Hacking-takki

0

May 2, 2015 by Ville Raivio

Hacking on irtotakkimalli, joka syntyi ratsastuskäyttöön Brittein saarilla 1800-luvulla. Nimensä se on saanut hacking-ratsusta, joka oli metsästyksen tai esteratsastuksen sijaan vain ratsastamiseen kasvatettu hepo. Hacking-takki on ennen kaikkea edustava urheiluvaate, jonka ominaisuudet heijastavat ratsailla käyntiä: helma on tavallista pidempi ja suojaa alaselkää istuessa paremmin, napit ovat nahkaa tai luuta vapaa-ajan takkien mukaisesti, käänteet ovat lyhyet ja pysyvät paremmin kiinni miehustassa, vyötärö on vahvasti nipistetty tyköistuvamman ilmeen vuoksi, takin helma on lantiolla leveämpi mukavuuden vuoksi, taskut ovat vinot istuvan asennon vuoksi, takahalkioita on yleensä kaksi ja ne ovat tavallista pidemmät, miehustassa on kolme tai neljä nappia kylmää poissa pitämässä ja toisen lantiotaskun yllä on usein pieni lipputasku.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Hacking-takki_Keikarissa

James Bond ja hacking elokuvassa Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa

Joissakin takeissa on myös selkäpuolella valtava riistatasku, johon jänön tai linnun saa sullottua. Hihansuissa on joskus erillinen tuulivuori, joka pitää kylmän poissa käsivarsista. Takin käänteiden alla on satunnaisesti lätkä (eng. throat latch), jonka voi napittaa kaulan suojaksi. Materiaaleista tweed, cavalry twill ja melton-villa ovat suosituimmat olleet suosittuja, sillä nämä kaikki kestävät ratsastuksen rasitteet ja pitävät miehen lämpimänä. Parhaimmillaan hacking-takki on mahdollisimman lähellä tallia tai ratsua, jotta omistaja saa suurimman hyödyn mallin ominaisuuksista. Luonnollisesti tämä leikkaus on kantautunut ratsailta maaseudulle ja sieltä edelleen kaupunkiin osaksi mukavaa vapaa-ajan vaatetusta. Tavallista pidempi ja leveämpi helma kuitenkin tekee takista erikoisen näköisen, mutta ominaisuuksia osaa kyllä arvostaa, jos päätyy ratsastamaan hacking harteilla. Mukavuus kun on tyylikäs valinta.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.