Työpaikkapukeutumisesta
7January 10, 2009 by Ville Raivio
Joillain aloilla tarkka asu kuuluu vahvasti osaksi toimenkuvaa. Asianajajat, hautausalan toimijat, papit, kansanedustajat, talouspamput ja lääkärit ovat työntekijöitä, joilta odotetaan sosiaalisen roolinsa mukaista ulkoista kuvaa. Ei käy väittäminen, että lääkärin osaaminen riippuisi täysin valkoisesta takista, mutta nahkahousuissa vastaanotolle saapuva lääkäri ei ole omiaan herättämään luottamusta. Myöskään hautaustoimistoon saapuva ei odota näkevänsä minihameita tai shortseja, vaan asianmukaisesti pukeutuneita ja omaisen lähtöön myötätunteisesti suhtautuvia kuoleman ammattilaisia. Ammattilainen ei ole vaatteensa, mutta samaiset vaatteet ovat osa työroolin sosiaalista kuvaa. Kyse on viime kädessä sosiaalisista rooliodotuksista: me odotamme papin näyttävän työssään tietynlaiselta ja suhtaudumme varauksella sellaiseen Jumalan mieheen, joka poikkeaa mielemme kuvasta. Sama toki pätee myös muihin aloihin.
Jos työympäristöllä ei ole kirjallista tai sovittua pukeutumisetikettiä, työntekijät voivat katsoa ainoastaan esimiehiltä esimerkkiä. Toisin sanoen johtajilla on myös olemuksen tuomaa valtaa työympäristönsä ylitse, olivat he tietoisia siitä tai ei. Amerikkalainen tyylikirjailija Nicolas Antongiavanni asiantuntevasti opastaa, ettei kovin moni esimies katso hyvällä sitä alaista, joka pukeutuu huolitellummin kuin hän. Sikäläiset vanhan polven talousammattilaiset ovat vahvasti ja melkoisen laajasti yksimielisiä siitä, ettei Wall Streetillä aloittava nuori kloppi saa käyttää olkaimia, vaan hänen tulee ensin ansaita oikeus tähän asusteeseen. Todennäköisesti monen vuoden saavuttamisella firmassa. Tämä on tietysti äärimmäinen esimerkki.
Jos työympäristön esimiehet ovat vähemmän empaattisia tai asemaansa intohimoisesti suhtautuvia miehiä, en suosittele kilpailua heidän kanssaan tyylin saralla. Mikäli he ovat avoimia, myönteisiä ja hieman nukkavieruja tyyliltään, kuka tahansa ylipukeutuu tällaiset pomot helposti. He eivät voi harmistua johtajalta näyttävään alaiseensa. Jatkuvasti esilläoloa tai työnantajan edustajana toimimista vaativa toimenkuva asettaa visuaalisia vaatimuksia. Esimies, joka ei lainkaan vaikuta moiselta, joutuu näkemään enemmän vaivaa näkemystensä puolustamisessa.
Category Ammatin mukainen pukeutuminen
Uudesta sivustosta ja foorumista
2January 8, 2009 by Ville Raivio
Foorumille on avattu laatutori, jonne rekisteröityneet jäsenet voivat laittaa käytetyt laatuvaatteensa myyntiin. Alueen sisältö näkyy vain jäsenille, joten foorumille liittyminen palkitaan. Tällä hetkellä yksi jäsen myy käytettyjä, erittäin laadukkaita ja hyväkuntoisia Allen-Edmonds -jalkineitaan, jotka on tehty cordovan-nahkasta. Melko huokeaan hintaan jopa. Mahdollisuus sovittamiseen on suuri etu verkkokaupoista tilaamiseen verrattaessa.
