Muotilehdet, naistenlehdet
9April 27, 2009 by Ville Raivio
Poikkeuksellisesti ajan Keikarin sivuraiteille varsinaisista aihealueistaan, sillä sappeni kiehuu. Tämä pienimuotoinen teksti sivuaa naisten pukeutumisen maailmaa. Sisareni jäljiltä löysin käsiini uusimman Elle-lehden, jossa “maailman suurin muotilehti” juhlistaa suomenkielisen versionsa yksivuotista olemassaoloa. Kannessa kujeilee kuumin supermallimme Suvi Kopola, ja suurin otsikko hehkuttaa 188-sivuista juhlanumeroa. Lukija on tässä vaiheessa lievästi kiinnostunut halvan erikoisnumeron tarjonnasta, eikä osaa odottaa visvaista roskaa tihkuvan sivujen välistä. Kuusikymmentä sivua painoksen 188-sivuisesta lehdestä on suurikokoisia mainoksista. Pikaisesti taskulaskimella näpräiltynä tämä tarkoittaa noin 31 prosentin osuutta juhlanumerosta, eikä lukuun ole otettu edes Suomi-Ellen kosmetiikkasuosituksia. Sivu toisensa jälkeen on peittynyt suurella kuvalla, jossa läjällinen kemianteollisuuden maukkaita mömmöjä lupaa sileämpää ihoa, vetreämpää pepunseutua, viettelevämpiä ripsiä tai parempia huulirajauksia.
Pukimo Raivion tuotteita
 |  |
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa
Kannen perusteella ainoa potentiaalisesti syväluotaava, kiintoisa artikkeli kertoo tavallisen vantaalaisneiti Suvi Koposen matkasta catwalkeille ja maailmanmaineeseen. Pettymys on suuri, kun haastattelu on typistetty kahteen sivuun ja hyvin yleisiin kuulumisiin. Lukuisa aukeama katetaan Ellen ikiomalla juhlakuvauksella, jossa supermalli Koponen tavoittelee kreikkalaisten patsaiden eteerisyyttä vaihtelevissa hepeneissä. Toisin sanoen: lehden tarjonta on pikaista, pinnallista ja hyvin, hyvin kevyttä. Kaikessa viisaudessaan toimituskunta on houkutellut ostajan hankkimaan itselleen liki kaksisataasivuisen kokoelman mainoksia!
Ilmiö on tuttu kaikille ulkomaisia naisten muotiraamattuja pläränneille sekä L’uomo Voguen tapaisia miestenlehtiä käsiinsä ottaneille. Valtavasti kiiltäviä mainoksia, joissa on tuotekuva, malli ja merkki; valtava sivumäärä mielikuvia, tuntemuksia ja kuiskauksia paremmasta, laadukkaammasta elämästä. Suuria kuvia, jotka eivät kerro valmistajien historiasta, perinteistä ja uniikeista piirteistä mitään; vain suuria kuvia, jotka luottavat merkin rajattoman monistamisen, levittämisen ja tunnetuksi tekemisen voimaan. Hyvin lyhyitä, luonnosmaisia artikkeleita muodista, hyvin monta aukeamaa lehden omia muotikuvauksia, joissa langanlaiha tai läpeensä pumpattu Yli-Ihminen mutristaa huuliaan kelmeässä studiolampun valossa. Kaiken tämän en soisi vakiintuvan myös Suomeen – tämän roskan, tämän turhuuden, tämän mainostulvan. Minulta ei tietenkään kysytä, sillä ilmeisesti nuorten naisten lehtiä ostetaan ihan hei huviks vaan.
