Dormeuil

0

December 29, 2008 by Ville Raivio

Vuonna 1842 tällöin 22-vuotias Jules Dormeuil perusti englantilaisia vaatekankaita maahantuovan kangasliikkeen. 1858 Jules sai seuraa veljistään Augustesta ja Alfredista. Viisi vuotta myöhemmin otettiin käyttöön nimi Dormeuil Frères, veljekset Dormeuil. Seuraava askel oli tuoda kankaita aina Aasiasta ja Afrikasta asti, sitten Julesin kolme poikaa astuivat yhtiön palvelukseen. Vuonna 1880 yhtiö oli avannut liikkeen USA:ssa. Kasvu oli kovaa.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Ensimmäinen Maailmansota kirpaisi kovin bisneksen tekoa, mutta 20-luvun hurja elämänilo toi valuuttaa taas Dormeuilin suuntaan. Vuonna 1926 avattiin suurenmoinen Dormeuil House likelle englantilaista Regent Streetiä, jonne olivat keskittyneet kaikki tärkeimmät kangashuoneet. Vuonna 1956 sai syntynsä legendaarinen kangas Tonik. Tämä kolmikierteinen mohairkangas oli tunnettu kautta maailman ja myi erinomaisesti monta vuosikymmentä.

166 vuotta myöhemmin Dormeuil on yksi maailman laadukkaimmista kangasvalmistajista ja yhä perheomistuksessa. Mikäli Dormeuil-lappu puvun vuoresta löytyy, on syytä hymyillä ja juhlistaa erinomaista makuaan: vaikka valmisvaatemallistoja löytyykin, ennen kaikkea yhtiö on tunnettu pukukankaista joita tuntemani räätälit ylistävät.

http://www.dormeuil.com/


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.