Keikari.com

Päivän toisena mallikokoonpanona Prince of Wales -ruutupuku, vaaleansininen pellavainen taskuliina, siniraitapaita ja paisley-kuvioinen sininen solmio. Eriävät värisävyt ja tekstuurit estävät asukokonaisuutta muuttumasta liian siniseksi.

Päivän ensimmäisenä kokoonpanona harmaa flanellipuku pystykauluksin, vaakaraitapaita, sekava solmio ja perusvalkoinen taskuliina.

Kuva: © Alan Flusser Customs

Beau Brummellin kuoltua vuonna 1840 hänen tuttavansa kapteeni William Jesse tarttui kynään ja tuotti elämäkerran. Tämä opus on ainoa julkaisu, joka keskittyy varta vasten Beaun – eli kauniin – lempinimen saaneen Brummellin elämään. Tämä on erikoista, sillä dandyismin kantaisä oli oman aikakautensa kultapoika, joka tunsi kaikki tuntemisen arvoiset ja hänet puolestaan tunnettiin kaikkialla, missä tuntemisella oli merkitystä. Kertomuksia, legendoja sekä juoruja on kirjattu useissa lähteissä ja olisin hyvin kuvitellut Brummellin tarjoneen runsaasti antia myös muita teoksia varten. Ainoa toinen kirja, joka mieleeni juolahtaa, on d’Aurevillyn “Dandyismistä ja George Brummellista” (1845), joka nimestään huolimatta ei sisällä juuri mitään uutta miehen vaiheista. Toisaalta Brummellin olemus on toiminut innoituksena lukuisille hengentuotteille. Sir Arthur Conan Doylen teoksessa Rodney Stone hän vilahtaa sivuhahmona, näytelmäkirjailija Clyde Fitch on dramatisoinut Brummellin elämän vuonna 1890 ensi-iltansa saaneessa näytelmässä ja vuonna 1924 ilmestyi mykkäelokuva, jota tähdittivät Mary Astor sekä John Barrymore. Lisäksi on muutama radiokuunnelma, näytelmä sekä elokuva, joista jälkimmäisistä tunnetuin on kaiketi vuoden 2006 tv-elokuva “Beau Brummell: This Charming Man”. Erikoinen lisä on yksi alppiruususta jalostettu hybridi, joka on yhä saatavilla ja kantaa esikuvansa nimeä.

Alun perin kahdessa osassa ilmestynyt “The Life of Beau Brummell” (1844) on muodostunut ylen harvinaiseksi keräilykappaleeksi, jota ei tietääkseni enää 1900-luvun puolella olla julkaistu suurena uusintapainoksena. Sen sijaan tarjolla on muutamia vanhoja säilyneitä teoksia sekä niiden perusteella digitalisoituja näköiskappaleita. Oma kirjani on vuodelta 1893, kovin kärsinyt ja entinen kirjastokappale. Sisältöön tämä ei tietenkään vaikuta. Päälle 500-sivuinen tuotos kertoo paitsi Beaun elämästä, myös hänen tuttavapiiristään ja ajan tavoista. Kapteeni Jesse on sanojensa mukaan kerännyt huomattavan kokoelman Beaulle kuuluneita esineitä sekä kirjeitä, jotka paljastavat kylmän ulkokuoren alta melko lämminhenkisen ja kohteliaan miehen. Toki vain harvoille, hienoille ja valituille. Vastaanottajien nimet on pyyhitty henkilöllisyyden varjelemiseksi, ja jostain kummasta syystä kirjoittaja on päättänyt julkaista myös suuren määrän runoja sekä katkelmia, jotka kirjeissä on jaettu. Viisikymmentäneljä kappaletta kertaavat Beaun melko suojatun aseman lapsuudessa, Etonin-vuodet, tulevan kuninkaan tapaamisen, nousun maineeseen ja parhaisiin piireihin, vaikutusvallan loiston vuosina, riitaantumisen kuninkaan kanssa, nopean putoamisen saavutetusta asemasta, kasvavat velat, velkapaon Ranskaan sekä hitaat kärsimyksen, erityneisyyden ja sairauden runtelevat viimeiset vuodet.

Käytännön tasolla kirjan lukemisesta ei ole juuri hyötyä, mutta tämä ei estä minua suosittelemasta sitä. Erityisesti dandyismistä, Regency-aikakauden Britanniasta tai 1800-luvun ranskalaisesta ja englantilaisesta kirjallisuudesta intoilevien käsissä kapteeni Jessen teos on verraton lisä. Myös tarinan puolesta yhden miehen nousu kunniaan sekä maineeseen, ja näitä seurannut loputon pudotus on hieno varoittava esimerkki itsekkyyden vaaroista. Luonnollisesti Beaun persoonasta kiinnostuneet saavat teoksesta lukemattomia esimerkkejä miehestä, jonka vaikutus tuntuu yhä. Myös viktoriaanisen aikakauden englanti on latinan, ranskan sekä vanhahtavien sanavalintojen vaikutuksesta suotuisa haaste kielitajuaan kehittäville.

Vegaanikenkien todennäköisin synnyttämä mielikuva on jotakin muovista, ryppyistä, rumaa ja huonosti kestävää. Näkemäni perusteella valtaosa malleista on kuin onkin jonkinlaiselle täysjyväsämpylää muistuttavalle lestille rakennettuja, onneksi myös poikkeuksia löytyy. Vakilukija jo tuntee reunoskenkien rakenteellisen ylivertaisuuden, joten en luettele jälleen kerran näitä hyötyjä. Tällä kerralla tarkastelun alaisena on vuoden käytetty englantilaisen Sandersin vegaaninen oxford-pari, joka on kelpo lisä vakaumukselliselle pukeutujalle.

Lesti on sopivasti pyöreän luonnollinen, mutta ei tarkinta pukeutujaa tyydyttävän kaareva. Pyöreän kärjen ja oxford-rakenteen ansiosta pari sopii myös suoran housun toveriksi, harmillisesti metalliset nauhareiät vain ovat melkoisen kookkaat. Jostakin erikoisesta syystä kärjen tukimateriaali pönköttää päällisen läpi vähintäänkin riettaasti. Kantakuppi ja kärki on sopivasti tuettu, ompeleet siistit ja reunos kelvollinen. Päällinen on nahkalta näyttävää mikrokuitua, joka ei juuri kiillotu, mutta näyttää katsojan korkeudelta hämmentävän aidolta tavaralta. Pohja puolestaan on muovisekoitetta, joka on kestänyt kovaa käyttöä hämmentävän hyvin. Näiden materiaalien vuoksi pari ei hengitä yhtä hyvin kuin täysnahkainen verrokki, muttei myöskään hiosta yhtä pahoin kuin täysmuoviset ja -kumiset lähimarketin street-kengät. Patinaa ei muodostu ja päällinen on painunut melko voimakkaalle rypylle, mutta tämä oli odotettavissa.

Sanders näyttäisi olevan ainoa brittiläinen kenkätehdas, joka on äkännyt markkinaraon vakaumuksellisten pukeutujien ryhmässä. Näin ollen valmistajan vegaanipareilla on takeena satavuotinen tietotaito sekä reunosrakenne, joka mahdollistaa täyden vaihdon kun aika nakertaa pohjat rikki. Keinokuitujen vuoksi parit ovat vain kolmasosan yleisestä hintatasosta, eikä nopealla vilkaisulla päällistä erota jäljitelmäksi. Jään innolla odottamaan, josko tehdas kehittäisi mallejaan jatkossa pari piirua parempaan.