Luottohankkijat 2018

8

August 31, 2018 by Ville Raivio

Viitisen vuotta sitten listasin joukon valmistajia, joiden tykötarpeisiin luotin. Tänään sain kyselyn, onko listaan tullut vuosien varrella muutoksia, joten nyt on hyvä palata aiheeseen.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Niin kuin aiemmin, tälläkin kerralla listasta on kaiketi eniten hyötyä lukijalle, jota vaatteet ja tyyli kiinnostavat, mutta niistä lukeminen ei juurikaan. Kun haussa on laadukasta vaatetta, valmistajien vertaileminen on hyödyllistä. Se vie kuitenkin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, joten projekti ei ole mielekäs tavanomaiselle pukeutujalle. Keikari täyttää 21.9.2018 kymmenen vuotta, joten uskallan sanoa olevani tavanomaista paremmin selvillä valmistajista, joilta saa oikein laadukkaita vaatteita.

Alla uusi Raivion lista. Nimet eivät ole laatu-, hinta- tai mieltymysjärjestyksessä, mutta niitä on useampi, jotta lukijalla olisi suurempi valinnanvara. Vertailemalla valmistajien mallistoja lukija löytää omaa silmää miellyttävän tehokkaammin. Harmillisesti valtaosa listan nimistä on kalliita kaupassa. Vaatteita ei kuitenkaan tarvitse hankkia uusina, sillä eBayn ja Styleforumin kaltaiset vaihtoehtoismarkkinat tarjoavat suuret ja erinomaiset markkinat. Niistä vähän käytettyä tai vanhojen mallistojen jäämiä löytää myös säästeliäs mies. Näin minäkin olen tehnyt ja yhä teen. Keikari ei olisi ollut mahdollinen, jos olisin aina ostanut täydellä hinnalla uuden uutta.

Seuraavilta valmistajilta saa mielestäni erityisen laadukkaita vaatteita. Jos jokin vaatealue jäi lukijan mielestä syyttä pois, pyydän jättämään kommenttia.

  • Jalkineet: Gaziano&Girling, László Vass, Edward Green, Saint Crispin’s, Lanvin (vain tennarit)

 

  • Sukat: Pantherella, Scott-Nichol, Falke

 

  • Alusvaatteet: Schiesser, Hanro, Zimmerli, Merz B. Schwanen, Uniqlo (vain pima-aluspaidat)

 

  • Kauluspaidat: Luxire (varauksella), Isaia, G. Inglese, Turnbull&Asser, Kiton, Suitsupply (riippuen kankaasta)

 

  • Neuleet: John Smedley, Uniqlo (vain täysin merinovillaiset), Johnston’s of Elgin, Alpa

 

  • Solmiot: Berg&Berg, E.G. Cappelli, Vanda Fine Clothing

 

  • Solmukkeet: Le Noeud Papillon

 

  • Laukut: Tusting, Swaine Adeney Brigg, Frank Clegg, Filson, Rutherfords

 

  • Taskuliinat: Simonnot-Goddard, Vanda Fine Clothing

 

  • Irtotakit ja puvut ja suorat housut ja päällystakit: Suitsupply, Herrainpukimo, Oxxford Clothes, Isaia, Chester Barrie (vain vintage-kappaleet), d’Avenza (vain vintage-kappaleet), Luxire (vain housut, rajauksella)

 

  • Maaseututyyli: Barbour, Purdey, Cordings, Lavenham

8 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Hei vain!

    Tämähän on kiinnostava idea, laitan jutun tulemaan.

  2. BK says:

    Hei,

    voisitko kirjoittaa listaa valmistajista, joita päinvastoin vältät jatkossa? Se helpottaisi valmistajien luokittelua hyviin, huonoihin ja kysymysmerkkeihin.

  3. Ville Raivio says:

    Hyvää iltaa!

    Sanoisin, että 80% tilauksissani meni jokin yksityiskohta pieleen. Esimerkiksi housujen taskumalli oli väärä, katesauma jäi puuttumaan tai mitta heitteli useita senttejä. Nämä ovat kokonaisuuden kannalta pieniä asioita, mutta jos valmistaja tarjoaa täyden kustomoinnin, silloin toiveita pitäisi myös noudattaa.

  4. Juho says:

    Huomentapäivää,

    Itsekin Luxirelta jonkin verran tilanneena kiinnostaisi tietää tarkemmin, millä varauksin noita paitoja ja housuja kannattaa ostella? Tietäisi sitten tulevien ostosten yhteydessä kiinnittää erityistä huomiota kyseisiin seikkoihin.

  5. Ville Raivio says:

    Iltaa!

    Kiitos lisäyksestä – tarkoitan listassa sitä vanhaa d’Avenzaa, jonka vaatteita löytää vielä verkosta ja varastoista.

  6. Victor says:

    Tervehdys!
    Ottamatta kantaa syvemmin listaan, on huomioitava että d*Avenzaa vanhassa muodossa ei enää ole. Brunello Cuccinellihan osti yrityksen viitisen vuotta sitten ja piti itsellään tuotantolaitokset. Brändihän on nykyään huomattavan erilainen, Cucinelli on myynyt sen eteenpäin uusille sijoittajille, jotka panostavat enemmän luksus-sportikkuuteen http://www.davenza.it/portfolio/about-us/

  7. Ville Raivio says:

    Iltapäivää!

    En ole tutustunut noihin, en osaa kommentoida.

  8. Jaakko Siimeslahti says:

    Tervehdys Ville. Oletko tutustunut Hamilton & Hare tuotantoon (alus- ja matkavaattet) sekä New & Lingwood (sukat)? Huomasin etteivät ole päivitetyllä listallasi. Nimi. Kaverin puolesta kyselen…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.