Guernsey-neule

0

February 26, 2014 by Ville Raivio

Guernsey-neule (eng. Guernsey jumper, gansey) on omintakeinen vapaa-ajan malli, joka on syntynyt Kanaalisaarten Guernseyssä. Se on yksi vanhimmista yhä käytössä olevista neulemalleista, ja kehittyi 1600-luvulla saaren kalastajien työvaatteeksi. Guernseyssä on kudottu neuletuotteita vientiin 1400-luvun loppupuolelta lähtien, jolloin sille myönnettiin kuninkaallinen lupa englantilaisen villan maahantuontiin ja siitä luotujen neuleiden vientiin. Englannin kanaalin tyrskyt ja vahva viima ovat yhä haastava paikka kalastaa, mutta niitä on kiittäminen erikoisesta neuleesta: kalastajat tarvitsivat oloihin hyvin lämpimän, kestävän, vettähylkivän ja joustavan työvaatteen, joten nämä ominaisuudet päätyivät neuleen muotoon. 1800-luvulla väkivahva Guernsey otettiin myös osaksi Britannian laivaston univormua.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Esimerkkineuleena Le Tricoteurin Guernsey hauiksen kohdalle sijoitetuilla hartiasaumoilla

Edestä ja takaa yhtä korkea kaulus

Tässä mallissa on monta yksityiskohtaa, jotka yhdessä tekevät siitä uniikin. Guernsey neulotaan yleensä viimeistelemättömästä englantilaisesta kampalankavillasta, josta lampaan lanoliinia eli villarasvaa ei ole poistettu. Neule siis tuoksuu enemmän tai vähemmän eläimelliseltä, mutta rasvan vuoksi myös hylkii vahvasti vettä. Guernseyt luodaan yleensä viidestä langasta, jotka kierretään vahvasti yhteen yhden paksun luomiseksi, ja tämän jälkeen malli neulotaan tiiviiksi. Miehusta on suora, hihat vahvasti ranteeseen kapenevat. Guernseyssä ei ole lainkaan etu- tai takapuolta, vaan neuletta voi pitää kummin päin tahansa. Tämä lisää käyttöikää, kun langat eivät kulu samoista kohdista vuosien kuluessa.

Kaulakiila kaula-aukon molemmin puolin

Ainaoikein-neulos hartiasauman kohdalla

Mallissa on myös korkea O-muotoinen kaulus, jonka reunoilla on kaulakiila, ja tavallista pidempi resori hihansuissa lämmön vuoksi. Kaksi helmahalkiota ja hartioiden ylitse hihan puolelle sijoitettu hihasauma takaavat joustavuuden. Kainaloiden alla on kookas, erillinen kiila, jonka ansiosta käden liikerata on suurempi. Helmassa on niin sanottu ainaoikein-ommel, joka eroaa miehustan ompeleesta, ja samoin on laita hihasauman vieressä. Neuleen pituus on tavallista suurempi, jotta viima ei pääse vyötäröltä iholle. Nämä kaikki ymmärtää toki kuvista paremmin kuin vain lukien.

Kainalokiila

Pidennetty resori hihansuussa

Perinteisesti kalastajien vaimot kutoivat neuleet koko perheelle ja siirsivät omat mallinsa perinnöksi tyttärilleen. Saarelta neuleet kulkivat kaupan mukana myös Brittein saarille 1600-luvulla, ja monet rannikkokylät loivat Guernseyn pohjalta omat neulemallinsa. Alkuperäinen pelkistetty neule muuttui sitä koristeellisemmaksi mitä pohjoisemmaksi se kulkeutui. Jo Skotlannin korkeudelta löytyivät monimutkaisimmat versiot. Neuleen kuvioissa on symboliikkaa, sillä kalastajille ne kuvastavat köysiä, aaltoja, ketjuja, verkkoja ja kuvioita hiekalla. Guernseyn saarella on lukemattomia versioita nimikkoneuleesta, mutta nämä jaetaan yleensä kahteen arkkityyppiin: pelkistetty työvaate ja koristeellisempi juhlaneule. Yksinkertainen neule oli nopeampi ja helpompi luoda, joten sitä suosittiin myyntiin kudotuissa kappaleissa, jotka olivat tärkeä tulonlähde kalastajaperheille. Silti täysin käsityönä kudottu Guernsey vaati kymmenien tuntien työn. Juhlaneule taas valmistettiin perheen sisällä merkkipäivien viettoon.

Ainaoikein-neulos helmassa

Helmahalkio, joka takaa joustavuuden

Kun neuleen vahvan, 5-säikeisen villalangan sekä yksityiskohdat ynnää oikein, ymmärtää Guernseyn olevan koko lailla täydellinen työvaate. Joustava, lämmin, vahva ja vuodesta toiseen kestävä. Yhä saarella toimivat kutomot ovat laajentaneet valikoimaansa uusien asiakkaiden toivossa, sillä Guernsey-neuletta on vaikea kuluttaa puhki. Klassisen tummansinisen hankittuaan ei uutta tarvitse vähään aikaan, joten kutojat ovat ottaneet myös kirkkaita värejä sekä puuvillamalleja tarjolle. Valtaosa valikoimasta on valmistettu tehtaissa ja käsin viimeistelty, mutta kudonnan taito elää yhä saarella. Minkään sortin edustusvaatetta neuleesta ei jo karkean, paksun materiaalin vuoksi saa, mutta työssä, vapaa-ajalla sekä mökkeilyssä se suojaa kantajaansa elementeiltä kuin villainen haarniska.

Miltei tasainen sauma


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.