Länsimaisten roskamuotilehtien sijaan toivoisin sekä nais- että mieslukijoiden suuntaamaan kakkulansa tai silmänsä laadukkaisiin naistenlehtiin. Suomessa tasoa pitävät yllä julkaisut kuten Me Naiset, Eeva, Anna ja Sara. Miehille, niin teini-ikäisille kuin varttuneemmillekin, suosittelen naistenlehtien lukemista, jotta he saisivat edes jonkinlaisen otteen naisten psykologiasta. Lukuisat elämäntarinat, henkilöhaastattelut ja tyylikoulut vaikuttavat ensikäteen naisten höpötyksiltä. Useamman vuoden niitä koluttuaan kuitenkin huomaa, missä kohdin naiset ovat pettyneet karvaisemman sukupuolen sanoihin sekä tekoihin, ja missä kohdin naiset ovat hurmaantuneet miehisen olennon edesottamuksista. Maailma olisi kovasti parempi elää, jos useampi mies kuuntelisi naistaan ja useampi nainen olisi kärsivällisempi omaa halimörriään kohtaan.
Category Yhteiskunta | Tags:
Hei Ville ja muut.
En malta olla kommentoimatta, vaikka postauksesta onkin jo kohta puoli vuotta.
Naisena sanoisin, että naisten lehdet kautta linjan antavat kyllä naiseudesta ja naisten mielenliikkeistä aika kapoisen kuvan. Mutta mikäs siinä, olen minä itsekin niistä jotain naisista oppinut.
Ehdottomasti olen samaa mieltä Villen kanssa siitä, että monissa naistenlehdissä on ihan liikaa ja aivan liian tylsiä mainoksia. Toisaalta olen ollut ymmärtävinäni, että monet naiset ostavat näitä lehtiä juuri saadakseen haaveilla kauniiden kuvien äärellä – he eivät kenties edes kaipaa syväluotaavia artikkeleita? On harmillista, että noista Villen mainitsemista aiheista eli muodin ja tyylien historiasta ja taustoista ei kirjoiteta hyviä artikkeleita juuri yhtään mihinkään. Muoto-lehti sentään valitti muotoilijoiden ja joskus vaatesuunnittelijoidenkin inspiraation lähteitä, mutta nyt sekin sitten on lopetettu. Deko on siinä suhteessa paljon pinnallisempi – vaikka on siinäkin joskus ihan mielenkiintoisia artikkeleita.
Jos naisen sielunmaisema kiinnostaa, Demi-lehti on muuten yllättävän hyvä lähde. Muotikuvat siinä ovat tietysti aika teiniksiä ja joka lehdessä on monta artikkelia kulloinkin popeimmista poikabändistä, mutta Demissä käsitellään toisaalta aika paljon myös sellaisia kysymyksiä, kuin mitä tytöt toivovat ja odottavat pojilta ja mitä tytöt olettavat poikien odottavan itseltään… Jokaisen aikuisen naisen sisällä asuu teinityttö, joten ehkäpä avain tämän oudon sukupuolen ymmärtämiseen voi aueta Demi-lehden sivujen kautta.
Naiset ovat kiehtovia olentoja, itsekin olen aina toivonut oppivani jotain uutta kauniimmasta sukupuolesta naistenlehtiä selailemalla, mutta tuskin niistä saa oikeaa kuvaa. Arvelisin, että yleensä useiden lehtien lukijakunta, toimittajakunnasta puhumattakaan, edustaa vain pientä vähemmistöä, liittyen myös ikärakenteeseen. Nuorten “sinkkunaisten” pinnallinen elämäntyyli ei vetoa kaikkiin, eikä kestä koko elämää. Samoin on paljon upeita naisia, jotka eivät ole kiinnostuneita feminismistä – enemmän kuin äkkiseltään voisi luulla.
Ellen kaltaisista muotilehdistä en osaa antaa omaa arviotani.
Aiheeseen liittyen törmäsin muuten jokin aika sitten kiintoisaan sivustoon. Mahdollisesti se kiinnostaa joitakuita:
http://www.ladiesagainstfeminism.com/
Tere, Thomas.