Uuden sivuston keskustelufoorumin ensimmäinen versio on nyt toiminnassa. Kehoitan kaikkia klassisesta miesten tyylistä, eleganssista ja kauniistä elämästä kiinnostuneita rekisteröitymään osoitteessa http://www.keikari.com/foorumi
Foorumi tulee olemaan ensimmäinen suomenkielinen kattava keskustelualue, jolla miehet voivat jakaa kokemuksiaan verkkokauppojen, räätäleiden, vaateyhdistelmien ja vastaavien parissa. Foorumin kymmenillä jäsenillä on aina kattavammin kokemuksia eri valmistajien parissa kuin yhden blogin pitäjällä. Vaikka jotain tiedän, en vielä tarpeeksi. Blogi on nyt saavuttanut 20 000 sivulatausta, juhlistaa aion vasta jokusen kymmenen tuhannen jälkeen. Joka tapauksessa hyvin sivustolle, jonka tarjonta on hyvin rajattu.
Tervetuloa foorumille!
Category Sivustoinfoa
Barbour
3January 7, 2009 by Ville Raivio
Vuonna 1849 John Barbour syntyi Länsi-Skotlantilaiseen maalaisperheeseen, jonka sukujuuret tunnettiin aina 1300-luvulle saakka. 20-vuotiaana hän jätti farmin taakseen ja muutti Englannin koilisosiin. Hän työskenteli vaatimattomana vaatekauppiaana ja meni vuotta myöhemmin naimisiin lapsuutensa mielityn, Margaret Hainingin kanssa. Juuri Margaret antoi hänelle lopullisen sysäyksen oman kaupan perustamiseen, ja vuonna 1894 J. Barbour & Sons sai syntynsä. Kauppa myi pukineita laidasta laitaan, paksuista työvaatteista aina alusvaatteisiin. Menestys oli mieluisa yllätys, ja siitä suurin kiitos kuului läheisen sataman merimiehille jotka ostivat suuria määriä Beacon-merkkisiä öljykangastakkeja vaikeiden kelien varalle.
1906 mennessä Barbour oli hyvin menestynyt yritys, joka sai tuta kahdesta uudesta pomomiehestä, kun Johnin lapset Jack sekä Malcom nousivat palleille. Malcom laajensi bisnestä markkinoimalla Beacon-takkeja myös maanviljelijöille, ja painatti Barbourin ensimmäisen mainoskatalogin kaksi vuotta myöhemmin. Vuoteen 1917 mennessä postimyyntiluettelo toi 75% yhtiön tilauksista, joista osa meni aina Chileen ja Hong Kongiin asti. Tästä viisi vuotta myöhemmin nimi muuttui muotoon J. Barbour & Sons Ltd. 1919 Malcom esitteli Barbourin ostoagentuurin, jonka kautta kaukomailla asuvat saattoivat jättää tilauksen kaikesta, mitä yhtiön luettelosta ei löytynyt. Mitä ei itse valmistettu, se toimitettiin asiakkaalle toisaalta. Tämä oli välillä tukalaa. Kerran Barbour sai tilauksen puolesta tonnista merikeksejä, jotka haluttiin Intian valtamerelle; kerran pyydettiin rotanloukkuja Tiibetiin. Asiakaspalvelu pysyi aina kunnia-asiana.
Ensimmäinen Maailmansota tekii hyvää bisnekselle, sillä öljykangastakkeja vaadittiin joka rintamalle. -29 alkanut suuri lama kuitenkin pysäytti kehityskulun, vasta vuonna 1935 Barbour ryhtyi taas tuottamaan voittoa. Samalla vuosikymmenellä innokas moottoripyöräintoilija Duncan Barbour suunnitteli yhtiölle motoristimalliston, joka oli suuri menestys. Kerrottiin jopa kisoista, joissa yhdeksän kymmenestä ajajasta käytti Barbourin öljypuuvillaisia ajopukuja. Toinen Maailmansota toi taas valtaisia tilauksia, ja sodan loputtua rintamalta palannut Duncan päätti laajentaa imperiumia. Hän päätti ensin rakennuttaa tehtaan. Kuusikymmentäkolme vuotta toimittuaan eninnä jälleenmyyjänä, Barbour ryhtyi täyspäiväiseksi valmistajaksi sekä markkinoijaksi. Kuolema korjasi ensin Duncanin, sitten Malcomin ja vielä nuoren Johnin – jäljelle jäi jälkimmäisen vaimo Margaret, joka joutui ottamaan perheyrityksen aisat käsiinsä. Hän oli koulutukseltaan opettaja, eikä ollut aiemmin joutunut millään tavoin tekemisiin suuryrityksen kanssa. Margaret päätti kuitenkin onnistua.
