Keikari.com

Tässäpä jotain 1930-luvun kultaisen tyylin kaltaista: maissinväriset puuvillahousut, ruskeat chukka-saappaat, tuhti salkku, tummankeltaiset doveskin-liivit, tummansininen windowpane-irtotakki, paisley-kuvioitu taskuliina, vaaleansininen kauluspaita ja tummansininen solmuke. Sävyjä ja kuviota löytyy runsaasti, mutta kahdessa päävärissä – sininen ja keltainen – pitäytyminen takaa harmonisen yleisilmeen.

Trenssi-, kippari- ja duffelitakkien ohella British warm overcoat on neljäs sotaisan menneisyyden luoma klassikko. Vaikka lyhyempiäkin malleja aikanaan valmistettiin, yli polvien ulottuva oli yleisin. Ensimmäisessä ja Toisessa maailmansodassa malli oli ainoastaan Britannian armeijan upseerien käytössä. Autenttinen malli on sävyltään ruskean ja beigen välimaastossa, kaksirivinen, epoletein koristettu, nahkanappinen, paksu, rintataskuinen ja melko levein pystykauluksin varustettu. Takista on sitten sotien tullut harvinainen näky, joka nimensä mukaisesti on eninnä brittein saarilla käytetty.

Englantilainen lämmin päällystakki valmistetaan useimmiten paksusta Melton-villasta, tuhdista cavalry twillistä tai kashmirvillasta. Tuhtiutensa vuoksi se ei istu hyvin yhteen pukujen sekä ohuiden kankaiden kera, mutta univormut sekä molskihousut ovat luontainen valinta.

Aiemmassa blogitekstissä esitelty nimimerkillä esiintyvä virtuaalinen tyyli-ikoni DocHolliday tarjoaa taas kokoonpanon vailla vertaa. Pääosassa on irtotakki, joka eksentrisyydessään on kiehtova ilmestys. Ruudukkokuvioitu kangas on joko tweed-, tai jotakin toista karkeaa villaa; rintatasku on läpällinen ja napilla suljettava – samaten kuin sivutaskutkin; nappeja on neljä, mutta vain yksi on tarkoitettu suljettavaksi; kuviot on tasattu tarkoin. Kokoonpanoon ovat päätyneet myös toffeenväriset molskihousut, mokkaiset chelsea bootsit, kermanvärinen kauluspaita, ruskea vyö ja raitakuvioinen villasolmio.

Takki on erikoinen, mutta sen voin sivuuttaa. Kauluspaitaa en voi, sillä karkea villakangas vaatii aina parikseen tuhdimpaa paidoitusta. Kuvan pukukauluspaita on irrallinen kappale, jonka sijasta ikimainion Docin olisi tullut valita tattersall- tai flanellipaita.

Vuonna 1865 syntynyt Into K. Inha oli Suomen ensimmäinen tunnustettu valokuvataiteilija. 1900-luvun alkupuolella hän suuntasi apparaattinsa kohden Helsingin tavanomaisia maisemia: Eiran kaupunkihuviloita, Kallion työläiskortteleita, Kauppatorin kuhinaa ja tasaisesti kulkevaa katukuvaa. Noin sadan vuoden ajan Inhan miltei 200-lukuinen alkuperäisnegatiivien kokoelma oli legendan mukaan hautautunut WSOY:n arkistoihin, mutta tämän vuoden puolella usean toimijan yhteistyö on saattanut kadonneen Helsingin takaisin nähtäville.

Suomen valokuvataiteen museon erikoistutkija Jukka Kukkonen, WSOY:n kuvatoimittaja Riitta Toiviainen ja kirjailija Kjell Westö antavat oman kirjallisen panoksensa teoksen luonteeseen, mutta pääosassa ovat ihastuttavan tarkat valokuvat sekä niiden välittämä Helsingin henki. Suosittelen kirjaa varauksetta jokaiselle nojatuoliunelmoijalle, flanöörille, Helsinki-intoilijalle sekä valokuvaustaiteen ystävälle.

Pikaiset suosittelut kahdelta toiselta taholta:

“”Inhan kirja ottaa sujuvasti paikkansa [Signe] Branderin vierestä. WSOY:n arkistolöytö on merkittävä siksikin, että valtaosa Inhan kuvista on pysynyt hengissä vedoksina, ei negatiiveina.”
-Ursula Ryynänen, Hämeen Sanomat

”Tämä teos näyttää nykylukijalle ‘kirkastetun’ Helsingin, jossa yhä olemassa olevatkin monumentaalirakennukset esimerkiksi Kauppatorin ja Senaatintorin ympäristössä näyttäytyvät terävinä kauniissa valossa ja ilman liikennemerkkien, liikennevalojen – ja ennen muuta autojen synnyttämää visuaalista hälyä. Maisemissa on kyllä ihmisiä, raitiovaunuja ja hevosajoneuvoja, ja juuri ihmishahmot antavat kuville mittasuhteet ja heidän asunsa luovat ajankuvaa. (…) Kartat ja kadunnimiluettelo täydentävät tätä hienoa teosta, jossa on silmäniloa pitkäksi aikaa.”
-Kristina Carlson, Suomen Kuvalehti