Laitoin teoksen Helmetistä varaukseen. Mikäli se innostaa, suosittelen MIEStä myös Keikarin lukijoille.
Parahin Tuomas,
tämä artikkeli alkoi inhosta, mutta tarkempi luku paljastaa, että sen päätarkoitus on painottaa naistenlehtien tärkeyttä myös miehille, sekä kritisoida tyyli/muotilehtien kaupallistumista, jonka vuoksi lukija ei enää pysty erottamaan lehden kirjoittajien omia mielipiteitä maksetuista mielipiteistä. Dumaaminen vain dumaamisen vuoksi ei johda mihinkään, kritiitikin tulee aina pysyä rakentavana ja ajatuksia herättävänä. Saatan huutaa, mutta pyrin vain huikkaamaan.
Samaa mieltä! Suomen Elle on ollut pettymys alusta lähtien. Ko lehden ranskalaista, britti- ja ruotsalaista Elleä seuranneena, eniten ärsyttää se, että saan nyt lukea samoja vanhoja artikkeleita Suomeksi käännettynä. Ylipäätään ärsyttää kahlata samat DG, Chanelin, Guccin massiiviset mainokset läpi ennen kuin pääsee lehteä lukemaan. Amerikkalaiset lehdet ovat kyllä tässä mainostulvassaan jopa vielä pahempia!
Lisää hyviin lehtiin ja lukemistoosi myös Olivia ja Trendi, siinä kaksi tämänhetkistä suomalaisten muotilehtien kärkinimeä. Aiemmin maineikas ja upeita muotikuvia sisältänyt Gloria on vajonnut “golfia harrastavan edustus-rouvan” iltapäiväkahvin viihdykkeeksi. Odota vain, kesä-heinäkuun numerossa Gloria löytää jälleen uusimman Golfmuodin, ainoa urheilulaji jota Gloria harrastaa.
Lue Ville jossain vaiheessa Martti Puohiniemen ja Göte Nymanin kirjoittama “MIES. Arvot, roolit ja tunteet“.
Olen täsmälleen samaa mieltä naistenlehtien tärkeydestä miehelle.
Käsittelet tässä liian montaa teemaa näin purettavaksi, mutta eiköhän me päästä näistä taas joskus lähiaikoina keskustelemaan.
Ymmärrän hyvin inhosi, vaikken siihen tällä kertaa samaistukaan. Silti en vieläkään ymmärrä, miksi tämä inho pitää välttämättä julkaista, tai siis minkälaista tarkoitusta se oikein palvelee? Diskriminoiva maku on kannustettava asia, mutta omien inhokkien jatkuva esittely ja vatvominen on itsessään aika inhottavaa.
Nuorisolaisten kielellä kysymyksen voisi sanoa olevan itsetarkoituksellista heittauksesta tai dumaamisesta.
Tere, Tuomas.
Huono maku ja inhottavien ideologioiden levittäminen ovat aina inhon arvoisia.
Mitä dandyilyyn tulee, en ole koskaan määritellyt itseäni dandyksi, korkeintaan osa-aikatoimiseksi touhuajaksi. Jos haluaa yhtymäkohtia välttämättä kaivella, yleinen misantropia ja diskriminoiva maku ovat läsnä aina Beausta Astaireen.
Minun on hankalaa ymmärtää, miten onnistut vetämään ilmeisesti huomattavan kokoisen palkokasvin nenäonteloosi naisten- ja muotilehtien sisällöstä. Et selkeästikään ole niiden kohderyhmää; minkälaista vahinkoa se siis sinulle tuottaa, että niitä tehdään ja luetaan?
Tämän blogientryn tasoisen esteettis-moralistisen närkästyksen näin suora ilmaisu tuskin on dandyn tavoille sopivaa. Eikö olisi parempi jättää itseään kiinnostamaton adiafora omaan arvoonsa ja keskittyä niihin juttuihin, jotka oikeasti kiehtovat?