Hänestä tehtiin ensin johtokunnan jäsen, ja bisneksen hienoudet hallittuaan hän pääsi johtoon. Koko 70-luvun ajan tuottavuus ja tehokkuus kasvoivat, myynti nousi ja tehtaita rakennettiin. 1973 Margaret päätti lopettaa suoramyynnin sekä katalogien painamisen, ja jälleenmyyjät astuivat innokkaina palvelukseen. Hän päätti Barbourin tulevaisuuden olevan maaseutuvaatteissa. Vuotta myöhemmin napsahti ensimmäinen kuninkaallisen hovihankkijan sinetti, jonka myönsi Edinburghin herttua. Seuraava saapui -82 itseltään kuningattarelta, ja -87 suosiotaan osoitti Walesin prinssi. Barbour on ainoita englantilaisia yhtiöitä, joilla on peräti kolme sinettiä. Vuonna 1988 perustettiin yhtiön hyväntekeväisyyteen omistautunut säätiö, ja 90-luvun aikana yhtiö palkittiin kolmasti kuningattaren vientipalkinnolla. 1997 Margaretin tytär Helen Barbour nousi yhtiön johtoon, ja tästä viisi vuotta myöhemmin erinomaisesti suoriutunut äiti palkittiin Damen (naispuolinen Sir) arvonimellä.
Tänä päivänä tuotanto on valitettavasti levitetty halpamaihin. Poikkeuksen muodostavat (neuleiden ja kaulaliinojen ohella) Barbourin legendaariset ja syystä ylistetyt vahakangastakit, jotka tehdään käsin Simonsidessa sijaitsevassa tehtaassa. Perheyhtiön inspiraatio ja arvot ovat peräisin brittiläisestä maaseudusta, ja mallisto on valtaisa. Herrasmies voi pukeutua päästä varpaisiin Barbourin vaatteisiin, joskin täysin niillä pääsee iloittelemaan vain maaseudulla asuva. Vahakangastakit ovat erittäin suosittuja kautta Euroopan, ja yksi suurimmista klassikoista joka yllään voi käyskennellä miltei missä tahansa. Suurin syy niiden prestiisiin on Iso-Britannian kuningasperhe, jonka jäsenet nähdään usein vapaa-ajallaan moinen takki yllä. Vahakangastakit ovat myös huiman kestäviä: yhtiö levittää mielellään hyvin dokumentoitua tarinaa kalastajasta, joka pelastui Barbour-takin ansiosta, vaikka oli paatilta pudottuaan odottanut pelastusta hyisessä vedessä tuntikausia. Takkien laatu ja kestävyys on kuin toiselta planeetalta.
Takkien lisäksi voin suositella lämpimästi yhtiön Tattersall-kuvioisia kauluspaitoja, maaseutusolmioita, metsästysvaatteita, tweed-lätsiä, villaisia sukkia, -kaulaliinoja sekä -neuleita. Suomeen näitä tuo Kapteenska, jonka hintataso seuraa eurooppalaista mallia: Brittein saarilla Barbour on huokea koko kansan vaatettaja, maasta vietyihin tuotteisiin tulee selvä hintalisä. Amerikassa asti Barbour on jo kallis tykötarve.
