Viime aikoina minua on pohdituttanut puhutun kielemme rappio. Sanat ovat lyhenneet sellaisiksi kuin “ei midis, tiäks, tod. ja EMT”, mutta keskusteluiden sisältö ei ole parantunut. Kuunnellessani julkisissa tiloissa vieraiden puheita, tuntuu kovasti siltä, että nykyihmisellä on hirveä kiire puhua mahdollisimman paljon, eikä sisällöllä niin väliä. Kieliä opiskellessani olen oppinut, että jokainen kieli on jatkuvasti liikkeessä ja kehittyy. Suomessa niin sanottu kehitys on johtanut karmeaan mökellykseen, josta on ymmärrys kaukana. Puolustusvoimissa pläräsin läpi yleisen palveluohjesäännön (YlPalvO), jossa todettiin huolitellun yleiskielen puhumisen olevan suositus – se kun on helposti ymmärrettävissä ja selkeää konekiväärin pajatuksessakin. Tämän kun saisikin toimimaan käytännössä. Huoliteltu puhe, oli seassa sitten rentoja ilmaisuja, kuten Alexander Stubbin viljelemä sana jengi, on erinomainen käyntikortti mille tahansa alalle ja ympäristöön.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Puhetapa kertoo identiteetistä, kotiseudusta ja mielenkiinnoista, toisin sanoen se on vissi osa identiteettiä. Muistuttaisin kuitenkin siitä, kuinka viimeistään suunsa avatessa antaa muille aihetta luokitteluun – ja nuivimmille tyypeille myös tuomitsemiseen. Ulkonäkö voi kantaa pitkälle, mutta pelkästään sen avulla ei kukaan menestyny. Myös valokuvamallien on täytynyt ilmaista tahtonsa persoonallisella tavalla, toisin sanoen kehittää oma retoriikan muotonsa. Jos lukijalla on esiintymistilanteita, vakuutan puheeseensa panostamisen kannattavan. Kyse on rooliodotuksista: esimerkiksi korkeimman oikeuden tuomarin, piispan tai professorin oletetaan puhuvan tietyllä tavalla, ja mikäli hän päättää täysin hylätä roolinmukaisen käyttäytymisen, yhteisö rankaisee häntä joko eristyksellä tai epäluottamuksella. Kukaan ei halua luottumusasemaan ihmistä, jonka puhetapa ei rooliin istu.

Ensimmäinen teos kirjasuosituksieni sarjassa on Suomen ainoan oikean reettorin, Juhana Torkin, Puhevalta. Tässä kirjassa hän ammentaa antiikin Kreikan ja Rooman mahtavien puhujien tietotaidosta, sovittaen oppimansa suomalaiseen yhteiskuntaan ja paikallisiin puhujiimme. Teoksen tuoma sivistysarvo on valtaisa. Väite, jonka mukaan retoriikka olisi sanoilla keljuilua ja huijaamista, on sivistymättömien horinaa. Totuus selviää vain uskaltautumalla joko kirjastoon tai kirjakauppaan.

Suosittelut myös parista muusta lähteestä:

“Nuoren sukupolven loistokas oivaltaja on kirjoittanut parhaan puhetaidon kirjan, mitä tiedän. Nautittava teksti, hyödyllinen, käytännöllisiä vinkkejä, linjakasta erittelyä. Ihania, sykähdyttäviä esimerkkejä. Tässä on asiakirja, joka toimii viihteenäkin, ja iltalukemisena.”
– Esa Saarinen, filosofi, kirjablogi 16.2.2006

“Tämä kirja kannattaa lukea, jos haluaa oppia pitämään puheita tai on muuten vain kiinnostunut suomalaisen puhetaidon rappeutumisesta… Koko kirja on kuin hyvä puhe – se pitää hereillä ja herättää ajatuksia. Suosittelen.”
– Alexander Stubb, europarlamentaarikko, 14.5. 2006

“Olen käynyt läpi alan kirjallisuutta alkaen Aristoteleen Retoriikasta aina moderneimpaan vaikuttamiskirjallisuuteen. Torkin kirja Puhevalta on kirkkaasti omassa sarjassaan.”
– Jari Sarasvuo, yritysvalmentaja, 24.1.2006

“Jos verrataan Puhevaltaa viime vuosisatojen vastaaviin retoriikan teoksiin, kyse on selvästi eräänlaisesta läpimurtoteoksesta. Torkin kirjaa voidaan verrata sellaisiin vanhoihin klassikoihin kuin Wilsonin Arte of rhetorique tai Gottschedin Ausführliche redekunst.”
– Jukka-Pekka Puro, puheviestinnän lehtori, Tieteessä tapahtuu 5/2006

Ks. myös HS:n arvostelu kirjasta
Juhana Torkki nousee uudeksi Ciceroksi (HS 6.12.2006)

http://www.puhevalta.fi/