Chesterfield

0

May 22, 2009 by Ville Raivio

Koti kertoo tavattomasti asujastaan. Missä toinen suosii rohkeita värejä ja kuvioita, toinen nauttii askeettisesta sisutuksesta joka ohjaa ajatukset pintojen sijaan sisäänpäin. Valtaosa tapaamistani ihmisistä ei punnitse kotinsa ulkoasua kovin harkiten. He mieluummin ostavat sohvan, tuolin tai maton mikäli tarve ilmenee, ja olettavat kaiken sopivan harmonisesti yhteen. Näin voi todella käydä, mikäli asujan maku on hyvin tarkka ja varma. Useimmiten lopputuloksena on kuitenkin eklektinen sekamelska, joka ilmaisee ettei talon tai huoneiston omistajalla ole kummoista esteettistä silmää. Asialla ei ole merkitystä, mikäli asuja ei yksinkertaisesti piittaa suunnitelmallisesta sisustamisesta. Tärkeintä on asujan oma tyytyväisyys kotiinsa. Oletan kuitenkin, että suurella osalla Keikarin lukijoista on kiinnostusta persoonansa ilmaisemiseen myös kodissaan ympäröimällä itsensä huonekaluilla ja esineillä jotka tuntuvat omilta. Tämän artikkelin myötä Keikarin tarjonta laajenee myös klassisen ja ajattoman sisustamisen maailmaan.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Chesterfield-nojatuoli tai -sohva on todellinen klassikko, joka on erittäin suosittu Kanadassa ja Iso-Britanniassa sekä vähemmissä määrin ympäri Euroopan. USA:ssa tyyli nauttii vähäisempää suosiota, ja yleisin termi sille on Davenport. Omaleimainen nappikoristelu ja muhkeat linjat huokuvat ajatonta eleganssia, joka on melko maskuliinista. Tähän tyyliin kuuluu lukuisin syvään uurretuin napein kiinnitetty verhoilu, ja käsinojat jotka ovat samalla korkeudella selkänojan kanssa. Chesterfield-tyylisen huonekalurakenteen alkuperästä on lukuisia versioita. Yhden tarinan mukaan malli on saanut nimensä ja alkuperänsä englantilaisessa Chesterfieldin kaupungissa, toinen kertoo nimen ja alkuperän olevan peräisin Chesterfieldin jaarlilta. Useammasta lähteestä ammentaen olen koonnut seuraavaan melko kattavan kertomuksen Chesterfield-tyylin alkuperästä.

Englanninkielisen sofa-sanan alkuperä on todennäköisesti arabiankielisessä sanassa suffah, joka tarkoittaa pitkää verhoiltua istuinta jossa on käsinojat ja selkämys. Chesterfield-sohvaa edelsivät 1700- ja 1800-luvuilla monimutkaisesti koristellut sohvat, joiden jalat oli usein veistetty muistuttamaan eläinten käpäliä. Käsinojat kaartuivat sisäänpäin ja selkämyksissä oli risteileviä puupunoksia. Syvään uurretuilla napeilla kiinnitetyt kankaat olivat useimmiten joko kirkasta yksiväristä samettia tai kudottua kuviokangasta. Chesterfieldin ensimmäinen vaihe syntyi 1830-luvun jälkeen, jolloin silloisiin katalogeihin ilmestyi metallikiertein jousitettuja sohvia, jotka pehmustettiin hevosenharjalla ja kangastäytteellä. Jotta jousilla saatiin riittävästi tilaa, sohvista kehitettiin syvempiä, leveämpiä ja täten myös mukavampia. Näinä vuosikymmeninä syntyi myös Chesterfield-malli, joka oli ensimmäisiä kauttaaltaan verhoiltuja sohvia. Useimmiten malli yhdistetään nahkaan, mutta viktoriaanisella aikakaudella käytettiin myös laajalti kangasverhoiluja. Oxford English Dictionary toteaa, että Chesterfield-termiä käytettiin sohvien yhteydessä ensimmäisen kerron vuonna 1900.

Tänä päivänä Chesterfield-tyylillä valmistetaan kookkaita nojatuoleja sekä massiivisia sohvia tai sohvaryhmiä. Materiaalien kehitys on johtanut valtaisaan valikoimaan verhoilukankaissa ja käsittelyissä. Päällykset voivat olla konepestäviä, irroitettavia, kiinteitä tai kuivapestäviä. Nahka- ja kangaslaatuja on ehtymätön valikoima eri koristeluin, viimeistelyin, käsittelyin ja kudonnoin. Vaikka useimmiten malli hankitaan nahkaisena, sametti ja puuvilla eivät ole yhtään kelvottomampia materiaaleja. Chesterfieldin kenties suurin ansio on se, että malli on totuttu näkemään hyvin rohkeissakin väreissä. Esimerkiksi aniliininsininen, oxblood-punainen tai pullonvihreä eivät missään nimessä ole poissuljettuja vaihtoehtoja, vaikka musta ja ruskea ovat yleisimmät värit. Koska korkealaatuiset Chesterfield-nojatuolit ja -sohvat valmistetaan yhä valtaosin käsityönä, ne ovat melko kalliita. Korkean hinnan ja yläkuokkaisen imagon vuoksi malleja nähdään laajalti laatuhotelleissa, poliittisissa piireissä, fine dining -ravintoloissa ja kartanoissa – herrainklubeja unohtamatta.

Mitä klassiseen sisustukseen tulee, Chesterfield on taatusti munakas valinta. Oikein hoidettuna nojatuolit ja sohvat kestävät vuosikymmeniä iskemättömän näköisenä, ja onpa antiikkimarkkinoillakin runsaasti yli satavuotiaita yksilöitä jotka ovat säilyttäneet elegantin auransa. Koska tietotaitoa löytyy yhä rutkasti Englannista, bespoke-huonekaluja voi tilata täysin omien mieltymyksiensä mukaan. Mikäli huonekalunsa hankkii parikymmenvuotiaana, voi ne huoletta jättää perinnöksi vuosikymmenten päästä. Ajattomuus on valttia.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.