Category Kuninkaalliset hovihankkijat, Laatuvalmistajat
Pukeutuminen oopperaan
2January 6, 2009 by Ville Raivio
Statistiikan mukaan useampi mies on pähkäillyt ooppera-asun kanssa ja päätynyt blogiin Google-hakunsa kautta. Olikin aika käsitellä tämä aihe alta pois. Mitään kaiken kattavaa pukeutumiskoodistoa suomalaiseen oopperaan en ole löytänyt. Useimmiten mainitaan tumma puku ja tällöin tumman puvun etiketti on melko yksiselitteinen. Useamman kertaa oopperassa käytyäni olen havainnut, ettei henkilökunta napise taikka katsele pahasti mikäli näytökseen saapuu aivan arkisessa asussa. Tämä on kuitenkin hyvin kyllästyttävä valinta, sillä oopperan henkeen kuuluuvat komeat puitteet, suuret tunteet ja yleisln sekä instituution kunnioittaminen edes siistillä asulla. Eri asia ovat ensi-illat, joissa saatetaan ainakin ulkomailla vaatia smokkia. Suositeltaviksi vaihtoehdoiksi jää: tumma puku, irtotakki ja irtohousut, Smart Casual ja Business Casual. Farkut kai menevät, mutta parempaankin pystyy. Maaseutuvaatteet ovat todennäköisesti kehno valinta, sillä ooperat ovat aina sijainneet kaupungeissa ja olleet osa niiden sykettä, eikä maan väreissä ja -vaatteissa oopperaan astelu ole kovin urbaania menoa.
Category Etiketti
Hawes&Curtis
0January 6, 2009 by Ville Raivio
Vuonna 1913 Ralph Hawes ja Freddie Curtis perustivat nimiään kantavan räätäliliikkeen Burlington Arcaden varrelle. Heidän taituruutensa sekä erinomainen makunsa herättivät aikansa vaikutusvaltaisimpien herrasmiesten kiinnostuksen, ja nimekäs puolestaan asiakaskunta vakiinnutti yhtiön maineen. Yhdeksän vuotta toimittuaan liike veti puoleensa myös erään Windsorin herttuan, joka sattumoisin oli Iso-Britannian kruununprinssi. Hän ilahtui vaatteiden korkeasta laadusta niin kovin, että suositteli H&C:tä serkulleen, joka sattui olemaan Intian siirtomaahallitsija Jaarli Mountbatten. Näiden jalosukuisten herrasmiesten siunauksella sekä kuninkaallisen hovihankkijan sinetin avulla herrojen Hawes & Curtis luomus oli pikavauhtia muuttunut yhdeksi kuningaskunnan vaikutusvaltaisimmista räätäliliikkeistä.
Liike jätti jälkensä myös miesten vaatehistoriaan, sillä se oli ensimmäinen joka esitteli markkinoille takavuorittomat frakkiliivit, jotka tunnettiin erinomaisen miellyttävinä. Muuan dandy ja tyyli-ikoni Fred Astaire hullaantui liiveistä jotka hän oli nähnyt herttuan yllä, ja matkusti Englantiin asti ostamaan itselleen samanlaiset. Hänen toiveensa evättiin hyvin kohteliaasti – kuningashuoneen vaatimuksesta. Fredpä ei tästä masentunut, vaan teetätti myöhemmin liivien kopion toisaalla. Paitsi vaatteiden valmistamisen, Hawes&Curtis taisi myös niiden pesemisen ja korjaamisen. Tämä ensiluokkainen palvelu teki suuren vaikutuksen herttuaan, joka suositteli auliisti liikettä toisille.
Sittemmin yhtiö onkin vajonnut eleganssin korkeimmilta askelmilta – raskaasti vieläpä. Tänä päivänä H&C polkee hintoja ja tarjoaa suuria eriä. Erilaisia malleja toki löytyy runsaasti ja asusteitakin myös, mutta Jermyn Streetin parhaimmistoa se ei ole. Joka tapauksessa korkeampaa laatua kuin valtaosa Suomeen maahantuoduista valmistajista. Tutustumisen arvoinen.
Category Jermyn Street, Laatuvalmistajat, Verkkokaupat
Copyright © 2023 Ville Raivio
