtautuu massojen lävitse tunnetuksi hahmoksi.
Category Tyyli-ikonit
Smart casual: yksi versio
1December 12, 2008 by Ville Raivio
Tässäpä mies, joka kaiketi tuulettaa erinomaista makuaan. Klubitakki yhdistettynä gingham-kuvioiseen paitaan, pallokuvioiseen solmioon ja pallokuvioiseen taskuliinaan – lisämausteena kello munakkaalla rannekkeella. Hän menettelee aivan oikein muistaessaan, että kun useampi kuvio yhdistetään, tulee niiden olla erikokoisia. Pienen moitteen silti jaan: solmion solmu on selvästi väkisin runnottu.
Category Oikeat yhdistelmät
Mohair
0December 12, 2008 by Ville Raivio
Mohair on Angora-vuohen villasta jalostettua raaka-ainetta, jota käytetään yleisesti mattoihin, pukuihin, huiveihin, neuleisiin. Nimensä se on saanut arabian sanasta mukhayyar. Se on silkin kaltaista keveydessään ja pehmeydessään, ympärysmitaltaan 25-45 mikrometriä ja yksi vanhimmista tekstiilikuiduista. Mohair on myös kestävää, kiiltävää ja värjäytyy erinomaisesti. Kaiken lisäksi tämä villa kestää hieman tulta ja venytystä, vettä ja vastustaa ryppyjä, sekä eristää lämpöä erinomaisesti. Lyhyesti: mohair on aivan verratonta kamaa, joka on ideaali kesäpukuihin.
Vaatemohair saadaan nuorista vuohista, iän myötä Angoran villa muuttuu niin paksuksi ja karheaksi että vanhempien vuohien villa kelpaa vain mattoihin. Mohairia ei tule sekoittaa Angoravillaan, jota saadaan Angorakaneista.
Category Materiaalit
Copyright © 2023 Ville Raivio










